Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Syksy joka ei vain lähde käyntiin ja kohta se on jo ohikin

En tajua, miksei tänä syksynä oo mistään tullut mitään. Tuntuu, ettei mulla oo vapaa-aikaa ollenkaan ja sitten kun sitä olis, oon niin poikki etten jaksa mitään. Iltavuorojen takia oon missanut melkein kaikki jumppatunnit ja Tokoagin. Yhtenä sunnuntaina sentään päästiin kahden tunnin Tokoagiin Eccusen kanssa, buhuu! Kaksi viikkoa meni flunssassa ja menin repimään olkapäänikin, minkä takia taas jäi jumpat välistä. Sittenpä vielä muutettiin, ja vaikka vaikutti että saadaan rauhassa muuttaa, niin kummasti tuli se kauhea kiire kuitenkin. Tuntui että ollaan oltu Jarrun kanssa aina eri vuoroissa eli siis muuttaminenkin oli aika haasteellista. Kaiken lisäksi piti sitten parin päivän sisällä haravoida se saamerin suuri piha ja purkaa koira-aitaus ja paikata koirien kaivamat kuopat ja tolppien kuopat ja talvikin meinas tulla siihen päälle ja ja ja... Ääääh. Siis oikeasti, tämä on joku maailman ärsyttävin syksy ikinä! :D

Muutettiin siis ihan täällä Teuvalla toiseen taloon. Kerron siitä joskus enemmän ja laitan kuviakin. Tällä hetkellä kaikki on ihan sekaisin, vaikka ollaan oltu jo kolme viikkoa uudessa paikassa. Ei vain millään ehdi eikä jaksa purkaa laatikoita ja järjestellä. Toivon että Jouluksi olis koti elettävässä kunnossa...

Öäääh mistä nyt sitten aloittaisi?
Paljon tekstiä ja kuvia luvassa!

Kokkola 5.10.

Erkkariporukan kanssa jatketaan tapailua ja tällä kertaa pidettiin treenipäivä. Noh, herkkujen mässäilyksi ja höpinäksi se meinasi mennä, mutta otettiin kuitenkin vähän rallya, agia ja tokoakin. Mulla oli mukana Huli, kun halusin treenata rallya sen kanssa. (En päässyt omalla autolla, joten piti ottaa vain yksi koira mukaan.) Harmi kyllä koirat oli juossu pitkin Leenan pihaa 2-3 tuntia, joten Hulihan oli treenausvaiheessa jo ihan poikki eikä sitä kiinnostanut mun herkut ei sitten yhtään. Tiinan Ymir-pennun kanssa otin vähän istumista, maahanmenoa ja näyttelyseisomista, mutta senkään mielestä en ollut se kiinnostavin juttu. :D Kivaa kuitenkin oli, niin kuin aina. Ilmeisesti samalla porukalla kokoonnutaan taas ennen Joulua. :)

Mulle tuli kyllä semmonen alemmuuden tunne tai mikälie, kun en oikeastaan harrasta mitään noista lajeista ja toiset nyt oli ihan pro kaikessa... Treenipäivähän tuo tottakai olikin, mutta en voinut ajatukselleni mitään. Joskus melkein ärsyttää, kun joka puolella (=facebookissa) höpistään koiraharrastuksista, kun itse olen alunperin koiran ottanut ihan vain perheenjäseneksi ja lenkkikaveriksi. Tulee pakosti joskus mieleen, oonko jotenkin huono koiranomistaja, kun en harrasta kolmea eri lajia ja kisaa joka viikonloppu jossainpäin Suomea. No nyt vähän kärjistin joo... Rallytokosta olen oikeasti kiinnostunut ja agia haluaisin vielä kokeilla joskus, mutta en tiedä onko nämä pojat kumpaankaan sopivia, etenkin kun ei olla mitään tähänkään asti kunnolla harrastettu. Ja koska valitsin sitten tälläisen työn, joka tekee harrastamisen (ja elämisen?) mahdottomaksi ja vieläpä asutaan täällä korvessa, jossa ei oo edes mitään harrastushallia, niin onpa ne kurssi- ja treenimahdollisuudet aika vähissä... Syvä huokaus.

Muutama kuva Kokkolasta:

Ymir :)

Aitiorannan Yrsa ja Smahildur´s Binni rakastuu <3

Huli rakastuu Yrsaan...taas... :D

Esja (frá Klettakoti) ilmeisesti miettii tässä jotain? :D

Me Hulin kanssa harrastetaan enemmän tämmösiä kivoja juttuja. ;)
Kuva: Tiina K.

Ymir-poju <3 
Kuva: Tiina K.

Tämä meidän Huli on... 
Kuva: Tiina K.

...tämmönen.
Kuva: Tiina K.

Kyllä se hyppiä osaa. ;)
Kuva: Tiina K.

Tapaamisen pienin osanottaja Mindy. :)


Seinäjoki 26.10.

Oltiin Seinäjoella molempien koirien kanssa näyttelyssä ja islantilaisia oli ilmoittautuneena kokonaista 21 kappaletta. Hulin kasvattajan pentuja oli kaksi ja sehän törkkäs heti mulle Ymir-pennun kehään vietäväksi. Ymir oli vallan ihana, mehän oltiin jo tuttuja Kokkola-reissulta. :) Mulla oli tottakai koura täynnä nameja, kun pentuluokkaan mentiin ja vieläpä ekakertalaisina. Tuomari tuli meidän luokse ja sanoi heti "ÄLÄ RUOKI SITÄ" todella tympeästi. Mietin siinä, että kai nyt herrijee pitää pentua treenata, että tottuis käpälöintiin?? Mielestäni etenkin palleroiden ja kannusten katsomista pitäis namilla treenata, että tulis positiivinen ajatus koiralle. Tuskin tuo käpälöiminen on mitenkään kauhean kivaa, mutta palkkaamalla koiraa se ainakin siihen voi tottua. No Ymir meni oikein hienosti, mutta tuomari antoi vain PEN1 ilman Kunniapalkintoa. Onneksi toinen pentu Yrsa sai KP:n ja oli näin ROP-pentu. :)

Junnu-uroksissa oli muutama tuttu poitsu ja yllättävän hyvin yhteisrinki meni, vaikka Eccu kyllä vetikin aika kovasti. Tuomari vaikutti aika tiukalta ja odotin taas H:ta tai EH:ta. Eccu nyt toki oli aika rauhaton, mutta mun mielestä tuomari teki virheen meitä arvioidessaan. Se tuli mitan kanssa mittaamaan Eccua ja se huitoi sillä heti jo alussa niin, että Eccuhan pelkäs mitä ihmettä tulee tapahtumaan, eikä siis millään meinannut seisoa suorassa. No mitä enemmän Eccua yritin saada seisomaan, sitä kauemmin tuomari huitoi ja sitä kamalammalta Eccusta tuntui. Sitten kun sain Eccun sekunniksi suoraan seisomaan, tuomari sanoi "jaa nyt mulla on mitta vinossa". Siinä kohtaa olin jo aivan hikinen ja suoraan sanottuna täysin kypsä tuomariin! No 50cm se sai tulokseksi, minkä kyllä kyseenalaistin... Ehkä Eccu niin korkea voi ollakin, dunno. Mittaustilanne vain oli minusta epäluotettava. :D Tässä mainittakoon, että viimeksi kun Eccua on mitattu, poitsu ei edes huomannut mittaa... Eemelin kulkeminen kehässä oli aika epätasaista, mutta seisominen sujui kyllä. No sitten kyllä putosin vähän puusta, kun tuomari antoi Ecculle HYLÄTYN. Se tuli mulle selittämään syytä, sanoi että ei tunnista rotua ja että Eccu voisi olla länsilaika jolla on tuplakannukset. :D Tuota tulosta en ihan odottanut!
Tässä arvostelu:
"Vierasta tyyppiä oleva korkearaajainen uros, jolla tasapainoinen rakenne. Oikealinjainen uroksen pää. Hyvin kookkaat korvat. Hyvä ylälinja, vaikkakin köyristää ajoittain selkäänsä. Melko alas kiinnittynyt häntä. Rungon tulisi olla pidempi. Korkeat, niukahkosti kulmautuneet raajat. Takaraajoissa kaksoiskannukset. Hyväksyttävä karvapeite. Kevyet liikkeet, mutta lyhyehköt taka-askeleet. Luonne ystävällinen. Valitettavasti en tunnista rotua."
Arvostelussa vielä ihmetyttää kohdat "rungon tulisi olla pidempi" ja "hyväksyttävä karvapeite". Mielestäni tuon runko on ihan liian pitkä jo! Minkälainen laika siitä sitten tulis, jos se olis  vielä pidempi tuosta? Ja tuon hyväksyttävän karvapeitteen ymmärrän niin, että tämä tuomari ei oikein taas tiennyt mikä on lyhytkarvainen islis. Ärh. No kokemus oli tämäkin! :D

Hulin kanssa valioissa oli muutama muukin uros ja Hulilla meinas olla liikaa energiaa yhteisringissä. Hienosti se kuitenkin yksin esiintyi, niin kuin nyt aina. <3 Huli sai tulokseksi VAL ERI3, eli oli luokassaan kolmas.
Hulin arvostelu:
"Erinomaista tyyppiä oleva, maskuliininen, mittasuhteiltaan oikea uros. Erittäin kaunis pää ja ilme. Erinomaiset korvat. Tyylikäs ylälinja, hyvä häntä. Vahva runko. Riittävästi kulmautuneet raajat. Hieman painuneet välikämmenet. Takaraajoissa tuplakannukset. Erinomainen karvapeite. Kevyet joustavat liikkeet. Luonne ok."
Tämä arvostelu oli aivan kiva. Tuon jälkeen olen kiinnittänyt huomiota noihin "painuneisiin välikämmeniin" ja ehkä sillä semmoset onkin. Se on vähän tommonen räpyläjalka. :D

Mutta kaiken kaikkiaan mulla ei ole minkäänlaista arvostusta tätä tuomaria kohtaan, eikä nyt siis tuon Eccun hylyn takia (toki se ottaa päähän, mutta tuomaritkin on vain ihmisiä, eli kaikilla on oma näkemys), mutta sen takia, kun ei tajunnut mikä on pentuluokka (=epävirallinen luokka, jossa harjoitellaan) eikä osannut mitata koiraa. Jos joku tästä nyt vetää jotkut kilarit, niin olkaa hyvä. Tämä on mun blogi ja mun mielipide, lällätilää!

Yrsa oli mun sylissä hetken. <3 (Pelastin sen Hulilta...)

Ymir-poju

"Apuaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!"
(Koira ihan stressissä, nuolee huuliaan ja korvat taaksepäin...)

Länsilaikani ;)

Huggu the räpylä

Tokoagi 2.11.

Kerran tosiaan päästiin tänä syksynä Tokoagiin, buhuu. No, mutta oli se kyllä hyvä että edes tämä kerta, koska Eccu oli varsin etevä poitsu! Viime kerrasta taisi olla melkein puoli vuotta aikaa ja oon vain muutamia juttuja joskus treeninyt. Lisäksi Eccu näkee yleensä tosi vähän koiria, niin ajattellin, että se ei keskity muuta kuin haukkumiseen. Hah, olinpas väärässä. Eccu muisti paremmin kuin minä kaikki kiertokoulun (eka luokka tokoagissa) jutut ja uudet alakoulun jutut se hoksas tosi nopsaan. Siinäpä siis tentittiin heti kaksi tenttiä alaluokasta pois! :D Yritän muistella noita tenttejä...

Ekassa tentissä oli ns. temppuja.
1. Koira seuraa tietyn matkan.
2. Koira istumaan/maahan, paikka, peruuta kaksi askelta, pyörähdä ympäri ja palaa koiran luo.
3. Etsi nami alueelta. Pienelle alueelle oli tiputettu nami ja Eccun piti käskyllä se etsiä. Tämän poitsu osaa. ;)
4. Luvan anto. Koiran edessä kämmenellä nami, jonka koira saa, kun katsoo silmiin.
5. Kyykkykävely häiriötekijällä. Tässä piti tehdä se tuttu kyykkykävely, eli kävellä ja mennä kolme kertaa välillä kyykkyyn ja koiran pitää tulla heti luokse. Nyt vaikeutettiin sen verran, että oli joku häiriö sekaamassa siinä, tässä tapauksessa kouluttaja pyöri edestakaisin meidän edestä ja takaa ja puhui samalla. Eccua ei voinut mikään häiritä, kun piti niin hienon tiiviisti seurata mamin namikättä. ;)
Eli tämä tentti meni heittämällä läpi!

Estetentissä oli sitten tuttuja juttuja myös.
1. Säkkituoli, johon koira makuulle. Tässä jotenkin heti sekasin ja laitoin Eccun istumaan. Jokaista kohtaa sai kuitenkin koittaa kaksi kertaa, eli toisella kerralla tein oikein. :D
2. Matala este. Koira odottamaan, itse ensin esteen yli ja koira vasta luvan saatuaan.
3. Kävely pellin päältä seuraten omistajaa.
4. Matala koroke, jota pitkin koiran piti kävellä ja istua sen päähän. Koira ei saanut hypätä alas ennen istumista.
5. Istuminen auton renkaan sisälle/päälle.
Kaikki näistäkin sujui oikein hyvin, vaikka itse mokasin heti alussa. Näissä esteissä on siis ideana tasapainoharjoitukset ja koiran kehonhallinta. Kaikki esteet on vähän erilaisia ja eri tuntuisia tai kuuloisia, kun niiden päältä kävelee. Renkaan päälle pääseminen vaatii koiralta tasapainoa ja erilaisten esteiden ylittäminen kehittää lihaksia, joita ei normaalisti kotona tarvita. Onhan nuo vähän rohkeuttakin vaativia. Joillekin koirille esimerkiksi tuo rämisevä pelli olisi ollut hirveä juttu, mutta Eccu käveli yli muina miehinä. :D

Enää siis yksi alakoulun tentti tehtävänä (keväällä toivottavasti) ja siirrytään keskikouluun!

Terveystarkit

Kävin rokotuttamassa molemmat pojat ja otin sitten samalla epäviralliset sydänkuuntelut molemmille. Eccun sydän todettiin terveeksi, mutta Hulilta sivuääni kuului edelleen. Harmi juttu... Katsotaan nyt häipyiskö sivuääni iän myötä vai paheneeko. Ainakaan Hulilla ei ole mitään oireita, jotka viittais sydänvikaan ja mitä nyt oon kuullut, niin se voi olla koko elämän täysin oireeton juttu. Olisin vain niin halunnut vielä, että Huggu olis tehnyt pikku-Hugguja maailmaan...

Eccun lonkat kuvattiin 6.11. ja samalla haetiin polvilausunto. Polvet oli 0/0, jes! Huonommasta lonkasta lekuri arveli jotenkin että "C, jos edes sitäkään" ja paremmasta "Ei ainakaan A", joten tottakai jänskäsin tulosta ihan hirveästi. Pelkäsin toista lonkkaa D:ksi! Tulos tuli todella nopeasti ja se olikin sitten B/C! Tähän olen tyytyväinen! Viime lauantaina käytiin vielä silmätarkastuksessa ja silmätkin todettiin terveiksi. Terve nuori mies siis! :)

Jyväskylä 9.11.

Hulin kanssa mentiin sitten Jyväskylän kansainväliseen näyttelyyn. Eccua en tosiaan sinne ilmoittanut, kun onhan se nyt jo huomattu, että tuo on joko vielä kesken kehityksen tai sitten siitä ei näyttelykoiraa ikinä tulekaan. :D Tuomarina oli Hans Lehtinen, joka ilmeisesti on ollut tuomarina aina ja on aika arvostettukin hommassaan. Njääh, en tiedä onko mussa vika, mutta en osaa tätäkään tuomaria arvostaa. Tämä ei puhunut koiralle yhtään mitään, eikä kysynyt mitään. Sanoi vain, että pitää mennä kolmio (ekaa kertaa ikinä!) ja mumisi arvostelun pöydän takana. Niin ja tämä oli taas näitä tuomareita, joiden mielestä koiran ilme saadaan esille sihisemällä. Hmmm... Noo, Hulille se antoi ERIn ilman SA:ta, eli tulos oli VAL ERI3 taas. :D
Arvostelu:
"Hyvin voimakasrakenteinen uros. Toivoisin runkoon enemmän pituutta. Hyvin ilmeikäs pää. Sopiva luusto. Takaosan tulisi olla paremmin kulmautunut. Saisi seistä paremmin. Hyvin kannettu häntä. Erinomainen karvapeite."

Jäätiin Jyväskylään yöksi, kun haluttiin vähän "lomailla". Kiva hotelli löydettiin ja Huli otti kaiken irti lemmikkihuoneesta. ;) Käytiin Jarrun kanssa syömässä hyvin, mutta oltiin jo kymmenen jälkeen puoliksi unessa tv:n ääressä. Eli ei mitenkään hurjaa kaupunkilomaa vietetty. :D Käväistiin tottakai tullessa vielä Keskisellä ja ostelin jo joitakin joululahjojakin. Ärsyttävän kauan aikaa vain menee siellä kaupassa ja mun mielestä koko paikka on jo liian iso. :(

Huli katselee maisemia hotellin pöydältä. ;)

Ja sitten tuli väsykin siinä pöydällä...




sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kaikkea mahdollista

Se loma sitten meni.
Samoin meni Eccun synttärit! Poitsu täytti 1v 17.5! 
Onnea vielä meidän mölyapina-pomppukanille! <3 <3 <3
Synttäriviikolla oli oikein hellepäivät ja käytiin parina päivänä uimassakin. Tai siis uittamassa koiria! :D Synttäripäivänsä kunniaksi Eccu ui kunnolla ensimmäistä kertaa!










En tiedä oliko typerää vain laiskotella koko loma... Mutta toisaalta, seuraavasta lomasta ei oo tietoakaan, niin ehkä oli hyvä ottaa kaikki irti tästä lomapätkästä. Viime keskiviikkona tuli tieto, että sain pidemmän lähihoitajan sijaisuuden. Eli kun elokuulla loppuu tämä kesälomittajan homma, niin saan heti 1.9. jatkaa ja näillä näkymin on töitä ainakin ensi vuoden toukokuulle asti. Tosi kivaa! Toisaalta, tämä tietää sitä, että lomaa ei ole ainakaan vuoteen ja varmasti saan tehdä Jouluaaton ja kaikki muutkin pyhät töitä... No mikäpäs siinä. Rahaa ainakin pukkaa!

Istutin ensimmäistä kertaa basilikaa, lehtisalaattia, tilliä, persiljaa ja ruohosipulia laatikoihin. Saa nyt nähdä alkaako mikään niistä tuottaa tulosta. Lehtisalaatissa ainakin näyttäis olevan jotain alkuja, samoin basilikassa. Vasta istutettuani aloin miettiä, että mihin oikeastaan tarvitsen niin paljon tilliä ja persiljaa, kun en niitä muutenkaan hirveästi käytä. Mutta onpahan noita sukulaisia, joille voi antaa, jos nyt edes saan nuo kasvamaan. :D

Mitäs me koirien kanssa ollaa puuhailtu? Eccun kanssa ollaan pari kertaa oltu Tokoagissa, mutta meillä menee tässä kolme kertaa ohi, kun työvuorot ei sovi ja erkkarissakin menee yksi kerta. :( Eccu on aina Tokoagi-tunnin alussa kova haukkumaan ja vetämään hihnassa, mutta kun päästään hommiin, niin tuohan osaa ja tekeekin tosi hyvin! Me ollaan nyt siis alakoulussa ja tehtävät alkaa vaikeutua. Tokoagissa olisi siis päämääränä ylioppilaslakki, mutta tuskin niin pitkälle pötkitään. Katsotaan nyt. Tärkeintä on kuitenkin yhdessä tekeminen ja se, että Eccu tykkää. Ja onhan tuo Tokoagissa oppinutkin mm. paikka-käskyn (tosin se toimii vaihtelevasti) ja luvan pyytämisen (katse silmiin). Ja ehkä sen keskittymiskykykin on kehittynyt jonkin verran.

Viimeisenä lomapäivänä Teuvalla oli Match Show ja päätin mennä Eccusen kanssa sinne treenaamaan kehässämenoa. Valittelin, että olispa mulla helpot koirat (= ei-haukkuvat ja ei-vetävät), niin voisin ottaa nuo molemmat mukaan. Äitipä sitten ehdotti, että hän voi tulla apukäsiksi, ja kun se kerta itse sitä halusi, niin tottakai apu kelpasi. :D <3

Paikan päällä ajattelin, että TOSIAANKIN olisi kivoja semmoiset rauhalliset koirat. Eccu oli täysi pässi ensimmäisen tunnin, mutta helleilma väsytti sen onneksi lopulta aika hyvin. Juoksentelin sen kanssa mätsialueella, jotta oppis ravaamaan vierellä. Aika hyvin se sitten alkoi menemään ja sain ottaa sen kanssa ihan eri tyylin juosta, kuin Hulin kanssa. Hulia juoksutan täysin vierellä, mutta Eccun kanssa näyttäis toimivan parhaiten sellainen puolilöysä hihna ja käsi korkealla. Vähän niin kuin näin:


Vielä just ennen meidän vuoroa juoksin, ettei kävisi niin kuin Maalahdessa, eli hetken seisoskelu saisi sen unohtamaan mitä pitikään tehdä, kun äippä juoksee. :D

Eccu sai kaverikseen sitten 11-vuotiaan leonbergin. Ajattelin, että juupati juu, taas reilukerho. 1-vuotias vastaan 11-vuotias. :D Eccu suoriutui kehässä kuitenkin parhaiten kuin koskaan missään ja saikin ensimmäistä kertaa punaisen nauhan. (punainen = parempi) Hyvä E!

Ilmoitin Hulinkin mätsiin, vaikka hölmöähän valiota on semmoiseen viedä... Mutta ajattelin, että Hulillekin tulis treeniä ja kun se kuitenkin tykkää olla koirahälinässä, niin mikäpäs siinä. Hintakin oli tosi pieni, kun SUKK:n jäsenenä maksoi vain 5 € ja numerolapulla saa sitten M&M:stä 5 € alennusta.

Ennen kehien alkua otin Hulin kanssa Rallytokoa ja tuo oli ihan paras. <3 Kumma koira, kun joskus ei kuule eikä näe mua, ja joskus taas on niinniin tottishauva. <3 Kunpa tuo hyvähauva tulis esiin viikon päästä...

Eccun vuoron jälkeen tulikin kiire hakea Huli. Juoksin äidin luo, vaihdoin koirat ja juoksin äkkiä takaisin kehään. Kehään juostessa Huli oli ihan JEEJEE ÄITI JUOKSEE, niinpä sen vauhti jäi kehäänkin päälle ja tuo pomppi mun lahkeisiin. :D Hulille annettiin sininen, mutta sehän kävi meille paremmin kuin hyvin!

Siniset kutsuttiin ekana uudestaan kehään ja Hugsu oli siinä vaiheessa jo rauhoittunut ja ihana ihana näyttelykoirani. <3 Poju oli lopulta isojen sinisten neljäs ja saatiin söpöjä palkintojakin. Hulin vuoron aikaan Eccu oli ollut täysi pönttöpää ja äiti oli sitten saanut haavan näyttelyhihnan soljesta. :( SORI ÄITI! <3

Punaisten kehään oli kiire, joten taaspa juostiin ja Eccu meni siinä täysin ylikierroksille. Se pomppi kehässä vaikka kuinka, eikä millään keskittynyt muhun. Kesti ihmeellisen kauan, ennen kuin tuomari tiputti meidät pois ja ehdin siinä jo ajatella, että mitä se nyt oikein meinaa, eikö se nähnyt meidän juoksua ollenkaan. :D Hyvä treenauspäivä oli, mutta voi että se oli myös VÄSYTTÄVÄ. Paljon raskaampaahan mätsissä on juoksennella kuin näyttelyssä!

Viikko sitten oli taas oikea näyttelykin. Eccun kanssa mentiin Tuuriin ja kehä oli heti aamulla. Tuo oli nyt kolmas kerta Tuurissa ja joka vuosi islantilaiset on olleet heti ekana sunnuntaina. Krooh...

Kehän laidalla Eccu otti täysin uuden tyylin kulkea mun kanssa. Poitsu päätti haukkua koko ajan tyyliin "MITÄ SÄ JUOKSET, LOPETA HETI, ÄLÄ JUOKSE!" Hohhoijakkaa. Eccu ei todellakaan ole tylsä koira!!! :D Kehässä meni kuitenkin suhteellisen hyvin, vaikka käskyttikin...

Junnu-uroksissa oli kaksi Eccun lisäksi ja tiesin tulokset jo oikeastaan etukäteen. Toisille junnuille ERI:t ja Ecculle korkeintaan EH. Tuomari kertoi ääneen yleisölle arvostelunsa ja perustelut ja Eccusta moitti kevyttä runkoa ja ulkokierteisiä tassuja. Sanoi kyllä lopuksi, että herttainen luonne. :) Oli kyllä ihan kiva, että kertoi kaikille arvostelun. Ecculle kuitenkin antoi sitten H:n, eli Hyvän.
Arvostelu:
"Hyvätyyppinen, mutta mittasuhteiltaan hieman neliömäinen, aavistuksen korkearaajaiselta vaikuttava uros. Oikeamuotoinen pää, hieman kapeat, pitkähköt korvat. Vielä kevyt runko. Tiiviisti kiertyvä häntä. Raajat saisivat kulmautua voimakkaammin. Takaraajat ulkokierteiset. Kaksoiskannukset. Liikkuu hyvin sivulta, ahtaasti takaa. Hyvä karvanlaatu. Miellyttävä luonne."

Nopeasti meni siis se näyttely. :D Seuraava näyttely onkin vasta syksyllä.



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Rallyagi, tokorally, eiku...

Do diih. Taas aikaa kulunut. En tajua minne nää viikot meneeeeee!
Mistäs nyt aloittais. Ööö...

Noh, vaikka siitä, että Eccun ja mun agilitykurssi meni vähä pipariksi. Kaksi ekaa kertaa oltiin, ja kivaa oli, sitten tuli Seinäjoen näyttely, eikä päästy, ja viimeisellä kerralla mulle pukkas flunssaa, niin en viitsinyt lähteä. Eli katsotaan agia ehkä ens vuoden puolella uudelleen.

TokoAgikin loppui tältä vuodelta, ja siinä olikin lopulta kokonaista kolme tenttiä, jotka KAIKKI läpäistiin Eccusen kanssa tottakai upeasti. :) Eli nyt vasta ollaan virallisesti alakoulussa, ja siitä kyllä jatketaan, kun keväällä taas kurssit alkaa pyöriä. Kaksi viimeistä tenttiä oli jo aika haasteellisia, etenkin, kun oon niin laiska kotona treenaaja... Muistaakseni tentit meni suurinpiirtein näin.

Toinen tenteistä oli estetentti, jossa:
1. Matala puomi ylös, koira istumaan keskelle ja sitten puomia alas. Koira ei saa tippua puomilta ja alas on tultava puomia pitkin.
2. Matala este, jonka yli mentiin itse ensin, ja koira vasta luvan kanssa. Tämän Eccu oppi vasta just ennen meidän tenttivuoroa. Huh.
3. Hieman ylöspäin kallellaan oleva lauta, jota pitkin koira ylös, ja sitten koira maahan. Tässäkin koiran pitää pysyä koko ajan laudalla.
4. Istuminen renkaan sisälle.
5. Sama laatikko, kuin ekassa tentissä, ja koira sen päälle istumaan. Koira ei saa hypätä laatikon yli.

Toinen tentti oli sitten tempputentti. En tiedä sen virallista nimeä, mutta olkoon nyt tempputentti. :D
1. Helikopteri, joka oli ekassakin tentissä. Eli näytetään nami koiralle, levitetään kädet sivuille, ja nami annetaan, kun koira katsoo silmiin. Eccu katsoi taas kolme kertaa, ennen kuin mun käsissä tapahtui mitään...
2. Keilojen kaataminen. Koiran pitää käskystä kaataa kaksi keilaa. Eccu tajusi tämän tosi nopeasti treeneissä, mutta tentin jännitystä lisäsi se, että Eccu ei treeneissä aina saanut painavampaa keilaa kaadettua ensimmäisellä kerralla. Mutta hyvin onnistui!
3. Koira taakse istumaan. Eccu on tässä super!
4. Koira eteen istumaan, peruutetaan pari metriä taaksepäin, ja koiran pitää pysyä paikallaan, kunnes kutsutaan luokse.
5. Kävelykyykky, joka oli ekassakin tentissä. Eli kävellään muutama askel, mennään kyykkyyn, jolloin koiran pitää tulla heti luokse. Tämä toistetaan kolme kertaa. Eccu kulki tässä mun vierellä koko ajan, eli ei ollut haasteellista. :)


Poikien välistä rakkautta havaittavissa...

No sitten Huli-poitsu! Vihdoinkin Teuvalla alkoi Rallytoko ja minähän hetiheti ilmoitin Hulin sinne. Ajattelin, että tämä, jos joku, voisi olla Hulin laji. Sillä kun on nuo putkiaivot... Rallytoko alkoi pari viikkoa sitten ja ekalla kerralla olin aivan onnessani Hulista. Se oli niiiiiiin U P E A. Vetäjä sanoi, että "jaa, sitä on harjoiteltu jo kotona!". Mutta eihän me mitään oltu treenattu, en edes tiennyt lajista oikeastaan mitään. Huli on vain superhyvä istumaan. Näyttelyissäkin pylly aina maassa... ;)

Noh, toisella RT-kerralla Herra Huu näyttikin taas kuinka pönttöpää, kova jätkä ja putkiaivo se onkaan. Tuli oikein "ihanasti" mieleen meidän agilityt keväällä... Voi Vvvvvenäjä, sanoisinko. Vetäjä kyllä tsemppas, etten saa turhautua, koska sitten mikään ei ainakaan onnistu. Mutta kyllä pakosti turhautti, kun Hulilla oli nenä maassa, hoin "Huli, Huli, Huli, haloo, täällä, täällä, Huli, Huli, täällä, täällä, täällä..." ja tarjosin herkkua nenään, eikä tapahtunut MITÄÄN. Sitten kun se vahingos antoi mulle yhden sekunnin aikaansa, ja vaikkapa istui viereen, liikkeelle lähdössä se olikin jo täysin muissa maailmoissa. Teini-ikäinen bordercollie-poika tykkäsi kytätä Hulia ja tarpeeksi lähelle päästessään päästi kivat rähinät, joihin Hulin oli pakko vastata vähintään murinalla. Nuo tilanteet nyt ei kestänyt kahta sekunttia kauempaa, kun käännyin heti eri suuntaan Hulin kanssa, mutta kyllähän sen keskittymiskyvyn murunenkin sieltä katosi, kun testosteroni pääsi valloilleen. Eli merkkausta olis pitänyt päästä tekemään koko ajan ja kuopia päälle miehekkäästi äännellen. Voi äh pöh.

Kolmas RT-kerta olikin taas loistoHulia. En tiedä oliko se nyt tottunut toisiin kurssilaisiin vai mitä, mutta alkukankeuden jälkeen Huli oli loistavampi kuin loistava. :) Huli oppi todella nopeasti eteen+oikealta vasemmalle viereen, täyskäännöksen vasemmalle ja spiraalin. Eteen+vasemmalta viereen menee vähän vinosti, ja paikallaan makuuta pitää treenata. Ihmettelin suuresti, kuinka nopeasti se muisti sivulle-käskyn takakautta, vaikka ollaan oltu tokossa kaksi vuotta sitten! :D HuippuHULI! Mulle on kyllä vielä täysin hepreaa, miten Rallytokossa käytännössä kuljetaan rataa, mutta vimpalla kerralla on kuulemma rata. Sitä odotellessa. JA TREENATESSA!

Taistelua luusta. Äänet puuttuu. ("Hkrääärrhhhh" "Iiiuuuuuu")

Teksti ei lopu vielä! Ähähää! Oltiin nääs myös näytelmissä Hulin kanssa viime lauantaina Jyväskylässä. Kehä oli ihanasti tosi myöhään ja ajeltiin rauhassa paikan päälle. Islantilaisia oli yllättävän paljon, kokonaista 19, ja oli taas kiva jutella uusien ja vanhojen tuttujen kanssa. Tosin, juttelut jää aina tosi lyhyiksi, kun pitää kuitenkin seurata kehääkin. Hugsi oli yksi kolmesta valiouroksesta, ja kulkeminen kehässä oli ihan hyvää. Tuomari oli mun mielestä tosi tympeä (sori vaan...) ja vähäsanainen. Se yritti pariinkin kertaan maiskutella suullaan saadakseen Hulin katsomaan ylös, mutta Hulia ei kiinnostanut yhtään. Luulenkin sen ja Hulin ulospäin kääntyvien tassujen vaikuttaneen sijoitukseen, eli oltiin kolmansia valioissa. ERI ja SA kuitenkin saatiin. Paras Uros -kehässä oli lopulta seitsemän urosta. Huli vähän kiskoi hihnassa, kun jotkut "kovemmat jäbät" tykkäs pitää meteliä kehässä, ja meidät laitettiinkin sitten pois. Paras Uros oli sama kuin Seinäjoella, oikein komea ja mun silmää miellyttävä nallukka, joka oli lopulta VSP. :) Näyttelyn jälkeen alkoi Islanninlammaskoirat Ry:n kokous ja osallistuin siihenkin nyt ekaa kertaa. Tuskin mistään mitään tajusin, mutta oli mielenkiintoista osallistua kuitenkin.

Hulin arvostelu:
"3-vuotias uros. Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Pitäisi olla enemmän rintaa. Etujalat kääntyvät ulospäin liikkeessä. Oikeanlainen ylälinja(?). Hyvä hännän kiinnitys ja kantaminen. Liikkuu tyypillisesti."

Hulilla oli vähän kuuma!

Leveä haara!
Riittäisköhän nyt? ;)



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Päivät taas vain menee

Tämä syksy on mennyt niin nopeasti että hirvittää! Toiseksi viimeistä työharjoittelujaksoa jäljellä enää kolme viikkoa ja näytöt alkaa jo ensi viikolla. Tosi mukavaa on ollut vanhusten tehostetussa palvelukodissa. Ihania hoitajia ja asukkaita. Nyt oon oikein vasta syttynyt tähän hoitotyöhön. <3 Oon tehnyt yhden päivän palkallisenakin, ja tulevan lauantainkin teen. Tosi mukavaa, kun pääsee oikeisiinkin töihin, vaikka rahallisesti siitä ei hirveästi hyödykään.

Ketunpoika<3
Eccun kanssa ollaan jatkettu TokoAgissa, mutta nyt on ollut kahden viikon tauko, kun oli syyslomat. Ensi sunnuntaina taas mennään ja täytyy myöntää, että treenaus on kotona jäänyt, eli pitää nyt tällä viikolla muistaa treenailla. Paikallaan olo, ja odottaminen yleensäkin, on Ecculle muutenkin hankalaa, mutta kyllä se välillä sen osaakin. Ruokaa se osaa jo odottaa kunnes sanon "ole hyvä", mutta syö sitten niin järkyttävällä vauhdilla, että siinä ajassa Huli on ehtinyt syödä vasta kaksi omaa napuaan. :D Lisäksi pitäis treeniä taakse menemistä ja siellä pysymistä, namikättä ja koiran kiertämistä, kun se istuu. Eccu on vain niin malttamaton tapaus, että treenaaminen on aika hermoja raastavaa välillä...

Metsälenkeillä ollaan käyty lähes joka päivä, ja Eccu on nyt ottanut tavaksi jossain vaiheessa lenkkiä lähteä kauemmas metsään ilmeisesti jonkun hajun perässä. Luoksetulotreeniäkin lisää siis! Huli sen sijaan, joka on yleensä ollut huono tulemaan luokse ("ei sillä kumminkaa oo mitää hyvää herkkua..."), tulee nykyään aika hyvin! Eccu on myös melkoinen lintukoira. Epäilen, onko siinä suomenpystykorvaa, kun haukkuu niin mahtavasti oikeastaan kaikelle, ja jahtaa tai muuten vahtaa lintuja. Viime viikolla metsästä kuului ihme "krääh krääh" -ääni (joku lintu?) ja Eccu lähti sinne kuin ohjus ja haukkui hulluna. Lintu kuitenkin lähti kauemmas rääkimään, mutta Eccua sai aikalailla huudella takaisin...




Agilityssä Eccu on taas osoittanut olevansa nopea oppija. Putkesta poju menee kuin ohjus, enkä edes ehdi mihinkään, esim. seuraavalle esteelle, kun se on jo herkkukipon luona putken päässä. Toooodella herkuilla vietävissä tuo poika! Käytiin tässä kerran myös treenaamassa molempien koirien kanssa koirakerhon kentällä, ja oli kiva Hulinkin kanssa mennä sen lemppareita A:ta ja puomia. En tajua, miksi se tykkää niin hirveästi kiivetä niille. Meni puomiakin vain takaisin ylös häntä heiluen, kun yritin sitä ohjata toiselle esteelle. Huli on kuin yhtä hymyä noilla esteillä. :D

Käytiin myös Eccun kanssa taas Match Show'ssa, ja kyllä meni jo paljon paremmin kuin ekalla kerralla. Tosin saatiin taas sininen nauha, eikä sijoituttu, mutta tärkeintähän oli treenaaminen oikeisiin kehiin! Sen sijaan Teuvalla asuva meidän ainoa rotutoveri ja Eccun ikäinen Nasta (Ginfaxi's Dagstjarna) sijoittui sinisissä pennuissa kolmanneksi! :)

Hugsi pääsi viime sunnuntaina taas näyttelyyn Seinäjoelle ja voi että se onkin ihana koira. Tai siitä on tullut ihana, kun on hokannut, että näyttelyissä voi ottaa rennosti. Toki mulla meinas hermot mennä jossain vaiheessa siihen, että Huli olis halunnut puhdistaa siskonsa Hattin korvat ja haistella sitä muutenkin, kun olihan se nyt TYTTÖ! Brennakin (Blenmarin Brenna) sai osansa Hulin huomiosta. Raukka Huli ei ollut nähnyt tyttöjä pitkään aikaan, niin tottakai niitä oli ihana haistella. Huli myös piti jotain pientä murinaa velipuolensa Kaffin (Aitiorannan Kafteinn Krokur) kanssa ja nuortenluokan uros yritti napata PU-kehässä vähän Hulin nenästä. Eli ei mitenkään rauhallisin näyttelypäivä kuitenkaan, mutta se, että Huli ei kisko enää hihnassa on jo niiiiin ihanaa. <3 Mahtavinta oli toki tavata islantilaisihmisiä, niin vanhoja tuttuja, kuin uusiakin. Yllätykseksi myös ihana Jomi (Sunnusteins Íslandsjómi) oli Seinäjoella ja oli oikein kiva jutella poitsun omistajan kanssa sekin vähä mitä siinä ehdittiin. :) (Jomista ja sen isoveljistä lisää TripleTanin blogissa)

Tuomari oli oikein ihana vanhempi norjalainen nainen. Katselin jo ennen islantilaisia, että se oli yhtä hymyä ja naurua. Koiramaiset kehässä hypähtelyt ja kutittava panta naurattivat naista oikein kovasti. :) Huli oli yksin valioissa ja tuomari olikin todella nopea arvostelija. En paljon Hulia ehtinyt siinä seisottaakaan, kun mulle kiikutettiin jo SA-ruusuketta.
Huli sai varmaan huikeimman arvostelun tältä tuomarilta:
"3-vuotias laatukoira. Komea pää, hyvin rakentunut. Liikkuu kunnolla(soundly?). Erinomaisessa karvassa ja kunnossa. Valion/mestarin arvoinen."

Paras Uros -kehään pääsi viisi urosta kuudesta, ja jänskäsin vähän Hulin menoa kehässä. Sehän on päässyt tosi vähän samaan kehään muiden koirien kanssa. Huli meni kuitenkin oikein mainiosti, ja tosi nopeasti tuomari laittoi meitä sitten järjestykseen. Hienoin Hugsi oli toinen uroksista ja sai toisen vara-CACIBinsa. <3 Paras uros sai viedä kotiinsa FI MVA-, VSP- ja CACIB-palkinnot. Huikeaa! :)

Mun valiomies<3

lauantai 28. syyskuuta 2013

Vabandust!

Viikot kuluu niin nopeasti etten ehdi blogiinkaan kirjoitella! Facebookiin olen sentään lisännyt joitakin kuvia. Päivät menee oikeastaan niin, että pääsen kotiin noin kolmen-neljän aikaan, lähden koirien kanssa lenkille, sitten keksin ruokaa/käyn kaupassa, otan päikkärit tai vahtaan tv:tä, teen huonolla menestyksellä koulujuttuja, lähden Jarryn ja koirien kanssa johonkin metsälenkille, vahtaan tv:tä lisää ja meen nukkumaan. :D Maanantaisin käyn sentään kuntosalilla ja torstaisin jumpassa. Siinäpä nämä viikot hurahtaa. Kavereita en oo taas nähnyt pitkään aikaan, eikä olla käyty edes missään Jarryn kanssa. Ehkä vielä joskus!?


Tyhmäpäät <3



Eccu kävi ensimmäisessä Match Show'ssaan 14.9. Kauhajoella. Tuloksena oli odotetusti sininen nauha ilman sijoitusta. Olin silti positiivisin mielin, koska Eccu on täyyyysin erilainen kuin Huli. Ei hihnassa kiskomista, oli lähes koko ajan hienossa kontaktissa muhun, ja jopa meni maahan makaamaan, kun odoteltiin omaa vuoroa! Toki Eccu on vielä vaavi. Odotan mielenkiinnolla teini-ikää ja sen tuomia muutoksia... Kehässä meno oli vähän epämääräistä ja seisominenkin onnistui nyrkillisellä nameja, mutta olihan händlerikin kehittynyt vuoden 2011 huhtikuusta! (Blogin teksti Nyt ei ihan mätsänny) Pariksi saatiin 9 kuukautinen kultainennoutaja (ai miten niin epäreilua! :D), mutta ihme kyllä sinisten jatkokehässä ei oltu ensimmäisiä, joita laitettiin pois. Olin jopa hieman hämmennyksissä, kun mielestäni yleensä kehästä kätellään pois, eikä jatkoon. (????) Siinä katselin, kun tuomari kävi kättelemässä muutamia, ja olin jo ihan jeeeeee päästäänkö me vielä jatkoon, mutta sitten sanottiinkin, että ne, joita ei kätelty, kiitos ja hei. Höh. Innokkaana kyllä odotan lisää kehiä Eccun kanssa!

TokoAgia on ollut nyt kolme kertaa ja Eccu on kyllä osoittanut olevansa hyvinkin oppivainen ja todella ahmatti, mutta myös äänekäs. Autosta päästessään se pitää ekat viisi minuuttia kauheaa meteliä ja kiskoo hihnassa. Pienen kävelyn ja namien antamisen jälkeen, se kyllä rauhoittuu ja kulkee oikein hienosti vierellä. Muiden koirien ääniin Eccu kyllä vastaa joka kerta ja koko Teuva kaikuu...

Viime kerralla meillä oli ensimmäinen tentti, ja läpäistiin se oikein hienosti. Ollaan kai nyt sitten edetty alakouluun, en edes tiedä. :D Tentissä sai kaksi kertaa yrittää jokaista kohtaa, ja pisteitä annettiin myös siitä, miten yhteispeli koiran kanssa sujui. Saadaan kai tulokset ensi kerralla, luulisin.

Tentti meni siis näin: (en muista enää varmasti tehtävien järjestystä, mutta suurinpiirtein...)
1.  Helikopteri. Helikopterissa näytetään nami koiralle ja levitetään sitten kädet sivuille. Kun koira katsoo silmiin, se saa herkun. Tämä meni niin hyvin, että Eccu ehti antaa mulle puolen sekunnin katseita kolmesti, ennen kuin mun namikäsi tajusi liikkua. :'D
2. Temppu. Koiran pitää tehdä mikä tahansa temppu, minkä se osaa. Otin oikein varmanpäälle, ja käskin Ecun vain istua. ;)
3. Naminyrkki. Naminyrkissä laitetaan nami nyrkkiin ja nyrkki maahan. Koiralle ei saa sanoa mitään, vaan sen pitää osata mennä maahan, jolloin nyrkki aukeaa. Tämäkin meni Ecculta oikein hienosti. Oikeastaan ollaan treenattu niin kovasti tätä, ettei Eccu osaa sanaa "maahan", vaan käsi pitää laittaa maahan. :D Eli reeniä reeniä maahan-käskyn kanssa myös!
4. Kyykkykävely. Kyykkykävelyssä kävellään normaalisti eteenpäin muutama askel, ja sitten mennään kyykkyyn. Koiran pitäisi tulla heti luokse ilman kutsua, jolloin se saa namin. Kyykkyyn mennään kolmesti, ja joka kerralla koiran pitää tulla luokse kutsumatta. Eccun kanssa tässä haasteena olikin se, että Eccu kulki mun vierellä koko ajan. Vetäjä sanoi kyllä, ettei se haittaa mitään. :D
5. Viimeisenä oli istuminen puulaatikon päälle. Tämän tehtävän vaarana oli se, että koira hyppää vain laatikolta pois. Eccu onnistui kuitenkin hienosti tässäkin!

Ensi sunnuntaina onkin viimeinen TokoAgi, mutta jos tulee jatkokurssi, niin mennään toki sinne jatkamaan. Eccu on osoittanut olevansa ihan erilainen oppija, ja ennen kaikkea keskittyjä, kuin Huli. En toki dissaa Hulia, sillekin pitää keksiä keväällä joku laji, mutta tottahan Eccun kanssa on kivempi kursseille mennä, kun se on niin namilla vietävissä. ;)

Hulia naurattaa? :)

Ensi sunnuntaina mennään myös ekaa kertaa Agility-kentälle Ecun kanssa, huihuihui!!! Tällä kertaa Agi-paikkana on Jurvan aidattu kenttä (Jurvaan on noin 25 km Teuvalta), ja kurssille ilmoittautuessa mietinkin kumman koirista ilmoitan. Huli nimittäin toimisi ehkä paremmin aidatulla kentällä, kun ei olisi niin paljon häiriötekijöitä... Mutta ehkäpä mennään sitten keväällä Hulin kanssa Jurvaan kurssille, jos vain SUKK järjestää! :P

Mitäs muuta. Hihnalenkit on aika pyllystä. Tai siis lähinnä sen takia, etten ole ehtinyt kunnolla treenaamaan Eccun kanssa kahdestaan hihnassa kulkemista. Sehän on oikeastaan mahdotonta niin, että Hulikin on mukana, kun kädet ei riitä namitaskulle... Eccu hyppii edelleen autojen, pyöräilijöiden ja käveliöiden perään kuin idiootti, ja haukkuu valtavasti koiran nähdessään. Tänäänkin olin aivan hermona, kun mikään ei tehonnut Eccuun, ja meidän ohitse pyöräilevä mies, jolla oli koira, nauroi "Se ei vissiin oo nähny muita koiria ennemmin!". Minä vain nauroin takaisin ja mielessäni "Voi s*#+#!* Eccu turpa kiinni!" :D Kun ehtisi, kun ehtisi, kun ehtisi, treenaamaan Eccun kanssa yksin koirien ym kohtaamista. Mistä sais ostettua lisäaikaa päivään?!

Siispä metsä- ja pururatalenkit on lähes jokapäiväisiä, kun en jaksa mennä noiden kanssa 2 kilometriä enempää hihnalenkille. Jarry on ahkerasti kulkenut lenkillä mukana, tosin ei koirantaluttajana, koska kultsilla on välilevynpullistuma selässä. Jarry on ollut sairauslomalla jo 6 viikkoa, ja varmasti loma vielä jatkuukin. Raukka ei vain osaa olla rauhassa tekemättä mitään ja sen pää alkaa hajota. :( Toivotaan, että paranisi pian!

Lopuksi vielä NENÄ.


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kavereita ja kuulumisia

Meikäläisen loma alkoi jo viime viikolla, kun tein viimeisen harjoitteluvuoroni yöpartiossa. Oli tosi kiva yö, mutta vielä kivempaa oli päästä lomalle! :) Olin kyllä aika pöllönä sen koko tiistain, kun olin aamuseitsemältä tullut kotiin. Illalla kuitenkin mentiin agilityyn Hulin kanssa.

Mulla alkaa mennä huvitus tuohon agiin, koska nyt, kun mentiin jatkokurssille, siellä on tietenkin uudet koirat ja uudet hajut. Huli alkoi just tottua niihin alkeiskurssin koiriin ja pystyi unohtamaankin ne hetkeksi, mutta nyt taas pitää kolmen uuden koiran kanssa treenata, niin eihän siitä mitään tuu. Eniten ärsyttää se, että nämä muut kurssilaiset on taas semmosia, jotka on kisanneet vähintään putki+aita-rataa, ja ne kehittää siellä mm. ohjaustekniikoitaan ja valssia. Ja me Hulin kanssa sitten... No, Huli on ollut nyt kevyessä narunpätkässä, että on edes joku josta ottaa kiinni, jos se meinaa lähteä muiden koirien luo. Huli toki menee esteistä, niistä kepit ja puomin se on ehkä hokannut nopeiten, mutta meno on hyvin hidasta, ja välillä tuntuu kuin puhuis kuurolle. Huli siis lähinnä haaveilee muuta, eikä sitä oikein kiinnosta yhdessä tekeminen. Ainoa hieno juttu on se, että odottaminen sujuu! Eli Hugsi on hokannut, että pitää istua ja odottaa, ja sitten käskystä vasta saa tulla aidan yli. Jippiiii! Paitsi tässäkin on pari kertaa käynyt niin, että Huli on vain jo niin väsynyt kuumuudesta, että tykkää istahtaa, mutta ei jaksa tulla mun luo. xD

Agi-ohjaajalla menee varmaan meidän kanssa jo hermot, ja viimeksi se sanoi "No vielä voin antaa luvan pitää sitä narussa", eli seuraavalla kerralla luultavasti Huli pitää päästää irti. Kun oliskin aidattu kenttä! Mutta ei! Ja tiedän, että Huli menee vielä tappelemaan yhden toisen jätkän kanssa, eikä kuule vaikka kuinka huudan... Agimotivaavioni on siis viety, kiitos Hulin. :'D

Juhannuskin meni yhtäkkiä. Veljeni tuli Albert-pojun kanssa kylään ja juhlittiin meidän Mamman 84-vuotissynttäreitä. Oli tosi kiva Juhannus, vaikkei missään käytykään. Mökillä käytiin ennen Juhannusta äidin ja Mamman kanssa, ja Hugsi pääsi tietenkin uimaan. Mulla on vielä talviturkki, ja pysyy!





Juhannuksen jälkeen maanantaina Jarru lähti työreissulle, vaikka silläkin olis pitänyt alkaa jo loma. Onneksi maanantaina tuli vieraita, nimittäin Inkeri ja Venny-islantilainen. Mentiin noin kolmen kilometrin lenkki metsäautoteillä ja lopuksi uitettiin koiria (ja virutettiin kurat pois koirien tassuista) louhoksen vedessä. Oli tosi kivaa ja koirillakin hauskaa. Välillä heinikossa näkyi vain valkoiset hännät. :) Totesin myös, että Huli todellakin kaipaa kaveria, ja varsinkin rotukaveria! Vennyn ja Hulin yhdessä kulkeminen oli aivan tietynlaista, ihan kuin aina kulkisivat yhdessä. :)




Tiistaina leivoin herkkusieni-kasvispiirakkaa ja mustikkarahkapiirakkaa (tuli aika hyvää!), koska keskiviikkona kylään tuli vuorostaan luokkakavereita Kauhajoelta. Oli tosi mukava jutella harjoittelusta ja käytiin kirppiksilläkin. Kouluun ei oo vielä yhtään ikävä, vaikka ehkä noita kavereita olikin. :) Jarru tuli sitten myöhään keskiviikkoyöllä kotiin, mutta lähti vielä seuraavana päivänä Vaasaan töihin, eli ei päässyt vieläkään lomalle.

Torstai-illalla sitten taas Hugsi näki rotukavereita, kun Heidi tuli Teuvalle neljän islistytön ja yhden amerikanakitansa kanssa. Käytiin metsäteillä kuraamassa koirat ja "pestiin" ne taas louhoksella. Huli oli aluksi vähän ihmeissään, kun naisia oli niin monta, mutta lopulta ihanin taisi olla 8-vuotias Siru. ;)

Perjantaina lähdin Tervajoelle moikkaamaan rakkaita kavereitani ja heidän kissojaan. Päivä meni nopeasti, vaikkei oikein mitään erityistä tehtykään. Tosi kiva päivä oli kyllä! <3 Käväistiin Seinäjoella, ja ostin Hulille lapsellisen (ja hieman hävettävänkin) kahluualtaan. Seuraavana hellepäivänä laitan sen ulos, niin tuo pöllö saa siinä lotrata.

Siinäpä ekan lomaviikon touhut! :)

JadeBagel ja Iiris <3
JadeBagel näyttää, miten kesällä hengaillaan :)

Kyrönjoki


Ai niin joo. Kuulemma piti leuhkia vielä tällä: MEIDÄN HULI OLI VSP ISLANTILAISTEN ERKKARISSA JOS ETTE TIENNEET!!!! :DD