Tästä on jo aikaa, mutta haluan mä nyt jotain edes kertoa meidän kesästä. :D
Vihdoin viimein oli yksi viikonloppu (5.-6.7.) vapaata ja koska Jarrykin oli lomalla, päätettiin lähteä edes jonnekin reissuun, kun muuten ei päästäisi mihinkään koko kesänä. Suunnattiin Turun seudulle ja Ruisrockiin. Lähdettiin ajoissa lauantaina ajelemaan ja vietiin koirat mun vanhemmille hoitoon. Onneksi oli hellettä, niin hoitajat pääsi vähemmällä lenkittämisellä. :D Tarkoitus oli aluksi mennä Luotoon tuttujen luo, mutta niiden pienempi lapsi sairastui, niin ei sitten mentykään. Hetken mietittiin, että mitäs nyt keksitään, mutta koska ei ollut kiire minnekään, niin käytiinkin Vanhassa Raumassa. Se olikin oikein ihana paikka! Tuli mieleen Kristiinankaupunki, jossa oli enemmän elämää. :D Tykkäsin kovasti niistä rakennuksista ja pienistä putiikeista, joita oli joka nurkassa. Oli kahviloita, leipomoita, antiikkiliikkeitä, käsityökauppoja jne. Pyörittiin siellä pari tuntia ja juotiin marenkikakkukahvitkin pikkukahvilassa. Oli tosi kuuma päivä ja sain kivat rakotkin ballerinoista varpaisiini.
No sitten mietittiin, että mitäs jos käydään Muumimaailmassa. Sinne siis! Naantali oli myös ihana kaupunki ja porukkaa oli joka paikassa ihan älyttömästi. Oltiin sitten oikein nokkelia maalaisia… Katsoin ennemmin netistä, että parkkipaikalta pääsee bussilla Muumimaailmaan. Navigaattori ilmeisesti ohjasikin meidät väärään paikkaan ja parkkeerattiinkin vain johonkin kadun varteen, kun luultiin, että ”tässä se muumiparkki on”. Sitten käveltiin pitkä matka ja löydettiin bussipysäkki. Hypättiin bussiin ja tyytyväisinä istuttiin siellä, kunnes ajettiin suurelle muumiparkkialueelle, jonne kaikki muut bussissa olijat jäi. Ööööö??? No siinäpä sitten bussi tuli täyteen taas uutta porukkaa ja tättädää, ajettiin takaisin sinne, mistä me älypäät oltiin hypätty kyytiin. Eli Muumimaailman lähimmälle pysäkille! No niih! Oli oikein fiksu olo. Naurettiin, että nähtiinpä ainakin Naantalin kaupunkia. :DD Mutta täytyy kyllä sanoa, että viitatkin oli huonoja! Siitä pysäkiltäkin harhailtiin vain joidenkin muiden perässä Muumimaailmaan, kun ei missään lukenut mitään. Ja sinne olikin vielä matkaa pari kilsaa.
Muumimaailma oli just semmonen kuin ajattelinkin. Mun maskottikammo vähän lieveni, kun ne muumihahmot oli niin söpöjä. Kammoan siis kaikenlaisia maskotteja jostain syystä. Ne on karmivia! :D Muumitalo oli hieno sisältä ja ihanasti oli panostettu hauskoihin ja vanhan näköisiin esineisiin. Talo oli kyllä mun mielestä liian vaaleansininen. ;)
Muumimaailmassa kiertelyn jälkeen ajettiin sitten Saloon hotelliin. Lähempää Turkua ei hotellia enää saanut, kun oltiin niin myöhään taas varailemassa. Otettiin kerrankin oikein saunallinen huone, mutta vähän sitä kaduttiin, kun oltiin koko päivä oltu auringon paahteessa, niin ei oikein houkuttanutkaan mikään saunominen. Lämmitettiin se kuitenkin sitten illalla ja syötiin mansikoita ja juotiin viinimarjasiideriä. Oli kyllä harvinaista herkkua viettää laatuiltaa kultsin kanssa. <3 (yleensä meidän ilta koostuu sohvasta , teeveestä sekä yölenkistä koirien kanssa :D )
Yritin ottaa päikkärit hotellissa... |
Aamupäivällä lähdettiin rauhassa ajelemaan Turkuun ja käväistiin myös yhdellä kirpparilla matkalla (ei mitään hajua mikä ja missä). Kirppari olikin vähän eri kokoluokkaa, kuin täällä maalla, mutta kiinnitin huomiota, että hinnatkin oli korkeampia. Esimerkiksi Merita-pankin (tuota pankkia ei oo ollu 20 vuoteen?) kolhuinen säästölipas maksoi 4e. :’D Ei edes ehditty käydä koko kirppistä läpi, kun piti jo kiiruhtaa Ruisrockiin. Oli taas ihan hitsin kuuma, mutta luultiin, että päästään parkkipaikalta melko lähelle festaripaikkaa bussilla. No eipä päästykään, vaan piti kävellä se kauhia matka helteessä. Hikiä pukkas!
Jukka Poika oli jo aloittanu ja mentiin sitten aika eteen, että päästiin lavan varjoon. Huippumeininki oli Jukalla, ihan niin kuin odotinkin. Oikein kesämusaa! :) Jukka Pojan jälkeen pyörittiin ja katseltiin aluetta ja istuttiin sitten rantalavan lähelle varjoon ja vain kuunneltiin Scandinavian Music Groupia. Sen jälkeen olikin Ilari Johansson toisella rantalavalla ja nauroin vedet silmis sen esitykselle. Hauska mies! Käytiin katsomassa sitten vähän Kolmatta Naistakin, mutta kun sen musa ei oikein iske, niin lähdettiinkin jo sitten etsimään ruokaa. Meinasin ostaa kiinalaisilta nuudeleita, mutta epäilys voitti ja otinkin varmat makkaraperunat. Nam nam! :P Testasin myös ihan uuden jäätelömaun mascarponelime ja sekin oli tooosi hyvää!
Katseltiin sitten myös meille outoja bändejä brittiläistä 1975:a ja australialaista Lame Impalaa. Molemmat kuulosti sen verran hyvältä, että tarkoitus olis kuunnella joskus lisää ja sitten kenties hankkia levyjäkin. En vain oo vielä ehtinyt perehtyä. :D Illan kohokohta oli klo 19.15, kun mun noin 12 vuotta vanha unelma toteutui ja näin Sueden livenä. Oon vieläkin vähän liian pöllönä tästä! :D Aivan käsittämätöntä, että näin ne livenä!
Sueden jätkäthän on siis jo pitkälle yli 40-vuotiaita, mutta ovat nyt tehneet pitkän tauon jälkeen uuden levyn ja alkaneet taas keikkailla. Pikkuisen mietitytti, että onko bändi tosi huono livenä ja soittaako ne vain uusia biisejään (minä huono fani en oo edes kuullut uusia biisejä, kun oletan niiden olevan huonoja). Papparaiset veti kuitenkin ihan huippusetin!!! Joka biisin alussa olin ihan JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!! !!! :DD Erityisesti tokana biisinä kuultu Electricity oli huippuhuippuhuippu, samoin Trash, Filmstar, Beautiful Ones, We are the pigs, So young ja ja ja ja….
Jarru sanoi ennen keikkaa ”Mä voin ottaa kuvia, niin sä saat keskittyä ja hullaantua.” Tuntee mut liian hyvin. ;) Eli Jarryli on ottanut kuvat ja minä oon ollu lähes koko keikan ihan jiiiiiiiihhiiiiiiiiiiiiiijeeee eeejooooooouuuuuuhhhhhaaaaaiii iiiijeeeeee!!!! :DD Brett (laulaja) on kyllä ihme mies. Huumetaustan näkee kyllä kasvoista, mutta aivan älytön kunto sillä on, kun hyppi oikeastaan sen koko 60 min mitä ne esiintyi. Ihana! :D
Sueden lopetettua piti jo sitten lähteä pois alueelta, koska meikäläisen piti maanantaina töihin. Siispä käveltiin bussille se hirveä matka (siinä vaiheessa oli kyllä jalat jo aivan muusia) ja lähdettiin sitten ajamaan kohti Teuvaa. Mä olin kuskina ja inhosin jo valmiiksi sitä, että ilta tulisi hämärtymään pian ja hirvet alkais liikkua. Liikennettä oli kivan vähän, niin ajeltiin rauhassa. Kerkesin jo vähän niin kuin huokaista, että jes, ei yhtäkään hirveä… Sitten oli kotiin matkaa noin 15 km (kello oli jotain puoli 1), niin tien vieressäpä seisoi tämä iso otus. Jarrutin ja räpsytin hirvelle pitkiä valoja, ja se luikki sitten takaisin metsään. Vaikka se olikin kiltti ja seisoi vain paikallaan, mulle tuli joku ihmeen adrenaliinipiikki ja kädet tärisi melkein kotiin asti. Hyi hitto ne vain on isoja!
Haettiin koirat porukoilta ja siellä oli 2 x helikopterihäntää lähes väkivalloin pussaamassa meitä. :D Kiitos taas äiti ja isä hyvästä hoidosta. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti