27.3.2015 syntyi kolme uros- ja kaksi narttupentua Marsalle Vöyrille. <3 Synnytys oli vikkelä ja kaikki meni hyvin! Värit ei olleet mitenkään yllätys, jokainen oikeastaan Eccun värinen. :D Mustaahan sieltä odoteltiin, mutta Eccu päätti säästää vielä sitä väriä. ;) Palleroilla on tällä viikolla kuulemma jo silmätkin auenneet, joten nopeasti ne kasvaa. Me oltiin pääsiäismaanantaina J:n kanssa niitä haistelemassa ja kuvaamassa. En ole koskaan ennemmin nähnyt noin pieniä koiria. Ääntäkin niistä jo lähti ihan kivasti! :D Tässäpä pentusaastetta. <3
Eilen lauantaina oltiin Vaasan näyttelyssä Hulin kanssa. Aikataulut oli myöhässä, joten saatiin aikalailla odotella, mutta mikä siinä tuttujen kanssa jutellessa. Hulin kasvattajan kasvatteja olikin kokonaista seitsemän paikalla ja muita tuttuja melkein yhtä monta. Tuomarin mielipide ehkä jäi vähän auki ainakin mulle, en oikein tiennyt minkälaisesta se tykkää. Aivan oikeat koirat olivat ROP ja VSP, ei sillä! Huli sai ERI:n (ei yhtäkään ERIä huonompaa valioissa vielä ole saanut ;), mutta SA:ta tuomari ei antanut. Eli tulos VAL ERI1. Arvostelu:
"Neljä ja puolivuotias uros. Erinomaiset mittasuhteet. Sopiva luusto. Miellyttävä pää ja ilme, joskin pää kokonaisuudessaan saisi olla hieman voimakkaampi. Erinom. karvapeite. Hyvä hännänasento. Kinnarahtaat takaliikkeet, joissa voisi olla enemmän työntöä. Leveät ja sidotut etuliikkeet. Erinomainen kehäkäytös. Esitetään hyvin."
Tästä nyt päättelin, että pään koon ja liikkeiden takia SA jäi saamatta. Tiedän, että Hulin liikkeet on aika löysät, mutta mun mielestä tuo näyttäis ihan kamalalta, jos sillä olis isompi pää. :D SA ollaan kyllä ennenkin saatu liikkeistä huolimatta, että en nyt tiedä sitten miksi näin.
Näyttelyn jälkeen käytiin vielä kaupoissa ja syömässä, joten meni sitten iltaan asti ennen kuin oltiin kotona. Eccu oltiin viety porukoille aamulla ja kun mentiin se hakemaan, niin sehän oli oikein tyytyväistä siellä ulkotarhassa. :D Kuulemma välillä haukkui, mutta ihan aiheesta, eli ei turhan haukkumista siellä harrastellut. Tämä oli kiva juttu, koska Hulihan taas ei tarhassa pysyisi sekunttiakaan hiljaa, kun sen ihmisenkaipuu (=Johannankaipuu) on niin kova, heh. Eccu oli siellä jopa makoillut, eli ihan rentona pystyy olemaan tarhassa. :) Meidän aitaushan on edelleen tekemättä, kun ei silloin muuttaessa marraskuulla viitsitty sitä alata väsäämään, sehän olis jäänyt kuitenkin kesken. Nyt olis hommaa sitten sen kanssa, kun tuo piha tuosta sulais kunnolla. En kyllä edelleenkään noita älypäitä uskaltaisi jättää yksin aitaukseen ilman että jompi kumpi meistä olis kotona. Luulen, että Ecculla ei menisi kauaa opetella kiipeämään sieltä pois... Hulista en luule mitään... ;)
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Kevät tuli ja lomakin
Ihanasti aurinko on nyt paistanut! Lämpömittari on näyttänyt meillä jopa +11 varjossa! Kyllä se kesä sieltä taas tulee, vaikka just tänään uhkailivat loppuviikolla tulevasta takatalvesta. Kyllä auringolla on paljon vaikutusta, kun heti tunnen itseni virkeämmäksi ja lenkkeilykin maistuu paljon enemmän. :) Ollaan käyty jo katsastamassa miltä pururadoilla ja metsäreiteillä näyttää, mutta ainakin vielä ne on enimmäkseen peilijäällä. Kyllä me eilenkin 5 km mentiin jäätiköllä, mutta eipä sitä lenkiksi oikein voi sanoa, kun enimmäkseen meni sipsuttamiseksi. :D Koirat kyllä kurvaili sata lasissa välittämättä liukkaudesta, mutta niilläpä onkin neliveto. :D Eccu myös teki katoamistemppunsa JÄLLEEN. Poitsu meni vähän meidän edellä ja hetken päästä juoksi hirveällä metelillä jäniksen perässä metsästä tien yli. Jänis juoksi vain pari metriä edellä, mutta ilmeisesti katosi johonkin Ecculta, kun pian poitsu pysähtyi ja jäi pyörimään ympyrää metsään. Olisko jänönen johonkin koloon kadonnut. No hetken päästä Eccu sitten katosi itsekin ja oli taas hukkateillä kymmenisen minuuttia. Näin jälkikäteen ajatellen tuo aikahan on aika lyhyt, mutta meikäläinen ehtii siinä ajassa hermostua ihan kiitettävästi. Näitä katoamistemppuja tuo poitsu välillä harrastaa ja aina just jonkun hajun tai eläimen perässä se lähtee ja jää sille reissulle. Aika kova riistavietti tuolla on lammaskoiraksi. Hulillahan on vain jahtausvietti ja sekin loppuu nopeasti siihen, kun Huli tajuaa, ettei saa saalistaan kiinni. Musta tuntuu, että Huli ei oikein edes välitä mistään jäniksen hajuista tai muista, kun taas Eccu kulkee metsässä koko ajan nenä maassa niin kuin ajokoira.
Olin muutaman päivän töissä ja tänään alkoi sitten jo loma. Työpäivät meni oikein kivasti, vaikka niitä jo stressasinkin vanhaan malliini. Mukava oli huomata, että töissä oli mukavaa ja sekin oli ihanaa, kun työkaverit kyseli kuulumisia. :) Mun työt loppuu kuukauden päästä, joten pidän kerääntyneitä lomapäiviä nyt pois. Ihan kaikkea en ehdi pitää, mutta kivasti tässä saan silti rentoilla. Nyt pitäis vain keksiä jotain tekemistäkin. Jarrun talviloma on vasta huhtikuulla, mutta silloin oon jo työttömänä, eli keksitään sinne joku pidempi reissu näillä näkymin.
Nyt just vain harmittaa taas harrastamisen vaikeus... Ollaan kaveriporukalla suunniteltu mökkiviikonloppua ja nyt sitten valikoitui just se viikonloppu, kun olisi Kihniöllä ryhmänäyttely. Haluaisin kovasti sinne mennä, kun tuomarina on Juha Putkonen ja haluan niiiin viedä sille Hulin valioluokassa, kun on junnuissa antanut pojulle H:n. Eli siis ihan piruuttani haluan viedä sille upeaturkkisen valiomieheni. ;) Lisäksi oon tässä pitänyt Eccuakin lihotuskuurilla, että senkin veisin Putkoselle näytille. Kuulin siis, että tämä tuomari rokottaa, jos koira on liian laiha ja sitäpä tuo pitkäsääri on. En sille odota enää H:ta parempia tuloksia, mutta aivan kiva kuitenkin silloin tällöin käydä näyttelyissä. Toki onnistuis, että meen vain la-su yöksi mökkeilemään, että pääsen silloin lauantaina näyttelyyn, mutta toisaalta olis kiva olla koko viikonloppu, kun kerrankin sellainen järjestyy. Ärh mörh. Toinen juttu, mikä ärsyttää on se, että Rallytokoa olisi tarjolla kolmen kerran kurssi huhtikuussa ja tättärääää! Eka kerta menis ohi, kun oon töissä ja kolmas kerta on just sillä viikolla, kun olis Jarrulla loma ja me todennäköisesti oltais reissus. Eli pääsisin YHDEN AINOAN KERRAN rallyilemaan. VOIHAN VIT..SI. Siis tämä on niin tätä! Muutenkin huonot harrastusmahdollisuudet, kun täällä perähikiällä asustan ja sitten käy AINA näin. Öäääääääähhh!!!! Kai tämä ketutus joskus menee ohi... Nyt pari kuvaa vielä.

| Korvattomat koirani! :D |
| MOI |
| Siinäpä mun hömelöt :D |
Tunnisteet:
hope,
islanninlammaskoira,
Jarry,
love,
työ
lauantai 28. helmikuuta 2015
Pään tyhjäys menossa
Kävi nyt niin, että Johanna teki liikaa töitä ja stressasi liikaa ja on nyt ollu jo kolme viikkoa sairaslomalla vakavan työuupumuksen takia. :( Sairasloma jatkuu vielä pari viikkoa, mutta sitten pitää jo mennä kokeilemaan. Haluaisin tässä kirjoittaa asiasta vähän enemmänkin, mutta olen nyt oppinut, että kehenkään ei voi luottaa (ihmiset haluaa toisille vain pahaa) ja Suomessa ei ole oikeasti sananvapautta. Jos haluaa tietää tästä lisää, niin saa laittaa sähköpostia tai soittaa.
Mutta koirapojista asiaa! <3
Eccusta on tullut nyt virallisesti mies, vaikka siis mun vauvahan se vieläkin on. :D Eccu kävi nimittäin treffeillä kahteen otteeseen Aitiorannan Marsa Mjallhvitin kanssa. Tiistaina oli ultra ja pentuja näkyi 4-5. Vähän epäilytti oliko Eccusta mihinkään, mutta näköjään oli! Astutusreissu ei ollut pelkästään Ecculle uutta, vaan myös mulle. Hulin touhuhan ei onnistunut silloin Vaasassa, joten se lähti Haapajärvelle ja vasta siellä homma onnistui. Ekana päivänä menin Eccun kanssa Vöyrille, jossa viiden minuutin tutustumisen jälkeen koirat oli jo nalkissa, heh. Marsa oli kyllä todella helppo morsian ja vaikka niillä oli kokoeroa, niin homma sujui helposti. Toista kertaa Eccu ei edes yrittänyt niillä treffeillä, mutta koitettiin sitten seuraavana päivänä vielä Seinäjoella. Mietin miten nuorimies keskittyisi koiraharrastushallin pihalla, mutta siinähän meni taas noin 5 minuuttia ja nalkissa oltiin. Nuo nalkit vain kesti molemmat 25-30 minuuttia, joten meille tuli talviviimassa pikkaisen kylmä pidellä koiria paikoillaan. :D Pennut syntyvät Vöyrille, eli sinne varmaan ajelen tässä kevään mittaan moneen kertaan. <3 (lisätietoa www.aitiorannan.com)
Hulin kanssa käväistiin Parkanossa ryhmänäyttelyssä. Paikka oli tuttu viime vuodelta, mutta lattialla ei ollut mitään mattoa niin kuin viimeksi, vaan meidän piti juosta liukkaalla urheilusalilattialla. No Hulin liike oli sitten aika huonoa ja itsekin otin jotenkin varman päälle, kun tiesin, että se tulee liukastelemaan, eli ehkä menin liian hitaasti ja varovasti. Ajattelin, että kovempi vauhti ainakin vaikuttais liikkeeseen. No PU3 sentään oltiin (mukana oli hurjat kolme urosta ja kaksi narttua), mutta tuomari sanoi Hulia laiska-Jaakoksi! :D Ilmeisesti tällä tarkoitti liikettä, en tiedä... Tulos siis VAL ERI SA PU3. Tässä arvostelu:
"Vahva, selvästi urosmainen, oikeat mittasuhteet omaava komeassa turkissa esitetty uros, jolla miellyttävä pää ja ilme. Hyvät korvat. Vahva kuono. Säkä voisi olla korostuneempi ja voisi esiintyä ryhdikkäämmin. Hyvä luusto. Tanakka runko. Hyvä takaosa ja häntä. Kaksoiskannukset. Voisi liikkua eloisammin."
Nyt kun sitten oon ollut vain kotona, päivät on mennyt lähinnä niin, että nukun jopa puoleen päivään, käyn lenkillä koirien kanssa joko vain tässä lähistöllä tai käväisen metsäautotiellä, vahtaan tv:tä, kudon, teen ruokaa, käyn Jarin ja koirien kanssa metsälenkillä tms, vahtaan tv:tä, kudon ja meen nukkumaan myöhään yöllä. Oon sentään jaksanut nähdä pari kertaa kavereitakin ja käväisin Vaasassakin. Huomaan vain, että vieläkään en ole kunnossa, kun väsyn ihan pienestä ja stressaan ihan typeristäkin asioista. On kyllä mukavaa, kun saan nukuttuaa 10-12 tuntia, koska vielä ennen saikkua saatoin nukkua 5 tuntia yössä ja senkin tunnin pätkissä. Onneksi myös saan vielä pari viikkoa olla rauhassa.
Tässä vielä kuvia mun pojista. <3
Voi huokaus. Näitä kuvia katsoessa tuli jo talvea ikävä. Tällä hetkellä tiet on lähes sulat ja lunta on aika vähän enää missään. Kuraa ja koiranpskaa tienreunat täynnä... Huli kuraantuu joka kerta, kun tiellä kävellään, mutta onneksi ainakin vielä pihassa on sen verran lunta, että Huli ottaa siinä aina lumikylvyt ja putsaantuu itsestään. :D Yleensä sentään keväällä paistaa aurinko, joka korvaa tämän kuraärsytyksen, mutta aurinko ei ole näyttäytynyt pitkään pitkään aikaan! Aurinkoa tai lunta tänne, kiitos!

| Odotellaan meidän vuoroa. Tässä näkyy minkälainen lattia oli kyseessä. |
Nyt kun sitten oon ollut vain kotona, päivät on mennyt lähinnä niin, että nukun jopa puoleen päivään, käyn lenkillä koirien kanssa joko vain tässä lähistöllä tai käväisen metsäautotiellä, vahtaan tv:tä, kudon, teen ruokaa, käyn Jarin ja koirien kanssa metsälenkillä tms, vahtaan tv:tä, kudon ja meen nukkumaan myöhään yöllä. Oon sentään jaksanut nähdä pari kertaa kavereitakin ja käväisin Vaasassakin. Huomaan vain, että vieläkään en ole kunnossa, kun väsyn ihan pienestä ja stressaan ihan typeristäkin asioista. On kyllä mukavaa, kun saan nukuttuaa 10-12 tuntia, koska vielä ennen saikkua saatoin nukkua 5 tuntia yössä ja senkin tunnin pätkissä. Onneksi myös saan vielä pari viikkoa olla rauhassa.
Tässä vielä kuvia mun pojista. <3
| Iloinen poitsu! :) |
| Huli on niin hurrrrrrja! |
| GRAUH! |
| "Hiiri, minne menit?" |
Voi huokaus. Näitä kuvia katsoessa tuli jo talvea ikävä. Tällä hetkellä tiet on lähes sulat ja lunta on aika vähän enää missään. Kuraa ja koiranpskaa tienreunat täynnä... Huli kuraantuu joka kerta, kun tiellä kävellään, mutta onneksi ainakin vielä pihassa on sen verran lunta, että Huli ottaa siinä aina lumikylvyt ja putsaantuu itsestään. :D Yleensä sentään keväällä paistaa aurinko, joka korvaa tämän kuraärsytyksen, mutta aurinko ei ole näyttäytynyt pitkään pitkään aikaan! Aurinkoa tai lunta tänne, kiitos!
| Mun Pömppä ja Hömppä <3 |
| Tatti nimeltä Huli. |
| Hurrrrja Huli iskee jälleen! :D |
| Juoksevia pyllyjä... |
| Miehistynyt pojuni <3 |
perjantai 2. tammikuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)