perjantai 28. maaliskuuta 2014

Pentuhaaste

Sain tälläisen haasteen. Kiitos Jojolle! :)

Ideana on laittaa kuvia koiran pentuajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voit myös kertoa hassuja tai hölmöjä tapoja, mitä koira omisti pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat sillä ovat edelleen. Sitten haastetaan kolme muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta.

HULI.
Hulin pentukuvien kaiveleminen sai mut melkein itkemään, kun se vain on maailman söpöin otus ollut aina. :D <3 Hulihan oli pieni karvapallo vasta, kun se tuli meille, ja tuntuu, että tuo pallovaihe oli hirveän lyhyt. Hulin lempparijuttuja ihan pikkuisena tais olla maitopurkkien ja sanomalehtien repiminen, johtojen järsiminen ja hepulikohtaukset sisällä ja ulkona.

Huli ensimmäisiä päiviä meillä. Tuo pallo saatiin kasvattajalta ja siitä kai Hulin pallohulluus on lähtenyt. :) (Huomatkaa pienet naskaleilla tehdyt reiät vauvanpedissä...)

Höpsönen<3 Tässä kuvassa huvitti tuo purukenkä taustalla... Huli harvoin järsi sallittuja asioita pienenä.

Huli on pienestä asti ollut hiiiidaaas syöjä. Se syö naput yhden kerrallaan...

Pään kallistelu on myös niin Hulia ja on ollut pienestä asti. Sille voi jutella vaikka mitä ja höpsö kääntelee päätään ja muka ymmärtää. <3


Asento. Tämä sammakkotyyli on myös ollut käytössä pienestä pitäen. Ihmiset jaksaa nauraa tälle aina. :)

ECCU.
Eccu on mun mielestä edelleen pentu. Se on Hulia isompi, syö kuin norsu ja alkaa olla jo kiinnostunut tytöistäkin, mutta mulle se vain on se meidän penikka. :D Eccun "pallerovaihe" oli vähän jo mennyt ohi, kun se oli jo 2,5-kuukautinen meille tullessaan. Oli se silti söpö ja hassuista hassuin. <3

Lentokentällä ihmettelemässä Suomea 26.7.2013. <3


Ensimmäistä kertaa mökillä. Muistaakseni tässä tilanteessa pitelen poitsua, ettei se lähde linnun perään. Tämä kaiken liikkuvan perään säntääminen on Eccun elämäntapa. Valitettavasti. :D

Vesipeto! Uimaanhan Eccu ei vielä kesällä mennyt, mutta nyt odotan innolla ensi kesää, koska syksyn ja talven aikana tuo on osoittanut suurta mielenkiintoa vettä kohtaan. :)

<3
Olen tylsä ja en haasta ketään, mutta tämän saa tehdä ken haluaa! :)

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Näyttelemistä taas

Eccu pääsi ensimmäistä kertaa junnuluokkaan Seinäjoen ryhmänäyttelyssä. Ilmoitin Hulinkin valioihin, mutta tässä mietin, että tuskin hirveästi noita molempia rupean kuljettamaan näyttelyissä. Vaasan huhtikuiseen näyttelyyn oon kyllä ilmoittanut jo molemmat, mutta seuraaviin otan varmaan vain Eccun. Hulille kyllä haluaisin vielä joskus ROPin hakea. ;)

Näyttelyaamuna en taas millään käynnistynyt, mutta pääsin kuitenkin suht ajoissa Seinäjoelle. Hain pari ystävääni apukäsiksi näyttelyyn, ja tietenkin muutenkin seuraksi. <3 Näyttelypaikka oli hieman suurempi kuin Parkanon halli oli, mutta mielestäni silti liian ahdas. Hyvin kuitenkin sovittiin, ja islantilaisiakin oli ihmeellisesti kokonaista 18 kappaletta! Jännitin taas kauheasti tuota Eccun menoa. Kehän vierellä treenaus ei sujunut yhtään, joten maalailin päähäni jo, että saadaan Tyydyttävä tai korkeintaan Hyvä. Mun kavereilla olikin pitelemistä, kun Huli veti tyttöjen perään (etenkin rakkaan Otta-tytön korvia piti puhdistaa) ja Eccu vain muuten vain. Eccu antoi paljon myös ääninäytteitään...

Pentuluokassa oli oikein ihana poitsu, joka oikeutetusti oli ROP-pentu. Junnu-uroksissa Eccun kanssa oli kaksi huomattavasti kehittyneempää poikaa ja yhteisringissä Eccun meno oli aiiiivan kauheaa. Poitsu yritti mennä liian lujaa, ja veti hihnassa ja välillä jopa haukkuikin. Siinä viimeistään sitä tyydyttävää ajattelin... Toiset junnut oli ennen meitä ja odotellessa sain jotenkin Eccun huomaamaan herkut ja keskittymään muhun. Meidän omalla vuorolla Eccu seisoikin aika hyvin, vaikka istahtelikin. Hampaiden näyttö ei ollut kivaa Eccun mielestä, mutta mittaa poitsu ei pelästynyt, vaikka tuomari tuli sen kanssa aika yllättäen mittailemaan. Arvosteluun mittaustulosta ei ollut merkitty, mutta mulle tuomari sanoi mitaksi noin 47 cm, mitä itsekin olen kyllä mittaillut. Yksin kulkeminen kehässä sujui jo paremmin, mutta ei siltikään super hyvin. Eccu saikin sitten Erittäin Hyvän ja oli lopulta junnuissa kolmas. Tuomari oli kiva, kun tuli kättelemään kaikki ja perusteli arvosteluaan. Eccusta sanoi, että kaipasi lisää massaa, ja että poitsu ei saisi kyllä enää korkeutta kasvaa. Olin kyllä hyvin yllättynyt EH:sta ja tyytyväinen siihen! Hulihan sai ekassa junnuluokassaan H:n, eli Eccu tavallaan voitti Hulin. ;)

Eccun arvostelu:
"9 kk, raajakas kokonaisuus, toivottavasti ei enää kasva kokoa. Hieman kevytpiirteinen pää, kauniit tummat silmät, oikea purenta, hyvä kaula ja ylälinja. Rintakehä tarvitsee lisää tilavuutta, vielä kapea edestä. Riittävät kulmaukset, hyvin kehittyneet kaksoiskannukset. Liikkuu takaa hieman ahtaasti, lyhyt sivuliike. Hyvä häntä. Miellyttävä käytös."

(Same in English: Eccu was first time in juniorclass and got VG (Very Good). Here's the judgement (about...):  
"9 months, long-legged body, hopefully doesn't grow any longer. Slightly light head, beautiful dark eyes, correct bite, good neck and topline. Chest needs more volume, still narrow in front. Sufficient angles, well developed double spurs. Moves slightly narrowly from behind. Short side movement. Good tail. Pleasant behavior.")

Kaivelin Hulin ensimmäisen junnuluokan arvostelun, kun katsoin, minkäs ikäinen tuo olikaan silloin. Toki Huli ja Eccu on niin niin erilaisia koiria, että hölmöähän niitä on verrata, mutta vertailenpas kuitenkin. Tässäpä se Juha Putkosen arvostelu Pieksämäen erkkarista:
"Koko 43cm. Pienikokoinen 9kk. Hieman matalaraajaisen vaikutelman antava. Hyvä raajaluusto. Lupaava pää. Hyväasentoiset korvat. Pyöreähköt tummat silmät. Hyvä purenta. P2 vasemmalta ylhäältä ja alhaalta puuttuu, samoin P2 ylhäältä oikealta. Hyvä kaula. Ikäisekseen hyvä runko. Kaunisasentoinen häntä. Riittävät kulmaukset. Takaraajoissa nahalliset/luulliset kaksoiskannukset. Riittävä sivuaskeleen pituus. Palkintosija hampaista."
Hulin arvosteluunhan vaikutti nuo puuttuvat hampaat, eli senkään takia ei ole oikein verrattavissa Eccuun. Mutta vertaan silti! Eccu kun on vasta mun toinen näyttelyissä käyvä koirani. :P

No sitten lisää tämän päivän näyttelystä. Huli oli valioluokassa tutun uroksen kanssa ja tiesin jo valmiiksi, ettei sitä nallukkaa tulla voittamaan, kun tuomari katsoi tarkasti liikkeitä. Huli oli ihana kehässä niin kuin aina, paitsi korvia se ei jaksanut nostaa sitäkään vähää, mitä yleensä. Taisi Ottan liehittely viedä voimat... Erinomainen saatiin kuitenkin, mutta ei SA:ta. Tuomari perusteli tämän juuri liikkeiden takia, toivoisi liikkeeseen lisää syvyyttä tai jotain. :D Mulla meni tämä perustelu puoliksi ohi, koska Huli ja valionallukka ei tuu yhtään toimeen, ja ne alkoi jo toisiaan vahdata ja Huli aloitti matalan murinankin. Äijämeininki.

Hulin arvostelu:
"3v, oikeat rungon mittasuhteet, selvä sukupuolileima, hieman pyöreä otsa, voimakas otsapenger, tummat silmät, hyvät korvat. Oikea purenta, riittävä kaula, tilava runko. Tasapainoiset kulmaukset, riittävä polvikulma. Hyvä häntä. Hyvin kehittyneet kaksoiskannukset. Liikkuu edestä avoimin kyynerpäin. Sivuliike kaipaa lisää ulottuvuutta. Erinomainen karvanlaatu, miellyttävä käytös."

Sain mennä kehään vielä kolmannenkin kerran, kun vein Hulin rakasta Ottaa (Aitiorannan Otta Olafssura) avoimeen luokkaan. Otta oli ihanan helppo, tosin emännän piti tulla näkyviin, että neiti keskittyi seisomiseen eikä istumiseen. ;) Narttujen kehässä tulikin vähän pettymystä, kun olisi ollut monta narttua vailla viimeistä sertiä, eikä kukaan avoimenluokan nartuista saanut edes SA:ta. Mutta sellaista tuo näyttelymeininki välillä vain on.

Odotellaan omaa vuoroa. (Kuva: S&R)

Keskittymisharjoitusta ennen omaa vuoroa... (Kuva: S&R)

Näyttelyn jälkeen Henni ehdotti lyhyttä kävelyä koirien kanssa, joten Huli sai  kirjaimellisesti juosta kahden tytön perässä. Eccua en päästänyt ollenkaan irti, kun autoteitä ja ihmisiä oli liian lähellä. Olis ollut kiva mennä oikein kunnon metsälenkille, jos olis ollut varusteet sen mukaiset! :P Vaasassa vois miettiä, jos kehä olisi aikaisin, Henniiii??

Wuff ja böff. <3 (Kuva: S&R)

Miksi Hugsun korva näyttää tässä ihan hirrrveen isolta? :D (Kuva: S&R)

Tämmöstä kivan hiljaista matkaseuraa... (Kuva: S&R)
Käytiin näyttelyn jälkeen kavereideni kanssa Buffassa syömässä pizzaa navat täyteen ja Mustissa & Mirrissä shoppailemassa. Mulla oli kertynyt kolme viiden euron lahjakorttia M&M:iin, mutta niistä saikin käyttää vain kaksi yhdellä ostokerralla. Sain kuitenkin Ecculle hienon pannan -20% alennuksella ja muistakin tuotteista sain -10%. Rahaa kyllä paloi siltikin, kun ostin pannan lisäksi puruluita, herkkuja, aktivointilelun ja vihdoin viimein vedonestovaljaat. Olin jo ennemmin ostanut vedonestopannan, mutta totesin sen olevan Ecculle aivan kauheaaaaaa ja vaarallinenkin, joten kokeillaanpa noita valjaita sitten. :)

Näyttelyn jälkeen väsyttää...

Tässä näkyy toi uusi panta. :) 

Oli kyllä kiva päivä, vaikka ärsyttikin vähän noiden rauhattomuus näyttelyssä. Suuret kiitokset ihanille ystävilleni, ja ennen kaikkea suuri kiitos tästä valtavan kauniista piirroksesta. <3 <3 <3 Jos ette tunnista, kuka kuvassa on, niin tulen lyömään! :'D (lisää hienoja piirroksia täältä)



Edit: Uusia valjaita kokeiltu muutamia kertoja, ja toimivat ainakin jonkin verran. Tietyissä tilanteissa, kuten linnun nähdessään, tuolle on ihan sama vaikka se olis jokaisesta tassustaan ja korvistaan jossain kiinni... Mutta normaali kulkeminen lenkillä, ilman häiriötekijöitä, on paljon rennompaa ja mun käsi ja hermotkin ovat nyt vähemmällä rasituksella. Jesh! :D

torstai 20. helmikuuta 2014

Eccu the Showmaaan!

Lyhyestippä kerron. Kuvat saa kertoa lisää. ;)

Käytiin Eccusen kanssa ihka ensimmäisessä näyttelyssä Jyväskylässä viime sunnuntaina. Islantilaisia oli kahdeksan, joista pentuja vain Eccu, uroksia kuusi ja narttuja vain yksi. Oli kyllä aika jännää vuosien jälkeen mennä pentuluokkaan, ja sekin oli outoa, kun piti mennä pitkästä aikaa ekana kehään. Hugsin kanssa taidettiin kaikissa näyttelyissä pentu- ja junnuluokassa olla ekoina, ja vähän jo silloin kyllästyinkin siihen.

Mulla oli aivan kauhea flunssa päällä ja olo oli aika tuskainen. Treenasin Eccua näyttelypaikalla ja seisominen onnistui tosi hyvin. Juoksu oli, niin kuin odotinkin, hyvin vaihtelevaa. Välillä Eccu saattoi mennä oikein hyvin, ja yhtäkkiä se taas yritti juosta lujaa ja veti hihnassa. Siinä omaa vuoroa odotellessa Eccu myös tykkäsi haukkua ja pomppia ohikulkevien koirien perään. Just kun tuuletin, että meidän Huli on nykyään ja vihdoinkin niin rentoa näyttelyseuraa! :D Juokseminen pitkin näyttelypaikkaa, ja sen jälkeen juokseminen kehässä, oli aika kauheaa, kun olin niin tukossa ja kuumeessa...

Hulin kasvattaja oli myös paikalla ja vein sen Late-poikaa junnukehään. Kasvattajalla oli myös Hulin poika mukana, eli Aku. Aku oli kuin Hulin ja Hatin yhdistelmä ulkonäöltään ja ainakin sen tapaamisen perusteella yhtä ihanan luonteinenkin kuin isänsä, äitinsä ja tätinsä. <3 :)

Näyttelyn aikataulu oli vähän myöhässä, mutta se oli ihan ok mulle, kun jänskäsin Eccun menoa niin kovasti. Kerkesin siis relata hieman ennen meidän vuoroa. Kehäsihteeri tuli sitten kehän laitaa kohti huutaen "Islanninlammaskoira, urospentu, numero 141! Jaa sieltä se PIKKU-jäbä tuleekin! Mitä jäbä duuunaaa?". Juupa juu. :D

Tuomari oli oikein miellyttävä ja asiallinen mies. Kehässä seisominen meni Ecculta muuten hyvin, mutta edelliset kehässä olleet huskyomistajat olivat nakelleet herkkuja pitkin lattiaa, niin mun herkkuimurihan oli heti nuuskimassa maata. Kun sain sen kiinnostumaan mulla olevista herkuista, niin seisominen olikin sitten oikein nättiä. Juokseminen oli yhtä epätasaista kuin ennen kehää ja hampaiden ja muiden tarkistus oli Ecculle vähän ihme hommaa. Kuulin lähes kaiken, mitä tuomari käski kirjoitella, ja jännitys kasvoi ja kasvoi, koska en tiennyt yhtään oliko Eccussa enemmän huonoa vai hyvää. :D Ihmeellistä kyllä, Kunniapalkinto sieltä tuli ja tietenkin sitten Eccu oli Rotunsa Paras pentu! Tuomari oli tosi kiva, kun se vielä tuli kättelemään ja kommentoimaan. Tuolle kyllä menen toistekin!

Eccun ENSIMMÄINEN arvostelu ikinä:
"Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen urospentu. Oikeailmeinen pää. Runko saa vielä voimistua. Saisi kauttaaltaan kulmautua hieman voimakkaammin. Eturinta saa vielä voimistua. Takaraajoissa ulkokierteisyyttä. Liikkuu riittävällä askelpituudella, vielä löysästi edestä. Ryhdikäs esiintyjä." Tulos siis PEN1 KP ROP-pentu

Tässä kuvia näyttelystä ja tietenkin myös palkintoposee!
Näyttelykuvat ovat TripleTanin ottamia, kiitokset jälleen hänelle. :)

Late-poitsu (Aitiorannan Örlatur Ödlingur)

Aku <3 (Aitiorannan Ákafur Akurmús) Ihan kuin Hulin silmät!

Late

"Tahtoo tuonneeee!" 

Aku & Eccu tutustuu :)

Eccu & Late tutustuu ;)

Eccu <3

"Nyt lujaa lujaa lujaa!"

Hieno miehen alku! <3

"Mihin toi äiti nyt lähti?"

Late kehässä :)

Eccunen<3



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Hupsansaa

Hei vaan! Mulla on tämän blogin kanssa käynyt vähän niin, että silloin harvoin, kun olis ollut aikaa tänne kirjoitella, ei ole ollut kuvia (kuvaton blogi on tylsä) tai oonkin kummallisesti keksinyt jotain muuta "kehittävää" tekemistä. Koitan nyt parantaa tapani, koska tättädää, SCHOOL IS OVER! Jauuuu! Elikkä täällä kirjoittelee nykyisin ihan valmis hoitsu! :D



Koska ei Rallytoko, eikä Tokoagikaan oo vielä alkanu, ei oo paljon mitään erikoista kerrottavaa. Ihanaa talvikeliä on ollut, ja on toisaalta ollut kivaa, kun ollaan päästy vielä sauvakävelylenkeille koirien kanssa, mutta toisaalta oon odottanut lisää lunta, koska ostin jo marraskuulla sukset. Mulla on hiihtämisestä traumat ala-asteelta asti, mutta yritän nyt päästä niistä eroon, kunhan vain tulis sitä lunta lisäääää!

Hugsin kanssa käytiin Parkanon ryhmänäyttelyssä viime lauantaina. Näyttelypaikka oli tosi pieni. Vähä niin kuin olis mätsäriin menny... Ahtaus oli aika ärsyttävää, mutta meidän kehä oli vasta kahden aikaan, joten siihen mennessä porukkaa oli jo onneksi lähtenyt pois. Islantilaisia oli kokonaista kuusi, joista neljä oli urosta ja kaksi narttua. Omaa kehää odotellessa oli kiva jutskailla muiden kanssa, ja samalla miettiä, miten sais kovat jätkät olemaan kunnolla ja vahtaamatta toisiaan haastamismielessä. :D Hulikin oli taas muka niin kova äijä... Uroksista kaikki sai SA:n, eli myös Huli, ja PU-kehässä oltiin Hulin kanssa neljänsiä. Tulos oli siis VAL ERI2 SA PU4.

Tässä arvostelu:
"3v. Erinomainen koko. Hyvä sukupuolileima, vahva pää, jossa melko korostunut otsapenger, turhan pyöreät silmät (voiko noinkin olla? :D), hyvä kuono-osa. Riittävä kaula, pysty olkavarsi, sopiva runko. Tyypilliset takakulmaukset, sopiva luusto. Kaksoiskannukset. Hyvä karva ja häntä. Hieman huolimattomat etuliikkeet, muuten liikkuu hyvin. Erinomainen luonne."


Ja muutama huonolaatuinen kuva Hugsusta:





Seuraava näyttely on jo 16. helmikuuta ja se onkin sitten Eccun aivan ensimmäinen näyttely! Oon epätoivoisesti yrittänyt treenata Eccun kanssa seisomista herkuilla, mutta todennäköisesti jätän herkut näyttelykehässä pois, koska tuo pomppii mun käsiin. Juoksuharjoituksetkin on olleet tosi huonoja, koska ensimmäisen juoksuaskeleen jälkeen Eccu pomppii kuin aropupu ja on ihan "JEEE LEIKITÄÄN!!!". Toivon kovasti, että toi ADHD-kenguru hämmentyis näyttelypaikalla koiramäärästä niin, että seisoo vahingossa hienosti ja tulee mun vierelläkin vahingossa... Mutta on kyllä tosi jännää mennä tuon naperon kanssa, kun Hulin kanssa kehässä on niin helppoa. Vähän uutta haastetta mulle. ;)

Muutamia kuvia vielä meidän lenkeiltä paukkupakkasessa:







Ohukainen ja Paksukainen?

maanantai 30. joulukuuta 2013

"...koitan taas taivaan kantta korkeaa huokauksilla kolkuttaa..."

Musiikkihöpinää.

Mulla oli synttärit marraskuun viimeinen päivä ja saatiin juuri sopivasti sille päivälle liput Juha Tapion keikalle Jyväskylään. Otettiin tietty kaikki irti pienestä reissusta, ja varattiin hotelli, ostettiin kuoharia ja käytiin syömässä superhyvää ruokaa. :) Ja tämä siis tottakai ilman koiria! :D

Oli aivan huippu syntymäpäivä muutenkin, mutta Juha Tapio kruunasi kaiken. Viimeksi oltiin Juhaa katsomassa Vaasassa viime vuoden lokakuussa. (blogin teksti Toisella puolen virtaa ) Saatan nyt toistaa itseäni, mutta Juha on MAAILMAN PARAS ARTISTI. Siitä on vuosia aikaa, kun viimeksi näin Juhan bändin kanssa, ja hänen bändinsä jäsenetkin ovat tässä välissä vaihtuneet. Tämä uusi bändi olikin ihan huippuluokkaa, ja he soittivat Juhan kanssa mahtavalla drivella ja musiikin rakkaudella! Upeaa! <3

Sinänsä keikkapaikka oli mulle tuskainen, koska se oli Jyväskylän Paviljongin joku sali, jossa istuttiin tönkkönä paikoillaan. Juha sanoi heti alussa, että kaikki saavat olla omana itsenään ja heilua ja tanssia, jos huvittaa. Suomalainen ihminen on kuitenkin ihan hirrrrrvittävän hidas syttymään, niinpä minäkin tyydyin tuskaillen heiluttelemaan jalkojani vain penkkien takana suurimman osan keikasta. Väliajan jälkeen porukka ONNEKSI vähän relasi, ja kun muutama ihminen nousi seisomaan, niin tottakai minäkin nousin ja hilluin onnessani. Itkeskelin tottakai pitkin keikkaa ja erityisesti rakkaimmille kappaleille En mitään en ketään, Haaveilija, Ratapiha ja Raikas Tuuli. Sitten, kun alkoi Mitä silmät ei nää koko yleisö nousi seisomaan ja fiilis oli sanoinkuvaamaton, hurmiollinen suorastaan. Tuli ihan mieleen joku hengellinen tapahtuma, ja ehkä se sitä vähän olikin. Ainakin hyvin jumalallista. :) <3

Hienoinen pettymys oli se, ettei Juha soittanut yhtäkään Vain Elämää -ohjelmassa laulamaansa kappaletta (ei kenties saanut, kun oli oma konsertti tulossa?) eikä myöskään vanhoja ihania kuten Tästä kaikesta, Väsyneet maan tai Syksy. Encore oli odotetusti TSNEH eli Tykkään susta niin että halkeen ja silloin yleisöltä lähti lapanen ja porukka vyöryi lavan eteen pomppimaan, minä tietenkin mukana. Jarry oli vähän ollut ihmeissään, kun katosin yhtäkkiä... :D

Keikan jälkeen jonotin tietenkin nimmarin ja sain halauksenkin. <3 Kiitin keikasta ja olisin halunnut kertoa, miten mahtava se oikeasti oli, mutta kummasti sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertui. :D Toivotin kuitenkin Juhalle hyvää Joulua ja siunausta. <3

Täällä on kiertueelta kuvia.



sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua kaikille!

Joulu häämöttää. Meillä on satanut vettä jo viikon verran, eli lumisesta joulumaisemasta saa vain haaveilla. Pukki ei pääse reellä täälläpäin. :( On aivan kamalan pimeääkin, tuntuu, että päivää ei tule ollenkaan. Onneksi sentään nyt lauantain jälkeen alkaa päivät pidentyä. Mutta lunta lunta lunta lunta tänne kiitoooooos!

Koirilla on kaikki hyvin. Huli on alkanut vähän enemmän komentaa Eccua, mikä on hyvä, mutta vielä on vähän auki miten noiden arvojärjestys tulee lopulta menemään. Eccu on jo hyvän aikaa nostanut jalkaa ylpeänä, ja sisälle ei ole tullut vahinkoa varmaan yli kahteen kuukauteen! Sisäsiisteyden oppiminen oli tällä pojulla kyllä ihan eri luokkaa kuin Hulilla. :) Eccu on nyt vain alkanut vetää lenkillä ihan järjettömästi, ja pysähtymistekniikka ja puolikuristava panta eivät ole auttaneet, joten hankintalistalla on nyt vedonestopanta. Täällä kaukana korvessa on se huono puoli, että pitää vähintään 30 km ajaa autolla, että pääsee eläinkauppaan... Ja mulla on nyt oma auto hajallakin. Pantaa odotellessa siis... mun hermot alkaa palaa hihnalenkillä...

Vaikka Eccun haukkuminen KAIKELLE ja hihnassa vetäminen joskus raastavat mun hermoja (ja tuntuu, etten oo koskaan huutanut näin paljon Hulillekaan kolmen vuoden aikana... :D ), niin silti rakastan tuon höpsöttimen iloisuutta, ylitsepursuavaa ystävällisyyttä ja tyhmyyttä. Eccu on myös ihan huippu lasten kanssa. Huli roikkui pentuna lasten housuissa, mutta Eccu rauhoittuu alkuinnostuksen jälkeen melko nopeasti ja nuolee kiltisti lasten käsiä, eikä pahemmin yritä hillua niiden päälle. :) <3 Albert-poju veti Eccun hännästäkin monet kerrat viikonloppuna, eikä Eccu meinannut mitään.

Nyt on pakko lopettaa tämä kirjoittelu tähän. Mulla on vihdoin viimein menossa VIIMEINEN työharjoittelujakso (valmistuminen lähestyy!), ja olen kotihoidossa, joten pitää huomenna jaksaa herätä puoli 6 töihin. Huomisen jälkeen on sentään kauan odotettu kuuden päivän loma. Ellei sitten pyydetä oikein palkalliseen työhön! :D

Näiden kuvien kautta toivotan kaikille oikein ihanaa, lämmintä, rakkaudellista, siunattua ja rauhallista Joulua! <3
(kuvat otettu joulukuun alussa, kun oli vielä kauniit maisemat...)