tiistai 29. huhtikuuta 2014

Luontoretkellä ja näyttelyssä

Oli tosi kivaa, kun löydettiin pääsiäismaanantaina aivan uusia metsälenkkireittejä. Teuvan Parranvuori (korkeutta 160m) ja sen ympäristö on ennenkin yllättänyt reiteillään, mutta nyt puolivahingossa käpsyteltiin toiseen suuntaan ja käväistiinkin Karijoen puolella. Matkaa kertyi 10 km ja löydettiinkin paljon hienommat maisemat kuin Parrassa. Käveltiin siis Sivin kämpältä (vanha turveenpolttajien kämppä) Iso-Kakkorille. (korkeus 146m) Lenkki vähän tuntui kintuissa, kun olin ollut töissä koko päivän jaloillani. Mahtava retki kuitenkin oli ja ensi kerralla otetaan makkaratkin mukaan!

Koirat sai olla vapaana melkein koko ajan (aijaijai, rikotaan lakia...) ja Eccu tekikin sitten taas katoamistempun. Huom. taas! Metsälenkeillä Eccu menee hajujen perässä ja välillä katoaa tiheäänkin metsään. Yleensä poitsu tulee hetken päästä, ja viimeistään, jos kutsun, mutta nyt ei poikaa kuulunut eikä näkynyt. Eccu teki näin myös muutama viikko sitten. Se hätääntyi, kun ei löytänytkään enää meitä, kun oltiin jo niin kaukana. Poitsu haukkui ja meni polkua takaisinpäin, kunnes tajusi kääntyä toiseen suuntaan. Setäni sanoi, että meidän olisi siinä tilanteessa pitänyt pysyä paikallaan, koska metsässä ääni kaikuu ja jos liikutaan ja huudetaan, koira menee aivan sekaisin. Eli nyt tällä kertaa, kun Eccua ei näkynyt, pysähdyttiin. Ja huudettiin. Ja huudettiin. Tuollaisessa tilanteessa puoliminuuttiakin tuntuu pitkältä ajalta. Huli istui mun vieressä ja oli sillai "Mitä sää huudat?? Mää oon tässä näin! Herkkuja tänne!" 

Ehdin jo miettiä mielessäni kaikkea. Mennään autolle ja kotiin, ja tullaan myöhemmin etsimään Eccua. Koirat yleensä palaa tuttuun paikkaan. Soitetaan iskää apuun. Laitetaan facebookkiin ilmoitus. Jari lähti sitten siihen suuntaan, minne Eccu oli mun mielestä lähtenyt. Minä huusin polulla ja Jari huusi metsässä. Hugsu juoksi meidän väliä kuin tomppeli. Lopulta aikaa kului ehkä vain kolme minuuttia (kauuuuhean pitkiä minuutteja!), ja yhtäkkiä Eccu juoksi jostain sieltä metsästä takaisin aivan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jari tuli perässä ja sanoi "Nyt äkkiä otetaan siitä kuva, niin saadaan katoamisilmoitukseen sitten." :D Myöhemmin mietin, että poitsu oli todennäköisesti aivan lähistöllä rauhassa syömässä ihanaa herkkua, eli pskaa...

Matka jatkui Eccun seikkailun jälkeen, eikä poju enää lähtenyt kauas. Iso-Kakkorille kun kiivettiin, yhtäkkiä koirat pysähtyi ja ylempää kuului naisen ääni, joka kutsui koiriaan. Huusin äkkiä omia koiriani, mutta nehän oli jo pinkoneet huippua kohti ja toivoin hartaasti, että vastassa olisi joko tosi isoja koiria tai sitten narttuja. Tilanne meni kuitenkin tosi hyvin, koska kyseessä oli kaksi mustaa labbisnarttua. Omien koirien kiinnisaaminen oli oma juttunsa, mutta rähinältä säästyttiin. :) Huli-parka meni kyllä niistä tummista naisista täysin sekaisin. Toisella nartuista oli nimittäin juoksut, ja vuoren huippuhan oli täynnä ihania hajuja. En oo koskaan nähnyt Hulia niin pöhkönä. Se pyöri ja hyöri kuin huumattuna, ei kuullut mua, eikä nähnyt mitään. Siis se oli varmaan kymmenen minuuttia täysin sekaisin. :D

Huipulla oli kyllä huippuakin huipummat maisemat! Olin ihan onnessani näkymistä. Jari oli onnessaan, kun kalliosta oli louhittu joskus perustuskiviä taloihin. Juttunsa kullakin... Tässäpä kuvia.



Tämä kuva ja teksti "KADONNUT". :'D



Kolme uljasta eräilijää...



UIMAAAAN!


Yritin saada aluksi molemmat koirat kuvaan, mutta Huli oli vielä tällöin ihan sekaisin niistä naisista... Eccun sain hetkeksi viereeni.

Ei mitenkään turhautunut omistaja tässä... Tässä taisin nauraa sille, että just olin saanut pakolla Hulin tulemaan ottamaan herkun ja sitten se olikin jo menossa muualle...

Ai miten niin löysä edestä? :D

Eccunen <3





Multa muuten jo kysyttiin, miksi Ecculla on vain huomioliivi, muttei Hulilla. Yksi syy on se, että tuo Eccunen on maaston värinen (etenkin metsäautoteiden) ja jos on mahdollista, että autoja on jossain, niin Ecculla täytyy olla liivi. Eccuhan hyppää nimittäin suoraa auton eteen ja liivi voi ehkä tiukassa tilanteessa pelastaa tuon älypään hengen. Toinen syy on se, että nähdään itse Eccu paremmin metsässä, koska se tosiaan siellä välillä seikkailee, toisin kuin Huli. Kolmas syy on se, että Hulin liivi on jo niin kulunut, että tarrat ei pidä, joten en oo sitä käyttänyt enää hetkeen. Että näin. :D

No sitten. Viime lauantaina suunnattiin näyttelyyn Vaasaan. Ilmoitin nuo molemmat sinne ja kehä oli valitettavasti heti aamulla, eli tyypillisesti kellon soidessa nukutti oikein kovasti. Islantilaisia oli 10 ja Eccu oli toisena junnu-uroksissa. Tiesin jo etukäteen, että toinen junnu voittaa Eccun, kävi miten kävi. Ja niinpä siinä kävikin. Eccu sai odotetusti EH:n. Eli tulos oli JUN EH2 ja olin siihen tyytyväinen. Eccu ei antanut katsoa hampaita millään ja tuomari sanoikin, että treenata saisi. Sen kyllä tiesinkin, mutta millä sitä nyt muistaa... Olis kiva sanoa kaikille ihmisille, joita tuo näkee, että "Hei, voisitko katsoa Eccun hampaat? Ei tää pure!"
Se arvostelu:
"Melko korkearaajainen. Sopiva luusto. Melko pitkä pää. Erinomaisen tummat silmät. Hyvät korvat. Miellyttävä ilme. Riittävä eturinta, melko lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Niukahkot takakulmaukset. Hyvät kannukset. Aavistuksen alaskiinnittynyt, oikein kiertynyt häntä. Liikkuu hieman epäpuhtaasti edestä, askel saisi olla pidempi."
Oon yllättävän samoilla linjoilla tuomarin kanssa kaikesta. Mietityttää vain, tarkoittaako viimeinen lause sitä, että pitäiskö mun juosta lujempaa Eccun kanssa? Tulisi enemmän vauhtia ja ehkä pidempi askelkin?

Hulin seurana oli yksi valiouros. Huli oli käynyt samalla tuomarilla junnuna ja ollut silloin PU4. Nyt kuitenkin liikkeestä sai taas noottia ja tulos oli VAL ERI2. Tämä oli hienoinen pettymys, kun junnuna oli pärjännyt paremmin. :P Hulia koitellessaan, tuomari sanoi, että Hulilla oli mieletön turkki ja pohti, että toivoin varmaan Hulin tiputtavan sen viikossa pois. Niinpä.
Arvostelu:
"Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Melko lyhyt kuono-osa. Kauniit tummat silmät. Erinomainen ilme, hyvät korvat. Hieman lyhyt kaula, jota runsas karvapeite vielä korostaa. Riittävä eturinta, oikeanmallinen rintakehä. Takakulmaukset voisivat olla hieman voimakkaammat. Selän päällä makaava häntä. Hyvät kannukset. Riittävä askelpituus. Vispaa edestä."
Tästäkin heräsi kysymys. Onko selän päällä makaava häntä huono juttu vaiko vain kommentti?

Päästiin siis omien koirien puolesta lähtemään aikaisin pois, mutta vein vielä avo-narttuihin Hennin Esjaa, kun omistaja oli toisessa kehässä samaan aikaan. Jännäsin myös Aitiorannan Dyria ja Dimmaa, koska molemmat saivat SA:n. Kehän laidalla tajuttiin koirien omistajan kanssa, että Dyrille napsahtaisi joka tapauksessa toinen serti. Ensimmäinen huippuhetki oli, kun Dyri oli PU1, mutta mun päässä paukkui raketit ja taisinpa siinä pomppiakin, kun Dyri oli myös ROP!!! Olin melkein yhtä tohkeissani, kuin jos oma koira olisi voittanut. :D Onnellista omistajaa oli ihana halata ja antaa upealle poitsulle rapsutukset.

Oliko vähä sekava teksti.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Biggest winner?

En aluksi ajatellut tästä asiasta kirjoittaa blogiini mitään, mutta haluan sittenkin, koska tässä on kuitenkin kyse mun elämästä.

Olen aina ollut pullukka, siis ihan lapsesta asti, eikä se oo oikeastaan mua vaivannut hirveästi. Oon tottunut olemaan iso ja yleensä isoin koko porukasta. Kun sitten muutin pois kotoa, liikunta katosi lähes olemattomiin ja opiskelijana mussutin mitä sattuu. Siinäpä sitten tuli kerättyä niin sanotusti lihaa luitten päälle vähän enemmän, mutta en sitä oikeastaan tiedostanut tai ehkä en välittänyt. Mua järkyttää ajatellakin mun ruokailutapoja Vaasan opiskeluaikana. Sentään kuljin pyörällä tai kävellen paikasta toiseen...

Vasta syksyllä -12, kun näin itsestäni kuvia kesältä, todellisuus iski ja järkytyin, kun en ollut tajunnut olevani oikeasti NIIN iso. Sen jälkeen aloin vihdoin panostamaan liikuntaan ja katsomaan jonkin verran, mitä suuhuni laitan. Alkuvuonna -13 bongasin Jutta Gustafsbergin dieettiohjeet, ja sovelsin niitä itselleni sopiviksi. Rahkan, raejuuston, riitävän vedenjuonnin ja liikunnan lisäämisen ansioista multa lähti joitakin kiloja. Parasta oli, kun innostuin liikunnasta oikeasti, eikä se ollut enää pakkopullaa!

Vuoden aikana sain lopulta noin 7 kiloa pois, ja sinä aikana tajusin, että tämä ei ollut enää laihduttamista, vaan täydellinen elämäntapamuutos. Paluuta vanhaan ei ollut, eikä saanutkaan olla. Viime syksynä rohkenin mennä painonhallintaryhmään ja sieltä saamieni vinkkien avulla, sekä pikkuisen paineen alla, olen muuttanut ruokailutottumuksiani ja rakastunut liikuntaan entistä enemmän. Tähän päivään mennessä olen saanut vielä 19 kiloa pois, eli noin 1,5 vuodessa musta on lähtenyt 26 kiloa tavaraa. Ja tästä saavutuksesta olen ylpeä, koska en koskaan onnistu missään!!! :D Mutta, koska olen tosiaankin iso, vielä olisi tiputettavaa.

Laihaa luikkeroa musta ei tule, se on selvä. Mutta pääasia tässä onkin ollut elämäntapamuutos ja ennen kaikkea muutos oman pääni sisällä. Koko tämän ajan olen pitänyt yhden herkkupäivän viikossa ja silti myös syönyt Mammani tarjoamaa pullaa ja piirakkaa (maailman parasta), ja käynyt pizzalla tai Hesessä, jos ollaan oltu reissussa. Herkuista en ikinä luovu, mutta herkkujen määrä on huomattavasti pienentynyt. Edelleen pystyn syömään kokonaisen suklaalevyn tai karkkipussin yksin ja voi että kuinka hyvää se onkaan. Mutta teenkö niin enää? En. Pärjään vähemmälläkin.

Vaikka olen päättänyt, että tämä muutos pysyy, pelkään silti, että palaan takaisin vanhaan tyyliini. Jostain olen kuullut, että vasta sitten, kun kilot ovat olleet poissa viisi vuotta, se on oikeasti pysyvää. Eli matkaa on vielä siihen viiteen vuoteen. :D Toivon kuitenkin, että liikunnan ilo ja ajatusmaailmassani tapahtunut muutos auttavat mua olemaan palaamatta entiseen, vaikka jonkinlaisia notkahduksia tulisikin. 

Tässä on muutama yksinkertainen, mutta tehokas vinkki, jotka itse olen todennut tosi hyviksi:

1. Juo vettä paljon. Kaksi litraa olisi hyvä, mutta mulle tekee tiukkaa yksikin litra. Tässä mulla olis vielä paljon parantamisen varaa...

2. Aamulla ensimmäisenä juo noin 3 dl vettä ja lähde vähintään puolentunnin lenkille tyhjällä vatsalla. Jutan mukaan tämä polttaa hyvin rasvaa. En tiedä siitä, mutta ehkä tällä on jotain vaikutusta ollut. Joka aamu en todellakaan näin ole tehnyt, mutta jos olisin, niin ehkä olisin vielä nopeammin saanut tuloksia. Mä vain en jaksa aamuvuoroviikoilla herätä tarpeeksi aikaisin, joten tämä on jäänyt lähinnä vapaapäivien aamuiksi. Lenkin jälkeen aamupala maistuu yli hyvältä. :P

3. Älä syö leipää, vaan näkkäriä, hapankorppuja, riisikakkuja tai cracotte-keksejä. Oon syönyt kyllä leipääkin, mutta vähentänyt sitä todella paljon. Vaaleaa leipää meille ei enää osteta.

4. Syö vain vähän perunaa, pastaa ja riisiä. Peruna ei oo muutenkaan mun lemppari, joten sitä on ollut helppo vähentää. Pastaa en ole syönyt pitkiin aikoihin, kun olen tehnyt viime aikoina vain keittoja, omeletteja ja salaatteja. Nyt kyllä tekisi mieli pastaa! :P

5. Syö tarpeeksi usein jotain, ettei tule sitä kiljuvaa nälkää koskaan. Tässä onnistun silloin tällöin. :D

6. Älä mene nälkäisenä kauppaan!

7. Kun syöt esim. riisiä ja broilerkastiketta, ota lautaselle oman kouran verran riisiä ja saman verran kanaa. Salaattia tai kypsennettyjä kasviksia syö niin paljon kuin huvittaa. Kun lautanen on tyhjä, älä hae lisää vain siksi, koska sun tekee mieli lisää. Et tarvitse enempää.

8. Vaihda jogurtti rahkaan. Sekoita maustamattomaan rahkaan marjoja, mehukeittoa tai hedelmiä. Profeel- ja Vitaline Pro-rahkat on hyviä myös.

9. Harrasta monipuolista liikuntaa. Tällä hetkellä itse käyn kerran viikossa kuntosalilla, kerran viikossa jumpassa ja joka päivä koirien kanssa lenkillä. Käydään vaihtelevasti sauvakävelyllä pururadoilla (yleensä 3-6 km) ja silloin tällöin jumppailen myös kotona. Lisäksi kuljen pyörällä töissä ja kaupassa. Vielä enemmänkin saisin liikkua, mutta välillä vuorokausi ei meinaa riittää...

10. Pidä herkkupäivä!


Kuvien laittamistakin mietin kauan, että haluanko niitä tänne laittaa. Mutta kummallisesti tässä elämänmuutoksen aikana en enää häpeä itseäni niin kovasti kuin ennen, joten tässäpä tulee klassiset ENNEN- ja JÄLKEEN-kuvat. Muistutan, että tuo jälkeen-kuva ei tosiaan ole vielä se lopullinen jälkeen-kuva, ja tiedostan, että vielä on töitä edessä. :D

Heinäkuu 2012.
Tämä kuva on sanoinkuvaamattoman kauhea
ja tämän laittaminen julkiseksi on mulle niin iso kynnys, ettette tajuakaan... 
Huh.


Marraskuu 2013. 
(tämän jälkeen on vielä lähtenyt noin 8 kiloa) 
Kuva ei ole mitenkään huippu, mutta en yleensä itseäni paljonkaan kuvaile, 
niin tämän pitää nyt kelvata. :D