27.3.2015 syntyi kolme uros- ja kaksi narttupentua Marsalle Vöyrille. <3 Synnytys oli vikkelä ja kaikki meni hyvin! Värit ei olleet mitenkään yllätys, jokainen oikeastaan Eccun värinen. :D Mustaahan sieltä odoteltiin, mutta Eccu päätti säästää vielä sitä väriä. ;) Palleroilla on tällä viikolla kuulemma jo silmätkin auenneet, joten nopeasti ne kasvaa. Me oltiin pääsiäismaanantaina J:n kanssa niitä haistelemassa ja kuvaamassa. En ole koskaan ennemmin nähnyt noin pieniä koiria. Ääntäkin niistä jo lähti ihan kivasti! :D Tässäpä pentusaastetta. <3
Eilen lauantaina oltiin Vaasan näyttelyssä Hulin kanssa. Aikataulut oli myöhässä, joten saatiin aikalailla odotella, mutta mikä siinä tuttujen kanssa jutellessa. Hulin kasvattajan kasvatteja olikin kokonaista seitsemän paikalla ja muita tuttuja melkein yhtä monta. Tuomarin mielipide ehkä jäi vähän auki ainakin mulle, en oikein tiennyt minkälaisesta se tykkää. Aivan oikeat koirat olivat ROP ja VSP, ei sillä! Huli sai ERI:n (ei yhtäkään ERIä huonompaa valioissa vielä ole saanut ;), mutta SA:ta tuomari ei antanut. Eli tulos VAL ERI1. Arvostelu:
"Neljä ja puolivuotias uros. Erinomaiset mittasuhteet. Sopiva luusto. Miellyttävä pää ja ilme, joskin pää kokonaisuudessaan saisi olla hieman voimakkaampi. Erinom. karvapeite. Hyvä hännänasento. Kinnarahtaat takaliikkeet, joissa voisi olla enemmän työntöä. Leveät ja sidotut etuliikkeet. Erinomainen kehäkäytös. Esitetään hyvin."
Tästä nyt päättelin, että pään koon ja liikkeiden takia SA jäi saamatta. Tiedän, että Hulin liikkeet on aika löysät, mutta mun mielestä tuo näyttäis ihan kamalalta, jos sillä olis isompi pää. :D SA ollaan kyllä ennenkin saatu liikkeistä huolimatta, että en nyt tiedä sitten miksi näin.
Näyttelyn jälkeen käytiin vielä kaupoissa ja syömässä, joten meni sitten iltaan asti ennen kuin oltiin kotona. Eccu oltiin viety porukoille aamulla ja kun mentiin se hakemaan, niin sehän oli oikein tyytyväistä siellä ulkotarhassa. :D Kuulemma välillä haukkui, mutta ihan aiheesta, eli ei turhan haukkumista siellä harrastellut. Tämä oli kiva juttu, koska Hulihan taas ei tarhassa pysyisi sekunttiakaan hiljaa, kun sen ihmisenkaipuu (=Johannankaipuu) on niin kova, heh. Eccu oli siellä jopa makoillut, eli ihan rentona pystyy olemaan tarhassa. :) Meidän aitaushan on edelleen tekemättä, kun ei silloin muuttaessa marraskuulla viitsitty sitä alata väsäämään, sehän olis jäänyt kuitenkin kesken. Nyt olis hommaa sitten sen kanssa, kun tuo piha tuosta sulais kunnolla. En kyllä edelleenkään noita älypäitä uskaltaisi jättää yksin aitaukseen ilman että jompi kumpi meistä olis kotona. Luulen, että Ecculla ei menisi kauaa opetella kiipeämään sieltä pois... Hulista en luule mitään... ;)
Onnea Ecculle pienistä islisten aluista! Ja kiitti kun laitoit tänne kuvia :) Toivottavasti meet vielä uudestaan kattomaan pentuja ja laitat sitten kuvia. Ihana tuo toiseksi alimmainen kuva kun pienet anturat ihan loistaa ja paistaa <3 Joko kaikille on kodit?
VastaaPoistaHuli sai hyvän arvostelun. Etenkin nuo kaksi viimeistä kohtaa on tosi kivoja :)
Kiitos! :) Vauvat on aina niiin ihania. <3
PoistaLaitan kuvia vielä, kun ovat isompia. Tytöt ainakin etsii vielä kotia.