keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kolilla

No niin! Ei tässä mennytkään kuin yli viikko!

Sen oksutaudin jälkeen päästiin pariksi päiväksi reissuun. Lappeenrantaan ei ehditty, mutta päätettiin tehdä sinne sitten oikein oma reissu myöhemmin. <3

Kolille siis ajeltiin ja ehdittiin olla paikan päällä kolme yötä. Vuokrattiin mökki vähän liian kaukaa (tyypillistä meiltä), mutta saatiin kyllä ollakin toooosi rauhassa. Eihän Kolilla ollut ketään meidän lisäksi. :D

Ekana "patikointipäivänä" ei haettu lumikenkiä, kun hanki tuntui kantavalta alkumatkasta. Siinäpä sitten kasteltiin jalat oiiikein kunnolla, kun yhtäkkiä lumi petti ja sen alla oli vettä. Mulla meni täydellisesti hermot jo alussa, kun kaikki energia meni siihen, kun piti miettiä mihin kohtaan kannattaa astua, ettei lumikerros petä. Korkeammalla sentään oli kalliot lumettomia, mutta tosi liukkaita.

Toisena päivänä, eräsankareita kun ollaan, haettiin sitten ne lumikengät, mutta sinä päivänä ne oli täysin turhat. Tuli hieman idiootti olo, kun laitettiin lumikengät äheltäen jalkaan, lähdettiin matkaan, ja kohta meidän ohi käveli joku lapsiperhe kummisaappaissa ja farkuissa.... :''''D Noo, nytpähän tietää, minkälaiset lumikengät on!

Reissusta pääpiirteet kuvin:
Ihania islanninhevosia, joita Huli pelkäs. :)


Pidin pojulla heijastinliiviä, että se erottuis metsikössä paremmin. :)


Herkkuhetki. (Huom. oikea jalkani on märkä...)


Fiilis ei todellakaan ollut kuvan mukainen; sukat ja hanskat märät, potuttaa... Taustalla jäässä oleva Pielinen.

"Jos ne ei anna makkaraa, niin minä syön sitten makkaratikut!"



Mökkiä  
Hyvin epäonnistunut perhepotretti.


Kiitos ja hyvää yötä! :)

2 kommenttia:

  1. Tirsk :D Kyllä tuosta Pieliskuvan ilmeestä näkeekin, että on hieman väkisin väännetty hymy naamalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hieman! :D Kuvaaja koko ajan tiuski: "No hymyyle ny vähä edes!"

      Poista