Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Hupsansaa

Hei vaan! Mulla on tämän blogin kanssa käynyt vähän niin, että silloin harvoin, kun olis ollut aikaa tänne kirjoitella, ei ole ollut kuvia (kuvaton blogi on tylsä) tai oonkin kummallisesti keksinyt jotain muuta "kehittävää" tekemistä. Koitan nyt parantaa tapani, koska tättädää, SCHOOL IS OVER! Jauuuu! Elikkä täällä kirjoittelee nykyisin ihan valmis hoitsu! :D



Koska ei Rallytoko, eikä Tokoagikaan oo vielä alkanu, ei oo paljon mitään erikoista kerrottavaa. Ihanaa talvikeliä on ollut, ja on toisaalta ollut kivaa, kun ollaan päästy vielä sauvakävelylenkeille koirien kanssa, mutta toisaalta oon odottanut lisää lunta, koska ostin jo marraskuulla sukset. Mulla on hiihtämisestä traumat ala-asteelta asti, mutta yritän nyt päästä niistä eroon, kunhan vain tulis sitä lunta lisäääää!

Hugsin kanssa käytiin Parkanon ryhmänäyttelyssä viime lauantaina. Näyttelypaikka oli tosi pieni. Vähä niin kuin olis mätsäriin menny... Ahtaus oli aika ärsyttävää, mutta meidän kehä oli vasta kahden aikaan, joten siihen mennessä porukkaa oli jo onneksi lähtenyt pois. Islantilaisia oli kokonaista kuusi, joista neljä oli urosta ja kaksi narttua. Omaa kehää odotellessa oli kiva jutskailla muiden kanssa, ja samalla miettiä, miten sais kovat jätkät olemaan kunnolla ja vahtaamatta toisiaan haastamismielessä. :D Hulikin oli taas muka niin kova äijä... Uroksista kaikki sai SA:n, eli myös Huli, ja PU-kehässä oltiin Hulin kanssa neljänsiä. Tulos oli siis VAL ERI2 SA PU4.

Tässä arvostelu:
"3v. Erinomainen koko. Hyvä sukupuolileima, vahva pää, jossa melko korostunut otsapenger, turhan pyöreät silmät (voiko noinkin olla? :D), hyvä kuono-osa. Riittävä kaula, pysty olkavarsi, sopiva runko. Tyypilliset takakulmaukset, sopiva luusto. Kaksoiskannukset. Hyvä karva ja häntä. Hieman huolimattomat etuliikkeet, muuten liikkuu hyvin. Erinomainen luonne."


Ja muutama huonolaatuinen kuva Hugsusta:





Seuraava näyttely on jo 16. helmikuuta ja se onkin sitten Eccun aivan ensimmäinen näyttely! Oon epätoivoisesti yrittänyt treenata Eccun kanssa seisomista herkuilla, mutta todennäköisesti jätän herkut näyttelykehässä pois, koska tuo pomppii mun käsiin. Juoksuharjoituksetkin on olleet tosi huonoja, koska ensimmäisen juoksuaskeleen jälkeen Eccu pomppii kuin aropupu ja on ihan "JEEE LEIKITÄÄN!!!". Toivon kovasti, että toi ADHD-kenguru hämmentyis näyttelypaikalla koiramäärästä niin, että seisoo vahingossa hienosti ja tulee mun vierelläkin vahingossa... Mutta on kyllä tosi jännää mennä tuon naperon kanssa, kun Hulin kanssa kehässä on niin helppoa. Vähän uutta haastetta mulle. ;)

Muutamia kuvia vielä meidän lenkeiltä paukkupakkasessa:







Ohukainen ja Paksukainen?

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua kaikille!

Joulu häämöttää. Meillä on satanut vettä jo viikon verran, eli lumisesta joulumaisemasta saa vain haaveilla. Pukki ei pääse reellä täälläpäin. :( On aivan kamalan pimeääkin, tuntuu, että päivää ei tule ollenkaan. Onneksi sentään nyt lauantain jälkeen alkaa päivät pidentyä. Mutta lunta lunta lunta lunta tänne kiitoooooos!

Koirilla on kaikki hyvin. Huli on alkanut vähän enemmän komentaa Eccua, mikä on hyvä, mutta vielä on vähän auki miten noiden arvojärjestys tulee lopulta menemään. Eccu on jo hyvän aikaa nostanut jalkaa ylpeänä, ja sisälle ei ole tullut vahinkoa varmaan yli kahteen kuukauteen! Sisäsiisteyden oppiminen oli tällä pojulla kyllä ihan eri luokkaa kuin Hulilla. :) Eccu on nyt vain alkanut vetää lenkillä ihan järjettömästi, ja pysähtymistekniikka ja puolikuristava panta eivät ole auttaneet, joten hankintalistalla on nyt vedonestopanta. Täällä kaukana korvessa on se huono puoli, että pitää vähintään 30 km ajaa autolla, että pääsee eläinkauppaan... Ja mulla on nyt oma auto hajallakin. Pantaa odotellessa siis... mun hermot alkaa palaa hihnalenkillä...

Vaikka Eccun haukkuminen KAIKELLE ja hihnassa vetäminen joskus raastavat mun hermoja (ja tuntuu, etten oo koskaan huutanut näin paljon Hulillekaan kolmen vuoden aikana... :D ), niin silti rakastan tuon höpsöttimen iloisuutta, ylitsepursuavaa ystävällisyyttä ja tyhmyyttä. Eccu on myös ihan huippu lasten kanssa. Huli roikkui pentuna lasten housuissa, mutta Eccu rauhoittuu alkuinnostuksen jälkeen melko nopeasti ja nuolee kiltisti lasten käsiä, eikä pahemmin yritä hillua niiden päälle. :) <3 Albert-poju veti Eccun hännästäkin monet kerrat viikonloppuna, eikä Eccu meinannut mitään.

Nyt on pakko lopettaa tämä kirjoittelu tähän. Mulla on vihdoin viimein menossa VIIMEINEN työharjoittelujakso (valmistuminen lähestyy!), ja olen kotihoidossa, joten pitää huomenna jaksaa herätä puoli 6 töihin. Huomisen jälkeen on sentään kauan odotettu kuuden päivän loma. Ellei sitten pyydetä oikein palkalliseen työhön! :D

Näiden kuvien kautta toivotan kaikille oikein ihanaa, lämmintä, rakkaudellista, siunattua ja rauhallista Joulua! <3
(kuvat otettu joulukuun alussa, kun oli vielä kauniit maisemat...)










keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Päivät taas vain menee

Tämä syksy on mennyt niin nopeasti että hirvittää! Toiseksi viimeistä työharjoittelujaksoa jäljellä enää kolme viikkoa ja näytöt alkaa jo ensi viikolla. Tosi mukavaa on ollut vanhusten tehostetussa palvelukodissa. Ihania hoitajia ja asukkaita. Nyt oon oikein vasta syttynyt tähän hoitotyöhön. <3 Oon tehnyt yhden päivän palkallisenakin, ja tulevan lauantainkin teen. Tosi mukavaa, kun pääsee oikeisiinkin töihin, vaikka rahallisesti siitä ei hirveästi hyödykään.

Ketunpoika<3
Eccun kanssa ollaan jatkettu TokoAgissa, mutta nyt on ollut kahden viikon tauko, kun oli syyslomat. Ensi sunnuntaina taas mennään ja täytyy myöntää, että treenaus on kotona jäänyt, eli pitää nyt tällä viikolla muistaa treenailla. Paikallaan olo, ja odottaminen yleensäkin, on Ecculle muutenkin hankalaa, mutta kyllä se välillä sen osaakin. Ruokaa se osaa jo odottaa kunnes sanon "ole hyvä", mutta syö sitten niin järkyttävällä vauhdilla, että siinä ajassa Huli on ehtinyt syödä vasta kaksi omaa napuaan. :D Lisäksi pitäis treeniä taakse menemistä ja siellä pysymistä, namikättä ja koiran kiertämistä, kun se istuu. Eccu on vain niin malttamaton tapaus, että treenaaminen on aika hermoja raastavaa välillä...

Metsälenkeillä ollaan käyty lähes joka päivä, ja Eccu on nyt ottanut tavaksi jossain vaiheessa lenkkiä lähteä kauemmas metsään ilmeisesti jonkun hajun perässä. Luoksetulotreeniäkin lisää siis! Huli sen sijaan, joka on yleensä ollut huono tulemaan luokse ("ei sillä kumminkaa oo mitää hyvää herkkua..."), tulee nykyään aika hyvin! Eccu on myös melkoinen lintukoira. Epäilen, onko siinä suomenpystykorvaa, kun haukkuu niin mahtavasti oikeastaan kaikelle, ja jahtaa tai muuten vahtaa lintuja. Viime viikolla metsästä kuului ihme "krääh krääh" -ääni (joku lintu?) ja Eccu lähti sinne kuin ohjus ja haukkui hulluna. Lintu kuitenkin lähti kauemmas rääkimään, mutta Eccua sai aikalailla huudella takaisin...




Agilityssä Eccu on taas osoittanut olevansa nopea oppija. Putkesta poju menee kuin ohjus, enkä edes ehdi mihinkään, esim. seuraavalle esteelle, kun se on jo herkkukipon luona putken päässä. Toooodella herkuilla vietävissä tuo poika! Käytiin tässä kerran myös treenaamassa molempien koirien kanssa koirakerhon kentällä, ja oli kiva Hulinkin kanssa mennä sen lemppareita A:ta ja puomia. En tajua, miksi se tykkää niin hirveästi kiivetä niille. Meni puomiakin vain takaisin ylös häntä heiluen, kun yritin sitä ohjata toiselle esteelle. Huli on kuin yhtä hymyä noilla esteillä. :D

Käytiin myös Eccun kanssa taas Match Show'ssa, ja kyllä meni jo paljon paremmin kuin ekalla kerralla. Tosin saatiin taas sininen nauha, eikä sijoituttu, mutta tärkeintähän oli treenaaminen oikeisiin kehiin! Sen sijaan Teuvalla asuva meidän ainoa rotutoveri ja Eccun ikäinen Nasta (Ginfaxi's Dagstjarna) sijoittui sinisissä pennuissa kolmanneksi! :)

Hugsi pääsi viime sunnuntaina taas näyttelyyn Seinäjoelle ja voi että se onkin ihana koira. Tai siitä on tullut ihana, kun on hokannut, että näyttelyissä voi ottaa rennosti. Toki mulla meinas hermot mennä jossain vaiheessa siihen, että Huli olis halunnut puhdistaa siskonsa Hattin korvat ja haistella sitä muutenkin, kun olihan se nyt TYTTÖ! Brennakin (Blenmarin Brenna) sai osansa Hulin huomiosta. Raukka Huli ei ollut nähnyt tyttöjä pitkään aikaan, niin tottakai niitä oli ihana haistella. Huli myös piti jotain pientä murinaa velipuolensa Kaffin (Aitiorannan Kafteinn Krokur) kanssa ja nuortenluokan uros yritti napata PU-kehässä vähän Hulin nenästä. Eli ei mitenkään rauhallisin näyttelypäivä kuitenkaan, mutta se, että Huli ei kisko enää hihnassa on jo niiiiin ihanaa. <3 Mahtavinta oli toki tavata islantilaisihmisiä, niin vanhoja tuttuja, kuin uusiakin. Yllätykseksi myös ihana Jomi (Sunnusteins Íslandsjómi) oli Seinäjoella ja oli oikein kiva jutella poitsun omistajan kanssa sekin vähä mitä siinä ehdittiin. :) (Jomista ja sen isoveljistä lisää TripleTanin blogissa)

Tuomari oli oikein ihana vanhempi norjalainen nainen. Katselin jo ennen islantilaisia, että se oli yhtä hymyä ja naurua. Koiramaiset kehässä hypähtelyt ja kutittava panta naurattivat naista oikein kovasti. :) Huli oli yksin valioissa ja tuomari olikin todella nopea arvostelija. En paljon Hulia ehtinyt siinä seisottaakaan, kun mulle kiikutettiin jo SA-ruusuketta.
Huli sai varmaan huikeimman arvostelun tältä tuomarilta:
"3-vuotias laatukoira. Komea pää, hyvin rakentunut. Liikkuu kunnolla(soundly?). Erinomaisessa karvassa ja kunnossa. Valion/mestarin arvoinen."

Paras Uros -kehään pääsi viisi urosta kuudesta, ja jänskäsin vähän Hulin menoa kehässä. Sehän on päässyt tosi vähän samaan kehään muiden koirien kanssa. Huli meni kuitenkin oikein mainiosti, ja tosi nopeasti tuomari laittoi meitä sitten järjestykseen. Hienoin Hugsi oli toinen uroksista ja sai toisen vara-CACIBinsa. <3 Paras uros sai viedä kotiinsa FI MVA-, VSP- ja CACIB-palkinnot. Huikeaa! :)

Mun valiomies<3

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Mitenkäs meillä on mennyt?

Oikein hyvin!

Eccu on asettunut meille ja yksinolokin sujuu jo huomattavasti paremmin. Poitsua ei haittaa enää, vaikka yöksi mennäänkin makkariin. Joudutaan pitämään ovea kiinni, koska este, joka esti Hulia tulemasta makkariin, ei estä Eccua. ;) Siihen siis täytyy ehkä hankkia, tai tehdä, joku uusi tukevampi este tai portti. Eccu nukkuukin jo pidempiä öitä. Aluksi se herätti 5-6 tunnin jälkeen, mutta nyt menee jo seitsemänkin tuntia. Mulla on kyllä ollut hirveä väsy, kun en vain taas tajua mennä ajoissa nukkumaan...

Koulu on alkanut pikkuisen taas maistumaan, kun siellä on vihdoin opetettu oikeaa asiaa. Silti viihtyisin mielummin kotona koirien kanssa, kuin istumassa huonoissa tuoleissa hapettomissa luokissa... Eniten rasittaa koulutehtävien kasaantuminen. Yksi isompi tehtävä pitää palauttaa jo ensi viikolla, ja minä autuaasti luulin, että palautuspäivä on joskus ensi kuulla. Aika kukkainen fiilis tuli, kun kuulin oikean palautuspäivän. Lisäksi pitäisi lukea joku kirja ja tehdä siitä referaatti, jonka palautus on 4.9. Sain torstaina sentään haettua kirjan kirjastosta, eli vielä hurjat 4 viikkoa aikaa! Wuhuu! Yritän olla stressaamatta koulujutuista, mutta kieltämättä oon aika paiseessa tällä hetkellä, ja hermot on kireällä. Jarry raukka...

Mutta lisää koirista! On hauska vertailla Hulin ja Ecun pentuaikaa. (Heeei, pitääks se kirjoittaa "Ecun" vai "Eccun"? Oon aina kirjoittanut esim. Jaakolle, enkä Jaakkolle. Suomenkieli on outoa!)
Hulihan oli aivan kaamea tuhoaja pentuna ja villi kuin mikä. Se ei totellut lopuksi oikein mitään muuta kuin vesisuihkupulloa, jota onneksi jouduttiinkin käyttämään vain muutaman kerran. Huli nimittäin oppi, että kun pullo näkyy, niin kannattaa jo lopettaa. Hulille kaikki oli leikkiä ja sormien ja varpaiden pureminen oli todella rasittavaa. Eccu toki purkaa puremistaan paljon Huliin, mutta mielestäni se on silti huomattavasti rauhallisempi kuin isoveljensä. Hulin ylivilkkaus näkyy etenkin niin, että esim. näyttelyssä tai jossain tapahtumassa, Hulin täytyy nähdä koko ajan kaikki, eikä se oikeastaan pysty rentoutumaan ollenkaan. Ja näin on siis ollut jo pentunakin. Eccu pääsi viime viikon lauantaina meidän mukaan Isokyröön ryhmänäyttelyyn sekä myöhemmin vielä Teuvan kesätapahtumaan Sauna-ajoihin. Näyttelyssä Eccu oli toki kiinnostunut kavereista, mutta eipä mennyt kauaa, kun se alkoi nukkua siellä tyynen rauhallisesti. Sauna-tapahtumassa oltiin vain Eccun kanssa, ja sielläkin se kulki oikein nätisti hihnassa ja lopulta nukkui ihmisvilinässä serkkuni tyttöjen silitellessä. <3 Mutta älkää ymmärtäkö väärin, ei Eccu silti rauhallinen ja hissukka ole! Ero Hulin ja Eccun välillä on ehkä siinä, että Huli ei pentuna rauhoittunut kuin nukkuessaan, mutta Eccu pystyy olla paikallaan hereilläänkin. ;)

Eccun kyttäys ennen hurjaa hyökkäystä :D (kuva otettu 2.8.)

Vauhtia riittää! (2.8.)

Hianot pojat <3 (2.8.)

Hulin väistöliike :D (2.8.)
Lisäksi Eccu on tykkää paljon enemmän paijauksesta kuin Huli pienenä. Oon onnessani, kun näyttää siltä, että saan Eccusta vihdoin kaipaamani sylikoiran! :D Huli ei ole koskaan viihtynyt sylissä, mutta Eccu on nukkunut melkein joka päivä mun sylissä päikkärit. <3

Muita erojakin oon jo huomannut. Eccu on aika äänekäs, ja ilmoittaa kyllä jos joku tulee ovesta tai kuuluu outo ääni. Huli on tässä suhteessa ollut aina todella hiljainen. Sehän haukkuu oikeastaan vain aiheista "Anna se jo!/Kaveriiiiiiii!/Ei saa leikkiä ilman mua!/Älä mee!". :D Vielä Eccun haukunta ei silti ole ollut haitaksi. Korviin vain välillä ottaa, koska tuon pienen ukkelin haukku on todella kova!

Autojen jahtaamistakin on jo havaittavissa. Huli ei ole koskaan jahdannut edes pyöräilijöitä (vai kultaako aika muistot?), mutta toki se on aina tervehtinyt joka ikisen ihmisen vähintään hännän heilutuksella. Eccua kiinnostaa kamalasti mopot ja autot, ja poitsu vetää aika hurjastikin välillä niitä kohti, kun lenkillä niitä näkyy. Toivon todella, että kun asutaan näin keskustassa, autot ja muut ei lopulta enää kiinnosta Eccua, kun niitä näkee joka päivä. Toivon toivon toivon...

Koirakohtaamisia ei valitettavasti ole tullut kuin pari. Eccu tykkää ainakin haukkua, ja saa joskus Hulinkin möykkäämään. Siksipä saisi tulla enemmän kohtaamisia, ettei vastaantulevista koirista tulisi niin outo juttu, että joka kerta pitäisi yhdessä möykätä. Hulihan yksinään on ohittanut koirat melko hiljaa ja joskus vähemmällä hihnassa pomppimisellakin on päästy. Eli toivon myös, että lopulta Eccu oppis Hulilta hiljaisuutta eikä toisinpäin. ;)

Mitäs me ollaan sitten puuhattu? Oikeastaan ei mitään erikoista näyttelyn ja sauna-ajojen lisäksi. Huli oli näyttelyssä nyt toista kertaa Valio-luokassa ja tuomari jätti tällä kertaa SA:n antamatta puuttuvien hampaiden vuoksi. Erinomainen tuli siis kuitenkin, ja Hulin sukulaiset osaltaan pärjäsivät myös hyvin! Hassua nuo tuomareiden näkemykset, kun viimeksi oltiin VSP, vaikka tuomari huomasikin hammaspuutokset. :D

Hulin arvostelu:
"Erinomainen kokonaisuus, kaunis pää ja ilme. Yläleuan P2:t puuttuu. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä runko, erinomainen raajaluusto. Kannukset on. Erinomainen karvapeite ja väri. Liikkuu hyvin."

Huli the karvakasa näyttelyssä. (3.8.)
Viikko sitten Jarry teki aidan jo niin valmiiksi, että pojat on jo saaneet olla siellä. Ovi tosin puuttuu (keksin kottikärryistä väliaikaisen "oven";) ja jotain pientä tukemista ja fiksailuakin aita vielä kaipaa. Poikien mielestä hauskinta näyttää olevan hippaleikki ison puskan ympärillä, ja etenkin Huli tykkää harhauttaa Eccua vaihtamalla yhtäkkiä suuntaa. Kesken juoksun pitää myös välillä hypätä altaaseen, jonne Eccu meni jo kerran pää edellä. :D Sisäsiisteyshommat on alkaneet sujua myös melko hyvin, kun aamulla avaan vain takaoven koirille. Tosin kaverukset ei ainakaan vielä viihdy ulkona kahdestaan, vaan ne istuu ja haukahtelee oven takana. Tyypillistä islistouhua?

"Olen tämän talon ainoa aikuinen ja viisas." (11.8.)
Söpönen <3 (11.8.)
Myöhemmin taas lisää! 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Muutama lomakuva

Viimeisellä lomaviikolla päästiin oikein reissuunkin. Vuokrattiin pikkuinen asuntoauto ja lähdettiin sillä Punkaharjun kautta Espooseen, sieltä Veikkolaan ja lopuksi Sastamalaan. Kumpikaan meistä ei ollut ennemmin matkustanut asuntoautolla tai -vaunulla, ja hetken kyllä kestikin, että esimerkiksi kahvin keittäminen onnistui. Leirintäalueella elo oli kuitenkin oikein mukavaa ja rentoa, ja Hulikin tykkäsi kovasti, kun sai olla ulkona ja uida. :)

Punkaharjulla grillattiin, lenkkeiltiin aarnimetsissä, ja pyöräiltiin vuokrapyörillä harjua pitkin. Harjun alamäissä mua vähän hirvitti, kun pyörä meni niin vinhaa vauhtia, mutta ylämäissä saikin sitten polkea melkein jalat maitohapoilla. :D Saatiinkin käveltyä ja pyöräiltyä parin päivän aikana noin 28 km. Punkaharjulla olis viihtynyt kauemminkin, mutta meidän piti ehtiä Jarryn siskojenkin luo, niin oltiin harjumaisemissa vain kaksi yötä. Sukulaisissa viihdyttiin myös kaksi yötä, ja viimeiseksi yöksi ajeltiin Sastamalaan. Huli oli oikein karavaanari, ja yllättävän tyytyväisenä jaksoi ollakin autossa, vaikka matkaa kertyi noin 1200 km.

En jaksanut tyhjätä kameraa, mutta tässä nyt joitakin kuvia, mitä oli koneella reissun varrelta. :)

Meidän piili!

Hugsi...

...ja Hugsi.

Ja vielä märkä Hugsi :)

Kuvissa maisemat ei näytä kyllä miltään... Mutta hienoa oli!

Joku kiva paikka Punkaharjun metsäpolkujen keskellä.

Koulussa oon siis ollut jo taas viikon verran, ja täytyy sanoa, että motivaatio on nollassa. Ehkä se syksyn mittaan taas palailee, mutta tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin vain töihin. En jaksaisi enää yhtäkään koulutehtävää enkä varsinkaan hensua. Nytkin olis tehtävälistalla joku samperin kirjareferaatti (tärkeää hoitajalle?!) ja hoitotyön tehtävä. Ärh.

Onneksi näyttää siltä, että Reykur saapuu vihdoin ensi viikolla Suomeen!
Can't wait to meet Reykur! <3

P.S. Nimiehdotuksia otetaan vielä vastaan. ;)

lauantai 23. helmikuuta 2013

Move it move it move it move it

Helouuu! Kirjoittelut taas jääny, kun öööö... no öööö... En tiedä miksi! :D

Eipä tässä mitään kummaa kuulukaan. Harjoittelussa oon ehtinyt olla taas kaksi viikkoa. Tällä kertaa paikkana on kehitysvammaisten asumisyksikkö ja toimintakeskus. Kivaa on tähän asti ollut ja paljon olen kavereitakin saanut! :) Huomaa vain, että tarvisin kovasti lomaa. Siis edes viikon hiihtoloma olis jees! Seuraava loma on vasta kesällä... No onpahan pari vapaata pääsiäisen aikaan. Sitä ennen vielä kuitenkin Hensu-rutistus!

No semmosta kivaa elämään kuuluu, että oon nyt oikeasti pikkuisen koukkuuntunut liikuntaan. Ja tämä on multa tosi outoa. Lenkillähän käyn tuon Hugsin kanssa joka päivä, mutta nyt oon yrittäny jopa hölkätä osan matkaa, ja onkin tosi kiva huomata, että jaksaa koko ajan pidemmältä! Hugsi tosin vetääkin mua välillä, mikä toki helpottaa myös. :D Juoksuvyö pitäis hankkia!

(Ketäs nämä on?)
Oon myös käynyt elokuusta asti kuntosalilla kerran viikossa, ja nyt oon kolmisen viikkoa käynyt lisäksi Zumba Circuitissa. Lihaskunto on ihan surkea, varsinkin yläkropassa, mutta kuntosalillakin oon huomannut jo edistystä. Oon vain tosi laiska venyttelemään, ja siispä nytkin rinta- ja vatsalihakset on kipeinä torstain Circuitista. Mulla on aina tosi suuri kynnys mennä mihinkään tuollaiseen ryhmään, kun ne on yleensä täynnä sellaisia naisia, joilla rasvaprosentti on 0, ja ne pumppaa kuntosalilla ja kaikissa eri ryhmissä kuutena päivänä viikossa. No sielläpä nyt olen sellaisten joukossa vanhoissa verkkareissani... :D

Ei mulla muuta, tidii!


P.S. Muistaako muuten joku leffan Bend it Like Beckham? Oon katsonut sen joskus teininä ja tykännyt kovasti, mutta en uskalla enää katsoa sitä, jos se onkin ihan surkea. :D


torstai 31. tammikuuta 2013

11 ja 11 ja 11

Vastaan haasteeseen ja Needjan kysymyksiin :)

Eli säännöt ovat seuraavat: 11 faktaa minusta, 11 vastausta edellisen tägääjän kysymyksiin ja sitten omat kysymykseni seuraavalle 11:lle.

Faktoja:


1. Olen aina ollut surkea käsitöissä. Muistaakseni yläasteella kässän numero oli seiskaa ja kasia, eli ei nyt silti ihan tosi huono, mutta huonohko kuitenkin. :D Aina silloin tällöin innostun kuitenkin kutomaan (=neulomaan) jotain, joka sitten jää lopulta kesken. Nyt olen parin viikon verran yrittänyt kutoa tuubihuivia pyöröpuikoilla. Huom, siis yrittänyt. Ensimmäinen huiviversio meni jotenkin heti alussa kieroon, ja nyt se on 4-ever kierossa. :D Taito sekin? Ehkä siitä saa silti jonkinlaisen huivin, mutta ensin pitäis kaivaa jostain/käydä ostamassa, parsinneula, jotta saan langat pääteltyä. Toinen huiviversio on vielä kesken, ja ainakaan vielä se ei ole mitenkään kierossa. Jee! Laitan kuvia noista hienoista kokeiluista sitten, kun olen toisenkin saanut päätökseen.





2. Jos näen ruokakaupassa jonkun asian väärässä hyllyssä, vien sen oikeaan paikkaan. En aina, mutta joskus. ._.

3. Kummallisesti ristiriidassa edelliseen kohtaan, vaatekaupassa harvoin vien sovittamani vaatteet takaisin paikoilleen. En vain jaksa muistella missä päin mikäkin vaate oli, varsinkin jossain isommassa kaupassa. Laiska minä. :D





4. En osaa käydä lenkillä ilman musikkia. Juuri pari päivää sitten rakas mp3-soittimeni hajosi, ja olin jo ihan ENVOILÄHTEÄLENKILLENYTONKAIKKIPILALLA, kunnes tajusin, että heeeeeee mullahan on übermoderni uusi puhelin, nimittäin Samsung Galaxy S III mini! Siispä latailin sinne musaa. :P Paitsi että kyllä silti haluaisin tuollaisen pienen mp3-soittimen, koska A. Lenkillä ei kuulu olla puhelinta mukana B. Puhelin on paljon isompi ja painavampi ja C. Pelkään että tuo mun rakas uusi puhelin kärsii, kun se kuitenkin taskussa aikalailla heiluu... :(




5. Olen koukussa Facebookin Farmville 2 -peliin.

6. Olen koukussa hapankorppuihin.


7. Elämäni on tylsää, siksi nämä faktatkin ovat.

8. Koulussa olen todella väsynyt ja riippuen opettajasta, mulla meinaa joskus oikeasti mennä silmätkin kiinni. Töissä en taas ole yhtään väsynyt!





9. Tungen fetajuustoa melkein joka ruokaan. Se vain on niin hyvää!



10. Pelaan korttipelejä 83-vuotiaan mammani kanssa. Hän on opettanut korttipelit minulle jo alle kouluikäisenä. :)

11. Uhkailen Hulia, että hankin kissa, jotta saan edes sitä pidellä sylissäni ja rapsutella sohvalla maatessani...




Vastaukset Needjan kysymyksiin:

1. Hienoin sisustusesine kotonasi?
- Heti ensimmäinen kysymys on näin vaikea! En tiedä mikä edes luetaan "sisustusesineeksi". :D Mutta ehkäpä hienoimpia on Jarryn hankkima retroradio. Tuossa radiossa on ihan sikahyvä soundi! :)



2. Minkä kielistä musiikkia kuuntelet mieluiten?
- Tylsää, mutta englanninkielistä. Suomenkielisiä on ihan muutama, mistä tykkään (mm. Juha Tapio, Disco, Jesse Kaikuranta). Oon aina ollut hyvin rajoittunut tässä asiassa, koska haluan ymmärtää ja ennen kaikkea osata laulaa biisien sanoja. Tuntisin itseni idiootiksi, jos yrittäisin kuunnella jotain espanjankielistä musaa ja laulaa mukana, tajuamatta laulanko oikein ja mitä edes laulan... xD

3. Oletko tehnyt viime aikoina jotain ihan ensimmäistä kertaa? Mitä?
- Öööö äää vaikea tämäkin! Noh, yritän nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti juoda vähintään 2 litraa vettä päivässä. Ja tämä on tosi hankalaa mulle, koska en vain muista juoda. O_o Vedenjuonnistahan on paljon hyötyä. Mun tietojen mukaan se ainakin puhdistaa ihoa ja elimistöä, saa nesteet ja kuona-aineet liikkeelle ja auttaa ehkäisemään päänsärkyä.

4. Lempilelusi lapsena?
- Ainakin sellainen keltainen apinapehmolelu on jäänyt mun mieleen, koska se oli vuosia mun unikaverina. Sain sen äidiltä joskus ala-asteella, kun olin kipeänä. <3 Lisäksi tietenkin Barbie-nuket oli ihan parasta, mitä voi olla, ja Legot. :P

5. Viime vuoden mieleenpainuvin juhla? (esim. joulu, vappu, pääsiäinen, omat synttärit, juhannus... jne)
- Kyllä se varmaan Joulu oli, kun meillä oli se vieläpä kahteen kertaan. :)

6. Meikkaatko / laittaudutko joka päivä?
- Jos menen "ihmisten ilmoille", niin mun on ihan pakko laittaa jotain naamaani. Tällä hetkellä kärsin jälleen aknesta, ja naamani on oikeasti punainen ilman meikkiä. :( Yleensä laitan vain meikkivoidetta, puuteria, ripsaria ja vähän joko luomiväriä tai rajauskynää. Hiuksilleni en tee koskaan mitään, ellei ole jotain juhlia tai muuta erikoista tiedossa. Vaatteet on myös ihan vain vaatteita. Ihmettelen aina niitä ihmisiä, jotka on laittaneet juhlatamineet päälleen kouluun...




7. Tuleeko sinulle jotain lehtiä?
- Tällä hetkellä tulee monipuolinen Me Naiset, turha Avotakka, Me Naiset Sport, kiva Koiramme-lehti ja islisten Hundur. Ai niin ja Roope-setä! Paitsi että olen näistä kyllä perunut Avotakan, Sportin ja Roopen. :D

8. Aiotko viettää Ystävänpäivää?
- Me ei olla oikeastaan koskaan vietetty ystävänpäivää mitenkään. Alkuvuosina varmaan ostin Jarrylle jotain turhaa "I love you" -kamaa ja joillekin kavereille laitan kyllä ystävänpäivänkortin. :)

9. Jos saisit nimetä koiran / kissan / minkä tahansa lemmikin, minkä nimen antaisit?
- No mullahan on Huli! Hulin nimihän tuli siitä, kun halusin sen alkavan H:lla (H-pentue), ja kuulin jostain, että nelikirjaiminen nimi olis paras koiralle. (Tosin tästä pari vuotta viisastuneena sanoisin, että varmaankin kaksitavuinen on se paras.) Kasvattaja oli nimennyt Hulin Hupsuksi, ja Jarry olis siitä tykännytkin. Vieläkin se joskus sanoo, että "Se Hupsu olis ollu kyllä hyvä nimi". :D No, kerran me sitten ajeltiin Vaasasta viikonlopuksi Teuvalle, ja mietittiin nelikirjaimisia ja H-kirjaimella alkavia nimiä. Lopulta Jarry sanoi "Huli", ja olin heti, että JOOOOO. Hulihan oli just semmoinen söpö lempeä hiirulainen. <3

Jos ja kun meille tulee joskus toinen islis, niin luultavasti keksittäis senkin nimi virallisesta nimestä. Silloin pari vuotta sitten kun vielä mietin, otetaanko tyttö- vai poikaislis, innostuin tytön nimestä Isla. Mun mielestä se on todella kaunis nimi.

Lempeä kotihiiri vauvana<3

10. Oletko koukuttunut johonkin TV-sarjaan?
- TV-sarjakoukkuja on ollut ja mennyt, mutta tällä hetkellä katson ER-boxeja ja TV:stä seuraan Voice of Finlandia, Masterchefia ja Putousta.

11. Kammottavin meikki/hiusmokasi?
- Yläasteella käytin tummanturkoosia kajaalikynää. O_o Ja joskus ysillä otin maantietukkaani punaisia raitoja, koska äiti ei antanut värjätä koko tukkaa. :'D Nice!

Kysymykset seuraaville:


1. Jos saisit muuttaa minne tahansa maailmassa, minne muuttaisit?
2. Lempivuodenaikasi, ja miksi?
3. Mikä on sinun oma bravuurisi keittiössä?
4. Jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin, missä ajassa haluaisit käydä? (esim. 50-luku)
5. Ensimmäisen lemmikkisi nimi ja mikä eläin se oli?
6. Mitä asiaa ilman et pystyisi nukkumaan?
7. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla? (esim. savityöt, jooga etc)
8. Tiedätkö onko sinut nimetty sukulaisesi mukaan tai onko nimesi joku suvussa kulkeva nimi?
9. Kuka on lempinäyttelijäsi ja miksi?
10. Mitä hedelmää et ole koskaan maistanut? :'D
11. Mitä kieltä haluaisit opiskella tai oppia?

Haastan kaikki joilla on blogi! 

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Blogin kirjoittelu on taas vähä jääny, kun oon ollut vuorotöissä harjoittelussa ja tehnyt sitä ihanaa hensua. Harjoittelu on sujunut oikein hyvin, ja voisin kyllä melkein jo jäädä sinne töihinkin. Tuollaisessa pienessä palvelukodissa ei tosin näe sitä "oikeaa hoitotyötä" niin hirveästi, mutta oon saanut kuitenkin muun muassa mittailla verenpainetta, ottaa verensokeriarvoja, pistää insuliinia, saunoittaa ja pestä (on muuten väsyttävää hommaa!), kuntouttaa ja jakaa lääkkeitä. Lempparimummukin on löytynyt, ja tiedän jo etukäteen, että itken taas silmäni päästä, kun oon viimeistä päivää töissä. :')

Sain maanantaina parhaan joululahjani; hensun läpi ilman lisäyksiä ja hyvällä palautteella! Nyt vain siis enää kaksi työvuoroa ennen joululomaa ja näyttöviikolle. :)


Höh, yritin ladata tänne videon Hulista, mutta blogger ei antanut. Toisella kertaa siis!

Joulu tulee lähemmäksi, ja mulla meinaa olla vähä joulustressiä. :D Aion olla niin ahkera, että teen elämäni ensimmäisen piparitaikinan! Sain Mammaltani ohjeen, mutta saas nähdä miten se onnistuu. Haluaisin myös ensimmäisen oman kuusen, kun tänne taloon semmoisen vois oikeasti hankkiakin. Katsotaan, jos toi Jarry sen hakis viikonloppuna. :)

Nyt täytyy mennä suihkun kautta nukkumaan. Aamulla virkeänä taas hoitajaksi. :)

Tässä vielä yksi ihana kuva:

Albert ja Huli pikkujouluna yöpuulle menossa<3



keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Mitä oon viime aikoina tehnyt...

Käynyt Teuvan kirkossa katsomassa Samulia. <3

Samuli lauloi virsiä hienoin sovituksin.


Ostanut talipalloja lintusille ja kuvannut niitä ihan himona.

Sinitiainen

Hugsia ei kiinnosta pikkulinnut, se odottaa fasaania. :)

Talitintti, vai tiainen, mikä se on?


Päntännyt kokeisiin ja saanut kaikki läpi, ja vielä ihan hyvillä numeroillakin!

Kokannut muun muassa kasvissosekeittoa, jota Jarry sanoi vihreäksi mömmöksi...

Mun mielestä tää on ihan selvää keittoa! :D

Käynyt Vaasassa moikkaamassa vanhoja työkavereita ja shoppaillut samalla.

Neuletakki, neulepaita ja toppi, kaikki Anttilasta (?!). Oonko muuttumassa mummuksi, vai miksi löydän nykyään Anttilasta vaatteita ja tykkään ensimmäistä kertaa elämässäni myös sinisestä väristä vaatteissa? :D

Sekä aloittanut uuden harjoittelujakson ja samalla Hensu-stressauksen...

P.S. Jouluun on enää kuukausi?!