Oli vissin vähä liian raskas tuo edellinen teksti? Kevennämpä tunnelmaa sitten valittamalla. :D
Mulla on vissiin nyt niin jumis niska, että pää on enemmän tai vähemmän ollu kipeä koko viikon viime sunnuntaista asti. Töissä respassa vetää kamalasti, kun ovi käy koko ajan, ja mun hartiat menee heti juntturaan. (oon vanha muori?) Muutenkin on vähän ärsyttäny käydä töis, kun oon tyyliin joka toinen päivä siellä joko respas tai mypas, ja välillä teen niitä vuoroja, missä oon molemmissa. Olis vieläpä saanu mennä ravintolan puolellekin pikkujouluruuhkaan tarjoilemaan! Melkein tuli suusta että "Hyi saaaa..." xD No ei nyt aivan, mutta tarjoilu ei oo mun juttu, ja vieläpä jos mut laitettais pikkujoulurysikseen sinne, niin voi jooooo... Kollega kyllä vitsailikin, että enää puuttuis sitten siivous- ja huoltohommat, niin olisin tehny kaikkea mitä siinä talos voi tehdä! Nytkin jo tarpeeksi otan paineita kahdesta työpisteestä... Vaikka kiva työpaikka se kyllä on. Työkaverit on parhaita, ei voisi olla parempia. <3 Ärsyttää nyt vain jotenki kauheasti. Varmaan tuo niskasärky mua jotenkin rasittaa niin, ettei huomennakaan huvittaisi mennä, vaikkei oo kuin 5,5 tunnin päivä. Mutta maanantai vapaa! :P
Ollaan just Teuvalla, eilen tultiin Hulin kans. :) Oli tarkoitus mennä tänään markkinoillekin, mutta piru, kun pihalla oli melkein -16 viiman kera, niin eipä menty! Aamulla, kun käytiin Hulin kans pihalla, sekin jopa nosteli tassujaan ja kattoi mua surkeasti. :D Kirin kanssa ollaan tänään leikitty joka välissä. Kiri aluksi yritti monta kertaa saada Hulia leikkiin, mutta Huli ei vissiin oikein tajunnu. On niin paljon muuta jännää pihassa. :D Mutta kyllä ne sitten juoksi edestakaisin ja välillä pussailivat. <3
Isäni (rakas) eilen oikein hullaannutti Hulia, ja sai siinä muun muassa monet korvanpesut ilmaiseksi. :D Enpä oo isää pitkään aikaan (vai koskaan?) nähny makaamas lattialla hihittämäs. <3 Ilkeä isä vain mollaa pojua! Sanoo, että sillä on villahousut, ja että se on homppeli, kun niin pussailee miehiä. (Kuitenki oikeasti tykkää Hulista, varmasti vähä pentukuumetta sillekin tullu ;) Isä kyllä sai Hulista hyvän kaverin, kun joka välissä ovat keittiössä, ja kuuluu vain "Joo, vähä tästä annetaan, hyvä poika". Oon kyllä vähä älähtäny, ettei saisi niin paljon antaa kaikkea outoa ruokaa, ettei tuu mahavaivoja, mutta hetken päästä taas kuuluu "Ei kerrota Johannalle, että vähä sait..." xD <3
Tänään tein jo synttärikakun, vaikka vasta tiistaina onkin oikea päivä. Juotiin sitten kakkukahvit, ja sain jo synttärilahjojakin. Nimittäin bensaa tankkiin ja rahnaa. ;P Kummasti mun asenne ikään muuttui vähän, kun työkaverit ihasteli, miten nuori oon. Ennemmin oon ajatellu, että hyi olkoon 22 jo, mutta nyt kun paremmin miettii, niin tosi nuorihan määää oon. :)
Tästä vissiin vois mennä nukkumaan, ku pentukin rauhoittui. Huomenna ennen yhdeksää lähdetään Vaasaa kohti, ja meen töihin tsekkaamaan ulos danspaket/lillejul-ihmisiä, jotka valittaa ruottiksi, kuinka kylymä hotelli meillä on... :D
Btw, ostin ekat joululahjat torstaina! Maanantaina lisää?
lauantai 27. marraskuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Herra PaHä
Ajattelin nyt vähän kirjoittaa paniikkihäiriöstä.
Tässä nyt ensin vähän virallista infoa:
"Paniikkihäiriö on ahdistuneisuushäiriöiden ryhmään kuuluva sairaus, jonka tärkein tunnusmerkki on se, että henkilöllä esiintyy paniikkikohtauksia. Kohtaus voi tulla yllättäen tilanteessa, joka ei ole mitenkään rasittava tai tavallisuudesta poikkeava. Se kestää tavallisesti muutamien minuuttien ajan. Kohtaukseen liittyy pelkoa, joka voi laajeta kuolemanpeloksi. Kohtauksen aikana esiintyviä ruumiillisia oireita ovat mm. hikoilu, vapina, sydämentykytys, rintakipu, hengenahdistus, pahoinvointi, huimaus, vilunväreet ja jäsenten puutuminen. Kohtauksen jälkeen väsymystila on tavallinen jälkioire.
Varsinainen paniikkihäiriö puhkeaa yleisimmin 20–30-vuotiaana, joskus jo nuoruudessa, ja sitä tiedetään esiintyvän suvuittain. Häiriöstä kärsii elämänsä aikana 2–3 prosenttia väestöstä ja se on naisilla kaksi kertaa tavallisempi kuin miehillä.
Paniikkihäiriön on huomattu kulkevan suvussa, mikä tarkoittaa, että perimä toimii suurena osana todennäköisyyttä sairastua siihen. Kuitenkin myös monet, joilla ei ole sairauteen perhetaustaa, sairastuvat paniikkihäiriöön. Usein biologiset tekijät, kuten stressaavat tapahtumat, ympäristö ja normaalia kehotoimintaa kiihdyttävä ajattelu näyttävät vaikuttavan paniikkihäiriön alkamiseen. Usein ensimmäiset kohtaukset laukaisee fyysinen sairaus, voimakas stressi tai tietty lääkitys. Henkilöt, joilla on taipumus ottaa itselleen suurta vastuuta, saavat myös helpommin paniikkikohtauksia. Posttraumaattinen stressireaktio saattaa myös nostaa todennäköisyyttä sairastua paniikkihäiriöön. Tarkat syyt sairastumiseen ovat vielä tässä vaiheessa tuntemattomia."
Mulle ei virallisesti ole tehty diagnoosia paniikkihäiriöstä. Itse asiassa eräs psykiatri, jolla kerran kävin, sanoi suurin piirtein näin "Eihän sulla oikeasti mikään oo".
No kuitenkin, stoorini:
Lukiossa mulle alkoi tulla yhtäkkiä nukkumaan mennessä ajatuksia, jotka pelotti mua. Mietin muistaakseni usein mm. piileviä sairauksia, kuten syöpää, ja meteoriittejä. Eli siis aloin pelätä kuolemaa kaikella tavalla. Aluksi se oli vain nukkumaan mennessä, ja usein turvauduin soittamaan Jarrulle, jonka kanssa jutteleminen auttoi. Sitten aloin ahdistua koulussa tunneillakin. Yhden kerran muistan panikoineeni historian tai psykologian tunnilla sisäisesti (mikä muuten on melkein pahempi kuin se, että antaa kohtauksen vain tulla), ja lopulta lohduttauduin sillä ajatuksella, että vaikka nyt tulisikin meteoriitti tai jotain muuta yhtä todennäköistä, niin en kuolisi yksin.
Jotenkin sitten lukio vain meni, enkä muista panikoineeni kirjoitusten aikaan ollenkaan. (pää oli täynnä kaikkea muuta) Sitten meninkin talouskouluun, enkä muista, että sielläkään mulla olis mitään hätää ollut. Kyllä mulla aina silloin tällöin paniikin tyyppisiä kohtauksia tuli, mutta jotenkin pidin sitä "normaalina", tai en ajatellut, että sille on oikeasti mitään syytä. Päällimmäisenä mielessäni oli oikeastaan se, että lapsuuden usko yläkerrassa asuvaan parrakkaaseen Taivaan Isään horjui, koska päähäni tungettiin kaikkea "todistettua tietoa".
Tammikuussa 2008 muutin pois kotoa Vaasaan lapsuuden ystäväni kanssa ja menin ensimmäistä kertaa "oikeisiin" töihin. Työpaikka oli kuitenkin aivan hirveä, ja kärsin siellä henkisesti. Jaksoin siellä kuukauden. Melkein heti sieltä lähdettyäni kuitenkin sain töitä ihan toisenlaisesta paikasta, ja tunsin oloni onnelliseksi. Silti paniikkikohtaukset (joita en siis ajatellut paniikkikohtauksiksi, vaan vain ajatuksiksi, jotka sai mut ahdistumaan) lisääntyi, ja kerran Singstaria ystäväni kanssa laulaessani, sain yhtäkkiä tositosi pahan kohtauksen. Huusin ja itkin, ja hetken kuluttua ystäväni sanoi "Tuo kyllä vaikuttaa paniikkihäiriöltä". (kyseisellä ystävälläni on ollut paniikkihäiriö pienestä asti) Noh, hän sai (kiitos siitä) minut lääkäriin ja sain lähetteen psykiatrille. Sain sinne ajan vasta kolmen kuukauden päähän...
Paniikkikohtaukset alkoivat kuitenkin mennä niin pahaksi, että nukkumaanmeno oli aivan tuskaa, kun pelkäsin jo pelkästään kohtauksen tulemista. Lopulta mulla oli paniikki koko ajan päällä, ja nukkuessanikin säpsähtelin hereille, ja hereillä ollessani vain itkin...Tähän asti vain Jari ja ystävä(rakas) tiesivät mun olotilastani, mutta lopulta tuska sai mut kertomaan perheelleni. Äitihän, mun sankaritar kun on, otti heti ohjat käsiin ja mentiin päivystykseen hakemaan pikaista apua. Sain sairaslomaa ja lääkkeitä ensihätään. Ei mennyt kauaa, kun pääsin oikealle psykiatrille, jolta sain kunnon paniikkihäiriölääkkeitä, ja pian myös psykologille juttelemaan.
Nyt just tajusin, että tuosta on jo yli 2,5 vuotta! Välillä on mennyt paremmin, ja välillä huonommin. Mulla on tosi hyvä tukiverkko ollut koko ajan. <3 Kuitenkin vastoinkäymiset, jotka tuntui tulevan kaikki peräkkäin, ovat verottaneet paljon, ja osa niistä ei ikinä lähde musta pois...
Tänä syksynä mulle tuli taas huonompi kausi, melkein yhtä paha kuin silloin 2008 keväällä, kun en oikein nukkunut ja itkin vain. Olin lopettanut lääkkeet alkuvuodesta, koska "en tarvinnut niitä", ja äitin maanittelemana aloitin ne uudelleen. Nyt taas vähän parempaa kuuluu. :)
Aivan alusta asti olen luullut, että kuoleman ajattelu on aiheuttanut mulle paniikkikohtauksia, mutta ihan tänä syksynä vasta aloin miettimään, että entä jos asia onkin just toisinpäin. Paniikkihäiriö niitä ahdistavia ajatuksia aiheuttaa. Tämä ajatus on avannut mun silmät ihan eri tavalla, ja jotenkin "käsitän" häiriöni nyt paremmin, ja toivon, että tuo teoria on oikea. :)
Eräs ystäväni, jolta olen hakenut "henkistä kasvatusta", sanoi, että paniikkihäiriöni voi olla myös Jumalan tapa kutsua mua. Ja niin olen vähän miettinyt itsekin. Mulla on sellainen fiilis, että tässä elämässä kaikella on tarkoitus. Kaikella pahalla ja kamalallakin. Välillä mun usko horjuu toooosi pahasti, mutta välillä mulle myös tulee niitä ihania, lähes euforisia uskoontulemisfiiliksiä. :D Jokaisen täytyy itse löytää se oikea tie. <3 Minä kuljen sitä välillä ojien kautta, ja käyn jopa pellolla kaatuilemassa, mutta jotenkin aina palaan sille tielle. Olipas nyt syvällistä...
"Remember, remember, never forget, all of your life has all been a test..." (Madonna - Isaac)
Tässä nyt ensin vähän virallista infoa:
"Paniikkihäiriö on ahdistuneisuushäiriöiden ryhmään kuuluva sairaus, jonka tärkein tunnusmerkki on se, että henkilöllä esiintyy paniikkikohtauksia. Kohtaus voi tulla yllättäen tilanteessa, joka ei ole mitenkään rasittava tai tavallisuudesta poikkeava. Se kestää tavallisesti muutamien minuuttien ajan. Kohtaukseen liittyy pelkoa, joka voi laajeta kuolemanpeloksi. Kohtauksen aikana esiintyviä ruumiillisia oireita ovat mm. hikoilu, vapina, sydämentykytys, rintakipu, hengenahdistus, pahoinvointi, huimaus, vilunväreet ja jäsenten puutuminen. Kohtauksen jälkeen väsymystila on tavallinen jälkioire.
Varsinainen paniikkihäiriö puhkeaa yleisimmin 20–30-vuotiaana, joskus jo nuoruudessa, ja sitä tiedetään esiintyvän suvuittain. Häiriöstä kärsii elämänsä aikana 2–3 prosenttia väestöstä ja se on naisilla kaksi kertaa tavallisempi kuin miehillä.
Paniikkihäiriön on huomattu kulkevan suvussa, mikä tarkoittaa, että perimä toimii suurena osana todennäköisyyttä sairastua siihen. Kuitenkin myös monet, joilla ei ole sairauteen perhetaustaa, sairastuvat paniikkihäiriöön. Usein biologiset tekijät, kuten stressaavat tapahtumat, ympäristö ja normaalia kehotoimintaa kiihdyttävä ajattelu näyttävät vaikuttavan paniikkihäiriön alkamiseen. Usein ensimmäiset kohtaukset laukaisee fyysinen sairaus, voimakas stressi tai tietty lääkitys. Henkilöt, joilla on taipumus ottaa itselleen suurta vastuuta, saavat myös helpommin paniikkikohtauksia. Posttraumaattinen stressireaktio saattaa myös nostaa todennäköisyyttä sairastua paniikkihäiriöön. Tarkat syyt sairastumiseen ovat vielä tässä vaiheessa tuntemattomia."
Mulle ei virallisesti ole tehty diagnoosia paniikkihäiriöstä. Itse asiassa eräs psykiatri, jolla kerran kävin, sanoi suurin piirtein näin "Eihän sulla oikeasti mikään oo".
No kuitenkin, stoorini:
Lukiossa mulle alkoi tulla yhtäkkiä nukkumaan mennessä ajatuksia, jotka pelotti mua. Mietin muistaakseni usein mm. piileviä sairauksia, kuten syöpää, ja meteoriittejä. Eli siis aloin pelätä kuolemaa kaikella tavalla. Aluksi se oli vain nukkumaan mennessä, ja usein turvauduin soittamaan Jarrulle, jonka kanssa jutteleminen auttoi. Sitten aloin ahdistua koulussa tunneillakin. Yhden kerran muistan panikoineeni historian tai psykologian tunnilla sisäisesti (mikä muuten on melkein pahempi kuin se, että antaa kohtauksen vain tulla), ja lopulta lohduttauduin sillä ajatuksella, että vaikka nyt tulisikin meteoriitti tai jotain muuta yhtä todennäköistä, niin en kuolisi yksin.
Jotenkin sitten lukio vain meni, enkä muista panikoineeni kirjoitusten aikaan ollenkaan. (pää oli täynnä kaikkea muuta) Sitten meninkin talouskouluun, enkä muista, että sielläkään mulla olis mitään hätää ollut. Kyllä mulla aina silloin tällöin paniikin tyyppisiä kohtauksia tuli, mutta jotenkin pidin sitä "normaalina", tai en ajatellut, että sille on oikeasti mitään syytä. Päällimmäisenä mielessäni oli oikeastaan se, että lapsuuden usko yläkerrassa asuvaan parrakkaaseen Taivaan Isään horjui, koska päähäni tungettiin kaikkea "todistettua tietoa".
Tammikuussa 2008 muutin pois kotoa Vaasaan lapsuuden ystäväni kanssa ja menin ensimmäistä kertaa "oikeisiin" töihin. Työpaikka oli kuitenkin aivan hirveä, ja kärsin siellä henkisesti. Jaksoin siellä kuukauden. Melkein heti sieltä lähdettyäni kuitenkin sain töitä ihan toisenlaisesta paikasta, ja tunsin oloni onnelliseksi. Silti paniikkikohtaukset (joita en siis ajatellut paniikkikohtauksiksi, vaan vain ajatuksiksi, jotka sai mut ahdistumaan) lisääntyi, ja kerran Singstaria ystäväni kanssa laulaessani, sain yhtäkkiä tositosi pahan kohtauksen. Huusin ja itkin, ja hetken kuluttua ystäväni sanoi "Tuo kyllä vaikuttaa paniikkihäiriöltä". (kyseisellä ystävälläni on ollut paniikkihäiriö pienestä asti) Noh, hän sai (kiitos siitä) minut lääkäriin ja sain lähetteen psykiatrille. Sain sinne ajan vasta kolmen kuukauden päähän...
Paniikkikohtaukset alkoivat kuitenkin mennä niin pahaksi, että nukkumaanmeno oli aivan tuskaa, kun pelkäsin jo pelkästään kohtauksen tulemista. Lopulta mulla oli paniikki koko ajan päällä, ja nukkuessanikin säpsähtelin hereille, ja hereillä ollessani vain itkin...Tähän asti vain Jari ja ystävä(rakas) tiesivät mun olotilastani, mutta lopulta tuska sai mut kertomaan perheelleni. Äitihän, mun sankaritar kun on, otti heti ohjat käsiin ja mentiin päivystykseen hakemaan pikaista apua. Sain sairaslomaa ja lääkkeitä ensihätään. Ei mennyt kauaa, kun pääsin oikealle psykiatrille, jolta sain kunnon paniikkihäiriölääkkeitä, ja pian myös psykologille juttelemaan.
Nyt just tajusin, että tuosta on jo yli 2,5 vuotta! Välillä on mennyt paremmin, ja välillä huonommin. Mulla on tosi hyvä tukiverkko ollut koko ajan. <3 Kuitenkin vastoinkäymiset, jotka tuntui tulevan kaikki peräkkäin, ovat verottaneet paljon, ja osa niistä ei ikinä lähde musta pois...
Tänä syksynä mulle tuli taas huonompi kausi, melkein yhtä paha kuin silloin 2008 keväällä, kun en oikein nukkunut ja itkin vain. Olin lopettanut lääkkeet alkuvuodesta, koska "en tarvinnut niitä", ja äitin maanittelemana aloitin ne uudelleen. Nyt taas vähän parempaa kuuluu. :)
Aivan alusta asti olen luullut, että kuoleman ajattelu on aiheuttanut mulle paniikkikohtauksia, mutta ihan tänä syksynä vasta aloin miettimään, että entä jos asia onkin just toisinpäin. Paniikkihäiriö niitä ahdistavia ajatuksia aiheuttaa. Tämä ajatus on avannut mun silmät ihan eri tavalla, ja jotenkin "käsitän" häiriöni nyt paremmin, ja toivon, että tuo teoria on oikea. :)
Eräs ystäväni, jolta olen hakenut "henkistä kasvatusta", sanoi, että paniikkihäiriöni voi olla myös Jumalan tapa kutsua mua. Ja niin olen vähän miettinyt itsekin. Mulla on sellainen fiilis, että tässä elämässä kaikella on tarkoitus. Kaikella pahalla ja kamalallakin. Välillä mun usko horjuu toooosi pahasti, mutta välillä mulle myös tulee niitä ihania, lähes euforisia uskoontulemisfiiliksiä. :D Jokaisen täytyy itse löytää se oikea tie. <3 Minä kuljen sitä välillä ojien kautta, ja käyn jopa pellolla kaatuilemassa, mutta jotenkin aina palaan sille tielle. Olipas nyt syvällistä...
"Remember, remember, never forget, all of your life has all been a test..." (Madonna - Isaac)
maanantai 22. marraskuuta 2010
Kamuleita
Kolme kamulia (=kavereita) kävi tänään kattomas, että mikä tämä kuuluisa Huli oikein on. :) Caro oli jo nähnytkin Hulin siellä koirapuistoreissulla, mutta Emalia ja Jenna ei ollu vielä tavannu poikaa. Huli oli kuin vanha tuttu kaikkien kanssa, ja maistuipa sille uuden hajuiset ja makuiset sormet ja sukatkin. :D Caron muodikkaasti revityt farkut oli kans jees! Kamulit toi Hulille Tiikeri -pehmon, joka oli heti tositositosi kiva, ja "koiradödöä". :)
Eilen oli kyllä ihan kakka päivä. Menin yhdeksitoista töihin, ja tekemistä kyllä riitti sinne about viiteen asti, mutta sitten hiljeni ihan täysin, ja oli niiiiin tylsäääää. Tein kaikki, mitä piti tehdä ennen viittä, ja sitte vaan mietin, mitä kaikkea pitäis kotona tehdä. (siivota) Alkoi vain potuttaa, että siellä törötän koko helkkarin päivän (ihan sama vaikka saankin siitä rahaa) ja kotona olis mies ja koira, joiden kans vois tehdä kaikkea kivaa. <3 Noh, minäpä väsäsin muun muassa joululahjalistaa...
Vihdoin yhdeksältä tuli yömies töihin, ja olisin päässy kotiin, mutta jäin sen kanssa suustani kiinni, ja autoa käynnistäessäni kirosin, että voi paska, pitää viä tankatakin. Niinpä kello oli sitten jo kymmenen ennenku olin kotona. Just lähtiessäni töistä, mulle tuli ihan yhtäkkiä migreenipäänsärky, ja vaikka yritin sitte kotona kattoa jotain syötävää, niin ei mikään maistunu. Menin sitten suoraa sänkyyn ja vaikka olin pimeässä makkarissa, niin silti piti peittää vielä silmät kädellä, että olis ihan pilkkopimeää. Välillä heräilin, ja mietin, että pitääkö nousta oksentamaan vai ei.
Joskus yhden aikaan heräsin, eikä pää ollu kipeä, joten ajattelin, että on pakko vaihtaa edes yöpaita päälle. Huli touhas eteises yksikseen ja Jarru oli vielä koneella olkkaris, joten menin sen viekkuun. Sillä oli raffel-sipsejä ja dippiä, jotka maistui toooosi hyvältä migreenin jälkeen. :P
Aamulla seitsemän jälkeen heräsin ja vilutti niin, että tärisin, ja oli tosi heikko olo. Laitoin viestin kollegalleni, että sopiiko, että tulen myöhemmin töihin (oli vain sellainen ylimääräinen myyntipalveluvuoro, eli ei ollut "virallista" vuoroa), ja asia oli ok. Laitoin kellon herättämään uudestaan yhdeksältä, ja olo oli vielä silloinkin niinku ei olisi nukkunu yhtään, ja tosi hutera olo, ihan ku olis piesty... :( Niinpä soitin töihin, että en pysty tulemaan ollenkaan, ja nukuin vielä hetken. Aamupalaa sain kurkusta alas ja pikkuhiljaa alkoi energiaa tulla takaisin. Mietin vain vieläkin, että mistä tuo migreeni niin yhtäkkiä tuli (yleensä ensin vähän pää kipeä, ja joskus harvemmin se muuttuu kunnon migreeniksi), mutta luulen, että kivikovat hartiat oli nyt syypäänä...
Päivällä jaksoin ruveta siivoamaankin, ja ekan kerran Hulin aikana otin imurinkin esiin. Aluksi laitoin Hulin olkkariin oven taakse, ettei sen tarvisi heti kohdata sitä pelottavaa vehjettä, mutta kun sitten myöhemmin imuroin olkkarin, niin Hulihan oli oikeastaan vain tosi kiinnostunut imurista. :D Seuraili koko ajan sitä, ja aina välillä peruutti pomppien pois. :D Moppi vasta kiva olikin, sitä se seuras aivan kuin lammasta. ;)
Nyt taas alkaa tulla pää kipeäksi, ja huomenna nyt sitten oikeasti töihin, joten hyvää yötä!
Eilen oli kyllä ihan kakka päivä. Menin yhdeksitoista töihin, ja tekemistä kyllä riitti sinne about viiteen asti, mutta sitten hiljeni ihan täysin, ja oli niiiiin tylsäääää. Tein kaikki, mitä piti tehdä ennen viittä, ja sitte vaan mietin, mitä kaikkea pitäis kotona tehdä. (siivota) Alkoi vain potuttaa, että siellä törötän koko helkkarin päivän (ihan sama vaikka saankin siitä rahaa) ja kotona olis mies ja koira, joiden kans vois tehdä kaikkea kivaa. <3 Noh, minäpä väsäsin muun muassa joululahjalistaa...
Vihdoin yhdeksältä tuli yömies töihin, ja olisin päässy kotiin, mutta jäin sen kanssa suustani kiinni, ja autoa käynnistäessäni kirosin, että voi paska, pitää viä tankatakin. Niinpä kello oli sitten jo kymmenen ennenku olin kotona. Just lähtiessäni töistä, mulle tuli ihan yhtäkkiä migreenipäänsärky, ja vaikka yritin sitte kotona kattoa jotain syötävää, niin ei mikään maistunu. Menin sitten suoraa sänkyyn ja vaikka olin pimeässä makkarissa, niin silti piti peittää vielä silmät kädellä, että olis ihan pilkkopimeää. Välillä heräilin, ja mietin, että pitääkö nousta oksentamaan vai ei.
Joskus yhden aikaan heräsin, eikä pää ollu kipeä, joten ajattelin, että on pakko vaihtaa edes yöpaita päälle. Huli touhas eteises yksikseen ja Jarru oli vielä koneella olkkaris, joten menin sen viekkuun. Sillä oli raffel-sipsejä ja dippiä, jotka maistui toooosi hyvältä migreenin jälkeen. :P
Aamulla seitsemän jälkeen heräsin ja vilutti niin, että tärisin, ja oli tosi heikko olo. Laitoin viestin kollegalleni, että sopiiko, että tulen myöhemmin töihin (oli vain sellainen ylimääräinen myyntipalveluvuoro, eli ei ollut "virallista" vuoroa), ja asia oli ok. Laitoin kellon herättämään uudestaan yhdeksältä, ja olo oli vielä silloinkin niinku ei olisi nukkunu yhtään, ja tosi hutera olo, ihan ku olis piesty... :( Niinpä soitin töihin, että en pysty tulemaan ollenkaan, ja nukuin vielä hetken. Aamupalaa sain kurkusta alas ja pikkuhiljaa alkoi energiaa tulla takaisin. Mietin vain vieläkin, että mistä tuo migreeni niin yhtäkkiä tuli (yleensä ensin vähän pää kipeä, ja joskus harvemmin se muuttuu kunnon migreeniksi), mutta luulen, että kivikovat hartiat oli nyt syypäänä...
Päivällä jaksoin ruveta siivoamaankin, ja ekan kerran Hulin aikana otin imurinkin esiin. Aluksi laitoin Hulin olkkariin oven taakse, ettei sen tarvisi heti kohdata sitä pelottavaa vehjettä, mutta kun sitten myöhemmin imuroin olkkarin, niin Hulihan oli oikeastaan vain tosi kiinnostunut imurista. :D Seuraili koko ajan sitä, ja aina välillä peruutti pomppien pois. :D Moppi vasta kiva olikin, sitä se seuras aivan kuin lammasta. ;)
Nyt taas alkaa tulla pää kipeäksi, ja huomenna nyt sitten oikeasti töihin, joten hyvää yötä!
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
En ikinä keksi mitää otsikkoa!
Menipä täs monta päivää ny, kun menin töihin pitkästä aikaa ja sitte ei muka enää ollukkaa aikaa mihinkää muuhun. :D
Keskiviikkona oltiin koirapuistos tapaaman Mollya ja Yodaa (eli Caron & Bullan koissuja) ja niistähän tuli heti kavereita. :) Molly tosin vähän pelkäs Hulia, mutta hetken päästä sekin jo sen kans juoksi ja haukkui perään. :D Yoda taas meni niin hirveän lujaa, että Hulikaan ei perässä pysyny, mutta kivaa näytti olevan.
Audi on kyllä ihan paskana nyt. Silloin keskiviikkona mietin, että mikä hitto kuulostaa ihan auralta, joka auraa kuivaa asfalttia, mutta se olinki minä! Audis joku muovijuttu siä pohjas roikkuu melkein irti, ja hitaas vauhdis kuulostan ihan kauhealta, ja jalankulkijatkin kattoo, että mikä hitto... xD Lisäksi ABS-valo palaa, toinen etuvalo on hajalla ja joku kolinakin sieltä kuuluu... Jauuu...
Nyt kun tätä täs kirjoitan, niin rupesin miettimään, että oliko se edes keskiviikko, kun oltiin koirapuistos, vai oliko se tiistai? Mä en enää muista edes päiviä! Oon torstaista asti tehny ihania "Koko Päivä Pilalla" -työpäiviä (lyhyesti KPP), tänäänki 12.30-22.00. Mutta enää huominen, ja sitten pari "normaalia" vuoroa. :D
Huli on nyt ollu välillä yksin, jopa jo 5 tuntia yks päivä! Ja kiltisti se täällä on ollu. Vähän se aina inisee, kun oven laittaa kiinni, mutta ilmeisesti se ei täällä mitään paniikkia saa tai ulise ja itke hirveäsi, ja monesti se on vain nukkunut, kun ollaan tultu kotiin. :) Tosin se nukkuu ihan oven edessä, naulakon alla...
Hulin kova puremisvimma vain vähän mietityttää. Tiedän, että pennut puree paljon ja kaikkea, mutta välillä vaikka sen kanssa leikkii jollain lelulla, niin silti käsi/hiha/käsivarsi/jalka/sääri on kivempia. Ja se puree lujaa! Yleensä mun korkea ja terävä "AI" tai vain "Ä" saa sen lopettamaan, samoin käsien lyöminen yhteen, mutta Jarrun matala ääni ei näytä niin tehoavan. Vai onko se jotenkin siitä, ettei se ei oo ottanu Jarrua pomokseen....?? Jarrulla ei oo oikein kokemusta pennuista, niin se jo vähän maalailee piruja seinille, mutta mun mielestä tuo pureminen vähenee iän myötä, ja kun kuitenkin koko ajan sille yritetään opettaa että se ei oo oikein, niin... Vai kuinka?
Nyt vissiin pyykkikone on pessy, niin pistän kuivamaan ja sitten nukkumaan! Huomenna töihin 11-21. Boooooooriiiinnngggg....
Vielä pari kuvaa:
Keskiviikkona oltiin koirapuistos tapaaman Mollya ja Yodaa (eli Caron & Bullan koissuja) ja niistähän tuli heti kavereita. :) Molly tosin vähän pelkäs Hulia, mutta hetken päästä sekin jo sen kans juoksi ja haukkui perään. :D Yoda taas meni niin hirveän lujaa, että Hulikaan ei perässä pysyny, mutta kivaa näytti olevan.
Audi on kyllä ihan paskana nyt. Silloin keskiviikkona mietin, että mikä hitto kuulostaa ihan auralta, joka auraa kuivaa asfalttia, mutta se olinki minä! Audis joku muovijuttu siä pohjas roikkuu melkein irti, ja hitaas vauhdis kuulostan ihan kauhealta, ja jalankulkijatkin kattoo, että mikä hitto... xD Lisäksi ABS-valo palaa, toinen etuvalo on hajalla ja joku kolinakin sieltä kuuluu... Jauuu...
Nyt kun tätä täs kirjoitan, niin rupesin miettimään, että oliko se edes keskiviikko, kun oltiin koirapuistos, vai oliko se tiistai? Mä en enää muista edes päiviä! Oon torstaista asti tehny ihania "Koko Päivä Pilalla" -työpäiviä (lyhyesti KPP), tänäänki 12.30-22.00. Mutta enää huominen, ja sitten pari "normaalia" vuoroa. :D
Huli on nyt ollu välillä yksin, jopa jo 5 tuntia yks päivä! Ja kiltisti se täällä on ollu. Vähän se aina inisee, kun oven laittaa kiinni, mutta ilmeisesti se ei täällä mitään paniikkia saa tai ulise ja itke hirveäsi, ja monesti se on vain nukkunut, kun ollaan tultu kotiin. :) Tosin se nukkuu ihan oven edessä, naulakon alla...
Hulin kova puremisvimma vain vähän mietityttää. Tiedän, että pennut puree paljon ja kaikkea, mutta välillä vaikka sen kanssa leikkii jollain lelulla, niin silti käsi/hiha/käsivarsi/jalka/sääri on kivempia. Ja se puree lujaa! Yleensä mun korkea ja terävä "AI" tai vain "Ä" saa sen lopettamaan, samoin käsien lyöminen yhteen, mutta Jarrun matala ääni ei näytä niin tehoavan. Vai onko se jotenkin siitä, ettei se ei oo ottanu Jarrua pomokseen....?? Jarrulla ei oo oikein kokemusta pennuista, niin se jo vähän maalailee piruja seinille, mutta mun mielestä tuo pureminen vähenee iän myötä, ja kun kuitenkin koko ajan sille yritetään opettaa että se ei oo oikein, niin... Vai kuinka?
Nyt vissiin pyykkikone on pessy, niin pistän kuivamaan ja sitten nukkumaan! Huomenna töihin 11-21. Boooooooriiiinnngggg....
Vielä pari kuvaa:
 |
| Huli on tässä 9 viikkoa :) Pöllöpää<3 |
 |
| Tuo narulelu oli niin kiva, että se meni jo hajalle... |
 |
| Teuvalla meidän olkkarin matolla kaks sekunttia paikallaan. :D |
maanantai 15. marraskuuta 2010
Naskalihammas
Ei muuten oo ollut mitään allergisiareaktioita mulla! :) No siis, jos silitettyäni Hulia hinkkaan samalla kädellä silmiäni, silmät alkaa punoittaa ja kutista, mutta niin mulle käy kissankin kanssa. Jotenka pesen käsiäni enkä hinkkaa silmiäni. :D Äitillekään ei tullut pahemmin mitään, vaikka oltiin siellä lauantaina ja sunnuntaina aika kauankin kylässä. Kiva juttu. :)
Eilen Huli kyllä sai virikkeitä vähän liikaakin. Oltiin tosiaan Jarin vanhempien luona yötä, niin sinne tuli isänpäiväkahville Jarin veli perheineen, ja Hulihan tietysti tutustui niihin kaikkiin, ja sai taas kovasti kehuja. :) Pienempi Jarin veljenpojista on itse tosi villi, ja Hulihan villiintyi pojasta ihan täysin, ja keksi kuinka kivaa on roikkua pojan housunlahkeissa. Mun piti laittaa pentu välillä toiseen huoneeseen rauhoittumaan, kun se alkoi jopa jynkyttää pojan jalkaa ja näin muutenkin, että se meni ihan ylikierroksilla. Eipä se kuitenkaan kauan siellä saanut olla, kun se päästettiin takaisin riehumaan, ja oli vähän vaikea tilanne, kun en viitti toisten lapsia komentaa rauhoittumaan, ja Hulillekin oli turha möykätä, kun oli niin paljon muutakin melua... Noh, lopulta Jarin veljen perhe lähti, ja ajattelin, että nyt poika vois ruveta nukkumaan, koska ei ollu nukkunu ainakaan viiteen tuntiin (normaalisti nukkuu noin kahden tunnin välein, edes vähän kerrallaan), mutta eipä se nukahtanut. Sitten lähdettiin mun mamman luo ja taas piti tavata uusia ihmisiä ja haistella uusia hajuja. Ruokin pojan ja sitten thank goodness se nukahti. Raukka oli varmasti ihan poikki...
Pojan herättyä sille tuli leikkivaihde, ja tsadaa, lahkeissa roikkuminen oli ollut ennemmin niin kivaa, että roikutaanpa sitten kaikkien muidenkin lahkeissa! Voi armotonta, miten mua alkoi potuttaa, että nytkö se oikein keksi pahimman tavan hyppimällä sääreen ja nilkkaan kiinni, aina kun joku liikkuu, tai ei välttämättä edes liiku! Yritin olla huomioimatta (että toteais, ettei saa minkäänlaista huomiota sillä), mutta kun noilla naskalihampailla purraan sääreen, niin ei voi olla ärähtämättä. Tuntui vain, että Huli innostui vain lisää, miten ikinä sitä kielsi, ja vaikka tarjos jotain lelua sille, niin silti nilkka ja sääri oli kivempaa... Peukut pystyyn, että saadaan tuo pahapaha tapa heti pois.
Huli kyllä oppii tosi nopeaa, ja arvasin, että se oppii sitten pahatkin jutut nopeaa. Eilen se oppi antamaan tassua, eli tällä hetkellä osaa jo istua, mennä maahan ja antaa tassua. :) Fiksu poika. <3
Tänään kävin kaupassa ja jätin pojan yksin nyt ensimmäistä kertaa vähän kauemmaksi. (mulla meni noin 20 min) Aluksi kuului pari ininää, kun lähdin, mutta ilmeisesti poika oli ollut ihan rauhassa koko ajan, koska kun tulin kotiin, se makasi kiltisti eteisen lattialla. :) Hieno poika. <3 Toivon niiiin paljon, että tuo yksinolo sujuis!
Nyt meen kokkaamaan jotain ruokaa, ku Jarru tulee pian töistä. Mennään sitten koko perhe lenkille. :) <3
Eilen Huli kyllä sai virikkeitä vähän liikaakin. Oltiin tosiaan Jarin vanhempien luona yötä, niin sinne tuli isänpäiväkahville Jarin veli perheineen, ja Hulihan tietysti tutustui niihin kaikkiin, ja sai taas kovasti kehuja. :) Pienempi Jarin veljenpojista on itse tosi villi, ja Hulihan villiintyi pojasta ihan täysin, ja keksi kuinka kivaa on roikkua pojan housunlahkeissa. Mun piti laittaa pentu välillä toiseen huoneeseen rauhoittumaan, kun se alkoi jopa jynkyttää pojan jalkaa ja näin muutenkin, että se meni ihan ylikierroksilla. Eipä se kuitenkaan kauan siellä saanut olla, kun se päästettiin takaisin riehumaan, ja oli vähän vaikea tilanne, kun en viitti toisten lapsia komentaa rauhoittumaan, ja Hulillekin oli turha möykätä, kun oli niin paljon muutakin melua... Noh, lopulta Jarin veljen perhe lähti, ja ajattelin, että nyt poika vois ruveta nukkumaan, koska ei ollu nukkunu ainakaan viiteen tuntiin (normaalisti nukkuu noin kahden tunnin välein, edes vähän kerrallaan), mutta eipä se nukahtanut. Sitten lähdettiin mun mamman luo ja taas piti tavata uusia ihmisiä ja haistella uusia hajuja. Ruokin pojan ja sitten thank goodness se nukahti. Raukka oli varmasti ihan poikki...
Pojan herättyä sille tuli leikkivaihde, ja tsadaa, lahkeissa roikkuminen oli ollut ennemmin niin kivaa, että roikutaanpa sitten kaikkien muidenkin lahkeissa! Voi armotonta, miten mua alkoi potuttaa, että nytkö se oikein keksi pahimman tavan hyppimällä sääreen ja nilkkaan kiinni, aina kun joku liikkuu, tai ei välttämättä edes liiku! Yritin olla huomioimatta (että toteais, ettei saa minkäänlaista huomiota sillä), mutta kun noilla naskalihampailla purraan sääreen, niin ei voi olla ärähtämättä. Tuntui vain, että Huli innostui vain lisää, miten ikinä sitä kielsi, ja vaikka tarjos jotain lelua sille, niin silti nilkka ja sääri oli kivempaa... Peukut pystyyn, että saadaan tuo pahapaha tapa heti pois.
Huli kyllä oppii tosi nopeaa, ja arvasin, että se oppii sitten pahatkin jutut nopeaa. Eilen se oppi antamaan tassua, eli tällä hetkellä osaa jo istua, mennä maahan ja antaa tassua. :) Fiksu poika. <3
Tänään kävin kaupassa ja jätin pojan yksin nyt ensimmäistä kertaa vähän kauemmaksi. (mulla meni noin 20 min) Aluksi kuului pari ininää, kun lähdin, mutta ilmeisesti poika oli ollut ihan rauhassa koko ajan, koska kun tulin kotiin, se makasi kiltisti eteisen lattialla. :) Hieno poika. <3 Toivon niiiin paljon, että tuo yksinolo sujuis!
Nyt meen kokkaamaan jotain ruokaa, ku Jarru tulee pian töistä. Mennään sitten koko perhe lenkille. :) <3
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Teuvalla
Tultiin eilen Teuvalle isänpäivää viettämään, ja tottakai myös näyttämään uutta perheenjäsentä. :) Mun vanhemmat rakastuivat heti, ja "paappa" syötti Hulille muun muassa kettumettäeväitään. :D (olivat saaneet kolme kettua, Kirikin oli ollut asialla<3) "Mammakin" oli myyty, vaikka onkin todella allerginen, eikä ilmeisesti tullut mitään erityisiä reaktioitakaan. Huli oli tosi rohkea ja kiltti, vaikkakin pissas kolmelle matolle...
Kirin (suomenajokoira) tapaaminen olikin tosi jännää. Aluksi Huli ei uskaltanut lähellekkään, vaikka Kiri vain kiltisti katseli ja heilutti häntäänsä. Lopulta mun rohkaisemana Huli uskalsi haistella tuota uutta tuttavuutta, ja siitäpä riemu repes. Huli juoksi edestakaisin Kirin häkin viertä, kaarsi välillä isän auton alta ja sukelsi lumeen. Kiri oli ihan pihalla, että miten se noin lujaa menee. :D (siis Kiri, joka on itse ihan adhd-mallia) Välillä pelkäsin, että Kiri kohta ärähtää, kun Huli tunki päätään häkkiin, mutta Kiri kai jotenkin ymmärsi, että tämä on vielä pieni pentu. :) Enemmänkin se olisi tykännyt haistella, mutta Huli ei paljon pysynyt paikallaan.
Yöksi tultiin Jarin vanhempien luo, ja poika kehuttiin taas komeaksi ja hienoksi. Aluksi uuden talon hajut ja äänet olivat jänniä, varsinkin seinäkello joka löi. :D Tosi nopeasti Huli kuitenkin tottui taas uuteen paikkaan, ja rohkeni tutustua Jarin vanhempiinkin. Yötä oltiin vierashuoneessa, ja oletin, että herätään mukavaan kakanhajuun, mutta eipäs herättykään. Pissa oli tullut, mutta kun lähdettiin heti ennen yhdeksää ulos, tuli hienosti kakka sinne. :) Naapurin kaksi japaninpystykorvaa räksytti rumasti Hulille, ja poika vähän vastasikin, mutta taisi enemmänkin pelätä niitä. (kyllä minäkin pelkäisin, jos mulle noin huudettais)
Juotiin jo aamukahvit Hulin kanssa (eli siis Huli sai vähän kinkkua), mutta tultiin sitten vielä takaisin nukkumaan, kun "Jari-isää" ei saatu peiton alta pois. :) Tänään ohjelmistossa nyt sitten Jarin veljen perheen tapaaminen (pari lastakin) ja sitten vielä viimeinen kyläpaikka mun Mamman luona. Siellä onkin kivan iso piha, niin voi Hulin päästää irti.
Kirjoitan muuten vissiin pohjanmaanmurteen ja yleiskielen sekoitusta? :D
Kirin (suomenajokoira) tapaaminen olikin tosi jännää. Aluksi Huli ei uskaltanut lähellekkään, vaikka Kiri vain kiltisti katseli ja heilutti häntäänsä. Lopulta mun rohkaisemana Huli uskalsi haistella tuota uutta tuttavuutta, ja siitäpä riemu repes. Huli juoksi edestakaisin Kirin häkin viertä, kaarsi välillä isän auton alta ja sukelsi lumeen. Kiri oli ihan pihalla, että miten se noin lujaa menee. :D (siis Kiri, joka on itse ihan adhd-mallia) Välillä pelkäsin, että Kiri kohta ärähtää, kun Huli tunki päätään häkkiin, mutta Kiri kai jotenkin ymmärsi, että tämä on vielä pieni pentu. :) Enemmänkin se olisi tykännyt haistella, mutta Huli ei paljon pysynyt paikallaan.
Yöksi tultiin Jarin vanhempien luo, ja poika kehuttiin taas komeaksi ja hienoksi. Aluksi uuden talon hajut ja äänet olivat jänniä, varsinkin seinäkello joka löi. :D Tosi nopeasti Huli kuitenkin tottui taas uuteen paikkaan, ja rohkeni tutustua Jarin vanhempiinkin. Yötä oltiin vierashuoneessa, ja oletin, että herätään mukavaan kakanhajuun, mutta eipäs herättykään. Pissa oli tullut, mutta kun lähdettiin heti ennen yhdeksää ulos, tuli hienosti kakka sinne. :) Naapurin kaksi japaninpystykorvaa räksytti rumasti Hulille, ja poika vähän vastasikin, mutta taisi enemmänkin pelätä niitä. (kyllä minäkin pelkäisin, jos mulle noin huudettais)
Juotiin jo aamukahvit Hulin kanssa (eli siis Huli sai vähän kinkkua), mutta tultiin sitten vielä takaisin nukkumaan, kun "Jari-isää" ei saatu peiton alta pois. :) Tänään ohjelmistossa nyt sitten Jarin veljen perheen tapaaminen (pari lastakin) ja sitten vielä viimeinen kyläpaikka mun Mamman luona. Siellä onkin kivan iso piha, niin voi Hulin päästää irti.
Kirjoitan muuten vissiin pohjanmaanmurteen ja yleiskielen sekoitusta? :D
perjantai 12. marraskuuta 2010
Kohtaamisia
Eilen nukuttiin ihan järkyttävän myöhälle! Mentiin kyllä taas nukkumaankin myöhään, mutta vasta puoli yhdeltätoista heräsin ihan järkyttyneenä, että miten poika voi olla hiljaa, ja onko se kuollu nälkään tai tylsyyteen. Mutta ei, hianosti poika oli odottamas, eikä ruokakaan meinannu maistua, kun mun kanssa olis pitänyt vain olla. :)
Pihalla oli inhottava loskakeli, joten laiskuuttani pissutin pojan parvekkeella ja lähdin kauppaan. Tein naminami lasagnea ja sen jälkeen Jarru jo lähtikin töihin. Otettiin pojan kanssa päikkärit ja vasta sitten mentiin ulos. Minä tyhmä vaan luulin, että siellä olis edelleen plusasteita, joten en pukenu tarpeeksi, ja tultiin nopsasti takaisin sisälle. :D Eilen oli myös tarkoitus tavata uusia kavereita, mutta siirrettiinkin miitinkiä ens viikolle. :)
Huli kyllä on ihan namien perään. Oon yrittänyt opettaa, että hissi on kiva juttu, joten nyt se koko hissimatkan vahtaa, että eiks niitä herkkuja nyt heru kun hienosti täällä istun. Samoin on välillä lenkilläkin, jos ei oo mitään kiinnostavaa muuta, niin poika istuu mun viereen tai juoksee vierellä ja vahtaa mun "herkkukättä". Onkohan tuo vähä huono juttu?
Oon nyt laskenut, että kakka tulee about viiden tunnin välein, joten tosi hyvin ollaan saatu kakkaa ulos, kun ollaan lähdetty ajois. Kerran tosin kävi jo niin, että laitoin kenkiä jalkaan niin kakka oli jo lattialla. Siitä sain syyttää vain itseäni, kun olin niin hidas. :D
Mentiin sitten eilen illalla vielä oikein kunnolla ulos ja tajusin pukeakin kunnolla vaatteita. Käytiin taas siellä päiväkodin aidatulla pihalla, mutta nyt lumi oli ihan tyhmää jäistä. Luoksetuloa taas harjoiteltiin, ja saatiin kakka ja pissakin ulos. :) Sisällä poika taas kävi ylikierroksilla, joten jätin sen yksikseen riehumaan. Pöhkö pallero. <3
Tänään ollaankin jo käyty ulkona, ja viihdyttiin oikein puolitoista tuntia siellä. Oli mukavan raikas ilma, mutta ei liian kylmä. Käytiin vähän metsikössä ja juostiin koulun kentälläkin taas. Tyhmää tuo jäinen lumi vain, pienelle pojalle välillä vähän hankalaa kulkea siinä.
Nähtiin hirveästi kaikkia uusia juttuja. Ensin vastaan tuli naapuritalon alkoholisti (en tietenkään varmasti tiedä, mutta luulen, että se on), joka kävelee tosi hitaasti ja hiljaa. Hulia olis kiinnostanut mies kauheasti, mutta toisaalta sitä myös jännitti tuo hiljainen kulkija. Seuraavaksi vastaan tuli vanhempi mies vanhan koiran kanssa, ja ohitus meni tosi hyvin, kun vieras koira ei tunkenut päälle, ja herkut maistui Hulille. :) Mentiin sitten taas päiväkodin ohi, ja siellähän lapset oli taas naamat ikkunas. :D Päiväkodintäti avasi ikkunan ja kyseli kovasti että minkä rotuinen, ikäinen, poika vai tyttö, mistä haettu, mitä maksoi ym, ja kehui kovasti, että Huli on tosi suloinen. Ja niinhän se onkin! Suloisin kaikista! ;) Kiva olla päiväkodin väelle viihdykkeenä, varmasti mennään Hulin kanssa siitä usein! :)
Koska oltiin saatu hienosti kakka jo ulos, ja oltiin oltu tosi kauan jo ulkona, niin odotin sitä pissaa kuin kuuta nousevaa. Tiesin, että jos nyt lähdettäis sisälle, se tulis heti eteiseen. Joten sittenpä vielä touhattiin ulkona. Meidän ohi ajoi ihan kamala työkone, jota Huli pelkäs ihan kauheasti! Hirveät pakokaasutkin se päästi, muakin aivan yskitti. :( Seuraavaksi vastaan tuli naapurin nainen pyörällä, ja se ihasteli poikaa ja kysyi "Onko se lassie?" Menin hetkeksi ihan mykäksi, koska A.) Sellaista koirarotua ei ole olemassa, kuin lassie. B.) Lassie on koiran nimi elokuvassa, ja sen rotu on pitkäkarvainen collie. C.) Huli ei näytä mitenkään collielta. ja D.) HULI EI NÄYTÄ RUMALTA COLLIELTA.
...mutta ihan mukava nainen oli muuten. Seuraavaksi meitä tuli tervehtimään naapurin mies, joka oikein antoi silityksiäkin Hulille. :) Kierrettiin meidän talo, ja odotin ja odotin sitä pissaa, mutta ei millään tullu. Huli jopa söi lunta (puhdasta), ja ajattelin, että se neste sais sen pissaamaan, mutta ei. Kohdattiin sitten vielä naapurirapun pariskunta (joita en oo koskaan ennemmin nähny, mutta nekin oli mun mielestä alkkiksia...Kiva tämä Vaasa...), jotka myös kyseli pennusta, ja onneksi Huli pelkäs niitä. x)
Kovaapas multa tuli tekstiä... Töistäkin muuten soitettiin tänään, mutta harmillisesti en päässy, kun ei vielä uskalla poikaa jättää kauaksi aikaa yksin. Ens viikolla kyllä meen jo töihin, pitää vain sitten miettiä, miten sais lyhennettyä pojan yksinoloaikaa... Nyt syömään lasagnea. ;)
Pihalla oli inhottava loskakeli, joten laiskuuttani pissutin pojan parvekkeella ja lähdin kauppaan. Tein naminami lasagnea ja sen jälkeen Jarru jo lähtikin töihin. Otettiin pojan kanssa päikkärit ja vasta sitten mentiin ulos. Minä tyhmä vaan luulin, että siellä olis edelleen plusasteita, joten en pukenu tarpeeksi, ja tultiin nopsasti takaisin sisälle. :D Eilen oli myös tarkoitus tavata uusia kavereita, mutta siirrettiinkin miitinkiä ens viikolle. :)
Huli kyllä on ihan namien perään. Oon yrittänyt opettaa, että hissi on kiva juttu, joten nyt se koko hissimatkan vahtaa, että eiks niitä herkkuja nyt heru kun hienosti täällä istun. Samoin on välillä lenkilläkin, jos ei oo mitään kiinnostavaa muuta, niin poika istuu mun viereen tai juoksee vierellä ja vahtaa mun "herkkukättä". Onkohan tuo vähä huono juttu?
Oon nyt laskenut, että kakka tulee about viiden tunnin välein, joten tosi hyvin ollaan saatu kakkaa ulos, kun ollaan lähdetty ajois. Kerran tosin kävi jo niin, että laitoin kenkiä jalkaan niin kakka oli jo lattialla. Siitä sain syyttää vain itseäni, kun olin niin hidas. :D
Mentiin sitten eilen illalla vielä oikein kunnolla ulos ja tajusin pukeakin kunnolla vaatteita. Käytiin taas siellä päiväkodin aidatulla pihalla, mutta nyt lumi oli ihan tyhmää jäistä. Luoksetuloa taas harjoiteltiin, ja saatiin kakka ja pissakin ulos. :) Sisällä poika taas kävi ylikierroksilla, joten jätin sen yksikseen riehumaan. Pöhkö pallero. <3
Tänään ollaankin jo käyty ulkona, ja viihdyttiin oikein puolitoista tuntia siellä. Oli mukavan raikas ilma, mutta ei liian kylmä. Käytiin vähän metsikössä ja juostiin koulun kentälläkin taas. Tyhmää tuo jäinen lumi vain, pienelle pojalle välillä vähän hankalaa kulkea siinä.
Nähtiin hirveästi kaikkia uusia juttuja. Ensin vastaan tuli naapuritalon alkoholisti (en tietenkään varmasti tiedä, mutta luulen, että se on), joka kävelee tosi hitaasti ja hiljaa. Hulia olis kiinnostanut mies kauheasti, mutta toisaalta sitä myös jännitti tuo hiljainen kulkija. Seuraavaksi vastaan tuli vanhempi mies vanhan koiran kanssa, ja ohitus meni tosi hyvin, kun vieras koira ei tunkenut päälle, ja herkut maistui Hulille. :) Mentiin sitten taas päiväkodin ohi, ja siellähän lapset oli taas naamat ikkunas. :D Päiväkodintäti avasi ikkunan ja kyseli kovasti että minkä rotuinen, ikäinen, poika vai tyttö, mistä haettu, mitä maksoi ym, ja kehui kovasti, että Huli on tosi suloinen. Ja niinhän se onkin! Suloisin kaikista! ;) Kiva olla päiväkodin väelle viihdykkeenä, varmasti mennään Hulin kanssa siitä usein! :)
Koska oltiin saatu hienosti kakka jo ulos, ja oltiin oltu tosi kauan jo ulkona, niin odotin sitä pissaa kuin kuuta nousevaa. Tiesin, että jos nyt lähdettäis sisälle, se tulis heti eteiseen. Joten sittenpä vielä touhattiin ulkona. Meidän ohi ajoi ihan kamala työkone, jota Huli pelkäs ihan kauheasti! Hirveät pakokaasutkin se päästi, muakin aivan yskitti. :( Seuraavaksi vastaan tuli naapurin nainen pyörällä, ja se ihasteli poikaa ja kysyi "Onko se lassie?" Menin hetkeksi ihan mykäksi, koska A.) Sellaista koirarotua ei ole olemassa, kuin lassie. B.) Lassie on koiran nimi elokuvassa, ja sen rotu on pitkäkarvainen collie. C.) Huli ei näytä mitenkään collielta. ja D.) HULI EI NÄYTÄ RUMALTA COLLIELTA.
...mutta ihan mukava nainen oli muuten. Seuraavaksi meitä tuli tervehtimään naapurin mies, joka oikein antoi silityksiäkin Hulille. :) Kierrettiin meidän talo, ja odotin ja odotin sitä pissaa, mutta ei millään tullu. Huli jopa söi lunta (puhdasta), ja ajattelin, että se neste sais sen pissaamaan, mutta ei. Kohdattiin sitten vielä naapurirapun pariskunta (joita en oo koskaan ennemmin nähny, mutta nekin oli mun mielestä alkkiksia...Kiva tämä Vaasa...), jotka myös kyseli pennusta, ja onneksi Huli pelkäs niitä. x)
Kovaapas multa tuli tekstiä... Töistäkin muuten soitettiin tänään, mutta harmillisesti en päässy, kun ei vielä uskalla poikaa jättää kauaksi aikaa yksin. Ens viikolla kyllä meen jo töihin, pitää vain sitten miettiä, miten sais lyhennettyä pojan yksinoloaikaa... Nyt syömään lasagnea. ;)
torstai 11. marraskuuta 2010
Snöööö
Oli tullut yöllä lunta, ja oikein kivasti! Hulin kans oltiin ihan tohkeis, kun mentiin aamulla ulos. Aamulla vain vielä tuuli tosi kylmästi ja satoi inhottavaa jäistä lunta, joten minä en siellä kauhean kauaa viihtyny. Hulin mielestä koskematon hanki oli just paras, vaikka pienen jalat uppos sinne ihan täysin. :D
Muuten päivä meni kyllä laiskotellen, olin jotenkin tosi väsyny, ja nukuin kahdet päikkäritkin päivän aikana. Toisella kertaa jätin pojan olkkariin nukkumaan ja menin itse vähin äänin makkariin. Jossain vaiheessa kuulin, kun se tassutteli olkkarista, ja katseli mua, mutta jatkoi kans unia eteisessä, kaippa tiesi, että makkarissa minä oon. :)
Vasta tuossa illemmalla mentiin kunnolla ulos, kun olin pirteämpi, ja voi sitä riemua, kun lumi oli nyt sellaista kivaa suojakelilunta, ja narisi kummasti jalkojen alla. :D Käytän julmasti hyväksi lasten käyttöön tarkoitettuja alueita (kun viimeksi käytiin siellä koulun kentällä), mutta oli niin loistava paikka yhden päivähoitopaikan aidattu piha-alue! Päästin pojun hihnasta irti, ja annoin sen juosta hanges ja samalla opeteltiin luoksetuloa. Hienosti se tulee (ainakin vielä) luokse, kun saa nameja. :) (poju ei siis kakkinu sinne tai tuhonnu mitään, nautti vain koskemattomasta hangesta)
Ajattelin, että se olis ihan poikki, kun päästään kotiin, mutta eheeei! Kun tultiin sisälle, poika meni ihan ylikierroksilla ja juoksi olkkarin ja keittiön väliä edestakaisin. Pissaa tuli joka välis, vaikka just pihallakin pissas. Laitoin keittiön oven lopulta kiinni ja menin itse istumaan olkkariin, enkä välittäny pojan touhuista mitää. Välillä kyllä vain nauratti, vaikka esitin lukevani kirjaa. Pöllöpää lotras vesikupillaan, raahas sanomalehtiä eteisestä olkkariin, leikki kaikilla mahdollisella ja tuli ja humputti mun säärtäkin! xD Mutta nopsasti se sitten simahtikin. :)
On se kyllä kumma, kun meet yksin lenkillä, niin kukaan ei edes huomaa sua. Mutta kun meet tuollaisen palleron kans, niin parvekkeeltakin jo jutellaan. :D
Kävin muuten myös viemäs roskia, ja jätin koissulin yksin. Se oli kyllä hereillä, kun lähdin, mutta just herännyt, niin ehkä se ei oikein edes tajunnut, että lähdin. Kun tulin takaisin, kuuntelin hetken oven takana (ei ääntäkää) ja oven avattuani, poitsu tallusti olkkarista vastaan ihan rauhallisesti. :) <3 On se kyllä niin sopeva pallero!
Muuten päivä meni kyllä laiskotellen, olin jotenkin tosi väsyny, ja nukuin kahdet päikkäritkin päivän aikana. Toisella kertaa jätin pojan olkkariin nukkumaan ja menin itse vähin äänin makkariin. Jossain vaiheessa kuulin, kun se tassutteli olkkarista, ja katseli mua, mutta jatkoi kans unia eteisessä, kaippa tiesi, että makkarissa minä oon. :)
Vasta tuossa illemmalla mentiin kunnolla ulos, kun olin pirteämpi, ja voi sitä riemua, kun lumi oli nyt sellaista kivaa suojakelilunta, ja narisi kummasti jalkojen alla. :D Käytän julmasti hyväksi lasten käyttöön tarkoitettuja alueita (kun viimeksi käytiin siellä koulun kentällä), mutta oli niin loistava paikka yhden päivähoitopaikan aidattu piha-alue! Päästin pojun hihnasta irti, ja annoin sen juosta hanges ja samalla opeteltiin luoksetuloa. Hienosti se tulee (ainakin vielä) luokse, kun saa nameja. :) (poju ei siis kakkinu sinne tai tuhonnu mitään, nautti vain koskemattomasta hangesta)
Ajattelin, että se olis ihan poikki, kun päästään kotiin, mutta eheeei! Kun tultiin sisälle, poika meni ihan ylikierroksilla ja juoksi olkkarin ja keittiön väliä edestakaisin. Pissaa tuli joka välis, vaikka just pihallakin pissas. Laitoin keittiön oven lopulta kiinni ja menin itse istumaan olkkariin, enkä välittäny pojan touhuista mitää. Välillä kyllä vain nauratti, vaikka esitin lukevani kirjaa. Pöllöpää lotras vesikupillaan, raahas sanomalehtiä eteisestä olkkariin, leikki kaikilla mahdollisella ja tuli ja humputti mun säärtäkin! xD Mutta nopsasti se sitten simahtikin. :)
On se kyllä kumma, kun meet yksin lenkillä, niin kukaan ei edes huomaa sua. Mutta kun meet tuollaisen palleron kans, niin parvekkeeltakin jo jutellaan. :D
Kävin muuten myös viemäs roskia, ja jätin koissulin yksin. Se oli kyllä hereillä, kun lähdin, mutta just herännyt, niin ehkä se ei oikein edes tajunnut, että lähdin. Kun tulin takaisin, kuuntelin hetken oven takana (ei ääntäkää) ja oven avattuani, poitsu tallusti olkkarista vastaan ihan rauhallisesti. :) <3 On se kyllä niin sopeva pallero!
tiistai 9. marraskuuta 2010
Parapim parapum
Viime yö meni tositosi hyvin! Koissu ei inissy oikeastaan ollenkaa koko yönä, heräilin vain siihen, kun se tuhos petiään. :D Nukuttiin hyvät unet, mäkin oon taas energiaa täynnä, vaikka eilen meinas migreeni tulla. Lähdettiin melkein heti taas ulos, ja oltiinkin kauan juoksentelemas. Tuossa lähellä on pienen koulun kenttä, jossa päästin Hulin hihnasta irti, että voidaan turvallisesti opetella luoksetuloa. Ainoa ongelma vain oli se, että Huli ei uskalla lähteä mihinkään kauas, tulee aina vaan mun perässä. Mutta heti, jos se jäi jotain ihmettelemään, otin pari askelta poispäin ja kutsuin sitä. Annoin herkkuja myös tiellä, kun poju tuli hienosti vierellä. :)
Ollaan katteltu ihmisiä vain kauempaa, mutta nyt tuli eka kunnon kohtaaminen, kun vastaan tuli nainen lastenvaunujen kans. Huli oli heti juoksemas naisen luo, mutta yritin sitä houkutella herkuilla takaisin; ei vaikutusta. :D Vaikka ohikulkija kiinnostikin, Hulia alkoi vähän pelottaa, kun nainen pysähtyi juttelemaan. Ihan hyvä, että Huli osaa olla myös varuillaan, ettei kaikkien ihmisten luo vain mee. :) Loppumatkasta Hulille tais tulla joku tikku tassuun tai se raapaisi sen johonkin, kun yhtäkkiä raukka alkoi vähän ontua. Äidinvaistothan mulla heti heräs ja otin pienen syliin ja tutkin tassuja, mutten löytäny mitää. Kannoin Hulin sisälle, ja kattottiin oikein valossa tassuja, mutta ei siellä mitään ollu, ja sitten poika jo kävelikin normaalisti. Mikäköhän siinä sitten oli...
Eilen illalla kyllä ajattelin, että nytkö se Hulin oikea luonne tuli esille, kun se ulkona juoksi edestakaisin kuin hullu ja hihna oli yhtäkkiä ihan hirveä asia, ja sisällä meno jatkui, kun se hyppi ja pomppi ja puri joka paikkaan. Mutta koska se nyt on taas samanlainen kuin ennemmin, eli mukava tyyppi, niin päättelin, että sillä oli eilen vain joku yliväsymys. Tais mennä ylikierroksilla, pieni. :)
Eilen leikattiin myös vähän kynsiä. Olin ovela, ja leikkelin niitä, kun pentu nukkui. Hyvin meni, kynnet on vain vielä niin pieniä, että tosi vähä uskalsin leikata. Pitää yrittää joka päivä räplätä sen tassuja, niin tottuu. :) Istu-käsky onnistuu jo tosi hyvin, poika vaan ei malta olla istumatta, kun tietää, että mulla on herkkuja. :D
Tänään koitan jättää pojan ihan yksin hetkeksi, eli lähden vaikka viemään roskia, kun Jari on töissä. Huli on niin kiinni mussa, että eilenkin, kun väsäsin salaattia, pojan oli pakko saada maata mun jaloissa. Elikkä yksinolonharjoittelu on veri importante. :)
Ollaan katteltu ihmisiä vain kauempaa, mutta nyt tuli eka kunnon kohtaaminen, kun vastaan tuli nainen lastenvaunujen kans. Huli oli heti juoksemas naisen luo, mutta yritin sitä houkutella herkuilla takaisin; ei vaikutusta. :D Vaikka ohikulkija kiinnostikin, Hulia alkoi vähän pelottaa, kun nainen pysähtyi juttelemaan. Ihan hyvä, että Huli osaa olla myös varuillaan, ettei kaikkien ihmisten luo vain mee. :) Loppumatkasta Hulille tais tulla joku tikku tassuun tai se raapaisi sen johonkin, kun yhtäkkiä raukka alkoi vähän ontua. Äidinvaistothan mulla heti heräs ja otin pienen syliin ja tutkin tassuja, mutten löytäny mitää. Kannoin Hulin sisälle, ja kattottiin oikein valossa tassuja, mutta ei siellä mitään ollu, ja sitten poika jo kävelikin normaalisti. Mikäköhän siinä sitten oli...
Eilen illalla kyllä ajattelin, että nytkö se Hulin oikea luonne tuli esille, kun se ulkona juoksi edestakaisin kuin hullu ja hihna oli yhtäkkiä ihan hirveä asia, ja sisällä meno jatkui, kun se hyppi ja pomppi ja puri joka paikkaan. Mutta koska se nyt on taas samanlainen kuin ennemmin, eli mukava tyyppi, niin päättelin, että sillä oli eilen vain joku yliväsymys. Tais mennä ylikierroksilla, pieni. :)
Eilen leikattiin myös vähän kynsiä. Olin ovela, ja leikkelin niitä, kun pentu nukkui. Hyvin meni, kynnet on vain vielä niin pieniä, että tosi vähä uskalsin leikata. Pitää yrittää joka päivä räplätä sen tassuja, niin tottuu. :) Istu-käsky onnistuu jo tosi hyvin, poika vaan ei malta olla istumatta, kun tietää, että mulla on herkkuja. :D
Tänään koitan jättää pojan ihan yksin hetkeksi, eli lähden vaikka viemään roskia, kun Jari on töissä. Huli on niin kiinni mussa, että eilenkin, kun väsäsin salaattia, pojan oli pakko saada maata mun jaloissa. Elikkä yksinolonharjoittelu on veri importante. :)
maanantai 8. marraskuuta 2010
Lisää kuvia
Huli oppi eilen melkein heti Istu-käskyn! Todella viisas pentu! Maahan-käskyäkin jo vähän kokeiltiin, ja tänään jatketaan. :) Täytyy vain nyt hakea kaupasta joitain muita herkkuja, koska Huli oli yöllä kakannu vähän sen näköistä kakkaa, ettei namut sopinu sen mahalle. :/ Tänään ohjelmistossa sitten eka kynsienleikkuu. Ollaan kyllä sen tassuja tutkittu, mutta nyt kokeillaan leikatakkin, jos vaikka yhden kynnen kerrallaan.
Ulkona on mennyt hyvin. Autot jännittää vielä, mutta tosi hienosti se tulee vierellä, mitä nyt välillä innostuu lumesta niin että pomppii sinne tänne. :D Ollaan nähty koiria aika paljon, mutta en anna pojan mennä niiden luo. Katsellaan vain kauempaa. :)
Katsotaan, jos tässä loppuviikolla tavattais kavereita, griffon-sisaruksia Mollya ja Yodaa. Jos pääsis leikkimään jossain irti, missä ei kuitenkaan olisi outoja koiria...
Jari menee iltavuoroon, joten käyn sitä ennen kaupassa. Yritetään nyt tehdä vähän katoamistemppuja, että Huli alkais oppia, ettei siinä oo mitään kummallista, vaikka mennään ja tullaan. Eilen illalla menin jo nukkumaan, ja Huli etsi mua vikisten, eikä lohduttanu, vaikka Jari oli vielä sen seurana. Nyt aamulla tuntuu, ettei se päästä mua ollenkaan silmistään, etten taas katoa. Saas nähdä miten käy, kun Jari menee töihin...
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Hugsi Husamus aka Huli
No niin! Eilen haettiin uusi perheenjäsen Huli-poika. Hulin koti oli tosi mielenkiintoinen! En oo ikinä nähny niin montaa koiraa kerralla, pentujakin oli 10! Ei meinannu silmät pysyä mukana, ku pennut juoksi ympäriinsä ja aina oli vähintään yks jalois maistelemas mun uusia Tango-kenkiä. :D Todella ihana rotu kyllä on, kaikki aikuisetkin koirat todella kilttejä ja mukavia. :) Mä oon aina ollu sitä mieltä, että on mahdotonta rakastua ensitapaamisella, mutta nyt kyllä kävi just niin, että Huli oli heti aiiiivan valloittava; Jarikin ihan myytynä! Kasvattaja oli todella mukava, ja siellä vierähtikin melkein kolme tuntia, kun kaikesta juteltiin. :)
Matka meni tosi hyvin, vaikka pimeäkin ehti sitten tulla. Aluksi Huli oli levoton, eikä suostunu olemaan laatikossa, joten alkumatkan se oli mun sylissä. Kuskinkin syliin ja takapenkille olis pitänyt päästä! Pian poika kuitenkin nukahti, ja oli tosi rauhassa hyvän aikaa. Pysähdyttiin ennen Kälviää kerran, mutta poju ei pissannu, juoksenteli lumessa vain. Kälviällä "Jussi-enon" luonakaan poika ei ainakaa mun nähteni pissannu, mutta lähti kyllä heti lenkkeilijöiden perään. :D Aina kun lähdettiin autolla liikkeelle, Huli oli levoton jonkun aikaa, mutta lopulta sitten rauhoittui. Kälviän ja Vaasan välillä pysähdyttiin vielä kerran ja jeeeeeeee pissa tuli! Melkein koko Kälviä-Vaasa-välin Huli nukkui laatikossa mun jalkojen välissä, vaikka välillä vissiin katuvalojen välke häiritsi. Vasta Hesen drive-inillä Huli kuitenkin kunnolla heräsi. :)
Uuteen kotiin tulo ei jännittäny Hulia ollenkaan, hissi vain oli vähän inhottava. Ruoka maistui heti, ja lähdettiin sen jälkeen ulos, ja heti nähtiin kaks koiraa! (pidin Hulia sylissä, kun oli outoja koiria) Sisällä hetki taas tutustuttiin, ja mentiin taas ulos (kakka-toive), mutta ei tullut tulosta; kärttyisiä chihuja vain. :D Huli haukkui rohkeana mun sylistä niille takaisin!
Jarru joutui lähtemään töihin hetkeksi, joten jäätiin Hulin kans kattomaan Terminaattori kakkosta; eli siis Huli nukkui ja minä kattoin. :D Illan saldo oli sitten loppujen lopuksi 3 pissaa ja yksi kakka, eikä ykskään näistä ulos. x)
Mentiin sitten tosi myöhään nukkumaan, kun pikkuherra piristyi just kun oltiin menossa (joskus yhden aikaan). Jari teki töissä nopsasti pienen portin makkarin oviaukkoon, mutta eihän se Hulille käyny, kun pitää olla kaikki samassa huoneessa hänen kanssaan! Ei mitään seiniä välissä! Tuo portti nyt varmaan kestää just viikon, sitten se on jo liian matala pojalle. Haetaan varmaan sitten ens viikolla jostain joku parempi. :) Odoteltiin siis niin kauan, että poika väsähti, ja vähin äänin mentiin itsekin sänkyyn. Joskus kolmen jälkeen heräsin säikähtäen kauheaan itkuun, ja kesti hetki tajuta, että koissuli siellä huutaa. Tosi nopeasti se hiljeni; Jarin käsi ylettyi portin päälle, niin se sai sitä haistella. Puoli kuuden aikaan heräsin taas, kun se tuhos omaa petiään, ja lopulta klo 07.10 pomppasin pystyyn, että mennään ulos. Pissa tuli heti eteiseen sanomalehden viereen. :D Mutta hienosti oli yöllä yhden pissannu lehdellekin ja kakkakin oli lehdellä! Noh, sittenpä päätin, että mitäpä täs nyt ulos, joten syödään aamupalaa. Hienosti poika taas söi, ja sitten olikin taas tarpeiden vuoro; suurimmaksi osaksi lehdelle! Ja sitten piti leikkiä, ja nyt taas uni maistuu. :)
Tämä oli nyt pissa-kakka-tekstiä, mutta sitäpä tämä elämä nyt vissiin onkin, ainakin aluksi. On kyllä vähän pohdinnassa, että miten ikinä ehtii alas 5. kerroksesta, ja ulos, kun poika pissaa alle minuutin päästä heräämisestään. :D Siinäpä tämän päivän pohdinta.
Ihana vavveli se kyllä on. <3 Nyt puen äkkiä, ja sitten mennään äkkiääkkiä ulos, jos onnistais. :)
Matka meni tosi hyvin, vaikka pimeäkin ehti sitten tulla. Aluksi Huli oli levoton, eikä suostunu olemaan laatikossa, joten alkumatkan se oli mun sylissä. Kuskinkin syliin ja takapenkille olis pitänyt päästä! Pian poika kuitenkin nukahti, ja oli tosi rauhassa hyvän aikaa. Pysähdyttiin ennen Kälviää kerran, mutta poju ei pissannu, juoksenteli lumessa vain. Kälviällä "Jussi-enon" luonakaan poika ei ainakaa mun nähteni pissannu, mutta lähti kyllä heti lenkkeilijöiden perään. :D Aina kun lähdettiin autolla liikkeelle, Huli oli levoton jonkun aikaa, mutta lopulta sitten rauhoittui. Kälviän ja Vaasan välillä pysähdyttiin vielä kerran ja jeeeeeeee pissa tuli! Melkein koko Kälviä-Vaasa-välin Huli nukkui laatikossa mun jalkojen välissä, vaikka välillä vissiin katuvalojen välke häiritsi. Vasta Hesen drive-inillä Huli kuitenkin kunnolla heräsi. :)
Uuteen kotiin tulo ei jännittäny Hulia ollenkaan, hissi vain oli vähän inhottava. Ruoka maistui heti, ja lähdettiin sen jälkeen ulos, ja heti nähtiin kaks koiraa! (pidin Hulia sylissä, kun oli outoja koiria) Sisällä hetki taas tutustuttiin, ja mentiin taas ulos (kakka-toive), mutta ei tullut tulosta; kärttyisiä chihuja vain. :D Huli haukkui rohkeana mun sylistä niille takaisin!
Jarru joutui lähtemään töihin hetkeksi, joten jäätiin Hulin kans kattomaan Terminaattori kakkosta; eli siis Huli nukkui ja minä kattoin. :D Illan saldo oli sitten loppujen lopuksi 3 pissaa ja yksi kakka, eikä ykskään näistä ulos. x)
Mentiin sitten tosi myöhään nukkumaan, kun pikkuherra piristyi just kun oltiin menossa (joskus yhden aikaan). Jari teki töissä nopsasti pienen portin makkarin oviaukkoon, mutta eihän se Hulille käyny, kun pitää olla kaikki samassa huoneessa hänen kanssaan! Ei mitään seiniä välissä! Tuo portti nyt varmaan kestää just viikon, sitten se on jo liian matala pojalle. Haetaan varmaan sitten ens viikolla jostain joku parempi. :) Odoteltiin siis niin kauan, että poika väsähti, ja vähin äänin mentiin itsekin sänkyyn. Joskus kolmen jälkeen heräsin säikähtäen kauheaan itkuun, ja kesti hetki tajuta, että koissuli siellä huutaa. Tosi nopeasti se hiljeni; Jarin käsi ylettyi portin päälle, niin se sai sitä haistella. Puoli kuuden aikaan heräsin taas, kun se tuhos omaa petiään, ja lopulta klo 07.10 pomppasin pystyyn, että mennään ulos. Pissa tuli heti eteiseen sanomalehden viereen. :D Mutta hienosti oli yöllä yhden pissannu lehdellekin ja kakkakin oli lehdellä! Noh, sittenpä päätin, että mitäpä täs nyt ulos, joten syödään aamupalaa. Hienosti poika taas söi, ja sitten olikin taas tarpeiden vuoro; suurimmaksi osaksi lehdelle! Ja sitten piti leikkiä, ja nyt taas uni maistuu. :)
Tämä oli nyt pissa-kakka-tekstiä, mutta sitäpä tämä elämä nyt vissiin onkin, ainakin aluksi. On kyllä vähän pohdinnassa, että miten ikinä ehtii alas 5. kerroksesta, ja ulos, kun poika pissaa alle minuutin päästä heräämisestään. :D Siinäpä tämän päivän pohdinta.
Ihana vavveli se kyllä on. <3 Nyt puen äkkiä, ja sitten mennään äkkiääkkiä ulos, jos onnistais. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)