Mistäs nyt aloittais. Ööö...
Noh, vaikka siitä, että Eccun ja mun agilitykurssi meni vähä pipariksi. Kaksi ekaa kertaa oltiin, ja kivaa oli, sitten tuli Seinäjoen näyttely, eikä päästy, ja viimeisellä kerralla mulle pukkas flunssaa, niin en viitsinyt lähteä. Eli katsotaan agia ehkä ens vuoden puolella uudelleen.
TokoAgikin loppui tältä vuodelta, ja siinä olikin lopulta kokonaista kolme tenttiä, jotka KAIKKI läpäistiin Eccusen kanssa tottakai upeasti. :) Eli nyt vasta ollaan virallisesti alakoulussa, ja siitä kyllä jatketaan, kun keväällä taas kurssit alkaa pyöriä. Kaksi viimeistä tenttiä oli jo aika haasteellisia, etenkin, kun oon niin laiska kotona treenaaja... Muistaakseni tentit meni suurinpiirtein näin.
Toinen tenteistä oli estetentti, jossa:
1. Matala puomi ylös, koira istumaan keskelle ja sitten puomia alas. Koira ei saa tippua puomilta ja alas on tultava puomia pitkin.
2. Matala este, jonka yli mentiin itse ensin, ja koira vasta luvan kanssa. Tämän Eccu oppi vasta just ennen meidän tenttivuoroa. Huh.
3. Hieman ylöspäin kallellaan oleva lauta, jota pitkin koira ylös, ja sitten koira maahan. Tässäkin koiran pitää pysyä koko ajan laudalla.
4. Istuminen renkaan sisälle.
5. Sama laatikko, kuin ekassa tentissä, ja koira sen päälle istumaan. Koira ei saa hypätä laatikon yli.
Toinen tentti oli sitten tempputentti. En tiedä sen virallista nimeä, mutta olkoon nyt tempputentti. :D
1. Helikopteri, joka oli ekassakin tentissä. Eli näytetään nami koiralle, levitetään kädet sivuille, ja nami annetaan, kun koira katsoo silmiin. Eccu katsoi taas kolme kertaa, ennen kuin mun käsissä tapahtui mitään...
2. Keilojen kaataminen. Koiran pitää käskystä kaataa kaksi keilaa. Eccu tajusi tämän tosi nopeasti treeneissä, mutta tentin jännitystä lisäsi se, että Eccu ei treeneissä aina saanut painavampaa keilaa kaadettua ensimmäisellä kerralla. Mutta hyvin onnistui!
3. Koira taakse istumaan. Eccu on tässä super!
4. Koira eteen istumaan, peruutetaan pari metriä taaksepäin, ja koiran pitää pysyä paikallaan, kunnes kutsutaan luokse.
5. Kävelykyykky, joka oli ekassakin tentissä. Eli kävellään muutama askel, mennään kyykkyyn, jolloin koiran pitää tulla heti luokse. Tämä toistetaan kolme kertaa. Eccu kulki tässä mun vierellä koko ajan, eli ei ollut haasteellista. :)
| Poikien välistä rakkautta havaittavissa... |
No sitten Huli-poitsu! Vihdoinkin Teuvalla alkoi Rallytoko ja minähän hetiheti ilmoitin Hulin sinne. Ajattelin, että tämä, jos joku, voisi olla Hulin laji. Sillä kun on nuo putkiaivot... Rallytoko alkoi pari viikkoa sitten ja ekalla kerralla olin aivan onnessani Hulista. Se oli niiiiiiin U P E A. Vetäjä sanoi, että "jaa, sitä on harjoiteltu jo kotona!". Mutta eihän me mitään oltu treenattu, en edes tiennyt lajista oikeastaan mitään. Huli on vain superhyvä istumaan. Näyttelyissäkin pylly aina maassa... ;)
Noh, toisella RT-kerralla Herra Huu näyttikin taas kuinka pönttöpää, kova jätkä ja putkiaivo se onkaan. Tuli oikein "ihanasti" mieleen meidän agilityt keväällä... Voi Vvvvvenäjä, sanoisinko. Vetäjä kyllä tsemppas, etten saa turhautua, koska sitten mikään ei ainakaan onnistu. Mutta kyllä pakosti turhautti, kun Hulilla oli nenä maassa, hoin "Huli, Huli, Huli, haloo, täällä, täällä, Huli, Huli, täällä, täällä, täällä..." ja tarjosin herkkua nenään, eikä tapahtunut MITÄÄN. Sitten kun se vahingos antoi mulle yhden sekunnin aikaansa, ja vaikkapa istui viereen, liikkeelle lähdössä se olikin jo täysin muissa maailmoissa. Teini-ikäinen bordercollie-poika tykkäsi kytätä Hulia ja tarpeeksi lähelle päästessään päästi kivat rähinät, joihin Hulin oli pakko vastata vähintään murinalla. Nuo tilanteet nyt ei kestänyt kahta sekunttia kauempaa, kun käännyin heti eri suuntaan Hulin kanssa, mutta kyllähän sen keskittymiskyvyn murunenkin sieltä katosi, kun testosteroni pääsi valloilleen. Eli merkkausta olis pitänyt päästä tekemään koko ajan ja kuopia päälle miehekkäästi äännellen. Voi äh pöh.
Kolmas RT-kerta olikin taas loistoHulia. En tiedä oliko se nyt tottunut toisiin kurssilaisiin vai mitä, mutta alkukankeuden jälkeen Huli oli loistavampi kuin loistava. :) Huli oppi todella nopeasti eteen+oikealta vasemmalle viereen, täyskäännöksen vasemmalle ja spiraalin. Eteen+vasemmalta viereen menee vähän vinosti, ja paikallaan makuuta pitää treenata. Ihmettelin suuresti, kuinka nopeasti se muisti sivulle-käskyn takakautta, vaikka ollaan oltu tokossa kaksi vuotta sitten! :D HuippuHULI! Mulle on kyllä vielä täysin hepreaa, miten Rallytokossa käytännössä kuljetaan rataa, mutta vimpalla kerralla on kuulemma rata. Sitä odotellessa. JA TREENATESSA!
| Taistelua luusta. Äänet puuttuu. ("Hkrääärrhhhh" "Iiiuuuuuu") |
Teksti ei lopu vielä! Ähähää! Oltiin nääs myös näytelmissä Hulin kanssa viime lauantaina Jyväskylässä. Kehä oli ihanasti tosi myöhään ja ajeltiin rauhassa paikan päälle. Islantilaisia oli yllättävän paljon, kokonaista 19, ja oli taas kiva jutella uusien ja vanhojen tuttujen kanssa. Tosin, juttelut jää aina tosi lyhyiksi, kun pitää kuitenkin seurata kehääkin. Hugsi oli yksi kolmesta valiouroksesta, ja kulkeminen kehässä oli ihan hyvää. Tuomari oli mun mielestä tosi tympeä (sori vaan...) ja vähäsanainen. Se yritti pariinkin kertaan maiskutella suullaan saadakseen Hulin katsomaan ylös, mutta Hulia ei kiinnostanut yhtään. Luulenkin sen ja Hulin ulospäin kääntyvien tassujen vaikuttaneen sijoitukseen, eli oltiin kolmansia valioissa. ERI ja SA kuitenkin saatiin. Paras Uros -kehässä oli lopulta seitsemän urosta. Huli vähän kiskoi hihnassa, kun jotkut "kovemmat jäbät" tykkäs pitää meteliä kehässä, ja meidät laitettiinkin sitten pois. Paras Uros oli sama kuin Seinäjoella, oikein komea ja mun silmää miellyttävä nallukka, joka oli lopulta VSP. :) Näyttelyn jälkeen alkoi Islanninlammaskoirat Ry:n kokous ja osallistuin siihenkin nyt ekaa kertaa. Tuskin mistään mitään tajusin, mutta oli mielenkiintoista osallistua kuitenkin.
Hulin arvostelu:
"3-vuotias uros. Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Pitäisi olla enemmän rintaa. Etujalat kääntyvät ulospäin liikkeessä. Oikeanlainen ylälinja(?). Hyvä hännän kiinnitys ja kantaminen. Liikkuu tyypillisesti."
| Hulilla oli vähän kuuma! |
| Leveä haara! |





.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)