Näytetään tekstit, joissa on tunniste music. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste music. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. elokuuta 2014

Reissussa ja keikalla

Tästä on jo aikaa, mutta haluan mä nyt jotain edes kertoa meidän kesästä. :D
Vihdoin viimein oli yksi viikonloppu (5.-6.7.) vapaata ja koska Jarrykin oli lomalla, päätettiin lähteä edes jonnekin reissuun, kun muuten ei päästäisi mihinkään koko kesänä. Suunnattiin Turun seudulle ja Ruisrockiin. Lähdettiin ajoissa lauantaina ajelemaan ja vietiin koirat mun vanhemmille hoitoon. Onneksi oli hellettä, niin hoitajat pääsi vähemmällä lenkittämisellä. :D Tarkoitus oli aluksi mennä Luotoon tuttujen luo, mutta niiden pienempi lapsi sairastui, niin ei sitten mentykään. Hetken mietittiin, että mitäs nyt keksitään, mutta koska ei ollut kiire minnekään, niin käytiinkin Vanhassa Raumassa. Se olikin oikein ihana paikka! Tuli mieleen Kristiinankaupunki, jossa oli enemmän elämää. :D Tykkäsin kovasti niistä rakennuksista ja pienistä putiikeista, joita oli joka nurkassa. Oli kahviloita, leipomoita, antiikkiliikkeitä, käsityökauppoja jne.  Pyörittiin siellä pari tuntia ja juotiin marenkikakkukahvitkin pikkukahvilassa. Oli tosi kuuma päivä ja sain kivat rakotkin ballerinoista varpaisiini.








No sitten mietittiin, että mitäs jos käydään Muumimaailmassa. Sinne siis! Naantali oli myös ihana kaupunki ja porukkaa oli joka paikassa ihan älyttömästi. Oltiin sitten oikein nokkelia maalaisia… Katsoin ennemmin netistä, että parkkipaikalta pääsee bussilla Muumimaailmaan. Navigaattori ilmeisesti ohjasikin meidät väärään paikkaan ja parkkeerattiinkin vain johonkin kadun varteen, kun luultiin, että ”tässä se muumiparkki on”. Sitten käveltiin pitkä matka ja löydettiin bussipysäkki. Hypättiin bussiin ja tyytyväisinä istuttiin siellä, kunnes ajettiin suurelle muumiparkkialueelle, jonne kaikki muut bussissa olijat jäi. Ööööö??? No siinäpä sitten bussi tuli täyteen taas uutta porukkaa ja tättädää, ajettiin takaisin sinne, mistä me älypäät oltiin hypätty kyytiin. Eli Muumimaailman lähimmälle pysäkille! No niih! Oli oikein fiksu olo. Naurettiin, että nähtiinpä ainakin Naantalin kaupunkia. :DD Mutta täytyy kyllä sanoa, että viitatkin oli huonoja! Siitä pysäkiltäkin harhailtiin vain joidenkin muiden perässä Muumimaailmaan, kun ei missään lukenut mitään.  Ja sinne olikin vielä matkaa pari kilsaa.
Muumimaailma oli just semmonen kuin ajattelinkin. Mun maskottikammo vähän lieveni, kun ne muumihahmot oli niin söpöjä. Kammoan siis kaikenlaisia maskotteja jostain syystä. Ne on karmivia! :D Muumitalo oli hieno sisältä ja ihanasti oli panostettu hauskoihin ja vanhan näköisiin esineisiin. Talo oli kyllä mun mielestä liian vaaleansininen. ;)










Muumimaailmassa kiertelyn jälkeen ajettiin sitten Saloon hotelliin. Lähempää Turkua ei hotellia enää saanut, kun oltiin niin myöhään taas varailemassa. Otettiin kerrankin oikein saunallinen huone, mutta vähän sitä kaduttiin, kun oltiin koko päivä oltu auringon paahteessa, niin ei oikein houkuttanutkaan mikään saunominen. Lämmitettiin se kuitenkin sitten illalla ja syötiin mansikoita ja juotiin viinimarjasiideriä. Oli kyllä harvinaista herkkua viettää laatuiltaa kultsin kanssa. <3 (yleensä meidän ilta koostuu sohvasta , teeveestä sekä yölenkistä koirien kanssa :D )
Yritin ottaa päikkärit hotellissa...

Aamupäivällä lähdettiin rauhassa ajelemaan Turkuun ja käväistiin myös yhdellä kirpparilla matkalla (ei mitään hajua mikä ja missä). Kirppari olikin vähän eri kokoluokkaa, kuin täällä maalla, mutta kiinnitin huomiota, että hinnatkin oli korkeampia. Esimerkiksi Merita-pankin (tuota pankkia ei oo ollu 20 vuoteen?) kolhuinen säästölipas maksoi 4e. :’D  Ei edes ehditty käydä koko kirppistä läpi, kun piti jo kiiruhtaa Ruisrockiin. Oli taas ihan hitsin kuuma, mutta luultiin, että päästään parkkipaikalta melko lähelle festaripaikkaa bussilla. No eipä päästykään, vaan piti kävellä se kauhia matka helteessä. Hikiä pukkas!
Jukka Poika oli jo aloittanu ja mentiin sitten aika eteen, että päästiin lavan varjoon. Huippumeininki oli Jukalla, ihan niin kuin odotinkin. Oikein kesämusaa! :) Jukka Pojan jälkeen pyörittiin ja katseltiin aluetta ja istuttiin sitten rantalavan lähelle varjoon ja vain kuunneltiin Scandinavian Music Groupia. Sen jälkeen olikin Ilari Johansson toisella rantalavalla ja nauroin vedet silmis sen esitykselle. Hauska mies! Käytiin katsomassa sitten vähän Kolmatta Naistakin, mutta kun sen musa ei oikein iske, niin lähdettiinkin jo sitten etsimään ruokaa. Meinasin ostaa kiinalaisilta nuudeleita, mutta epäilys voitti ja otinkin varmat makkaraperunat. Nam nam! :P Testasin myös ihan uuden jäätelömaun mascarponelime ja sekin oli tooosi hyvää!

Katseltiin sitten myös meille outoja bändejä brittiläistä 1975:a ja australialaista Lame Impalaa. Molemmat kuulosti sen verran hyvältä, että tarkoitus olis kuunnella joskus lisää ja sitten kenties hankkia levyjäkin. En vain oo vielä ehtinyt perehtyä. :D Illan kohokohta oli klo 19.15, kun mun noin 12 vuotta vanha unelma toteutui ja näin Sueden livenä. Oon vieläkin vähän liian pöllönä tästä! :D Aivan käsittämätöntä, että näin ne livenä!
Sueden jätkäthän on siis jo pitkälle yli 40-vuotiaita, mutta ovat nyt tehneet pitkän tauon jälkeen uuden levyn ja alkaneet taas keikkailla. Pikkuisen mietitytti, että onko bändi tosi huono livenä ja soittaako ne vain uusia biisejään (minä huono fani en oo edes kuullut uusia biisejä, kun oletan niiden olevan huonoja). Papparaiset veti kuitenkin ihan huippusetin!!! Joka biisin alussa olin ihan JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!! :DD Erityisesti tokana biisinä kuultu Electricity oli huippuhuippuhuippu, samoin Trash, Filmstar, Beautiful Ones, We are the pigs, So young ja ja ja ja….














Jarru sanoi ennen keikkaa ”Mä voin ottaa kuvia, niin sä saat keskittyä ja hullaantua.” Tuntee mut liian hyvin. ;) Eli Jarryli on ottanut kuvat ja minä oon ollu lähes koko keikan ihan jiiiiiiiihhiiiiiiiiiiiiiijeeeeeeejooooooouuuuuuhhhhhaaaaaiiiiiiijeeeeee!!!! :DD Brett (laulaja) on kyllä ihme mies. Huumetaustan näkee kyllä kasvoista, mutta aivan älytön kunto sillä on, kun hyppi oikeastaan sen koko 60 min mitä ne esiintyi. Ihana! :D
Sueden lopetettua piti jo sitten lähteä pois alueelta, koska meikäläisen piti maanantaina töihin. Siispä käveltiin bussille se hirveä matka (siinä vaiheessa oli kyllä jalat jo aivan muusia) ja lähdettiin sitten ajamaan kohti Teuvaa. Mä olin kuskina ja inhosin jo valmiiksi sitä, että ilta tulisi hämärtymään pian ja hirvet alkais liikkua. Liikennettä oli kivan vähän, niin ajeltiin rauhassa. Kerkesin jo vähän niin kuin huokaista, että jes, ei yhtäkään hirveä… Sitten oli kotiin matkaa noin 15 km (kello oli jotain puoli 1), niin tien vieressäpä seisoi tämä iso otus. Jarrutin ja räpsytin hirvelle pitkiä valoja, ja se luikki sitten takaisin metsään. Vaikka se olikin kiltti ja seisoi vain paikallaan, mulle tuli joku ihmeen adrenaliinipiikki ja kädet tärisi melkein kotiin asti. Hyi hitto ne vain on isoja!
Haettiin koirat porukoilta ja siellä oli 2 x helikopterihäntää lähes väkivalloin pussaamassa meitä. :D Kiitos taas äiti ja isä hyvästä hoidosta. <3

maanantai 30. joulukuuta 2013

"...koitan taas taivaan kantta korkeaa huokauksilla kolkuttaa..."

Musiikkihöpinää.

Mulla oli synttärit marraskuun viimeinen päivä ja saatiin juuri sopivasti sille päivälle liput Juha Tapion keikalle Jyväskylään. Otettiin tietty kaikki irti pienestä reissusta, ja varattiin hotelli, ostettiin kuoharia ja käytiin syömässä superhyvää ruokaa. :) Ja tämä siis tottakai ilman koiria! :D

Oli aivan huippu syntymäpäivä muutenkin, mutta Juha Tapio kruunasi kaiken. Viimeksi oltiin Juhaa katsomassa Vaasassa viime vuoden lokakuussa. (blogin teksti Toisella puolen virtaa ) Saatan nyt toistaa itseäni, mutta Juha on MAAILMAN PARAS ARTISTI. Siitä on vuosia aikaa, kun viimeksi näin Juhan bändin kanssa, ja hänen bändinsä jäsenetkin ovat tässä välissä vaihtuneet. Tämä uusi bändi olikin ihan huippuluokkaa, ja he soittivat Juhan kanssa mahtavalla drivella ja musiikin rakkaudella! Upeaa! <3

Sinänsä keikkapaikka oli mulle tuskainen, koska se oli Jyväskylän Paviljongin joku sali, jossa istuttiin tönkkönä paikoillaan. Juha sanoi heti alussa, että kaikki saavat olla omana itsenään ja heilua ja tanssia, jos huvittaa. Suomalainen ihminen on kuitenkin ihan hirrrrrvittävän hidas syttymään, niinpä minäkin tyydyin tuskaillen heiluttelemaan jalkojani vain penkkien takana suurimman osan keikasta. Väliajan jälkeen porukka ONNEKSI vähän relasi, ja kun muutama ihminen nousi seisomaan, niin tottakai minäkin nousin ja hilluin onnessani. Itkeskelin tottakai pitkin keikkaa ja erityisesti rakkaimmille kappaleille En mitään en ketään, Haaveilija, Ratapiha ja Raikas Tuuli. Sitten, kun alkoi Mitä silmät ei nää koko yleisö nousi seisomaan ja fiilis oli sanoinkuvaamaton, hurmiollinen suorastaan. Tuli ihan mieleen joku hengellinen tapahtuma, ja ehkä se sitä vähän olikin. Ainakin hyvin jumalallista. :) <3

Hienoinen pettymys oli se, ettei Juha soittanut yhtäkään Vain Elämää -ohjelmassa laulamaansa kappaletta (ei kenties saanut, kun oli oma konsertti tulossa?) eikä myöskään vanhoja ihania kuten Tästä kaikesta, Väsyneet maan tai Syksy. Encore oli odotetusti TSNEH eli Tykkään susta niin että halkeen ja silloin yleisöltä lähti lapanen ja porukka vyöryi lavan eteen pomppimaan, minä tietenkin mukana. Jarry oli vähän ollut ihmeissään, kun katosin yhtäkkiä... :D

Keikan jälkeen jonotin tietenkin nimmarin ja sain halauksenkin. <3 Kiitin keikasta ja olisin halunnut kertoa, miten mahtava se oikeasti oli, mutta kummasti sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertui. :D Toivotin kuitenkin Juhalle hyvää Joulua ja siunausta. <3

Täällä on kiertueelta kuvia.



torstai 31. tammikuuta 2013

11 ja 11 ja 11

Vastaan haasteeseen ja Needjan kysymyksiin :)

Eli säännöt ovat seuraavat: 11 faktaa minusta, 11 vastausta edellisen tägääjän kysymyksiin ja sitten omat kysymykseni seuraavalle 11:lle.

Faktoja:


1. Olen aina ollut surkea käsitöissä. Muistaakseni yläasteella kässän numero oli seiskaa ja kasia, eli ei nyt silti ihan tosi huono, mutta huonohko kuitenkin. :D Aina silloin tällöin innostun kuitenkin kutomaan (=neulomaan) jotain, joka sitten jää lopulta kesken. Nyt olen parin viikon verran yrittänyt kutoa tuubihuivia pyöröpuikoilla. Huom, siis yrittänyt. Ensimmäinen huiviversio meni jotenkin heti alussa kieroon, ja nyt se on 4-ever kierossa. :D Taito sekin? Ehkä siitä saa silti jonkinlaisen huivin, mutta ensin pitäis kaivaa jostain/käydä ostamassa, parsinneula, jotta saan langat pääteltyä. Toinen huiviversio on vielä kesken, ja ainakaan vielä se ei ole mitenkään kierossa. Jee! Laitan kuvia noista hienoista kokeiluista sitten, kun olen toisenkin saanut päätökseen.





2. Jos näen ruokakaupassa jonkun asian väärässä hyllyssä, vien sen oikeaan paikkaan. En aina, mutta joskus. ._.

3. Kummallisesti ristiriidassa edelliseen kohtaan, vaatekaupassa harvoin vien sovittamani vaatteet takaisin paikoilleen. En vain jaksa muistella missä päin mikäkin vaate oli, varsinkin jossain isommassa kaupassa. Laiska minä. :D





4. En osaa käydä lenkillä ilman musikkia. Juuri pari päivää sitten rakas mp3-soittimeni hajosi, ja olin jo ihan ENVOILÄHTEÄLENKILLENYTONKAIKKIPILALLA, kunnes tajusin, että heeeeeee mullahan on übermoderni uusi puhelin, nimittäin Samsung Galaxy S III mini! Siispä latailin sinne musaa. :P Paitsi että kyllä silti haluaisin tuollaisen pienen mp3-soittimen, koska A. Lenkillä ei kuulu olla puhelinta mukana B. Puhelin on paljon isompi ja painavampi ja C. Pelkään että tuo mun rakas uusi puhelin kärsii, kun se kuitenkin taskussa aikalailla heiluu... :(




5. Olen koukussa Facebookin Farmville 2 -peliin.

6. Olen koukussa hapankorppuihin.


7. Elämäni on tylsää, siksi nämä faktatkin ovat.

8. Koulussa olen todella väsynyt ja riippuen opettajasta, mulla meinaa joskus oikeasti mennä silmätkin kiinni. Töissä en taas ole yhtään väsynyt!





9. Tungen fetajuustoa melkein joka ruokaan. Se vain on niin hyvää!



10. Pelaan korttipelejä 83-vuotiaan mammani kanssa. Hän on opettanut korttipelit minulle jo alle kouluikäisenä. :)

11. Uhkailen Hulia, että hankin kissa, jotta saan edes sitä pidellä sylissäni ja rapsutella sohvalla maatessani...




Vastaukset Needjan kysymyksiin:

1. Hienoin sisustusesine kotonasi?
- Heti ensimmäinen kysymys on näin vaikea! En tiedä mikä edes luetaan "sisustusesineeksi". :D Mutta ehkäpä hienoimpia on Jarryn hankkima retroradio. Tuossa radiossa on ihan sikahyvä soundi! :)



2. Minkä kielistä musiikkia kuuntelet mieluiten?
- Tylsää, mutta englanninkielistä. Suomenkielisiä on ihan muutama, mistä tykkään (mm. Juha Tapio, Disco, Jesse Kaikuranta). Oon aina ollut hyvin rajoittunut tässä asiassa, koska haluan ymmärtää ja ennen kaikkea osata laulaa biisien sanoja. Tuntisin itseni idiootiksi, jos yrittäisin kuunnella jotain espanjankielistä musaa ja laulaa mukana, tajuamatta laulanko oikein ja mitä edes laulan... xD

3. Oletko tehnyt viime aikoina jotain ihan ensimmäistä kertaa? Mitä?
- Öööö äää vaikea tämäkin! Noh, yritän nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti juoda vähintään 2 litraa vettä päivässä. Ja tämä on tosi hankalaa mulle, koska en vain muista juoda. O_o Vedenjuonnistahan on paljon hyötyä. Mun tietojen mukaan se ainakin puhdistaa ihoa ja elimistöä, saa nesteet ja kuona-aineet liikkeelle ja auttaa ehkäisemään päänsärkyä.

4. Lempilelusi lapsena?
- Ainakin sellainen keltainen apinapehmolelu on jäänyt mun mieleen, koska se oli vuosia mun unikaverina. Sain sen äidiltä joskus ala-asteella, kun olin kipeänä. <3 Lisäksi tietenkin Barbie-nuket oli ihan parasta, mitä voi olla, ja Legot. :P

5. Viime vuoden mieleenpainuvin juhla? (esim. joulu, vappu, pääsiäinen, omat synttärit, juhannus... jne)
- Kyllä se varmaan Joulu oli, kun meillä oli se vieläpä kahteen kertaan. :)

6. Meikkaatko / laittaudutko joka päivä?
- Jos menen "ihmisten ilmoille", niin mun on ihan pakko laittaa jotain naamaani. Tällä hetkellä kärsin jälleen aknesta, ja naamani on oikeasti punainen ilman meikkiä. :( Yleensä laitan vain meikkivoidetta, puuteria, ripsaria ja vähän joko luomiväriä tai rajauskynää. Hiuksilleni en tee koskaan mitään, ellei ole jotain juhlia tai muuta erikoista tiedossa. Vaatteet on myös ihan vain vaatteita. Ihmettelen aina niitä ihmisiä, jotka on laittaneet juhlatamineet päälleen kouluun...




7. Tuleeko sinulle jotain lehtiä?
- Tällä hetkellä tulee monipuolinen Me Naiset, turha Avotakka, Me Naiset Sport, kiva Koiramme-lehti ja islisten Hundur. Ai niin ja Roope-setä! Paitsi että olen näistä kyllä perunut Avotakan, Sportin ja Roopen. :D

8. Aiotko viettää Ystävänpäivää?
- Me ei olla oikeastaan koskaan vietetty ystävänpäivää mitenkään. Alkuvuosina varmaan ostin Jarrylle jotain turhaa "I love you" -kamaa ja joillekin kavereille laitan kyllä ystävänpäivänkortin. :)

9. Jos saisit nimetä koiran / kissan / minkä tahansa lemmikin, minkä nimen antaisit?
- No mullahan on Huli! Hulin nimihän tuli siitä, kun halusin sen alkavan H:lla (H-pentue), ja kuulin jostain, että nelikirjaiminen nimi olis paras koiralle. (Tosin tästä pari vuotta viisastuneena sanoisin, että varmaankin kaksitavuinen on se paras.) Kasvattaja oli nimennyt Hulin Hupsuksi, ja Jarry olis siitä tykännytkin. Vieläkin se joskus sanoo, että "Se Hupsu olis ollu kyllä hyvä nimi". :D No, kerran me sitten ajeltiin Vaasasta viikonlopuksi Teuvalle, ja mietittiin nelikirjaimisia ja H-kirjaimella alkavia nimiä. Lopulta Jarry sanoi "Huli", ja olin heti, että JOOOOO. Hulihan oli just semmoinen söpö lempeä hiirulainen. <3

Jos ja kun meille tulee joskus toinen islis, niin luultavasti keksittäis senkin nimi virallisesta nimestä. Silloin pari vuotta sitten kun vielä mietin, otetaanko tyttö- vai poikaislis, innostuin tytön nimestä Isla. Mun mielestä se on todella kaunis nimi.

Lempeä kotihiiri vauvana<3

10. Oletko koukuttunut johonkin TV-sarjaan?
- TV-sarjakoukkuja on ollut ja mennyt, mutta tällä hetkellä katson ER-boxeja ja TV:stä seuraan Voice of Finlandia, Masterchefia ja Putousta.

11. Kammottavin meikki/hiusmokasi?
- Yläasteella käytin tummanturkoosia kajaalikynää. O_o Ja joskus ysillä otin maantietukkaani punaisia raitoja, koska äiti ei antanut värjätä koko tukkaa. :'D Nice!

Kysymykset seuraaville:


1. Jos saisit muuttaa minne tahansa maailmassa, minne muuttaisit?
2. Lempivuodenaikasi, ja miksi?
3. Mikä on sinun oma bravuurisi keittiössä?
4. Jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin, missä ajassa haluaisit käydä? (esim. 50-luku)
5. Ensimmäisen lemmikkisi nimi ja mikä eläin se oli?
6. Mitä asiaa ilman et pystyisi nukkumaan?
7. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla? (esim. savityöt, jooga etc)
8. Tiedätkö onko sinut nimetty sukulaisesi mukaan tai onko nimesi joku suvussa kulkeva nimi?
9. Kuka on lempinäyttelijäsi ja miksi?
10. Mitä hedelmää et ole koskaan maistanut? :'D
11. Mitä kieltä haluaisit opiskella tai oppia?

Haastan kaikki joilla on blogi! 

maanantai 31. joulukuuta 2012

You Came Waltzing In

Taas musiikkihöpinää luvassa.

Tiedättekö sen tunteen, kun on vähän niin kuin unohtanut jonkun lempparibändin vuosien aikana, ja sitten yhtäkkiä tulee se bändin joku ikivanha biisi mieleen, ja sitten kun sen kuuntelee?? OMG sanon minä! Mulle tulee aina välillä näitä ahaa-elämyksiä ja tällä kertaa löysin vanhan rakkaani Starsailorin. <3 Voi tätä rakkauden määrää!

Starsailor taisi tulla tutuksi alunperin ystävältäni, jolta sen hänen sanojensa mukaan myös "varastin". :D Travis ja Coldplay tulivat myös tältä samaiselta ystävältä, ja hän kai oli löytänyt Starsailorin juuri näiden bändien kautta. Kyseessä kun on sattumoisin brittibändi.

Bändin kipale Alcoholic oli kai niiden läpimurto vuonna 2001, mutta minun rakkauteni bändiin syntyi vuonna 2003 kuultuani biisin Silence is Easy. Eikä ihastumista kyllä auttanut yhtään laulaja James Walshin nassu ja koukuttava video...


Silence is Easy -albumin myötä sitten piti tietenkin hankkia myös vanhempi levy Love is Here, josta edelleen varsinkin biisit Talk Her Down, Love is Here ja Good Souls ovat mun "Elämäni biisit"-listalla korkealla.


Jouluaattona myöhään illalla sattumalta käänsin Ylen kakkoselle nähdäkseni melkein kokonaan ihanan Adelen live-konsertin. Adele on yksi harvoista naislaulajista, joista pidän todella, ja ekan kerran näin hänen esiintymistään. Adelekin, kuinkas ollakaan, vei minun sydämeni taas ja lauloin ja itkin konserttia katsoessani. Adelessa on kyllä kaikki, mistä diggaan. Hän on brittiläinen, omalaatuisen äänen ja iiiiiihanan kadehdittavan tyylin omaava laulajatar, joka kirjoittaa koskettavia lyriikoita. Ja hänellä on myös ihan huippu huumorintaju!


Tein Adelesta tällaisen kollaasin. <3

Kiitos ja kumarrus!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Mitä oon viime aikoina tehnyt...

Käynyt Teuvan kirkossa katsomassa Samulia. <3

Samuli lauloi virsiä hienoin sovituksin.


Ostanut talipalloja lintusille ja kuvannut niitä ihan himona.

Sinitiainen

Hugsia ei kiinnosta pikkulinnut, se odottaa fasaania. :)

Talitintti, vai tiainen, mikä se on?


Päntännyt kokeisiin ja saanut kaikki läpi, ja vielä ihan hyvillä numeroillakin!

Kokannut muun muassa kasvissosekeittoa, jota Jarry sanoi vihreäksi mömmöksi...

Mun mielestä tää on ihan selvää keittoa! :D

Käynyt Vaasassa moikkaamassa vanhoja työkavereita ja shoppaillut samalla.

Neuletakki, neulepaita ja toppi, kaikki Anttilasta (?!). Oonko muuttumassa mummuksi, vai miksi löydän nykyään Anttilasta vaatteita ja tykkään ensimmäistä kertaa elämässäni myös sinisestä väristä vaatteissa? :D

Sekä aloittanut uuden harjoittelujakson ja samalla Hensu-stressauksen...

P.S. Jouluun on enää kuukausi?!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Toisella puolen virtaa

Eilen käytiin Vaasassa kaupunginteatterilla katsomassa Juha Tapiota, joka julkaisi kirjan ja julkaisee myöhemmin joululevynkin. Oon nähnyt Juhan nyt muistaakseni viisi kertaa livenä (viimekerrasta on aikaa kokonaista neljä vuotta!) ja silti olen vieläkin eilisestä ihan ihmeissäni.

Joillakin ihmisillä on vain se musiikin lahja, ja Juha on yksi heistä. Hän oli lavalla kahden kitaransa kanssa ja soitti yhteensä noin 1,5 tuntia. Ja koko sen ajan olin aivan onnessani. Juha on ehdottomasti Suomen lahjakkain artisti, ja ehkä jopa enemmänkin. Välillä itkin ja välillä pelkäsin, että sen skitta menee rikki. :'D Niin, ja hän lauloi melkein koko ajan silmät kiinni. <3

Harmillista kyllä, Juhan single-biiseistä saa jotenkin väärän kuvan. Siis onhan ne mahtavia biisejä, mutta kun nyt kuuli häneltä itseltään, kuinka mikäkin biisi on syntynyt, ja näki, kuinka hienosti hän soitti skittaa ja lauloi virheettömästi, tajusi vasta kunnolla, miten lahjakas hän oikeasti on. Ja ennen kaikkea Juhan biisithän on ihan loistavia sanoituksiltaan! Ne on sellaisia tsemppausbiisejä meille suomalaisille masentuneille valittajille. Kelpaat kelle vaan, Sitkeä sydän, Anna pois itkuista puolet, Kaunis ihminen jne jne...

Niin, ja tiedoksenne, esimerkiki Yön biisi Pettävällä jäällä, sekä radiossa nyt tiuhaan pyörinyt Edelmannin ja Loirin Tuomittuna kulkemaan, ovat molemmat Juha Tapion käsialaa! :) <3

Muun muassa tämä biisi itketti mua eilen...



Ja tämän biisin aikana pelkäsin sen uuden skitan puolesta (oli kuulemma ostanut sen vasta pari viikkoa sitten). :D


Ei mulla muuta. Kuunnelkaa Juha Tapiota! :)

perjantai 7. syyskuuta 2012

M D N A

Jepulis. Tulipa nähtyä popin kuningatar!

Täytyy myöntää, että australialainen vähemmän tunnettu Kylie-sisko oli kyllä parempi. En kyllä tarkemmin osaa selittää, että miksi, mutta tämmöistä mieltä oltiin molemmat.

Fiilikset vähän meni, kun rouva M antoi odottaa itseään niin tuskallisen kauan. Me päästiin paikan päälle jo 18.30 ja saatiin aika hyvät paikatkin kentältä. Lämmittelijänä toimi DJ Martin Solveig, joka soitti ehkä noin tunnin. Hän sai kyllä musallaan tunnelman kattoon ja oli superkivaa pomppia kunnon teknon tahtiin. :P

DJ:n jälkeen tunnelma oli ehkä 15 minuuttia tosi hyvä. Olympistadionia kiersi aallot ja kaikki hurras, kun oletettiin, että ihan just se Madonna sieltä tulee. Eipä tullut ei. Rouvan piti aloittaa klo 21 ja se aloitti 22.15. Siinä vaiheessa mun jalat oli jo ihan paskana, eikä olisi jaksanu enää yhtään seistä.

Show oli toki mahtava, mutta oltiin sen verran kaukana, ettei nähty hyvin kaikkea. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen konsertin alku munkkikuoroineen, Madonna skittansa kanssa, cheerleaderit, hengelliset hetket, Vogue ja Like a Prayer. Tykkäsin kovasti myös Masterpiece-biisistä, ja oon nyt fiilistelly sitä nämä viikot. :P

Typeriä ampumisaiheisia biisejä ja esityksiä en kyllä ymmärtänyt, kun kuitenkin rouvan pääsanoma kai on toisista välittäminen ja rakkaus. Pyssyjen kanssa heiluminen oli jotenkin lapsellista... Kyllä M kuitenkin jotain maailman parantamisestakin höpisi ja kiittelikin Suomea, että täällä on asiat melko hyvin.

Onneksi show'ssa ei kuitenkaan ollut pääpointti siinä sanomassa vaan ihan vain musassa, hienoissa taustavideoissa ja uskomattomissa tanssijoissa. :) Jos Madonna tulee toistekin tänne päin, niin tietenkin menen vielä sitä katsomaan!

Kuvien laatu on mikä on, kun kaukaa piti zoomailla...