maanantai 1. elokuuta 2011

Uusia perunoita ja voita

Kyllä se kesä vielä jatkuu. Nytkin liedellä kiehuu aidot suomalaiset uudet perunat ja niidenhän kanssa tarvii syödä pelkästään voita. Mmmmm. Jarru syö tietysti niiden kanssa silliä. Yök. Mansikoitakin on tullu syötyä aika paljon, ja huomenna ajattelin tehdä perinteisiä lättyjä kera mansikoiden ja kermavaahdon. Uuu. :P

Jarru voitti jostain rengaspelistä pikkuapinan :)

Oltiin viikonloppuna viettämässä 7-vuotispäivää Jarrun kanssa. Shoppailtiin ja käytiin Särkänniemessä ja oli kyllä hauskinta pitkään aikaan. Ostin mm. Äidille nimpparilahjaksi posliinisen joutsenen (se keräilee niitä), itselle Bonacure-shampoota, Tuire Kaimion kirjan koirien käyttäytymisestä, ihanan Make Up Storen Brownie-luomivärin, lilan kynsilakan sekä Hulille possunkorvasuikaleita pussillisen. :) Tuo luomiväri oli kyllä mahtava. Siinä on oikeasti pigmenttiä ja se pysyy ja levittyy tosi helposti. Olen rakastunut. <3

Särkänniemessä oli hauskinta ikinä. Käytiin mm. Half Pipessa, Tornadossa ja ajeltiin vanhoilla Mummo-Ankan autoilla. :D Hauskin oli ehdottomasti uusi laite Tyrsky, jossa nauroin koko ajan! Delfiinitkin tottakai tsekattiin ja melkein itkin koko näytöksen, kun ne vaan oli niin ihania. :') Jarru on kyllä hauskinta seuraa ja oon onnellinen, kun oon saanut pitää sen mun omana jo huimat 7 vuotta. <3


Huli oli taas kotona porukoilla hoidossa ja oli viihtynyt hyvin. Mökillä oli kuulemma saanut taas touhata ja uida. Tässä kuvasarja meidän sankarista...



                                                               HERRA HUUN ASENNOT
Mukavasti nurkassa...

Litteänä lattialla...

Koivet taivahalla...

Ja rentona murheita vailla.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kesä meneeeeee

Töissä aherran päivät ja illat istun koirapuistossa tai kotona teeveen ääressä. Siinäpä tämä kesä on menny ja loputkin menee. Onneksi oli sentään tämä viikonloppu vapaata (kokonaista kaksi päivää peräkkäin!), joten käytiin vihdoin viimein katsomassa Albertia. Enpä ole niin pientä ihmistä koskaan nähnytkään. Olisin voinut pitää poikaa sylissä ja katsella vain tunti tolkulla..... There are no words. <3

Toinen veljeni tuli torstaina Vaasaan ja käytiin kattomas Potter 2D:nä. (minähän en mitään 3deetä katto, kun saan migreenin pienemmästäkin...) Oli ihan kiva leffa. Kaikki oli taas väärin (mielessäni hoin vain koko ajan EIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEI), tyhmiä kliseitä oli joka paikas ja Volde oli ihan tyhmä, mutta muuten kiva lehva oli. :) Eka Deathly Hallows oli kyllä paljon parempi ja paljon enemmän kirjan mukaan menevä. Tuskailin veljelleni leffan jälkeen sitä, että miten voidaan käsikirjoittaa nuon kummasti, kun yksi käsikirjoittajista on Rowling itse. Mutta leffanhan täytyy aina näyttää hyvältä. Pelkäsin hirveästi Fredin kohtaloa ja se olikin kyllä yhtä tuskaa, kun se viimein tuli... Kuulin, kun mun takana joku tyttö nyyhkytti kauheasti ja munkin olis tehny mieli ulista... -_-' Pisteet kyllä menee tuosta leffasta Alan Rickmanille. Snape oli kerrankin kunnon hahmo, eikä vain sivutyyppi.

Huomennapa taas töihin. Vimppa viikko yksin myyntipalvelussa, ja sittenpä saanki tehdä taas respaa oikein kyllästymiseen asti. :)

Tässä vielä kuvia yhdestä pöllöpäästä.
Huli hakee hienosti ankkalelun vedestä, mutta ei anna sitä enää takaisin...


Huli oli "tyytyväinen", kun se laitettiin kiinni uinnin jälkeen...

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Tears in my eyes

Elämä on ihmeellistä.
Rakkaus on ihmeellistä.

On paljon ihmisiä, joita rakastan. Jokaista ihmistä rakastan kuitenkin vähän eri tavalla. Äitini on tärkein ihminen minulle, mutta en silti voisi sanoa, että hän on rakkaampi kuin isäni tai veljeni. Meillä vain on todella läheinen ja suorastaan telepaattinen suhde.

Jarruani taas rakastan ihan eri tavalla, ja olen huomannut, että se rakkaus muuttuu koko ajan. Ystäviänikin rakastan, joitakin eri tavalla kuin toisia. Samoin työkavereitanikin. Jonakin päivänä rakastan kaikkia maailman ihmisiä. :D

Mutta mistä se rakkaus tulee? Mitä on rakkaus?

Minusta tuli 7.7.2011 täti, ja tädin rakkaus on taas ihan uusi asia. Miten voi jotain ihmistä rakastaa, vaikkei ole koskaan sitä vielä tavannutkaan?! Se pieni poika pulloposkineen ja pikkunyrkkineen on kuitenkin niiiiin rakastettu kuin vain voi olla. Kun näin ensimmäisen kuvan, aloin heti itkeä. Hän on ensimmäinen pieni ihminen, joka on näin läheinen minulle. En malta odottaa, että pääsen tapaamaan häntä!

Tässä biisi Albertille. <3 Welcome in, welcome in!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Mökkeilyä

Vapaa viikonloppu, joten mökillehän me Hulin kanssa taas mentiin! Ollaan oltu jo kolmena viikonloppuna peräkkäin. :) Jarru on kesälomalla, ja vanhempiensa kanssa sukuloimassa, joten mentiin Hulin kanssa Vaasasta kahdestaan. Äippä, Iskä ja Mamma tuli sitten Teuvalta myös, ja ottivat onneksi Kiri-pojankin mukaan.


Huli oli kyllä rasittava. Se kävi syömässä Kirin ruoat ja joka kerta, kun joku meni Kirin luo, Huli tuli siihen pomppimaan ja "puolustamaan". En tiedä pitäiskö tuohon ruveta puuttumaan, kun se on alkanu puolustamaan mua, jos joku koira hyppii mua vasten. Nyt se tosiaan puolusti mun isääkin Kiriltä. O_o Ja Kirihän on niiiin kiltti, että se vain väisteli pomppivaa Hulia ja antoi sen syödä sen ruokia... Kun se olis edes kerran Hulille ärähtänyt, mutta eihän se ärähdä mistään...
Oli aika haastavaa saada nämä kaksi pöllöä vierekkäin istumaan ja katsomaan kameran suuntaan. :D Kiri totteli hianosti, mutta Huli pomppi ja häiritsi Kiriä koko ajan...


Äiti otti joutsenesta kuvan :)
Mökkiviikonlopun jälkeen onkin "mukava" palata töihin. Ens viikolla oikein kiva kuuden päivän työviikko, mutta oikeastaan kiva, että oon melkein koko viikon myyntipalvelussa. :) (viileä toimisto<3) Nyt auto kohti Vaasaa...

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Löööööööv

Rowlingin täti.
Luen tällä hetkellä ties kuinka monetta kertaa Pottereita, ja aina löydän uusia ulottuvuuksia niistä kirjoista. En ikinä tuu ymmärtämään, miten Rowling on keksiny sen kaiken. Mulla on nyt ne kirjat sekä suomeksi että enkuksi, ja oikeastaan voisin ehkä ne vielä ostaa ruotsiksikin. :P Nyt siis taas menossa kuudes kirja englanniksi (Half-blood prince) ja meinaa jo masentaa, että pian ne on taas luettuna...


Yks uus juttu oli Order of the Phoenixissa, jota en ole ennemmin noteerannut ollenkaan. Siinä Harry menee Taikaministeriöön vierailijoiden sisäänkäynnistä. Sisäänkäynti on vanha rikkinäinen puhelinkoppi, jossa puhelimeen täytyy näppäillä tietty numeroyhdistelmä, jotta pääsee ministeriöön. Numerot ovat 6, 2, 4, 4, 2. Koittakaapa näppäillä puhelimeen kyseiset numerot, toimii sekä enkuksi että suomeksi. :P Rowling on huippu. <3

Harmillisesti elokuvat ovat suuri pettymys. Mun mielestä ne vois joskus vielä tehdä "tosissaan", tai kuvata tv-sarja, jotta on "aikaa" käsitellä enemmän asioita. (ja niin kuin kirjassa oikeasti on) Onhan nuo kaksi viimeistä leffaakin ollut ihan ok, mutta silti puuttuu niiiiin paljon. Visuaalisesti ovat kyllä kauniita leffoja, etenkin nuo uusimmat. Viimeistä odotellessa. <3

Ja ne jotka eivät ole kirjoja vielä lukeneet, niin lukekaa nyt! Ne eivät ole lastenkirjoja ja suosittelen kyllä lukemaan alkuperäiskielellä. eli englanniksi. Oikeastaan kyseessä olevat kirjat sopivat kaikille paitsi niille, joilta ei löydy mielikuvitusta. ;)

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kuulumisia

Pieksämäellä erikoisnäyttelyssä 12.6.
Pieksämäellä oli tosiaan erkkari ja JUN H tuli. Ekaa kertaa siis oltiin oikein virallisessa luokassa ja Hyvä tuli. :) Paremminkin toki olis voinut mennä, mutta en odottanut silti parempaa, kun oli eka junnuluokka. Tuomari oli kyllä toooosi tarkka! Se mittas joka koiran ja katsoi hampaat tarkasti. Hulilta puuttui hampaita, joten meni vissiin siinä mahdollisuudet saada EH. (erittäin hyvä) Toivotaan, että tulevat tuomarit ei katsoisi niin tarkasti Hulin suuhun, ettei näyttelyt kaadu hampaisiin... Paljon issikoita kyllä oli! Ja voi että sitä mekkalaa, kun yks aloitti haukkumisen. :D
Huli oli yllättävänkin kiltisti näyttelypaikalla. :)

Nuffff

Näyttelykaveri Otto. :)

Jarru otti kuvan kuunpimennyksestä.

Hulin eka yö mökillä :)
 Oltiin siinä sitten perjantaina mökillä yötä ekaa kertaa tänä kesänä. Hyttysiä oli MUSTANA, joten viihdyttiin sisällä syömäs grillipihvejä ja makkaraa. Tosi kiva kyllä oli, kun sai Hulin vain päästää ulos ovesta ja takaisin sisälle. Tosin, enimmäkseen se jäi vain verannalle odottamaan, kun ei tultu sen mukana. :) Huli ei pelkää vettä enää oikeastaan ollenkaan. Suihkuttelusta se ei tykkää ja aallot on vielä pelottavia, mutta nytkin se meni heti kahlaamaan mereen, kun päästiin rantaan. Hankintalistalle tulikin nyt sitten koiran vesilelu. Jospa poju hakis sitä vedestä. :)

Yöllä, kun sammutettiin valot ja alettiin nukkua, Huli aloitti "mbuh" -varoitukset sille jollekin ulkona, ja tuli istumaan meidän tyynyjen väliin. :D Kyllä se sitten lopulta nukkui lattialla rauhassa, tosin minä heräsin hyttysen pininään pariin otteeseen...

Aamulla sitten mentiin Hulin kanssa oikein kunnolla uimaan, tosin Huli kyllä ui yhteensä ehkä pari metriä, ja nekin vahingossa, kun tuli liian syvälle. :D Aluksi ei edes meinattu päästä veteen, kun herra joutsen tuli uhitellen rantaan. Meidän lahdessa on aina pesinyt kyhmyjoutsenpariskunta eikä niistä oo koskaan ollut mitään haittaa, mutta nyt isäntä tuli siihen pörhistelemään ja hetken pelkäsin, että se hyökkää päälle. Huli haukkui ja minä löin käsiä yhteen ja huusin sille. Lopulta herra ui kauemmas, ja mäkin pääsin kunnolla veteen. Huli jäi rannalle haukkumaan... Nytpä on siis talviturkkikin heitetty pois, tosin Jarru pitäis vielä saada veteen. ;)
Ilme.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Hikeä ja mätsäreitä

Hikeä pukkaa. Aamulla seitsemän aikaan pihalla on jo +26 astetta, päivällä on varmaan +37 astetta parhaimmillaan ja yöllä viileimmillään +22. Huh. Mutta en valita. Ainoa syy, miksi valittaisin, on Huli. Pojulla vasta kuuma onkin! Nyt sillä ihan pikkasen on alkanut karva lähteä, mutta silti se on yhtä paksu ku talvellakin. Raukka läähättää koko ajan. Turha pitää parvekkeen oveakaan auki, kun siellä on yhtä kuuma kuin sisällä. Ja kyllä mua itteäkin vähän alkaa yöt tympiä ku herään tunnin välein ku on vain niiin kuuuma.

Mutta minäpä vein Hulia tällä viikolla oikein kaks kertaa Match show'hon. Elikkä siis leikkimielisiin näyttelyihin. Hyvää treeniä oli sunnuntaita varten, kun Pieksämäellä on islantilaisten erikoisnäyttely. Huli on sitten siellä ekaa kertaa virallisessa luokassa, eli junioriluokassa. Jännäääää.

Tiistaina Vaasan rottweiler-yhdistys järjesti märtsärin ja siellä auringon paahtees Huli sai punaisen nauhan (eli "paremman") ja oli kolmas pennuista. Poju meni tosi hyvin kehässä ja seisoi kuin ajatus! :) Palkinnoksi saatiin muovinen ruokakippo ja erilaisia puruluita. Keskiviikkona keskustassa oli hyväntekeväisyysmätsäri, ja siellä Huli oli sitten sinisten neljäs pennuissa. En tajua, miten se siellä kuumassa oli niiiin täynnä energiaa, ja hyppi taas tyypilliseen tapaansa. Tosin viimeisellä kerralla kehässä sen pylly painoi jo niin paljon, että sain sitä melkein pitää ylhäällä. :D Kehät oli kyllä järkyttävän pienet, melkein teki mieli huomauttaa siitä jollekin... Palkinnoksi Huli sai ison pehmobulldogin, kaksi pakettia Smachos-lihaliuskoja ja Aloe Vera "cool gel" -purkin. Mietin vain, että tais tuo Aloe Vera olla mulle tarkoitettu. :D

Tulipa siinä eilen käytyä myös sosiaalialan pääsykokeissa, ja tykkäsin kovasti! En jännittänyt yhtään, mitä kyllä ihmettelin kovasti. :D Kaksi ensimmäistä tuntia meille annettiin tehtäviä, jotka piti tietyssä ajassa saada tehtyä. Hauskin oli sivullinen kertolaskuja ja minuutti aikaa. 8) Jotkut oli kyllä niin kummallisia tehtäviä, että melkein nauroin, kun sain ne eteeni... Niiden jälkeen tehtiin mm. väriläiskätehtävä ja saatiin piirrellä kaikkea kivaa. Mua naurattaa vieläkin mun piirrustukset, olisin halunnu ne itselleni! Kirjallisten tehtävien jälkeen oli ruokatauko ja sitten oli kaksi erilaista ryhmähaastattelua ja psykologin lyhyt haastattelu. Toisessa ryhmähaastattelussa mietin jo, oonko jopa liikaa äänessä... Kivan ryhmän kyllä sain. Sattui yksi poikakin samaan. :)

Oon tässä samalla ollut myös ahkerasti töissä. Respa on kuuma kuin sauna ja hotelli on ollut täynnä melkein joka päivä tällä viikolla. Huomenna olis vielä aamuvuoro ja sitten yksi vapaapäivä, mikä meneekin sitten siellä Pieksämäellä.

Huli syö nyt mun varpaita, joten parempi lopettaa tähän.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kotona

Yleensä Teuvalla käydessäni löhöän sängyllä, vahtaan tv:tä (aiva niinku en Vaasas tekisi sitä tarpeeksi), saan äitin viemään koiraa lenkille ja käyn moikkaamas mammaani. Nyt kyllä oli pitkästä aikaa kunnolla ohjelmaaki, ja löhöäminen on vähä jääny.

Eilen lauantaina kävin Kauhajoella talouskoulukaverini valmistujaisissa ja siellä meni kuulumisia vaihdelles melkein neljä tuntia. Kaverilla oli myös mulle oikea yllätys, kun se tuli vastaan maha pystyssä. :D Heinäkuussa kuulemma olisi tulossa tyttö tai poika, ja mä olin heti "Toivottavasti se on tyttö, niin ostan sille sitte prinsessamekkoja!"

Voi että asiat vaan muuttuu, ja huomaa olevansa vanha. Just oltiin talouskoulussa, eikä kaverini ollut silloin vielä edes 18-vuotias... Kyllä me vähän taas muisteltiin, miten kivaa se kouluaika oli, vaikka muistaakseni silloinkin vain valitin kaikesta. :D Istuttiin koulun käytävillä, juoruttiin pukuhuonees, tehtiin keittiössä herkkuja, käytiin läheisessä kahvilassa syömäs kalliita leivonnaisia, käveltiin säällä kuin säällä Kauhajoen Topeekaa, kuunneltiin, kun L soitti pianoa ja kaikkea muuta ihanaa... <3 Meitä oli vain seitsemän koko luokassa, mutta neljä taisi meistä lopulta "valmistua". Tosin nykyään siitä koulusta tulee ensimmäisenä mieleen vuosi myöhemmin tapahtunut kouluampuminen... Inhottavaa ja surullista.

Juhlista kotiin tultuani, menin Hulin kanssa lenkille, ja näytin sille mun lapsuusmaisemia. Kierrettiin uimahallin ja urheilukentän takaa tosi vanhaa polkua pitkin ja haisteltiin tuomenkukkia. Joen vierttä kulkeva polku ja pieni silta oli juuri niinkuin muistin, ja melkein tuli haikeus, kun katselin niitä maisemia...

Kukkia äitin puutarhassa.
Illalla myöhään käytiin vielä Jarin kanssa vanhojen aikojen kunniaksi Närpiössä yhdellä rannalla, vaikka oli kyllä hitsin kylmä ilma. Huli pelkäs meren aaltoja ja Jarru sai lapsuuskohtauksen ja keinui rengaskeinussa onnellisena. :D <3 Kamera olis pitäny olla mukana! Kotimatkalla melkein ajettiin lokin, jäniksen ja sepelkyyhkyn yli ja Jarru haki grilliltä hampparin.

Tänään sunnuntaina sitten tavattiin pitkästä aikaa lapsuuskavereiden kanssa ja grillattiin sateesta huolimatta. Yhdellä kaverilla oli mukana kaksi iiihanaa sfinxiä, jotka kyllä hämmästytti ja ihastutti kaikkia. Niiden iho tuntui ihan sametilta ja koko kissa oli kuuma kuin patteri. :D Toinen niistä sitten nukahti mun syliin, ja totesin mielessäni, että ne on kyllä paljon nätimpiä ja mukavampia kuin karvattomat koirat. ;)

Vielä olis edessä ajo Vaasaan, ja pitkästä aikaa tiedossa viiden päivän työviikko. Miksi ei huvita?

torstai 26. toukokuuta 2011

Höpinää

Käytiin tänään Nellin ja Nellin omistajan kanssa lenkillä Pilvilammella ja yritettiin saada koiria uimaan. Nelli-tyttö haki keppiä kahlaten, mutta ei vielä uskaltanut niin syvälle, että olis uinut. Hulilla kesti hetki, ennen kuin sen ensimmäinenkään tassu oli vedessä, mutta kyllä pojukin sitten pariin otteeseen meni niinkin syvälle, että masu kastui. :) Nelli on siis koirapuistokaveri ja me käydään usein neljästään myös lenkillä, kun ollaan melkein naapureita. Nelli on pari viikkoa Hulia nuorempi, mutta saman kokoinen Hulin kanssa, joten ne on tosi hyviä leikkikavereita. Aika pahastihan Huli on tossun alla, mutta mun mielestä se on vaan hyvä. ;)
Nelli & Huli. (kuva: Heidi)

Aamulla (= klo 11) heräsin, kun Pikku E soitti, ja tuskaili, kun oli tullut turhaan Vaasaan harjoittelemaan koulun päättäjäisiä. Siispä pyysin sen kahville, jos se vaan tois itse pullat, ja oli tosi kiva vähä vaihtaa taas kuulumisia. <3 Viime perjantainahan oltiin likkojen kans Fransmannis vaihtamas ne "tärkeimmät" juorut. ;) Tulee kyllä ikävä tyttöjä, etenkin kun toinen muuttaa JKL:ään asti. Ja sekin jo valmiiksi harmittaa, kun oon niin huono pitämään yhteyttä... Toivottavasti vielä nähdään. <3

Kävinpä tänään vielä cittarissakin ostoksilla. Mulla oli listalla mm. kaverin valmistujaislahja ja vaatteet sinne valmistujaisiin. (kaappihan on täynnä vaatteita, mutta mikään niistä ei kelpaa!) Ajattelin, että katson tänään cittarin, ja huomenna meen kaupungille, kun cittarista en kuitenkaa mitää löydä. No, mutta tättädää! Löysinpäs kaiken, mitä etsin!

Mähän oon halppisvaateihminen. Mulla ei oo merkkivaatteita oikeastaan ollenkaan. Taitaa olla kahdet ulkoiluhousut, joista toiset on ihan hajallakin jo. Mua kyllä kiinnostaa muoti, mutta kukkaro, Suomessa asuminen ja netistä tilaamisen pelko estää mua hankkimasta hienoja trendivaatteita. Niin, ja tietysti oon myös kummallisimman vartalon omistaja, joten mitkä tahansa vaatteet ei edes sovi mulle. Siispä löysin cittarista oikein kivoja juttuja tänään. :P
Kiva tunika 29,90€

Mekko/tunika 34,90€
 En kyllä vieläkää tiedä, mitä puen lauantaina kaverin valmistujaisiin... Jalkaani ainakin pistän viime kesänä ostetut valkoiset Vagabondit. :P
Vasemmalla kiilakorkoiset Vagabondit ja oikealla uusimmat o.i.s -ballerinat. <3

tiistai 24. toukokuuta 2011

Nalle Puhin rakas

Vapaapäiviä riittää, ja tänään kyllä nyt tuli ekan kerran sellainen olo, etten keksi mitää tekemistä. Eilen siivoilin, vaikkei ollu minkäänlaista motivaatiota. Jotenki kummasti kuitenkin sain imuroitua ja pestyä lattiatkin. :) Ja nyt kyllä otin loputkin sanomalehdet eteisestä pois, koska ei poju niitä enää tarvi. Tulee vain turhaa sotkua, kun se pienistää paperit. Eli voin nyt vihdoinki ääneen sanoa, että Huli on sisäsiisti! :) Go Huli! Mattojakin vois ehkä miettiä olkkariin ja keittiöön.

Jake Weber & Patirica Arquette
Oon kattonu taas kehittävästi telkkua päivät pitkät. Tilasin nimittäin taas CDON.comista Mediumin toisen ja kolmannen kauden. Oon kyllä aivan rakastunu Jake Weberiin. Herra ei ole peruskomea, mutta jotain siinä vain on. Namnam. Ja Patricia Arquettesta oon aina tykännyt. :) Tällä katsomisvauhdilla kyllä kolmas kausikin on pian kattottuna, ja sitten taas pyörittelen peukaloita, ja mietin, ostanko kalliilla Criminal Mindsin 5. kauden vai Mediumin 4. kauden... No life, no life.

Onneksi ulkona onkin tänään oikein kakkakeli. Vettä tulee ja tuuli ujeltaa ikkunoissa, joten ehkä voinkin vain sohvalla löhötä. Pakko kyllä tehdä ruokaa (kanakastike a la Johanna + riisiä, omnom) ja pestä pyykkiä. Ja Huli-pojun kanssa pitää kyllä mennä tuonne kastumaan pariin otteeseen. Koirapuistoon olisin halunnu mennä pitkästä aikaa, mutta ei huvita, kun koira olis aivan kurassa, kun tultais kotiin. :)




Tylsää, ku Jarru on illassa. Meillä on usein tällaisia viikkoja, että nähdään vain lyhyesti aamulla tai illalla. Monesti jätetään toisillemme lappuja, kun ei nähdä. Enimmäkseen kirjoittelen Jarille "jääkaapissa on ruokaa, vie Hulia pihalle", mutta Jarrun laput on yleensä mukavia piristyksiä. Vappuna, kun tulin töistä ja Jarru oli lähtenyt Teuvalle, keittiössä oli lappu: "Det är vappen nu! Klara vappen! Jag ringa till dig i kväll!" :D Ja tämä siis ihmiseltä, joka ei osaa ruotsia ollenkaan. Eli aika hyvin. ;) <3 Pääsiäisen aikaan kulti taas jätti seuraavanlaisen tervehdyksen: 


On se vaan hassu ja rakas. :) <3

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Jännittäviä juttuja

Eilen lauantaina tarkoitus oli pitää oikein laiskottelupäivä. (suomeksi siis Medium -sarjan maratoonituijotusta ja pullan mussutusta. :D ) Aamulenkillä tietysti käytiin, ja siinäpä tuli sitten vastaan outo nainen karjalankarhukoiran kanssa. Jotenkin mulla ei vain leikannut, ja annoin Hulin mennä haistelemaan. Nainen kerkesi kysyä, että onko Huli tyttö vai poika, ja onko se pentu, kun NAPS. Karhukoira otti Hulia kuonosta kiinni. Eikä muuten päästäny edes heti irti! Huli huusi kuin syötävä ja toinen vaan räyhäs ku hullu. Hulille tuli haava ylähuuleen ja vertakin vähän näkyi, mutta muuten poju oli ok. Toisen koiran omistaja pyyteli kovasti anteeksi ja katseltiin yhdessä Hulin "vammoja", ja totesin, että ei hätää. Loppulenkki meni ihan normaalisti, pelkäsin vain, että se tökkää haavansa johonkin haistellessaan.

Kotona sitten tutkin oikein kunnolla Hulin kuonoa, ja luin äkkiä kirjoista, mitä puremalle pitää tehdä. Eihän mulla ollut minkäänlaista puhdistusainetta, joten soitinpa suoraan lääkärille ja saatiin antibioottia. Pelkäsin, että pojun kuono paisuis kaksinkertaiseksi, ja ostin samalla apteekista myös haavanpuhdistusainetta. Huli oli muuten ihan normaali koko päivän, mutta huomasin, että haukottelu kirvisteli ja illemmalla haavan alue oli ihan vähäsen paisunut. Käytiin sitten oikein kunnon iltalenkilläkin, mutta ohitin kaikki koirat empimättä. Peukut pystyssä menin nukkumaan, ja toivoin, ettei yön aikana haava paisuisi lisää.

Viideltä heräsin, ja huikkasin Hulia "Tuu näyttämään, miltä näytät!", ja ihan normaalin näköinen pojuhan se sieltä unenpöpperöisenä tuli. Siispä nukuin vielä noin tunnin ja kahdeksalta lähdettiin Lapualle koiranäyttelyyn. :)

Huli oli ROP-pentu, eli rotunsa paras! :) <3

lauantai 14. toukokuuta 2011

Lomareissu pohjoiseen

Lähdettiin pitkän pohdinnan jälkeen sunnuntaina 8.päivä pohjoiseen pienelle lomalle koko perhe. Meidän lähtö meni tosi myöhälle, joten päätettiin yöpyä Kajaanin Scandicissa ensimmäinen yö. Käytiinpä siinä sitten matkan varrella muun muassa Hulin synnyinkodissa Haapajärvellä. :) Hulin veli Hallu oli jo iso poika, ja jotenkin hassun kokoinen, kun sillä oli lyhyt karva. Hulilla on tuota kankkuakin niin paljon verrattuna veljeensä. :D

Hotellissa oltiin sitten vasta yöllä, ja sepä olikin Hulille ihan uusi kokemus. Pesuhuoneen se jokin oli liikaa Hulille, eikä se suostunut edes astumaan sinne. Hissi oli myös aika kamala ja liukas laminaattilattia inhottava. Muuten meni kyllä hotellimajoitus tosi hyvin, tosin en voi ymmärtää, miksi meille laitettiin koirahuone toisesta kerroksesta ja kaikkein kauimmaisesta päästä. Piti mennä kahdesta väliovestakin, ennen kuin pääsi edes hisseille... Meillä ainaki hotellis koira/lemmikkihuoneet on nimenomaan niin lähellä, ettei tarvi kuin lyhyet portaat tulla alas ja ovesta mennä ulos.

Huli Puolangalla.
Puolankalainen sammakko. :) (En ole varma onko tämä rupisammakko...)
Posetusta Puolangalla.
Kajaanista sitten suunnattiin seuraavana päivänä Puolangan kautta Rukalle. Ollaan oltu Jarin kans kaksistaan ennemmin Rukajärvellä mahtavassa kelomökissä (tai se oli ennemminkin iso talo), ja päädyttiin vuokraamaan samalta mieheltä taas hieno mökki. Ikkunasta oli näkymä suoraan Ruka-tunturille, jossa oli vielä luntakin jäljellä, ja mökissä oli kaikki tarvittava saunasta jääkaappiin. :)

Mökkiä
Huli tykkää aaaaringosta!
Käytiin monessa paikassa ja nähtiin mm. poroja tooosi paljon, jäniksiä tooosi paljon (niillä oli Lapissa vielä valkoinen turkki), kuukkeleita, isokoskeloita, metsopariskunta soidintanssissaan, koppeloita muutenkin, joutsenia, kurkia, telkkiä ja ehkä myös yhden myyrän. :D Luonto kyllä taas ihmetytti kaikella tavalla. <3

Hepoköngäs - Suomen korkeimpia luonnonvaraisia putouksia. (24 metriä, ja Jarru meni tuonne kielekkeelle kuvaamaan...)

Minä ja Huli ekaa kertaa riippusillalla Karhunkierroksella. :)


Huli tipahti karhunkierroksella jäiseen lampeen...

Kuukkeli :)

Hulin eka poro, jolle Huli sanoi "MBUH!"
Mutta kannattaako paniikkihäiriöisen ihmisen, jolla on traumoja metsissä kulkemisesta, lähteä 12 kilometrin karhunkierrokselle Rukalla? Ei.

Ajattelin, että eihän 12 km nyt niiin pitkä oo. On se. Ainakin kun korkeuserot on huimia, koko ajan oli portaita alas ja ylös, yhteensä kolme riippusiltaa, jäätä, lunta, kuraa.... Ja vielä kumpparit jalassa. Voi voi... Kaikki meni tosi hyvin, ja oli mukavaa, kunnes tuli kartta. Tuntui, että oltiin tultu vähintään 6 km, mutta "Olet tässä" -pallukka näytti, että oltiin tultu vasta yksi kolmasosa koko matkasta! Eli neljä kilsaa vasta! Motivaatio meni heti nollille, kun edessä olis vielä samaa 8 kilsaa. Noh, kyllä mä sitten tsemppasin itseäni ja jatkettiin ihan jeejee-meiningillä, mutta hetken päästä herra PaHä saapui. Sain siis paniikkikohtauksen keskellä Lappia keskellä ei mitään. Ei kivaa.

Maanittelen Hulia tulemaan viimeisen riippusillan yli...
Lopulta löydettiin kiva taukopaikka ja syötiin eväitä, ja siinä vaihees matkaa olikin enää noin 2,5 km. Pakkanen vain alkoi näykkiä, ja oltiin ihan jäässä, kun syötiin makkaroita. Kyllä siinä jalat jo sanoi, että sais jo lopettaa, ja ne viimeiset kilometrit tuntui siltä, kuin joku muu olis kävellyt mun puolesta. Ihan loppumatkasta selkäkin alkoi jo varoittelemaan, että kumppareilla ei olisi hyvä kävellä 12 kilometriä, mutta päästiin kuin päästiinkin autolle. Kaikkein parhaiten jaksoi Huli, joka oikeasti meni varmaan 36 km, kun juoksenteli edestakaisin niin paljon. :D

Karhunkierroksen jälkeen mökillä...
Aamulla kuuden maissa heräsin hirveään särkyyn. Mulla oli joka ikinen jalkojen lihas kipeä. En pystynyt istumaan, kun takamus oli niin kipeä, ja reisilihaksissa ihan säti. Burana kyllä sitten auttoi, ja liikkeelle lähtö. Päivällä oikeastaan vain pohkeet oli enää kipeänä. :)

Kotimatkalla. :) Huli oli tosi reipas poika koko matkan ajan!
Lähdettiin sitten takaisin Vaasaa kohti keskiviikkona, ja oltiin vasta yöllä noin puoli yks kotona. Matka oli aika tylsä, joten laskettiin automerkkejä ja haisteltiin ihania peltojen keväisiä hajuja. :D Silti kotimatkastakaan ei puuttunut jännitystä, kun vähän Kokkolan jälkeen havahduin, että tien vieressä seisoo ISO hirvi. Huusin vain HIRVIHIRVIHIRVIHIRVI ja Jari jarrutti ku hullu. Hirvi vain vähä katsoi autoa, meni pari metriä eteenpäin tienreunaa ja ylitti sitten lopulta tien. Huli näki sen ikkunasta ja sanoi "Bhuh!". Olin koko loppumatkan jännityksis, enkä saanu mielestäni niitä kiiluvia silmiä.... Hyi.

Kotimatkalla.
Oma tyyny oli ihana. <3

maanantai 2. toukokuuta 2011

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Maalaanen kaupungis

Olen maalta. En maatilalta, mutta maaseudulta. Kotipaikkakunnallani asustaa noin 6000 ihmistä ja olen tottunut siihen, että kaikki tietää kaikesta ja kaikista kaiken. Ala-aste oli pieni 60 oppilaan koulu, jonka vieressä oli iso maitotila. Lehmät tulivat tutuiksi, ja osa niistä sai nimenkin kouluvuosien aikana. Koulumatkat kuljettiin aina pyörillä säällä kuin säällä, mutta siitä ei osattu valittaa. Koulussa hiihdettiin joka talvi heti, kun ladut oli tehty, ja jatkettiin pitkälle kevääseen, vaikka pelloilla alkoi olla enemmän mutaa kuin lunta. Metsäretket oli lähes jokapäiväisiä ja lintubongausta harrastettiin kyllästymiseen asti yläluokalla.

Nyt, asuttuani Vaasassa yli kolme vuotta, huomaan olevani jo todella kaupunkilainen. Se harmittaa. Sydämmessäni haluan olla aina teuvalainen, mutta ympäristö on huomaamatta muokannut musta kaupunkilaisteuvalaisen. Tietyssä seurassa huomaan puhuvani inhottavaa sekasikiömurretta, mutta on vain ollut pakko muuttaa sanojaan, kun muuten ei ymmärretä. Vaasassa on oikeastaan tosi vähän pohjanmaanmurteella puhuvia ihmisiä, kun taas Seinäjoella puhutaan tosi leviää. Ekana kouluvuotena ammattiopistossa, kun puhuin mm. "Mennään sen työ", sain kummastuneita katseita osakseni. Enää en voi sanoa työ, vaan luo. Kuulostaa varmaan typerältä valittaa tällaisesta, mutta minua se harmittaa. Pohjanmaanmurteeni tulee esiin oikeastaan vain toisten sitä puhuvien kanssa ja Teuvalla. Haluan kieleni takaisin!

Kotona käydessäni huomaan kaupunkilaisuuteni siinä, että en siedä yhtään ihmisten tuijotusta. Vaasassa kukaan ei katso, ketään ei kiinnosta (aika surullista nykymaailmaa?), mutta Teuvalla moni katsoo varmaankin vain miettien "tunnenko tuon?", ja mun tekee mieli huutaa MITÄ VAHTAATTA?! Nykyään jopa vältän keskustassa käyntiä, kun vaivaa niin... Toisaalta Vaasassa vierastan sitä, etteivät naapurit tervehdi ollenkaan toisiaan. Ainoa naapuri, joka tervehtii meitä, on yksi maahanmuuttaja. Olenko ristiriitainen? Nöyyyy. :D Olen siis semi-kaupunkilainen? Vai semi-maalainen?

Maalaisena rakastan rauhaa ja hiljaisuutta. En voisi ajatellakaan asua lopullisesti kerrostalossa. (Sen verran mukavia vappubileitä taas oli...) En voi myöskään ymmärtää kaupunkien lähiöiden minitontteja, missä talot ovat niin lähekkäin, että voit katsoa keittiön ikkunasta naapurisi tv:tä. Haaveena olisi iso tupa isolla tontilla, omassa rauhassa, mutta kuitenkin lähellä palveluita. :) Ja sinne paljon issikoita..................................ja lampaita!

Voih, mutta meninpä jatkamaan tätä vaasalaisuutta hakemalla kouluun Vaasan Ammattikorkeakouluun. :D

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pirteä peipponen

Eilen olin Monica Geller -kohtauksinen kotiäiti. Kirjoitin jo edellisiltana listan itselleni, mitä pitää tehdä, ja vaikka en ihan herännyt klo 9 (kuten olin suunnitellut), niin silti sain paljon aikaan.

Keittiössä järjestin meidän kuivaruokakaapin; heitin vanhoja pois, pyyhin hyllyt ja laitoin oikein hyllyjen reunoihin makaronit/mausteet/murot -lappuja. Kun Jarru tuli töistä, koulutin sitä heti uuden kaapin käytössä. ;) Järjestin lisäksi kattilakaapin, laitoin pakasterasiat ja leivontakulhot järjestykseen omaan kaappiin ja järjestin Hulin ruoka/herkkukaappia. Huli sai vihdoin myös "Hulin herkut" -purkin, ettei herkkupussit aina lojuisi meidän tiskipöydällä.

Makkarissa petasin sängyn piiiiiiiitkästä aikaa. En edes muista, koska olisin viimeksi sen pedannut. (ei oo ollut vieraita...) Vaihdoin sinne myös takaisin mustan pikkumaton, ja nyt alan olemaan tyytyväinen makkarin mustaturkoosi -sisustukseen. :P Kirjoituspöytä sinne pitäis vielä saada.

Tein todella radikaalin päätöksen ja laitoin eteiseen....maton! Se on mun vanha punainen matto, joka on ennemminkin ollut eteisessä, mutta saas nähdä kuinka koirankestävä se on. ;) Ideana olis saada edes osa hiekasta ja tomusta siihen mattoon, kun Hulin tassuissa sitä tulee aina ympäri kämppää. Eteinen näyttää heti kivemmalta! Lisäksi pesin pyykkiä, järjestin vessan peilikaapin, pesin lattiat ja imuroin koko kämpän. Kaktukset ja joku palmuhärpäkemikälienytonkaan saivat myös uudet mullat. Tosin pieni Marketta-kaktus piti laittaa roskiin, oli niin kuollu ku vain voi olla... x') Vielä kuitenkin jätin seuraavaan kertaan vaatehuoneen järjestämisen. Se on melkein päivän juttu, koska aion lajitella kaiken kirpparille/kellariin/roskiin, ja täytyy kai toisenkin osapuolen olla mukana, etten heitä kaikkia sen kalsareita pois. ;D

Siivoilun lopuksi pistin uuniin kasviskinkkukiusauksen ja siinä vaihees olikin jo niin kova nälkä, että teki aiva kipeää kattoa odotelles Jimiltä Kuuluisat kuppilat -ohjelmaa. 8)

Illemmalla käytiin sitten tsekkaamas, missä kunnossa meidän pyörät on, ja kokeiltiin lähteä Hulin kanssa pyörälenkille. Aluksi siitä ei meinannu tulla mitään muuta kuin vahinkoa. Huli meni edestakaisin tiellä ja Jarrun piti koko ajan pysähtyä. Mäkin sitten kokeilin, mutta alle kymmenen metrin matkalla meinasin kaatua tai ajaa Hulin päälle jo tosi monta kertaa, joten Jarru sai sitten sitä viedä. Kun ei tullut vastaan toisia koiria ja päästiin hiljaisemmalle tielle, Hulihan meni enimmäkseen tosi hyvin. Tosi hissukseenhan me mentiin, mutta välillä kyllä poju päästeli innoissaan tosi lujaakin. :) Pyöräiltiin sitten mun ja Jarin viime kesäiselle reitille Pilvilammen suuntaan, että saatiin siellä metsäteillä päästää Huli irti. Siinä matkalla on hevostalli, mutta harmiksi hevoset oli nyt kaukana, joten Huli ei niitä hoksannut ollenkaan. Hevosenkakka tosin maistui herra Huulle... -_- Metsässä poju päästeli niin lujaa kuin se pääsi. Se oli ihan innoissaan, kun kerrankin ihmisetkin tuli lujaa. :D Kotiopäin kun tultiin taas pyörätietä pitkin, herra oli jo niin väsyksis, että kulki pyörien vierellä tosi hienosti. :)

Tässä pari kuvaa luontoretkeltä Teuvalla 11.4.
Huli liian lähellä jokea...





Seisontaharjoituksia :)

-----------------------------------

Musiikki on ollu mulle aina tosi tärkeää, mutta mulla on nyt ollu sellainen kausi, etten jaksa kuunnella mitään, kun oon niin kyllästynyt kaikkeen. Ostin kuitenkin uuden mp3-soittimen noin kuukausi sitten, ja kun siinä olikin tilaa 4 gigaa vanhan 512 megan sijaan, niin mähän latasin sinne melkein kaikki lempparilevyt. Musiikki maistuu ihan erilaiselta taas ja olen sitten rakastunut myös vanhaan tuttavuuteen. Tässä esitänkin sitten haasteen kaikille monille lukijoilleni, mikä bändi on kyseessä. 8)

Tämä brittiläinen vuonna -92 perustettu bändi soittaa ns. kevyttä rockia, ja laulajan äänen tunnistaa heti sen käheydestä. Melodialtaan monet biisit on vähän melankolisia ja lyriikoissakin lauletaan enimmäkseen juomisesta. Tässä pätkä lyriikoiden parhaimmistoa;  
"Only takes one tree, to make a thousand matches. 
Only takes one match, to burn a thousand trees."

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Höpinöitä

Vielä tuosta Vaasan näyttelystä vähän. Oon kyllä auttamattomasti alkukantaisten koirarotujen fani, koska huomasin taas, että mulla pistää silmään aina tietynlaiset koirat. Näyttelyssä ihastelin huskeja, etenkin niitä vaaleita, amerikanakitoja ja tietysti ihania itäsiperianlaikoja. <3 Bordercollie on myös mun ihan uusin ihastelun kohde.

Amerikanakita, punainen
Amerikanakitoja en ole nähnyt ennemmin livenä, mutta niissä on sitä jotain. Niiden turkki on ihan järjettömän tiheää ja paksua, ja tykkään, kun ne on niin jykeviä ja erikoisia. Näyttelyssä olleet vaikuttivat tosi rauhallisilta ja omistajansa koirilta. Lueskelinkin niistä, että ovat vartioimisvaistoisia, mutta perhettään kohtaan osoittavat kiintymystä ja suurinta lempeyttä. Siltä ne näyttääkin. :)

Siperianhuskyt on kans näitä mun ikuisia rakkauksia. Tunnistan heti huskyn, jos sellaisen näen, ja vooooi kun oli nättejä yksilöitä näyttelyssä. <3 Etenkin sellaiset kermanvaaleat oli todella kauniita. :) Siperianhuskyn rotumääritelmässä sanotaan, että ne ovat rekikoiria, mutta kaippa nykyään menevät perhe/seurakoirinakin.
Huskeja rivissä<3

Itäsiperianlaikasta riittäis juttua vaikka kuinka. Mua harmitti, kun oltiin näyttelystä jo melkein lähdössä, kun vasta huomasin, että issikoiden kehän vieressä oli just itälaikat menossa. Kylläpä ne olikin isoja koiria. En oikein edes muistanut, että Rakukin oli niin iso.

Itälaika on ja tulee aina olemaan mun elämäni rakkaus. Raku oli mun elämäni rakkaus, ja monesti Hulillekin olen hänestä kertonut. :') Kyllä nyt näin jälkeenpäin mietin, että eihän me osattu laikaa oikealla tavalla kasvattaa... Rakuhan oli pentunakin jo sellainen vähän itsenäinen ja jääräpää, ja siitä olis kyllä tullut mainio rekikoira. Muistan sanoneeni, kun se oli vasta noin 7-8 kk, että se vetää kuin norsu. :D Aikuisenahan se oli tosi hellä ja rakastava, mutta jollain tavalla kuitenkin itsenäinen, niin kuin metsästävän koiran kai pitääkin olla. Harmillisesti Raku ei ehtinyt hirvimetsässä saada sellaista kunnon kipinää, mutta eipä se meille tärkeintä ollutkaan. Poju oli periaatteessa mun koira, mutta isäähän se taisi eniten rakastaa, ja isä myös eniten sitä. Kyllä mä luulen, että meille vielä laika hankitaan joku päivä. <3
Raku mökillä 2007

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Näyttelypäivä

Aamulla heräsin kahdeksan jälkeen, kävin ulkona heti Hulin kans, ja kiittelin kovasti kuivaa ja aurinkoista säätä. Huli olis vielä aamulenkin jälkeen halunnu nukkua, mutta yritin sitä pitää hereillä, ettei olisi liian pirteä sitten näyttelyssä. Turhaa työtä kyllä oli...

Oltiin tuntia ennen kehän alkua paikan päällä. Koirien ja ihmisten määrä siellä oli kyllä aika älytön. Koko botniahalli täynnä eri kokoisia ja näköisiä tapauksia, ja jopa herra Huu hämmentyi siitä kaikesta. Jotkut nukkui häkeissään, toiset rähisi niissä, jotkut haukkui vain muuten vain ja jotkut veti hihnassa kuin viimeistä päivää. Aika häsläystähän se oli siellä kehien ulkopuolella.:)

Aluksi pyörittiin vain ja etsittiin kannuksisia rotukavereita, ja Huli kyllä tempoi aikalailla hihnassa. Se sai mm. rähinät perhoskoirilta ja ihailijan yhdestä karjalankarhukoirasta. Lopulta bongasin väenpaljoudesta Hulin kasvattajan ja tavattiin siinä sitten vanhoja tuttuja. Hulin sisko Hatti (pentuluokka), Hulin setä Pontus (veteraani), Hulin velipuoli Kössi, Hulin siskopuoli Kvenna ja myös jotain sukua oleva Tuhkimo. :) Nehän oli niin leppoisia tapauksia! Tosin Kvennaa vissiin ärsytti Huli, joka olis niiiin kovasti neidistä tykännyt. :D

Kasvattaja lupautui viemään Hulin kehään, ja minäpä sitten vein Hatti-siskon. Huli oli ensimmäisenä islantilaisista, ja siis ainoa urospentu. Mutta herrahan näytti närhenmunat emännälleen ja meni aivan loistavasti siellä! Ihan pikkuisen poju yritti hihnassa aluksi vetää, mutta muuten meni oikein nätisti, ja se seisominen! Minä melkein hihkuin kehän laidalla, kun se seisoi niin hienosti paikallaan! Huli kyllä tosin katseli meihin päin koko ajan, ja pelkäsin, että se kuulee mun hihkumisen ja lähtee yhtäkkiä sinne. :D Mutta HIANO poika oli! <3

Huli sai sitten punaisen nauhan eli PEN1, eli siis ykkösen. KP (kunniapalkinto) jäi saamatta, eli ei päästy yrittämään ROP:ta (rotunsa paras). Mutta hyvä suoritus siis oli ja tuomarin arvostelu oli tällainen: "Mittasuhteiltaan hyvä pentu, jolla kohtalaisen hyvä pää. Voimakas otsapenger. Kookkaat korvat. Hyvä runko. Lievää ulkokiereisyyttä takaraajoissa. Lupaava turkki. Hyvä häntä. Saisi liikkua edestä ja takaa paremmin. Miellyttävä luonne." Korvien koosta en ole samaa mieltä, mutta oon huomannut, että Huli on takaa vähän ulkokierteinen. (Mikä siis mun mielestä tarkoittaa, että jalkaterä on vähän ulospäin.) Minä itte taas kävelen sisäänpäin, joten mehän ollaan sitten hyvä pari. ;) Hianosti poju kyllä piti sitä viuhkahäntäänsä ylhäällä ja korvatkin taisi olla pystyssä koko ajan.

Hulin jälkeen oli mun ja Hatin näytönpaikka. Hatti oli myös ainoa narttupentu, joten mentiin kehään kaksistaan. Hattihan oli tosi rauhallinen tapaus, ja kehässä jopa vähän arka. Ei tuomari laittanut meitä kuin kerran kiertämään kehän ja katseli sitten, kun yritin jotenkin herkuilla saada Hattia pysymään paikoillaan. (Hyvän yhteydenhän sain siihen jo kehän ulkopuolella, kun tutustutin sen herkkuihini ;) Tuntui, että me oltiin tosi vähän aikaa kehässä. Tuomari tuli sanomaan, että "se on vähän tänään hämmentynyt tästä kaikesta", ja sitten saatiin jo mennä. Hatti sai myös punaisen nauhan, ja arvostelussa oli muuten positiivista, mutta esiintymisestä oli jotain mutinaa. Hyvin meillä ensikertalaisilla meni! :)

Kyllä kai sitä täytyy vielä mennä toistekin, kun poju tuosta vielä kasvaa ja kehittyy. Tosin, tuskin saadaan ens kerralla olla yksin kehässä, joten treenata täytyy! Hulin kiinnostus kaikkiin asioihin on niin mahdotonta, että pitäis jollain tavalla saada se kiinnostumaan musta samalla lailla, tai siis jopa enemmän. Joku superherkku? :D

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ohjeita koiranäyttelyyn

1. Koiranäyttelyn ensisijaisena tarkoituksena on kyetä mahdollisimman lyhyessä ajassa näyttämään mahdollisimman paljon, mitään salaamatta.

2. Kehään mennessäsi sinun ei pidä kiinnittää mitään huomiota narun jatkeena kulkevaan ihmiseen.Hän on mukanasi vain henkisenä tukena eikä saa mitenkään häiritä suoritustasi.

3. Ota heti ensimmäiseksi yliote kanssakilpailijoistasi pitämällä huoli siitä, ettei kukaan niistä hauku kovempaa kuin sinä.

4. Kun tuomari kutsuu sinut arvosteltavaksi, älä ryntää oikopäätä hänen luokseen vaan luimistele hetki riittävän kaukana hänestä, jotta hän näkee sinulla olevan harkintakykyä ja omaa tahtoa.

5. Jos tuomari joutuu puoliväkisin aukaisemaan suusi nähdäkseen hampaasi, voi olla, että pelisi on pelattu.Ole siis kiltti ja irvistä niin, että viimeisetkin poskihampaat näkyvät.Voit samalla murista selvällä ja kuuluvalla äänellä.

6. Kun tuomari käskee sinun juosta kehässä edestakaisin, hän haluaa tietysti nähdä kaikki askelkuviosi steppauksesta kenguruhyppyihin.

7. Kun tuomari katsoo sinua pöytänsä takaa, et saa pitkästyttää häntä.Liikehdi koko ajan vapautuneesti ja keksi monta jännittävää temppua, jotta tuomarin mielenkiinto säilyy.

8. On erittäin huomaavaista antaa jossakin vaiheessa tuomarille pissa- ja kakkanäyte.

9. Kun tuomari selittää esittelijällesi arviointiperusteitaan, niitä ei ole tarkoitettu ihmiselle vaan sinulle. Muista kertoa innokkaalla haukunnalla, että olet ymmärtänyt asian ja lupaat korjata virheesi ensitilassa.

10. Lopuksi voit napata arvostelulipun ja värilliset muovinauhat kehätoimitsijalta. Nehän on tarkoitettu sinulle ja voit tehdä niillä ihan mitä lystäät.


...toivottavasti huomenna Huli ei ihan näin ajattele. :D
Pitäkää peukkuja!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Nyt ei ihan mätsänny...

Joo, ei. Käytiin siis eilen ekan kerran Hulin kanssa Match Show'ssa, ja vielä kotona ajattelin, että ei osallistuta. Paikan päällä näin kuitenkin niin paljon koiria, jotka oli pahempia vetämään hihnassa kuin Huli ja räksyttivät taukoamatta, että kunnianhimoni nousi. :D Siispä ilmoittauduttiin pentuluokkaan, ja oltiin pentu nro 3.

Me jouduttiin odottelemaan yli tunti, ennen kuin koko touhu edes alkoi, ja siinä ajassa mun käsi oli ihan väsyksis Hulin pitelemisestä. ONNEKSI Jarrupala tuli mukaan, koska en olisi millään jaksanu pitää pojua koko aikaa. Sillä on voimaa tosi paljon! Tavattiinpa siinä sitten myös Petsie-tuttu sheltti Taavi, joka muuten sijoittui sitten toiseksi. :) Taavi olikin ihan eri luokkaa kuin Huli. Se oli rauhassa koko ajan, ja kuunteli emäntäänsä herkeämättä. Olis saanut mun mielestä jopa voittaa koko homman. ;)

Pentuluokassa oli yhdeksäntoista koiraa, joten mentiin aina pareittain rinkiin. Sattui siinä semmoinen "tuuri", että meidän kanssa tullut nro 4 oli samanlainen malttamaton tapaus, joten ei ehkä erotuttu kokemattomina niin kovasti. Tuomari sanoi lopuksi meille: "Teillä molemmilla on tuollaiset vilkkaat koirat, jotka on kiinnostunu vain kaikesta muusta, niin on aika vaikea päättää teidän välillä mitään. Harjoitusta vain kovasti, jos meinaatte näyttelyissä käydä, ettei koirat tulisi vain teidän perässä." :D Hulin tyylihän oli joko hyppiä mun housuissa kiinni (kiva leikki, jee!) tai tosiaan haaveilla toisista koirista. Seisominen meillä meni aika hyvin, kun pidin herkkuja nyrkissäni, mutta monestihan Huli sitten vain istuikin. Voi tusssska...

Toisella kierroksella meni melkein huonommin, kun oli taas niin paljon muita koiria, ja siitäpä sitten saatiinkin lähteä kotiin. Mulle iski kotimatkalla jo epätoivo ensi viikon suhteen... Mussa on se vika, että vaikka oikeasti ajattelen "No ihan sama kuinka tämä menee" (oli asia sitten mikä tahansa) niin oikeasti kuitenkin oon niin kunnianhimoinen, että petyn, jos meneekin huonosti. Ja tämähän on vain mulle itselle ärsyttävää. :D

Mutta nyt jo tosiaan paremmilla mielin ensi lauantaita odottelemme. Treenata kyllä täytyy, mutta kysymys kuuluu, että missä treenaat... Ja cittarista täytyy hakea Hulin lemppariherkkuja, eli Oscarin chicken chips tai mikähän nyt olikaan. :D Kasvattajallekin eilen laitoin s-postia, ja hän mua jo lohdutteli, että Vaasan näyttelyssä on vielä enemmän koiria, että Huli voi hämmentyä (niin kyllä luulin, että mätsäreissäkin olis käyny), ja että hän voi viedä sitten Hulia rinkiin. Ja sehän passaa mulle! Niin, ja Huli on ainoa urospentu, joten se saa mennä siellä ihan yksin! :) Ja onhan tuo siisti Botniahalli vähän eri juttu kuin Koivulahdessa oleva pieni kurakkoinen vanha kasvihuone...

Nyt kyllä saa Hulia kuivata, ja eilen jopa sai pestä, kun kelit on muuttunut tällaiseksi. Käytiin tänään Koiratarhan pentutapaamisessa, ja Huli oli ihan litimärkä, kun sieltä lähdettiin. Ja Herra Huu nukkuu näköjään vieläkin, kun juoksi taas niin kovasti. :)