Kirjoittelin jo eilen tämän, mutta kuvat eivät ainakaan mulla näkyneet, joten tässäpä uusi yritys. :)
Ensinnäkin fiilis on ollut viikon verran seuraavanlainen:
Ensinnäkin fiilis on ollut viikon verran seuraavanlainen:
Lähihoitajakoulu alkoi kolme viikkoa sitten Kauhajoella ja olen kyllä kovasti tykännyt! Kyseessä on siis työvoimapoliittinen koulutus, eli kaikki luokkalaiset ovat (onneksi) aikuisia ja koulu kestää vain 1 vuoden ja 8 kuukautta. Tavoitteena siis, että meistä valmistuisi työvoimaa mahdollisimman pian. Työharjoittelujaksoja taitaa olla yhteensä 6 ja ensimmäinen niistä päiväkodissa tai vastaavassa. Siitä olenkin jo aivan täpinöissäni! :) Myöhemmin on sitten vuodeosasto, vanhainkoti, kotipalvelu, mielenterveys- ja päihdetyö sekä kuntoutustyö. Periaatteessa koulutus painottuu vanhustyöhön, mutta lähihoitajan papereillahan voi toki hakea vaikkapa päiväkotiinkin töihin.
Koulurakennus, jossa opiskelen, onkin jo ennestään tuttu. 2007 syksyllä kävin siellä talouskoulun. Sain ihania ystäviä ja ikuisia muistoja. Niistä olen todella kiitollinen ja onnellinen aina. Vuotta myöhemmin koulussa tapahtui jotain niin kamalaa, etten voi sitä oikein vieläkään ymmärtää. Yläasteen ja lukion luokkakaveri oli yksi uhreista, ja vaikka olin hänen hautajaisissakin, en tänäkään päivänä ymmärrä, että hän on kuollut.
Minulle oli aika iso kynnys, kun pääsin lähihoitajakoulutuksen pääsykokeisiin, ja jouduin palaamaan koululle. Toisaalta päässäni pyöri hauskoja ja ihania muistoja talouskoulusta ja toisaalta ahdisti. Pääsykokeen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni, ja kävin alakerrassa katsomassa sen luokan. Vanhan luokkahuoneen tilalla on nykyään kaunis ja värikäs oleskelutila. Minulle tuli siitä aika ristiriitaisia ajatuksia... Sain kuitenkin jonkinlaisen rauhan käydessäni siellä, ja olin onnellinen päästessäni kouluun opiskelemaan. Elämän täytyy jatkua.
Muuttaminen on kovaa vauhtia menossa. Kouluun päästyäni irtisanottiin Vaasan asunto ja alettiin etsiä kotiseudulta, Teuvalta, sopivaa vuokrakämppää. (Teuvaltahan on siis noin 30 km Kauhajoelle ja 80 km Vaasaan.) Jarru on kulkenut tuota väliä jo vuosia ennen Vaasaan muuttoa, eli siinä ei ole ongelmaa, mutta aika kovallehan meidän autot joutuu. Ollaan Hulin kanssa siis asuttu mun vanhempien luona tämä toukokuu, ja yllättävän nopeaa aika on mennyt. "Mummu" ja "Paappa" ovat pitäneet Hulille tarvittaessa seuraa, eikä mullakaan ole pahemmin noihin vanhuksiin mennyt hermo. ;)
Kunnan vuokrattavat rivitaloasunnot kuulostivat ihan hyviltä, mutta Jarru bongasi vuokralla olevan omakotitalon ja saimmekin sen heti. Oli kyllä tuuria matkassa, kun talosta oli tullut todella paljon kyselyitä. Tupa on vanha, eikä sitä ole vuosikymmeniin rempattu, mutta kyllä se käy meidän pienelle perheelle. Neliöitä on kuitenkin 120 ja vihdoinkin meillä on myös oma piha! Hugsi saa siellä touhata ja minä olen jo suunnitellut laittavani elämäni ensimmäistä kertaa kesäkukkia. Saa nähdä miten käy! :)
Muutto on siis vielä kesken, mutta ensi viikonloppuna varmaan jo saan laittaa mm. verhoja uuteen kotiin. Sitä ennen olisi vielä muuton tylsin homma edessä: isoimmat huonekalut sekä siivous.
Meillä on koulusta jopa kahden viikon kesäloma Juhannuksen jälkeen, joten aion ottaa siitä kaiken irti! :P Mulla ei ole ollutkaan minkäänlaista kesälomaa neljään vuoteen, joten tämä on harvinaista herkkua. Hotellin töihinkin olisin kuulemma saanut mennä, mutta en todellakaan suostunut. Muuten tämä kesä meneekin koulussa, mutta siitäkin olen onnellinen, koska viikonloput on AINA vapaat! Vähänkö ihanaa ja outoa! :D
| Kesäpoika <3 |
Tämmönen tekstipläjäys tällä kertaa.
Diu dau!

