sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Muutama lomakuva

Viimeisellä lomaviikolla päästiin oikein reissuunkin. Vuokrattiin pikkuinen asuntoauto ja lähdettiin sillä Punkaharjun kautta Espooseen, sieltä Veikkolaan ja lopuksi Sastamalaan. Kumpikaan meistä ei ollut ennemmin matkustanut asuntoautolla tai -vaunulla, ja hetken kyllä kestikin, että esimerkiksi kahvin keittäminen onnistui. Leirintäalueella elo oli kuitenkin oikein mukavaa ja rentoa, ja Hulikin tykkäsi kovasti, kun sai olla ulkona ja uida. :)

Punkaharjulla grillattiin, lenkkeiltiin aarnimetsissä, ja pyöräiltiin vuokrapyörillä harjua pitkin. Harjun alamäissä mua vähän hirvitti, kun pyörä meni niin vinhaa vauhtia, mutta ylämäissä saikin sitten polkea melkein jalat maitohapoilla. :D Saatiinkin käveltyä ja pyöräiltyä parin päivän aikana noin 28 km. Punkaharjulla olis viihtynyt kauemminkin, mutta meidän piti ehtiä Jarryn siskojenkin luo, niin oltiin harjumaisemissa vain kaksi yötä. Sukulaisissa viihdyttiin myös kaksi yötä, ja viimeiseksi yöksi ajeltiin Sastamalaan. Huli oli oikein karavaanari, ja yllättävän tyytyväisenä jaksoi ollakin autossa, vaikka matkaa kertyi noin 1200 km.

En jaksanut tyhjätä kameraa, mutta tässä nyt joitakin kuvia, mitä oli koneella reissun varrelta. :)

Meidän piili!

Hugsi...

...ja Hugsi.

Ja vielä märkä Hugsi :)

Kuvissa maisemat ei näytä kyllä miltään... Mutta hienoa oli!

Joku kiva paikka Punkaharjun metsäpolkujen keskellä.

Koulussa oon siis ollut jo taas viikon verran, ja täytyy sanoa, että motivaatio on nollassa. Ehkä se syksyn mittaan taas palailee, mutta tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin vain töihin. En jaksaisi enää yhtäkään koulutehtävää enkä varsinkaan hensua. Nytkin olis tehtävälistalla joku samperin kirjareferaatti (tärkeää hoitajalle?!) ja hoitotyön tehtävä. Ärh.

Onneksi näyttää siltä, että Reykur saapuu vihdoin ensi viikolla Suomeen!
Can't wait to meet Reykur! <3

P.S. Nimiehdotuksia otetaan vielä vastaan. ;)

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Muukalainen kaukaa

On aika paljastaa täällä blogissakin...


Hänen nimensä on 
Reykur Lundsson frá Fuglatorgi 

Hän on syntynyt 17.5. Hollannissa Fuglatorgi-kennelissä ja hänestä tulee uusi perheenjäsenemme parin viikon sisällä. 
Pikkupoika saa meiltä varmasti rakastavan kodin, jossa Hugsi-isoveikka puhdistaa korvatkin säännöllisesti. :)


Welkom Reykur! <3

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kavereita ja kuulumisia

Meikäläisen loma alkoi jo viime viikolla, kun tein viimeisen harjoitteluvuoroni yöpartiossa. Oli tosi kiva yö, mutta vielä kivempaa oli päästä lomalle! :) Olin kyllä aika pöllönä sen koko tiistain, kun olin aamuseitsemältä tullut kotiin. Illalla kuitenkin mentiin agilityyn Hulin kanssa.

Mulla alkaa mennä huvitus tuohon agiin, koska nyt, kun mentiin jatkokurssille, siellä on tietenkin uudet koirat ja uudet hajut. Huli alkoi just tottua niihin alkeiskurssin koiriin ja pystyi unohtamaankin ne hetkeksi, mutta nyt taas pitää kolmen uuden koiran kanssa treenata, niin eihän siitä mitään tuu. Eniten ärsyttää se, että nämä muut kurssilaiset on taas semmosia, jotka on kisanneet vähintään putki+aita-rataa, ja ne kehittää siellä mm. ohjaustekniikoitaan ja valssia. Ja me Hulin kanssa sitten... No, Huli on ollut nyt kevyessä narunpätkässä, että on edes joku josta ottaa kiinni, jos se meinaa lähteä muiden koirien luo. Huli toki menee esteistä, niistä kepit ja puomin se on ehkä hokannut nopeiten, mutta meno on hyvin hidasta, ja välillä tuntuu kuin puhuis kuurolle. Huli siis lähinnä haaveilee muuta, eikä sitä oikein kiinnosta yhdessä tekeminen. Ainoa hieno juttu on se, että odottaminen sujuu! Eli Hugsi on hokannut, että pitää istua ja odottaa, ja sitten käskystä vasta saa tulla aidan yli. Jippiiii! Paitsi tässäkin on pari kertaa käynyt niin, että Huli on vain jo niin väsynyt kuumuudesta, että tykkää istahtaa, mutta ei jaksa tulla mun luo. xD

Agi-ohjaajalla menee varmaan meidän kanssa jo hermot, ja viimeksi se sanoi "No vielä voin antaa luvan pitää sitä narussa", eli seuraavalla kerralla luultavasti Huli pitää päästää irti. Kun oliskin aidattu kenttä! Mutta ei! Ja tiedän, että Huli menee vielä tappelemaan yhden toisen jätkän kanssa, eikä kuule vaikka kuinka huudan... Agimotivaavioni on siis viety, kiitos Hulin. :'D

Juhannuskin meni yhtäkkiä. Veljeni tuli Albert-pojun kanssa kylään ja juhlittiin meidän Mamman 84-vuotissynttäreitä. Oli tosi kiva Juhannus, vaikkei missään käytykään. Mökillä käytiin ennen Juhannusta äidin ja Mamman kanssa, ja Hugsi pääsi tietenkin uimaan. Mulla on vielä talviturkki, ja pysyy!





Juhannuksen jälkeen maanantaina Jarru lähti työreissulle, vaikka silläkin olis pitänyt alkaa jo loma. Onneksi maanantaina tuli vieraita, nimittäin Inkeri ja Venny-islantilainen. Mentiin noin kolmen kilometrin lenkki metsäautoteillä ja lopuksi uitettiin koiria (ja virutettiin kurat pois koirien tassuista) louhoksen vedessä. Oli tosi kivaa ja koirillakin hauskaa. Välillä heinikossa näkyi vain valkoiset hännät. :) Totesin myös, että Huli todellakin kaipaa kaveria, ja varsinkin rotukaveria! Vennyn ja Hulin yhdessä kulkeminen oli aivan tietynlaista, ihan kuin aina kulkisivat yhdessä. :)




Tiistaina leivoin herkkusieni-kasvispiirakkaa ja mustikkarahkapiirakkaa (tuli aika hyvää!), koska keskiviikkona kylään tuli vuorostaan luokkakavereita Kauhajoelta. Oli tosi mukava jutella harjoittelusta ja käytiin kirppiksilläkin. Kouluun ei oo vielä yhtään ikävä, vaikka ehkä noita kavereita olikin. :) Jarru tuli sitten myöhään keskiviikkoyöllä kotiin, mutta lähti vielä seuraavana päivänä Vaasaan töihin, eli ei päässyt vieläkään lomalle.

Torstai-illalla sitten taas Hugsi näki rotukavereita, kun Heidi tuli Teuvalle neljän islistytön ja yhden amerikanakitansa kanssa. Käytiin metsäteillä kuraamassa koirat ja "pestiin" ne taas louhoksella. Huli oli aluksi vähän ihmeissään, kun naisia oli niin monta, mutta lopulta ihanin taisi olla 8-vuotias Siru. ;)

Perjantaina lähdin Tervajoelle moikkaamaan rakkaita kavereitani ja heidän kissojaan. Päivä meni nopeasti, vaikkei oikein mitään erityistä tehtykään. Tosi kiva päivä oli kyllä! <3 Käväistiin Seinäjoella, ja ostin Hulille lapsellisen (ja hieman hävettävänkin) kahluualtaan. Seuraavana hellepäivänä laitan sen ulos, niin tuo pöllö saa siinä lotrata.

Siinäpä ekan lomaviikon touhut! :)

JadeBagel ja Iiris <3
JadeBagel näyttää, miten kesällä hengaillaan :)

Kyrönjoki


Ai niin joo. Kuulemma piti leuhkia vielä tällä: MEIDÄN HULI OLI VSP ISLANTILAISTEN ERKKARISSA JOS ETTE TIENNEET!!!! :DD

torstai 20. kesäkuuta 2013

Islanninlammaskoirien erikoisnäyttely

Viime lauantaina, eli 15.6. oli Tampereella islantilaisten erikoisnäyttely. Ollaan viimeksi oltu vuonna 2011 Pieksämäellä erkkarissa, joten oli mukava taas päästä näkemään islantilaisia. (blogin teksti 2011: Kuulumisia) Pieksämäellä Huli oli ensimmäistä kertaa junioriluokassa ja haki Juha Putkoselta H:n eli Hyvän. Päivä oli melko lyhyt, kun ei jääty kasvattajaluokkaankaan, ja muistelen, ettei tullut paljon juteltuakaan kenenkään islantilaisomistajan kanssa.
Tuomarin arvostelu meni siellä näin:
"Koko 43cm. Pienikokoinen 9kk. Hieman matalaraajaisen vaikutelman antava. Hyvä raajaluusto. Lupaava pää. Hyväasentoiset korvat. Pyöreähköt tummat silmät. Hyvä purenta. P2 vasemmalta ylhäältä ja alhaalta puuttuu, samoin P2 ylhäältä oikealta. Hyvä kaula. Ikäisekseen hyvä runko. Kaunisasentoinen häntä. Riittävät kulmaukset. Takaraajoissa nahalliset/luulliset kaksoiskannukset. Riittävä sivuaskeleen pituus. Palkintosija hampaista."

Tämä Tampereen reissu olikin sitten täyyyysin erilainen! Lähdettiin aikaisin aamulla, mutta oltiin paikan päällä vasta vähän ennen ensimmäistä kehää. Islantilaisia oli ilmoitettu hurjat 81 kappaletta, joista tietääkseni noin 75 oli lopulta paikalla. Huli oli ilmoitettu avoimeen luokkaan, mutta koska Huu valioitui Tuurissa, mentiin ensimmäistä kertaa valiouroksiin. Mua kyllä hirvitti mennä sinne äijäporukkaan tuon rimpulan kanssa. Pidän nääs Hulia edelleen keskenkasvuisena ja todella löysänä. :D

Valitettavasti missattiin turistit, pennut ja melkein kaikki junnu-uroksetkin, kun oltiin ilmoittauduttu sydäntarkastukseen (kerron siitä joskus myöhemmin lisää) ja jouduttiin jonottamaan omaa vuoroa. Höh. No, nähtiinpä kumminkin junnujen kilpailuluokka, jossa tuttujen pojat pärjäsi oikein hyvin! :) 

Hulin kasvattajan teltan läheisyydessä oli myös Hulin täysveli Eppu eli Aitiorannan Heidar Heslimus, joka oli menossa avoimeen luokkaan. Oltiin nähty Eppu viimeksi kahdeksan viikkoisena kasvattajan luona, ja hieno mies oli hänestäkin kasvanut! Valitettavasti veljesrakkaus olikin aika rajua, koska Hulin ja Epun katseiden kohdatessa ensimmäistä kertaa, molemmat alkoi rähistä kuin kovatkin jätkät. Ja siis Eppu kuulemma on Hulin tyylinen, eli ei yleensä rähise pienistä. :D Taisivat olla liian samanlaisia?

Kehässä mua kyllä jännitti. Oltiin Hulin kanssa kärjessä, mikä olikin ihan kiva, koska Huli on todella vähän kulkenut keskellä muita koiria. Tuomari oli mukava, mutta ehkä hieman tiukan oloinen (vai kuvittelinko vain?), ja kun se syynäsi Hulin hampaat todella tarkasti, arvelin, että hampaista saadaan taas miinusta. Kuitenkin sieltä tuli Excellent eli Erinomainen ja olin toooosi tyytyväinen!





Arvosteluissa meni aika kauan, ja melkein kaikki valiot saivat ERIn. Kun itse olen kehässä, en oikeastaan tajua miten muilla menee tai edes kuinka monta koiraa kehässä on. Enkä kyllä nyt muista oikein mitään muutenkaan kilpailuluokasta, taisin olla niin jännityksissä. Muistan vain, että meidät lopulta ohjattiin seisomaan 1-kohtaan eli saatiin ERI1 sekä SA, eli päästiin Paras Uros -kehään! En tajunnut ollenkaan! Siis Huli muka Valioissa ykkönen?!?!? Mitäääää?!?!?

Jos laskeskelin oikein, Hulin lisäksi lopulta kahdeksan urosta tuli PU-kehään. Taaskaan en tajunnut muusta maailmasta mitään, enkä oikein muista sitäkään kehää. Yritin vain keskittyä siihen, ettei auringosta ja kaikesta väsähtänyt Huli kovin istuisi. Kaippa me mentiin ympyrää ja Huli vähän kyllä yritti juosta liiankin lujaa. Tuomari laittoi siinä sitten meitä tiettyyn järjestykseen, ja sitten kun hän ohjasi meidät taas 1-paikalle, mietin hetken, että onko se nyt ihan varma järjestyksestä! Mutta kyllä, me oltiin ihme ja kumma PARAS UROS! HIENOA HULIIIIII! <3

En muista oikein mitä kaikkea siinä sitten tapahtui jälkeen päin. MULLA ON JOKU JÄRKYTYSMUISTINMENETYS!?? Henni mua ainakin halasi ja onnitteluja sateli kovasti. <3 "Huli on aivan tulessa!", Riika taisi sanoa. Huli oli tosiaankin tulessa ja jo aiiivan trött! Me vietiin se autoon, että sais vähän levätä ennen hurjaa ROP-kehää. Itsekin siinä sitten syötiin lämpimässä autossa olleita leipiä (namiiii) ja kelattiin tätä Hulin ihmeellistä menestystä. Ikinä en olisi tälläistä osannut odottaa! En edes PU-kehään pääsyä! Oli aivan huippujuttu päästä ROP-kehään islantilaisten omassa erikoisnäyttelyssä monen kymmenen isliksen seasta!

Evästelyn jälkeen jätettiin Huli vielä autoon ja mentiin katsomaan narttujen kehiä. Oli todella mukava jutella tuttujen ja uusienkin tuttujen kanssa, ja nähdä niin hirmuinen määrä islantilaisia! Nartuissa oli vain muutama ennestään tuttu koira, ja lopulta Paras Narttu oli Melodia eli Kiki. :)

Huli ei ollut kai nukkunut autossa yhtään, ja meno ROP-kehässä olikin sen mukaista. Tuomari yritti vinkulelulla saada Hulin korvat ylös ja innostus takaisin, mutta se oli jo turhaa. Huli olis vain halunnut olla rauhassa... Tuomari totesi "He's hot and tired" ja lopulta antoi ROP-ruusukkeen Melodialle ja meille VSP:n! Eli lopputulos Hulin ensimmäisestä valioluokasta VAL ERI1 SA PU1 VSP! GO HULI GO! :)

Hulin arvostelu hollantilaiselta Wilma Roemilta meni siis näin:
"2½-vuotias. Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvä luusto. Todella hyvä pää kauniilla ilmeellä. Tasapurenta, puuttuu yksi PM2. Kauniit silmät ja korvat. Hyvin kehittynyt rintakehä. Liikkuu todella hyvällä draivilla, hieman kapea edestä."

Kyllä oli mahtava päivä! Parasta oli nähdä tuttuja ja jutella heidän kanssaan, mutta kyllähän päivän kruunasi Hulin huippuakin huipumpi tulos! Kiitokset jälleen kasvattajalle meidän superkoirasta ja kiitokset myös erkkarin järjestäjille, tuomarille ja kaikille mukana olleille! Ja suuren suuret onnittelut Melodialle! :)

Sain jo muutamia otoksia Sannalta, mutta laitan myöhemmin lisää, jos ikinäkään niitä muilta saan! ;)


Yritin yksikseni yhtenä aurinkoisena päivänä kuvata Hulia, mutta eihän siitä mitään tullut, kun ei ollu handleria...

"Huli, korvat ylös!" - "Ei kiinnosta..."

"Huli, katso!" - "Tää ruaho on hyveeee..."


"Huli, katso! Katso!" - "Kroooh..."

Palkinnot oli mukavat! Saatiin oma VSP-pokaali (kuvassa pienempi), kaksi pientä Muumi-pyyhettä PU1-sijasta, yksi isompi Muumi-käsipyyhe VSP:stä, järjettömän iso koiranruokasäkki, VSP-kiertopalkinto (Islanninlammaskoirakello) ja paras Suomessa syntynyt uros -kiertopalkintopokaali. Lisäksi mukaan tuli kirjaset, joihin pitää laittaa Hugsin kuva ja tiedot.




Sadepäivän iloksi kiusasin väsynyttä Hulia vielä kameralla... Nämä on nyt tälläisiä "muuten vain kuvia".



tiistai 11. kesäkuuta 2013

Huippuhuli haussa: Finaali

Olipas sunnuntai! Herättiin aamulla ennen kuutta ja lähdettiin seitsemän aikoihin ajamaan Tuuria kohti. Voi että mua väsytti. Oon tehnyt nyt harjoittelussa ainoastaan yhden illan, ja muuten vain aamuvuoroja, jotka alkaa kello 7 aamulla. Ja minä siis en todellakaan ole aamuihminen. En osaa mennä ajoissa nukkumaan, joten kärsin koko päivän, ja lopulta koko viikon, kun en vain saa tarpeeksi unta. Höh. No, mutta oli se silti paljon paljon kivempi herätä harrastuksen takia aikaisin! :)

Tuurissa oli kasvattajan kasvatteja kokonaista seitsemän kappaletta, ja kivaa oli nähdä tuttuja ja uusiakin tuttuja. Kehässä oli muutama göötti ennen islantilaisia, ja siinä huomasin, että tuomari oli tarkka ja hidas. Pidin todennäköisenä EH:ta (Erittäin Hyvä), koska tuomari vaikutti niin tarkalta. Hulissa kun noita vikojakin on! :D Tunne EH:sta vain vahvistui, kun junnu-urokset haki molemmat sen, vaikka olivat hyvin erilaisiakin keskenään. Sitten oli meidän vuoro, ja saatiin olla vaihteeksi yksin kehässä. Tuomari käpäili Hulin varmaan kolmeen kertaan, josta Huli pitikin kovasti. Hulilla oli välillä sellainen "juu, rapsuta just siitä kohtaa" -ilme. :D Mentiin kahteen kertaan ympäri ja edestakaisin ja seisottiin ja seisottiin ja seisottiin. Huli onnistui oikein hyvin kehässä kaiken kaikkiaan! Varmaan parasta kehässä menoa koskaan! <3




No, sitten luulin kuulevani puolikkaan lauseen "turkki saisi olla parempi" ja olin aivan tyrmistynyt siitä. Mitä ihmettä! Tuohan on pelkkää karvaa koko koira! 

Sitten vilautettiinkin punainen lappu....... 
.......ja vaaleanpunainen eli SA!!!!!! 
Lähdin tyytyväisenä poispäin kehästä, ja sitten se vasta iski. 
Viimeinen veteraaniuros oli jo valio.
Me saatais joka tapauksessa SERT.
Viimeinen SERT.
HULISTA TULISI VALIO!
En tajunnut ollenkaan, että nytkö se tosiaankin napsahti! Kaikki onnitteli meitä ja Jarrukin vain katseli ja ihmetteli. :D

Veteraaniuros sai myöskin EH:n ja menin ihan pöllönä Paras Uros -kehään. Höh, siellähän oltiin yksin, eli oltiin Paras Uros 1! WHAT! Me päästiin vielä ROP-kehäänkin!!!!

Mun pää oli ilmeisesti niin sekaisin tästä jutusta, että möhläsin totaalisesti handlauksen, jonka olin luvannut jo kauan aikaa sitten Hennille. Jarru oli lähtenyt Hulin kanssa kiertämään näyttelyaluetta, ja sanoin sille kyllä, että ÄLÄ OLE KAUAA. Mun pää ei kestä yhtään sellaista, että ollaan paikan päällä just ajallaan. Paikalla pitää olla liiankin aikaisin, oli kyseessä mikä asia tahansa! Niinpä aloin jo panikoimaan, että Jarru menee jossain koiran kanssa ja ROP-kehä alkaa pian. Minä pöllö sitten lähdin etsimään sitä, ja unohdin, että piti vielä viedä Hennin Brennaa kehään. Löysin pojat ja olin jo aivan hermona, ja kehälle takaisin tullessa sitten tajusin möhläykseni. :( ANTEEKSI VIELÄ RAKAS HENNI! :D

Nartuistakin vain yksi sai SA:n ja näin ollen se tuli meidän kanssa ROP-kehään. Toisaalta himoitsin roppia, kun koskaan ei sitä oltu saatu, mutta eipä kyllä oltu saatu VSP:täkään. (Vastakkaisen Sukupuolen Paras) Tiesin myös, ettei voitaisi jäädä ryhmäkehiin, joten oikeastaan toivoin VSP:tä. Tuomari laittoi meidät vielä kerran ympäri kehän ja yritin mielessäni miettiä "toi ruusuke on siis vsp, ja toi rop". :D 

Tuomari ojensi meille sitten punakeltaisen ruusukkeen eli Huli oli Rotunsa Paras! Olin varmaan yhtä hymyä kasvattajaluokassa. :D 

Ei siis voitu jäädä ryhmäkehiin, koska Jarin piti mennä töihin. Toisaalta, kello oli meidän kehän jälkeen jotain puoli 11 ja ryhmäkehät olis kai olleet klo 15-16, eli ei olisi houkuttanut jäädä muutenkaan. Jouduttiin odottelemaan Keskisenkin aukeamista, joten yritettiin ottaa Hulista posekuvia (huonolla menestyksellä), syötiin eväitä autossa ja ostettiin näyttelypaikalta makkarat ja Hulille uusi vesilelu ja herkkuja. Aika kului siinä kivasti ja suunnattiin heti klo 12 pihapuotiin, josta haettiin aitavärkkejä. Jonkinlainen aitaus siis pitäis vihdoin saada meidän pihaan. :)

Paras näyttelypaikalla otetuista kuvista
Yritettiin käydä tavarapuodissa vain pikaisesti, mutta siellä menikin yllättävän kauan aikaa. Ostin mm. meikkejä, Hulille nahkahihnan alesta (-50%!), Hulin lemppariherkkuja ja ballerinat Nahkapaikasta. Saatiin myös palkinnoksi 4,5 kiloa koiranruokaa! Kassajonossa mulla meinas loppua kärsivällisyys, kun oli kamalakamala jano, jalkoja särki ja oli kuuma. Autossa Fanta maistui niiiiiin hyvältä! :P

Vielä Hulin arvostelu:
Erinomainen tyyppi, koko ja mittasuhteet. Kaunis ja ilmeikäs uroksen pää. Hyvä, tilava runko. Sopiva raajaluusto. Riittävät etukulmaukset. Saisi olla paremmin kulmautunut takaa. Kaksoiskannukset takana. Hyvä häntä. Hyvä karvapeite. Sivuliikkeet ok, mutta liikkuu edestä hieman leveästi ja ahtaasti takaa. Tuomari oli Anneli Pukkila.

Olisikohan sunnuntai "pääpiirteittäin" tässä?
Vielä kuvia, ettei liian lyhyeksi jää... :D

MVA
ROP ja leveä haara-asento.

ROP ja ärsyttävä ruusuke.
ROP ja märehtijä.
MVA ja väsy.
Palkinnot

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Hulin lapsosia

Tietääkseni Hulin ja Ottan kaikille lapsille kuuluu hyvää. 
Toinen poika Ámur Alsvinnur ja tyttö Audna Blida asuvat Hollannissa ja kaksi muuta Astsael Anemóna ja Ákafur Akurmús Suomessa. 

Tässä on kuvia Hulin Aku-pojasta ja Mona-tyttärestä. :)
Pentukuvat ovat viime kesältä, kun pennuilla oli ikää vähän päälle 3 viikkoa.

Mona pirteänä ja taustalla nukkuvat veljet.
Mona aikuisena niiiiiin nättinä!
Aku pitää meteliä ja Blida-sisko katsoo vieressä. :)
Ja Aku isona poikana.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kesä tuli

Ihana kesä saapui viikko sitten ja oon nautiskellut siitä istumalla portailla lukemassa postia, nauttimalla iltaisin Hulin kanssa pyörälenkeistä ja kuopimalla puutarhassa kädet ruusunpiikeissä. :'D Allergia vaan veetuttaa, ja sen takia toivoisin yhtä sadepäivää, että ilma puhdistuisi.

Tällä hetkellä järisyttävintä minun ja Hugsin elämässä on viime viikolla aloitettu agilitykurssi. Kurssi kestää vaivaiset neljä kertaa, ja ollaan oltu jo kaksi kertaa. Ollaan harjoiteltu putkea, aitaa ja pussia. Huli on... no siis. Hulilla on tytöt mielessä. Ja silloin sinne mieleen ei mahdu mitään muuta. -_-' Huli kyllä nopeasti tajusi, miten putkeen ja pussiin mennään, mutta eipä se keskity muhun ollenkaan, haistelee vain joka neliösentin kentältä. Enimmäkseen se menee aidan yli ja putkesta vain, koska siitä pitää mennä, mutta vaikka kuinka herkulla palkitsisin tai kehuisin, ei se musta piittaa. :'D

Eilen väsytin sen käymällä Rinnemajalla, missä se sai noin puolituntia juosta. Ajattelin, että hellekin sitä väsyttäis ja olin ajoissa agipaikalla, että otan vielä sen kanssa vähän kontaktia ja keskittymisharjoituksia. HAH. Vaikka tungin herkkua sen nenään, se vain käänsi päätään ja halusi mennä haistelemaan muualle. Kokeilin kaikkia "Huli", "Täällä", "Katso", "Haloo", eikä mitään vaikutusta. :D Pikkusen turhautti???

Nooo, kyllä se sitten lopputunnista ehkä minuutin verran oli menossa mukana. Häntä heilui pussista tullessa, herkku kelpas ja äippääkin jopa katsottiin! Ja yritän nyt ajatella vain tätä positiivista minuttia, enkä esimerkiksi sitä, että se karkas katsomaan yhtä kivaa spanielikaveria pussista tultuaan, tai että se veti kuin norsu kentän laidalla...... Mutta enpä mä ajatellutkaan ruveta agia harrastamaan, kunhan nyt kokeillaan. :)

Islanninlammaskoira on muuten ihmisille aina ihmetys. Tuolla agiryhmässäkin molemmilla kerroilla ne on kyselleet tästä rodusta ja ihastelleet mm. Hulin nassua. Vetäjäkin kehui Hulia, siis ulkonäöllisesti. ;) Hänet tunnenkin ennestään, ja tiedän, että hänellä on ennemmin ollut harkinnassa issikka, mutta omistaa kai nykyään kaksi shelttiä. On kyllä tosi mukavia ihmisiä ja koiria taas tullut tavattua! Ihmettelen vain, kun kyseessä on agilityn alkeet, ja kaksi koirakkoa on harrastanut ennemmin agia. Niiden menokin on sen mukaista. :D

Tässä Hugsista "muutenvainkuvia" yhdeltä illalta. Hugsia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa joku posetus, mutta sain pari kivaakin kuvaa.


"No voi evvk, anna nyt vaan se herkku."

"Huli, katso!" - "Eiku mää haistelen ny..."
"Aim thö King!"




tiistai 7. toukokuuta 2013

Melkein kolme viikkoa sitten

Käytiin 25.4. Suksenjärvellä, kun mulla oli etäpäivä koulusta (ai pitäiskö silloin tehdä koulutehtäviä??) ja Jarry oli talvilomalla. Suksenjärvi on siis tässä Teuvalla oleva lintubongareiden paratiisi, eli rehevöitynyt vanha järvi, josta ja johon pääsee melkein mistä vain metsäpolkuja ja -teitä pitkin. Oikein kiva paikka, varsinkin keskellä viikkoa, koska siellä harvoin on muita ihmisiä. Lähellä on myös "vapaa-aikakeskus" Parra, jossa on laskettelurinne yms. Tuli tässä mieleen, että paikka olis oikein kiva islantilaismiitille! :P

No mutta enivei, luulin, että siellä olis hirveesti jo lintuja, mutta kevätmuutto on ollutkin tänä vuonna myöhässä, joten nähtiin vain kurkia ja kauempaa pari joutsenta ja sorsalintuja. Kiva ilma kuitenkin oli, Hugsi sai juosta ja herkulliset makkaratkin paistettiin. Tässäpä kuvia.


Epätoivoinen yritys verrata mua ja Hulia suureen muurahaiskekoon...
Lintubongari lintutornissa kerjäämässä herkkuja...

Posetusta <3

Vauhtikuva :)



Kevään eka sammakko :)


Mun miähet <3