torstai 20. helmikuuta 2014

Eccu the Showmaaan!

Lyhyestippä kerron. Kuvat saa kertoa lisää. ;)

Käytiin Eccusen kanssa ihka ensimmäisessä näyttelyssä Jyväskylässä viime sunnuntaina. Islantilaisia oli kahdeksan, joista pentuja vain Eccu, uroksia kuusi ja narttuja vain yksi. Oli kyllä aika jännää vuosien jälkeen mennä pentuluokkaan, ja sekin oli outoa, kun piti mennä pitkästä aikaa ekana kehään. Hugsin kanssa taidettiin kaikissa näyttelyissä pentu- ja junnuluokassa olla ekoina, ja vähän jo silloin kyllästyinkin siihen.

Mulla oli aivan kauhea flunssa päällä ja olo oli aika tuskainen. Treenasin Eccua näyttelypaikalla ja seisominen onnistui tosi hyvin. Juoksu oli, niin kuin odotinkin, hyvin vaihtelevaa. Välillä Eccu saattoi mennä oikein hyvin, ja yhtäkkiä se taas yritti juosta lujaa ja veti hihnassa. Siinä omaa vuoroa odotellessa Eccu myös tykkäsi haukkua ja pomppia ohikulkevien koirien perään. Just kun tuuletin, että meidän Huli on nykyään ja vihdoinkin niin rentoa näyttelyseuraa! :D Juokseminen pitkin näyttelypaikkaa, ja sen jälkeen juokseminen kehässä, oli aika kauheaa, kun olin niin tukossa ja kuumeessa...

Hulin kasvattaja oli myös paikalla ja vein sen Late-poikaa junnukehään. Kasvattajalla oli myös Hulin poika mukana, eli Aku. Aku oli kuin Hulin ja Hatin yhdistelmä ulkonäöltään ja ainakin sen tapaamisen perusteella yhtä ihanan luonteinenkin kuin isänsä, äitinsä ja tätinsä. <3 :)

Näyttelyn aikataulu oli vähän myöhässä, mutta se oli ihan ok mulle, kun jänskäsin Eccun menoa niin kovasti. Kerkesin siis relata hieman ennen meidän vuoroa. Kehäsihteeri tuli sitten kehän laitaa kohti huutaen "Islanninlammaskoira, urospentu, numero 141! Jaa sieltä se PIKKU-jäbä tuleekin! Mitä jäbä duuunaaa?". Juupa juu. :D

Tuomari oli oikein miellyttävä ja asiallinen mies. Kehässä seisominen meni Ecculta muuten hyvin, mutta edelliset kehässä olleet huskyomistajat olivat nakelleet herkkuja pitkin lattiaa, niin mun herkkuimurihan oli heti nuuskimassa maata. Kun sain sen kiinnostumaan mulla olevista herkuista, niin seisominen olikin sitten oikein nättiä. Juokseminen oli yhtä epätasaista kuin ennen kehää ja hampaiden ja muiden tarkistus oli Ecculle vähän ihme hommaa. Kuulin lähes kaiken, mitä tuomari käski kirjoitella, ja jännitys kasvoi ja kasvoi, koska en tiennyt yhtään oliko Eccussa enemmän huonoa vai hyvää. :D Ihmeellistä kyllä, Kunniapalkinto sieltä tuli ja tietenkin sitten Eccu oli Rotunsa Paras pentu! Tuomari oli tosi kiva, kun se vielä tuli kättelemään ja kommentoimaan. Tuolle kyllä menen toistekin!

Eccun ENSIMMÄINEN arvostelu ikinä:
"Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen urospentu. Oikeailmeinen pää. Runko saa vielä voimistua. Saisi kauttaaltaan kulmautua hieman voimakkaammin. Eturinta saa vielä voimistua. Takaraajoissa ulkokierteisyyttä. Liikkuu riittävällä askelpituudella, vielä löysästi edestä. Ryhdikäs esiintyjä." Tulos siis PEN1 KP ROP-pentu

Tässä kuvia näyttelystä ja tietenkin myös palkintoposee!
Näyttelykuvat ovat TripleTanin ottamia, kiitokset jälleen hänelle. :)

Late-poitsu (Aitiorannan Örlatur Ödlingur)

Aku <3 (Aitiorannan Ákafur Akurmús) Ihan kuin Hulin silmät!

Late

"Tahtoo tuonneeee!" 

Aku & Eccu tutustuu :)

Eccu & Late tutustuu ;)

Eccu <3

"Nyt lujaa lujaa lujaa!"

Hieno miehen alku! <3

"Mihin toi äiti nyt lähti?"

Late kehässä :)

Eccunen<3



2 kommenttia:

  1. "Mitä jäbä duuunaaa" Ei ei ei! Ei jaksa. :D:

    Onnea vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vähän ärsyttää, kun joka paikassa noita hokemia kuulee. :D

      Poista