Kävi nyt niin, että Johanna teki liikaa töitä ja stressasi liikaa ja on nyt ollu jo kolme viikkoa sairaslomalla vakavan työuupumuksen takia. :( Sairasloma jatkuu vielä pari viikkoa, mutta sitten pitää jo mennä kokeilemaan. Haluaisin tässä kirjoittaa asiasta vähän enemmänkin, mutta olen nyt oppinut, että kehenkään ei voi luottaa (ihmiset haluaa toisille vain pahaa) ja Suomessa ei ole oikeasti sananvapautta. Jos haluaa tietää tästä lisää, niin saa laittaa sähköpostia tai soittaa.
Mutta koirapojista asiaa! <3
Eccusta on tullut nyt virallisesti mies, vaikka siis mun vauvahan se vieläkin on. :D Eccu kävi nimittäin treffeillä kahteen otteeseen Aitiorannan Marsa Mjallhvitin kanssa. Tiistaina oli ultra ja pentuja näkyi 4-5. Vähän epäilytti oliko Eccusta mihinkään, mutta näköjään oli! Astutusreissu ei ollut pelkästään Ecculle uutta, vaan myös mulle. Hulin touhuhan ei onnistunut silloin Vaasassa, joten se lähti Haapajärvelle ja vasta siellä homma onnistui. Ekana päivänä menin Eccun kanssa Vöyrille, jossa viiden minuutin tutustumisen jälkeen koirat oli jo nalkissa, heh. Marsa oli kyllä todella helppo morsian ja vaikka niillä oli kokoeroa, niin homma sujui helposti. Toista kertaa Eccu ei edes yrittänyt niillä treffeillä, mutta koitettiin sitten seuraavana päivänä vielä Seinäjoella. Mietin miten nuorimies keskittyisi koiraharrastushallin pihalla, mutta siinähän meni taas noin 5 minuuttia ja nalkissa oltiin. Nuo nalkit vain kesti molemmat 25-30 minuuttia, joten meille tuli talviviimassa pikkaisen kylmä pidellä koiria paikoillaan. :D Pennut syntyvät Vöyrille, eli sinne varmaan ajelen tässä kevään mittaan moneen kertaan. <3 (lisätietoa www.aitiorannan.com)
Hulin kanssa käväistiin Parkanossa ryhmänäyttelyssä. Paikka oli tuttu viime vuodelta, mutta lattialla ei ollut mitään mattoa niin kuin viimeksi, vaan meidän piti juosta liukkaalla urheilusalilattialla. No Hulin liike oli sitten aika huonoa ja itsekin otin jotenkin varman päälle, kun tiesin, että se tulee liukastelemaan, eli ehkä menin liian hitaasti ja varovasti. Ajattelin, että kovempi vauhti ainakin vaikuttais liikkeeseen. No PU3 sentään oltiin (mukana oli hurjat kolme urosta ja kaksi narttua), mutta tuomari sanoi Hulia laiska-Jaakoksi! :D Ilmeisesti tällä tarkoitti liikettä, en tiedä... Tulos siis
VAL ERI SA PU3. Tässä arvostelu:
"Vahva, selvästi urosmainen, oikeat mittasuhteet omaava komeassa turkissa esitetty uros, jolla miellyttävä pää ja ilme. Hyvät korvat. Vahva kuono. Säkä voisi olla korostuneempi ja voisi esiintyä ryhdikkäämmin. Hyvä luusto. Tanakka runko. Hyvä takaosa ja häntä. Kaksoiskannukset. Voisi liikkua eloisammin."
 |
Odotellaan meidän vuoroa. Tässä näkyy minkälainen lattia oli kyseessä. |
Nyt kun sitten oon ollut vain kotona, päivät on mennyt lähinnä niin, että nukun jopa puoleen päivään, käyn lenkillä koirien kanssa joko vain tässä lähistöllä tai käväisen metsäautotiellä, vahtaan tv:tä, kudon, teen ruokaa, käyn Jarin ja koirien kanssa metsälenkillä tms, vahtaan tv:tä, kudon ja meen nukkumaan myöhään yöllä. Oon sentään jaksanut nähdä pari kertaa kavereitakin ja käväisin Vaasassakin. Huomaan vain, että vieläkään en ole kunnossa, kun väsyn ihan pienestä ja stressaan ihan typeristäkin asioista. On kyllä mukavaa, kun saan nukuttuaa 10-12 tuntia, koska vielä ennen saikkua saatoin nukkua 5 tuntia yössä ja senkin tunnin pätkissä. Onneksi myös saan vielä pari viikkoa olla rauhassa.
Tässä vielä kuvia mun pojista. <3
 |
Iloinen poitsu! :) |
 |
Huli on niin hurrrrrrja! |
 |
GRAUH! |
 |
"Hiiri, minne menit?" |
Voi huokaus. Näitä kuvia katsoessa tuli jo talvea ikävä. Tällä hetkellä tiet on lähes sulat ja lunta on aika vähän enää missään. Kuraa ja koiranpskaa tienreunat täynnä... Huli kuraantuu joka kerta, kun tiellä kävellään, mutta onneksi ainakin vielä pihassa on sen verran lunta, että Huli ottaa siinä aina lumikylvyt ja putsaantuu itsestään. :D Yleensä sentään keväällä paistaa aurinko, joka korvaa tämän kuraärsytyksen, mutta aurinko ei ole näyttäytynyt pitkään pitkään aikaan! Aurinkoa tai lunta tänne, kiitos!
 |
Mun Pömppä ja Hömppä <3 |
 |
Tatti nimeltä Huli. |
 |
Hurrrrja Huli iskee jälleen! :D |
 |
Juoksevia pyllyjä... |
 |
Miehistynyt pojuni <3 |
Johan oli alusta siellä näyttelyssä! :o Lattia kiiltää kuin jääräta konsanaan! Hyvän arvostelun Huli sai. Ja aina vaan niin komeassa turkissa <3
VastaaPoistaOho, Eccu saa jo nyt vauvoja! Onnellista odotusta :) Muista laittaa tänne kuvia pentusista!
Kyllä sun pojilla on hienot juoksumaisemat <3
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: isot tsempit sulle arjessa jaksamiseen!!! :)
No niinpä! Kuulin, että joku tuomari oli vienyt huskyt ulos, kun liikkeestä ei vain tullut mitään.
PoistaEccusta tulee nuori iskä, hehe. :D Mielenkiintoista nähdä mitä se meinaa sitten palleroista.
Kiitos tsempistä! Kyllä se tästä. :)