Joulu meni ja vuosikin vaihtui!
Täytyy myöntää, että ei ollut kunnon joulufiilistä tänä jouluna. En jaksanut kuunnella joulubiisejä, pipareitakin tein vain vähän, torttuja en tehnyt ollenkaan ja kinkkuakin mielestäni söin ihan liian vähän. Kivaa tietenkin oli, kun oli taas koko perhe koolla. :) Albert-vauva (jo 6kk!) ja Huli tuli oikein hyvin juttuun; Huli pussasi ja Albert nauroi. <3 Albert ymmärsi nopeasti, että aina kun koira näkyy, naama kastuu, joten se pisti silmät valmiiksi kiinni. :D Hulin häntää se myös seurasi ja Huli yritti vaivihkaa varastaa vauvan lelujakin... Oli kyllä todella hyvää "siedätyshoitoa" Hulille, kun yleensä se on niin niin lasten perään ja haukkuu lasten äänille. Nyt se jopa suostui vain makaamaan leikkivän vauvan lähellä, eikä enää haukkunut, vaikka Albert itki. Hitsi, kun olisin tajunnut ottaa kuvia niistä kahdesta! :)
Tapaninpäivänä käytiin serkkuni luona, jossa tytöt (4v ja 6v) saivat kiljua vaikka kuinka, ja Huli oli hyvinkin ymmärtäväinen. Kummityttöni jopa halasi Hulia ja Huli ei meinannut siitä oikeastaan mitään. Olen niin ylpeä äippä. <3 Siellä muuten oli myös sähköt poikki, joten istuttiin koko ilta tunnelmallisessa takkatulen ja kynttilöiden valossa. :)
Tässäpä vielä vähän jouluisia kuvia Vaasan kämpältä:
Vuodenvaihde meni töissä ja nukkuessa. Jarru meni Hulin kanssa Teuvalle, joten olin yön yksin. Pääsin töistä klo 23 ja piti taas klo 7 mennä takaisin, joten kerkesin syödä pari leipää, katsoa samalla vähän raketteja ja nukkua noin kuusi tuntia.
Olinkin sitten vaihteeksi töissä kuusi päivää putkeen, ja tättädää, ystäväni jännetuppi saapui jälleen ranteeseeni! Viikonloppuna yritin olla rauhassa ja laitoin siihen jopa äidiltä saamaani coolgeeliä (joka on kyllä humpuukia), mutta tällä hetkellä ranne on niin kipeä, että pakko tässä on lääkäriin raahautua. Höh. Ja mikä into mulla onkaan soittaa johonkin terveysasemalle ja kinuta lääkäriaikaa... Vuokratyöläisena en saa firman työterveyspalveluja. Aika pyllystä, eikö? Nooo, mutta toivon salaa, että pääsen pian pois. Vois sitä paitsi olla, että käteni paranis nopeastikin työpaikan vaihdolla...
Mutta ei valitusta sen enempää! Nyt pitää olla iloinen ihanasta lumesta ja pikkupakkasesta, ja siitä, että uusi vuosi on vasta alkanut! :) Tässä vielä kuvia lauantain mökkireissulta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotelli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. tammikuuta 2012
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Kesä meneeeeee
Töissä aherran päivät ja illat istun koirapuistossa tai kotona teeveen ääressä. Siinäpä tämä kesä on menny ja loputkin menee. Onneksi oli sentään tämä viikonloppu vapaata (kokonaista kaksi päivää peräkkäin!), joten käytiin vihdoin viimein katsomassa Albertia. Enpä ole niin pientä ihmistä koskaan nähnytkään. Olisin voinut pitää poikaa sylissä ja katsella vain tunti tolkulla..... There are no words. <3
Toinen veljeni tuli torstaina Vaasaan ja käytiin kattomas Potter 2D:nä. (minähän en mitään 3deetä katto, kun saan migreenin pienemmästäkin...) Oli ihan kiva leffa. Kaikki oli taas väärin (mielessäni hoin vain koko ajan EIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEI), tyhmiä kliseitä oli joka paikas ja Volde oli ihan tyhmä, mutta muuten kiva lehva oli. :) Eka Deathly Hallows oli kyllä paljon parempi ja paljon enemmän kirjan mukaan menevä. Tuskailin veljelleni leffan jälkeen sitä, että miten voidaan käsikirjoittaa nuon kummasti, kun yksi käsikirjoittajista on Rowling itse. Mutta leffanhan täytyy aina näyttää hyvältä. Pelkäsin hirveästi Fredin kohtaloa ja se olikin kyllä yhtä tuskaa, kun se viimein tuli... Kuulin, kun mun takana joku tyttö nyyhkytti kauheasti ja munkin olis tehny mieli ulista... -_-' Pisteet kyllä menee tuosta leffasta Alan Rickmanille. Snape oli kerrankin kunnon hahmo, eikä vain sivutyyppi.
Huomennapa taas töihin. Vimppa viikko yksin myyntipalvelussa, ja sittenpä saanki tehdä taas respaa oikein kyllästymiseen asti. :)
Tässä vielä kuvia yhdestä pöllöpäästä.

| Huli hakee hienosti ankkalelun vedestä, mutta ei anna sitä enää takaisin... |
![]() |
| Huli oli "tyytyväinen", kun se laitettiin kiinni uinnin jälkeen... |
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Hikeä ja mätsäreitä
Hikeä pukkaa. Aamulla seitsemän aikaan pihalla on jo +26 astetta, päivällä on varmaan +37 astetta parhaimmillaan ja yöllä viileimmillään +22. Huh. Mutta en valita. Ainoa syy, miksi valittaisin, on Huli. Pojulla vasta kuuma onkin! Nyt sillä ihan pikkasen on alkanut karva lähteä, mutta silti se on yhtä paksu ku talvellakin. Raukka läähättää koko ajan. Turha pitää parvekkeen oveakaan auki, kun siellä on yhtä kuuma kuin sisällä. Ja kyllä mua itteäkin vähän alkaa yöt tympiä ku herään tunnin välein ku on vain niiin kuuuma.
Mutta minäpä vein Hulia tällä viikolla oikein kaks kertaa Match show'hon. Elikkä siis leikkimielisiin näyttelyihin. Hyvää treeniä oli sunnuntaita varten, kun Pieksämäellä on islantilaisten erikoisnäyttely. Huli on sitten siellä ekaa kertaa virallisessa luokassa, eli junioriluokassa. Jännäääää.
Tiistaina Vaasan rottweiler-yhdistys järjesti märtsärin ja siellä auringon paahtees Huli sai punaisen nauhan (eli "paremman") ja oli kolmas pennuista. Poju meni tosi hyvin kehässä ja seisoi kuin ajatus! :) Palkinnoksi saatiin muovinen ruokakippo ja erilaisia puruluita. Keskiviikkona keskustassa oli hyväntekeväisyysmätsäri, ja siellä Huli oli sitten sinisten neljäs pennuissa. En tajua, miten se siellä kuumassa oli niiiin täynnä energiaa, ja hyppi taas tyypilliseen tapaansa. Tosin viimeisellä kerralla kehässä sen pylly painoi jo niin paljon, että sain sitä melkein pitää ylhäällä. :D Kehät oli kyllä järkyttävän pienet, melkein teki mieli huomauttaa siitä jollekin... Palkinnoksi Huli sai ison pehmobulldogin, kaksi pakettia Smachos-lihaliuskoja ja Aloe Vera "cool gel" -purkin. Mietin vain, että tais tuo Aloe Vera olla mulle tarkoitettu. :D
Tulipa siinä eilen käytyä myös sosiaalialan pääsykokeissa, ja tykkäsin kovasti! En jännittänyt yhtään, mitä kyllä ihmettelin kovasti. :D Kaksi ensimmäistä tuntia meille annettiin tehtäviä, jotka piti tietyssä ajassa saada tehtyä. Hauskin oli sivullinen kertolaskuja ja minuutti aikaa. 8) Jotkut oli kyllä niin kummallisia tehtäviä, että melkein nauroin, kun sain ne eteeni... Niiden jälkeen tehtiin mm. väriläiskätehtävä ja saatiin piirrellä kaikkea kivaa. Mua naurattaa vieläkin mun piirrustukset, olisin halunnu ne itselleni! Kirjallisten tehtävien jälkeen oli ruokatauko ja sitten oli kaksi erilaista ryhmähaastattelua ja psykologin lyhyt haastattelu. Toisessa ryhmähaastattelussa mietin jo, oonko jopa liikaa äänessä... Kivan ryhmän kyllä sain. Sattui yksi poikakin samaan. :)
Oon tässä samalla ollut myös ahkerasti töissä. Respa on kuuma kuin sauna ja hotelli on ollut täynnä melkein joka päivä tällä viikolla. Huomenna olis vielä aamuvuoro ja sitten yksi vapaapäivä, mikä meneekin sitten siellä Pieksämäellä.
Huli syö nyt mun varpaita, joten parempi lopettaa tähän.

tiistai 1. maaliskuuta 2011
Jobbar jobbar
Heeeei! Vähä kirjoitukset jääny!
Oon ollu töis piiitkästä aikaa ihan aikuisten oikeesti. Tänään päättyi kuuden päivän putki, huomenna ainoa vapaa ja sitten taas neljä päivää töitä. Jauuuu.
Aika hurlumheitä on tuolla hotellis, välillä vähä liikaaki... Hiihtolomat nyt menossa, joten väkeä riittää. Musta tuntuu, että ihmisillä on yleisesti sellainen käsitys hotellivirkailijan työstä, että me vaan tsekataan ihmiset sisälle ja ulos. Eheeeeeeei! Tottakai siinä hommaa riittää, kun tulijoita on 70 tai jopa 130 huonetta ja lähtijöitä saman verran. Näin loma-aikoina vieläpä annetaan jokaiselle lapselle matkatyyny, avaimenperä ja gekkolisko. (kesällä oli vielä puuhavihko ja värikynät...) Mutta lisäksi siis puhelin soi solkenaan ja yleensä jos perheen iskä tai äiskä soittaa ja varaa huonetta, puhelussa voi mennä 5-10 minuuttia ihan helposti. Samaan aikaan kun jaarittelee puhelimessa, joku jo seisoo tiskin takana ja odottaa palvelua, ja parhaimmassa tapauksessa näkyy, että olis puheluita vielä jonossakin. 8) Meillä lisää työtä myös pikku kauppa respan vieressä, josta saa mm. karkkia, leluja ja lahjatavaroita, ja jonka ostokset täytyy maksaa respaan. Yks lemppareista on silti se, kun olet yksin töissä, ja joku soittaa huoneesta, että lisävuode ei ole pedattuna/vessa on tukossa/valo ei toimi/tv ei toimi/pyyhkeet on loppu tai mitä tahansa muuta. Mehän ollaan respassa nimenomaan antamassa ratkaisu kaikkeen! ;) Ja sitten lähdet juoksemaan kerroksille, yleensä just lisävuoteita/pinniksiä viemään, ja sillä aikaa vastaanotossa joku jo odottelee... Sähköpostikin on yks oma juttunsa. Sitä tulee varsinkin kesällä ihan koko ajan. Ja tottakai nettivaraukset.
Normaalisti "low seasonilla" meillä on enimmäkseen liikemiehiä, ja niiden kanssa on aina sitten haasteena laskutus-asiat. Mehän hoidetaan siis myös yritysten, ryhmien ja kokousporukoiden hotelli- ja ravintolalaskut, ja välillä saa joitain asioita etsiä kissojen ja koirien kanssa. Ja tässä en edes ala kertoa, minkälaista myyntipalvelun puolella on. :D Mutta kiva työ se silti on, ja oikeastaan tykkään nimenomaan siitä, että meillä ei oo mikään tavallinen tylsä hotelli. Meillä kun on kylpylä, se pikkukauppa, tosi isoja ryhmiä (esim. nyt tulevana lauantaina hotelli täynnä jotain liittoporukkaa) ja kokouksia. :)
Huomenna nyt siis vapaa, ja yritän pitkästä aikaa vähän siivoilla. Huli on joutunu viime päivinä olemaan yksin aika paljon, kun oon hyppiny pitkistä iltavuoroista pitkiin aamuvuoroihin. Ollaan kuitenkin tässä viitenä päivänä käyty joka päivä koirapuistossa, niin Huli on sitten saanut edes osan energiastaan purkaa. :) Ja reipas poika se kyllä on ollut, kun (kai) kiltisti täällä on aina odotellut. <3 Laitan nyt heti, kun ehdin, tänne kuvia pojusta ja muutenkin sen kuulumisia paremmin. Pitää kirjoitella myös Kyliesta, oli sen verran hiano kokemus. :P

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)