Lomareissu pohjoiseen

Lähdettiin pitkän pohdinnan jälkeen sunnuntaina 8.päivä pohjoiseen pienelle lomalle koko perhe. Meidän lähtö meni tosi myöhälle, joten päätettiin yöpyä Kajaanin Scandicissa ensimmäinen yö. Käytiinpä siinä sitten matkan varrella muun muassa Hulin synnyinkodissa Haapajärvellä. :) Hulin veli Hallu oli jo iso poika, ja jotenkin hassun kokoinen, kun sillä oli lyhyt karva. Hulilla on tuota kankkuakin niin paljon verrattuna veljeensä. :D

Hotellissa oltiin sitten vasta yöllä, ja sepä olikin Hulille ihan uusi kokemus. Pesuhuoneen se jokin oli liikaa Hulille, eikä se suostunut edes astumaan sinne. Hissi oli myös aika kamala ja liukas laminaattilattia inhottava. Muuten meni kyllä hotellimajoitus tosi hyvin, tosin en voi ymmärtää, miksi meille laitettiin koirahuone toisesta kerroksesta ja kaikkein kauimmaisesta päästä. Piti mennä kahdesta väliovestakin, ennen kuin pääsi edes hisseille... Meillä ainaki hotellis koira/lemmikkihuoneet on nimenomaan niin lähellä, ettei tarvi kuin lyhyet portaat tulla alas ja ovesta mennä ulos.

Huli Puolangalla.

Puolankalainen sammakko. :) (En ole varma onko tämä rupisammakko...)

Posetusta Puolangalla.

Kajaanista sitten suunnattiin seuraavana päivänä Puolangan kautta Rukalle. Ollaan oltu Jarin kans kaksistaan ennemmin Rukajärvellä mahtavassa kelomökissä (tai se oli ennemminkin iso talo), ja päädyttiin vuokraamaan samalta mieheltä taas hieno mökki. Ikkunasta oli näkymä suoraan Ruka-tunturille, jossa oli vielä luntakin jäljellä, ja mökissä oli kaikki tarvittava saunasta jääkaappiin. :)

Mökkiä

Huli tykkää aaaaringosta!

Käytiin monessa paikassa ja nähtiin mm. poroja tooosi paljon, jäniksiä tooosi paljon (niillä oli Lapissa vielä valkoinen turkki), kuukkeleita, isokoskeloita, metsopariskunta soidintanssissaan, koppeloita muutenkin, joutsenia, kurkia, telkkiä ja ehkä myös yhden myyrän. :D Luonto kyllä taas ihmetytti kaikella tavalla. <3

Hepoköngäs - Suomen korkeimpia luonnonvaraisia putouksia. (24 metriä, ja Jarru meni tuonne kielekkeelle kuvaamaan...)

Minä ja Huli ekaa kertaa riippusillalla Karhunkierroksella. :)

Huli tipahti karhunkierroksella jäiseen lampeen...

Kuukkeli :)

Hulin eka poro, jolle Huli sanoi "MBUH!"

Mutta kannattaako paniikkihäiriöisen ihmisen, jolla on traumoja metsissä kulkemisesta, lähteä 12 kilometrin karhunkierrokselle Rukalla? Ei.

Ajattelin, että eihän 12 km nyt niiin pitkä oo. On se. Ainakin kun korkeuserot on huimia, koko ajan oli portaita alas ja ylös, yhteensä kolme riippusiltaa, jäätä, lunta, kuraa.... Ja vielä kumpparit jalassa. Voi voi... Kaikki meni tosi hyvin, ja oli mukavaa, kunnes tuli kartta. Tuntui, että oltiin tultu vähintään 6 km, mutta "Olet tässä" -pallukka näytti, että oltiin tultu vasta yksi kolmasosa koko matkasta! Eli neljä kilsaa vasta! Motivaatio meni heti nollille, kun edessä olis vielä samaa 8 kilsaa. Noh, kyllä mä sitten tsemppasin itseäni ja jatkettiin ihan jeejee-meiningillä, mutta hetken päästä herra PaHä saapui. Sain siis paniikkikohtauksen keskellä Lappia keskellä ei mitään. Ei kivaa.

Maanittelen Hulia tulemaan viimeisen riippusillan yli...

Lopulta löydettiin kiva taukopaikka ja syötiin eväitä, ja siinä vaihees matkaa olikin enää noin 2,5 km. Pakkanen vain alkoi näykkiä, ja oltiin ihan jäässä, kun syötiin makkaroita. Kyllä siinä jalat jo sanoi, että sais jo lopettaa, ja ne viimeiset kilometrit tuntui siltä, kuin joku muu olis kävellyt mun puolesta. Ihan loppumatkasta selkäkin alkoi jo varoittelemaan, että kumppareilla ei olisi hyvä kävellä 12 kilometriä, mutta päästiin kuin päästiinkin autolle. Kaikkein parhaiten jaksoi Huli, joka oikeasti meni varmaan 36 km, kun juoksenteli edestakaisin niin paljon. :D

Karhunkierroksen jälkeen mökillä...

Aamulla kuuden maissa heräsin hirveään särkyyn. Mulla oli joka ikinen jalkojen lihas kipeä. En pystynyt istumaan, kun takamus oli niin kipeä, ja reisilihaksissa ihan säti. Burana kyllä sitten auttoi, ja liikkeelle lähtö. Päivällä oikeastaan vain pohkeet oli enää kipeänä. :)

Kotimatkalla. :) Huli oli tosi reipas poika koko matkan ajan!

Lähdettiin sitten takaisin Vaasaa kohti keskiviikkona, ja oltiin vasta yöllä noin puoli yks kotona. Matka oli aika tylsä, joten laskettiin automerkkejä ja haisteltiin ihania peltojen keväisiä hajuja. :D Silti kotimatkastakaan ei puuttunut jännitystä, kun vähän Kokkolan jälkeen havahduin, että tien vieressä seisoo ISO hirvi. Huusin vain HIRVIHIRVIHIRVIHIRVI ja Jari jarrutti ku hullu. Hirvi vain vähä katsoi autoa, meni pari metriä eteenpäin tienreunaa ja ylitti sitten lopulta tien. Huli näki sen ikkunasta ja sanoi "Bhuh!". Olin koko loppumatkan jännityksis, enkä saanu mielestäni niitä kiiluvia silmiä.... Hyi.

Kotimatkalla.

Oma tyyny oli ihana. <3