Koirat sai olla vapaana melkein koko ajan (aijaijai, rikotaan lakia...) ja Eccu tekikin sitten taas katoamistempun. Huom. taas! Metsälenkeillä Eccu menee hajujen perässä ja välillä katoaa tiheäänkin metsään. Yleensä poitsu tulee hetken päästä, ja viimeistään, jos kutsun, mutta nyt ei poikaa kuulunut eikä näkynyt. Eccu teki näin myös muutama viikko sitten. Se hätääntyi, kun ei löytänytkään enää meitä, kun oltiin jo niin kaukana. Poitsu haukkui ja meni polkua takaisinpäin, kunnes tajusi kääntyä toiseen suuntaan. Setäni sanoi, että meidän olisi siinä tilanteessa pitänyt pysyä paikallaan, koska metsässä ääni kaikuu ja jos liikutaan ja huudetaan, koira menee aivan sekaisin. Eli nyt tällä kertaa, kun Eccua ei näkynyt, pysähdyttiin. Ja huudettiin. Ja huudettiin. Tuollaisessa tilanteessa puoliminuuttiakin tuntuu pitkältä ajalta. Huli istui mun vieressä ja oli sillai "Mitä sää huudat?? Mää oon tässä näin! Herkkuja tänne!"
Ehdin jo miettiä mielessäni kaikkea. Mennään autolle ja kotiin, ja tullaan myöhemmin etsimään Eccua. Koirat yleensä palaa tuttuun paikkaan. Soitetaan iskää apuun. Laitetaan facebookkiin ilmoitus. Jari lähti sitten siihen suuntaan, minne Eccu oli mun mielestä lähtenyt. Minä huusin polulla ja Jari huusi metsässä. Hugsu juoksi meidän väliä kuin tomppeli. Lopulta aikaa kului ehkä vain kolme minuuttia (kauuuuhean pitkiä minuutteja!), ja yhtäkkiä Eccu juoksi jostain sieltä metsästä takaisin aivan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jari tuli perässä ja sanoi "Nyt äkkiä otetaan siitä kuva, niin saadaan katoamisilmoitukseen sitten." :D Myöhemmin mietin, että poitsu oli todennäköisesti aivan lähistöllä rauhassa syömässä ihanaa herkkua, eli pskaa...
Matka jatkui Eccun seikkailun jälkeen, eikä poju enää lähtenyt kauas. Iso-Kakkorille kun kiivettiin, yhtäkkiä koirat pysähtyi ja ylempää kuului naisen ääni, joka kutsui koiriaan. Huusin äkkiä omia koiriani, mutta nehän oli jo pinkoneet huippua kohti ja toivoin hartaasti, että vastassa olisi joko tosi isoja koiria tai sitten narttuja. Tilanne meni kuitenkin tosi hyvin, koska kyseessä oli kaksi mustaa labbisnarttua. Omien koirien kiinnisaaminen oli oma juttunsa, mutta rähinältä säästyttiin. :) Huli-parka meni kyllä niistä tummista naisista täysin sekaisin. Toisella nartuista oli nimittäin juoksut, ja vuoren huippuhan oli täynnä ihania hajuja. En oo koskaan nähnyt Hulia niin pöhkönä. Se pyöri ja hyöri kuin huumattuna, ei kuullut mua, eikä nähnyt mitään. Siis se oli varmaan kymmenen minuuttia täysin sekaisin. :D
Huipulla oli kyllä huippuakin huipummat maisemat! Olin ihan onnessani näkymistä. Jari oli onnessaan, kun kalliosta oli louhittu joskus perustuskiviä taloihin. Juttunsa kullakin... Tässäpä kuvia.
 |
| Tämä kuva ja teksti "KADONNUT". :'D |
 |
| Kolme uljasta eräilijää... |
 |
| UIMAAAAN! |
 |
| Yritin saada aluksi molemmat koirat kuvaan, mutta Huli oli vielä tällöin ihan sekaisin niistä naisista... Eccun sain hetkeksi viereeni. |
 |
| Ei mitenkään turhautunut omistaja tässä... Tässä taisin nauraa sille, että just olin saanut pakolla Hulin tulemaan ottamaan herkun ja sitten se olikin jo menossa muualle... |
 |
| Ai miten niin löysä edestä? :D |
 |
| Eccunen <3 |
Multa muuten jo kysyttiin, miksi Ecculla on vain huomioliivi, muttei Hulilla. Yksi syy on se, että tuo Eccunen on maaston värinen (etenkin metsäautoteiden) ja jos on mahdollista, että autoja on jossain, niin Ecculla täytyy olla liivi. Eccuhan hyppää nimittäin suoraa auton eteen ja liivi voi ehkä tiukassa tilanteessa pelastaa tuon älypään hengen. Toinen syy on se, että nähdään itse Eccu paremmin metsässä, koska se tosiaan siellä välillä seikkailee, toisin kuin Huli. Kolmas syy on se, että Hulin liivi on jo niin kulunut, että tarrat ei pidä, joten en oo sitä käyttänyt enää hetkeen. Että näin. :D
No sitten. Viime lauantaina suunnattiin näyttelyyn Vaasaan. Ilmoitin nuo molemmat sinne ja kehä oli valitettavasti heti aamulla, eli tyypillisesti kellon soidessa nukutti oikein kovasti. Islantilaisia oli 10 ja Eccu oli toisena junnu-uroksissa. Tiesin jo etukäteen, että toinen junnu voittaa Eccun, kävi miten kävi. Ja niinpä siinä kävikin. Eccu sai odotetusti EH:n. Eli tulos oli JUN EH2 ja olin siihen tyytyväinen. Eccu ei antanut katsoa hampaita millään ja tuomari sanoikin, että treenata saisi. Sen kyllä tiesinkin, mutta millä sitä nyt muistaa... Olis kiva sanoa kaikille ihmisille, joita tuo näkee, että "Hei, voisitko katsoa Eccun hampaat? Ei tää pure!"
Se arvostelu:
"Melko korkearaajainen. Sopiva luusto. Melko pitkä pää. Erinomaisen tummat silmät. Hyvät korvat. Miellyttävä ilme. Riittävä eturinta, melko lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Niukahkot takakulmaukset. Hyvät kannukset. Aavistuksen alaskiinnittynyt, oikein kiertynyt häntä. Liikkuu hieman epäpuhtaasti edestä, askel saisi olla pidempi."
Oon yllättävän samoilla linjoilla tuomarin kanssa kaikesta. Mietityttää vain, tarkoittaako viimeinen lause sitä, että pitäiskö mun juosta lujempaa Eccun kanssa? Tulisi enemmän vauhtia ja ehkä pidempi askelkin?
Hulin seurana oli yksi valiouros. Huli oli käynyt samalla tuomarilla junnuna ja ollut silloin PU4. Nyt kuitenkin liikkeestä sai taas noottia ja tulos oli VAL ERI2. Tämä oli hienoinen pettymys, kun junnuna oli pärjännyt paremmin. :P Hulia koitellessaan, tuomari sanoi, että Hulilla oli mieletön turkki ja pohti, että toivoin varmaan Hulin tiputtavan sen viikossa pois. Niinpä.
Arvostelu:
"Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Melko lyhyt kuono-osa. Kauniit tummat silmät. Erinomainen ilme, hyvät korvat. Hieman lyhyt kaula, jota runsas karvapeite vielä korostaa. Riittävä eturinta, oikeanmallinen rintakehä. Takakulmaukset voisivat olla hieman voimakkaammat. Selän päällä makaava häntä. Hyvät kannukset. Riittävä askelpituus. Vispaa edestä."
Tästäkin heräsi kysymys. Onko selän päällä makaava häntä huono juttu vaiko vain kommentti?
Päästiin siis omien koirien puolesta lähtemään aikaisin pois, mutta vein vielä avo-narttuihin Hennin Esjaa, kun omistaja oli toisessa kehässä samaan aikaan. Jännäsin myös Aitiorannan Dyria ja Dimmaa, koska molemmat saivat SA:n. Kehän laidalla tajuttiin koirien omistajan kanssa, että Dyrille napsahtaisi joka tapauksessa toinen serti. Ensimmäinen huippuhetki oli, kun Dyri oli PU1, mutta mun päässä paukkui raketit ja taisinpa siinä pomppiakin, kun Dyri oli myös ROP!!! Olin melkein yhtä tohkeissani, kuin jos oma koira olisi voittanut. :D Onnellista omistajaa oli ihana halata ja antaa upealle poitsulle rapsutukset.
Oliko vähä sekava teksti.
.jpg)