lauantai 28. syyskuuta 2013

Vabandust!

Viikot kuluu niin nopeasti etten ehdi blogiinkaan kirjoitella! Facebookiin olen sentään lisännyt joitakin kuvia. Päivät menee oikeastaan niin, että pääsen kotiin noin kolmen-neljän aikaan, lähden koirien kanssa lenkille, sitten keksin ruokaa/käyn kaupassa, otan päikkärit tai vahtaan tv:tä, teen huonolla menestyksellä koulujuttuja, lähden Jarryn ja koirien kanssa johonkin metsälenkille, vahtaan tv:tä lisää ja meen nukkumaan. :D Maanantaisin käyn sentään kuntosalilla ja torstaisin jumpassa. Siinäpä nämä viikot hurahtaa. Kavereita en oo taas nähnyt pitkään aikaan, eikä olla käyty edes missään Jarryn kanssa. Ehkä vielä joskus!?


Tyhmäpäät <3



Eccu kävi ensimmäisessä Match Show'ssaan 14.9. Kauhajoella. Tuloksena oli odotetusti sininen nauha ilman sijoitusta. Olin silti positiivisin mielin, koska Eccu on täyyyysin erilainen kuin Huli. Ei hihnassa kiskomista, oli lähes koko ajan hienossa kontaktissa muhun, ja jopa meni maahan makaamaan, kun odoteltiin omaa vuoroa! Toki Eccu on vielä vaavi. Odotan mielenkiinnolla teini-ikää ja sen tuomia muutoksia... Kehässä meno oli vähän epämääräistä ja seisominenkin onnistui nyrkillisellä nameja, mutta olihan händlerikin kehittynyt vuoden 2011 huhtikuusta! (Blogin teksti Nyt ei ihan mätsänny) Pariksi saatiin 9 kuukautinen kultainennoutaja (ai miten niin epäreilua! :D), mutta ihme kyllä sinisten jatkokehässä ei oltu ensimmäisiä, joita laitettiin pois. Olin jopa hieman hämmennyksissä, kun mielestäni yleensä kehästä kätellään pois, eikä jatkoon. (????) Siinä katselin, kun tuomari kävi kättelemässä muutamia, ja olin jo ihan jeeeeee päästäänkö me vielä jatkoon, mutta sitten sanottiinkin, että ne, joita ei kätelty, kiitos ja hei. Höh. Innokkaana kyllä odotan lisää kehiä Eccun kanssa!

TokoAgia on ollut nyt kolme kertaa ja Eccu on kyllä osoittanut olevansa hyvinkin oppivainen ja todella ahmatti, mutta myös äänekäs. Autosta päästessään se pitää ekat viisi minuuttia kauheaa meteliä ja kiskoo hihnassa. Pienen kävelyn ja namien antamisen jälkeen, se kyllä rauhoittuu ja kulkee oikein hienosti vierellä. Muiden koirien ääniin Eccu kyllä vastaa joka kerta ja koko Teuva kaikuu...

Viime kerralla meillä oli ensimmäinen tentti, ja läpäistiin se oikein hienosti. Ollaan kai nyt sitten edetty alakouluun, en edes tiedä. :D Tentissä sai kaksi kertaa yrittää jokaista kohtaa, ja pisteitä annettiin myös siitä, miten yhteispeli koiran kanssa sujui. Saadaan kai tulokset ensi kerralla, luulisin.

Tentti meni siis näin: (en muista enää varmasti tehtävien järjestystä, mutta suurinpiirtein...)
1.  Helikopteri. Helikopterissa näytetään nami koiralle ja levitetään sitten kädet sivuille. Kun koira katsoo silmiin, se saa herkun. Tämä meni niin hyvin, että Eccu ehti antaa mulle puolen sekunnin katseita kolmesti, ennen kuin mun namikäsi tajusi liikkua. :'D
2. Temppu. Koiran pitää tehdä mikä tahansa temppu, minkä se osaa. Otin oikein varmanpäälle, ja käskin Ecun vain istua. ;)
3. Naminyrkki. Naminyrkissä laitetaan nami nyrkkiin ja nyrkki maahan. Koiralle ei saa sanoa mitään, vaan sen pitää osata mennä maahan, jolloin nyrkki aukeaa. Tämäkin meni Ecculta oikein hienosti. Oikeastaan ollaan treenattu niin kovasti tätä, ettei Eccu osaa sanaa "maahan", vaan käsi pitää laittaa maahan. :D Eli reeniä reeniä maahan-käskyn kanssa myös!
4. Kyykkykävely. Kyykkykävelyssä kävellään normaalisti eteenpäin muutama askel, ja sitten mennään kyykkyyn. Koiran pitäisi tulla heti luokse ilman kutsua, jolloin se saa namin. Kyykkyyn mennään kolmesti, ja joka kerralla koiran pitää tulla luokse kutsumatta. Eccun kanssa tässä haasteena olikin se, että Eccu kulki mun vierellä koko ajan. Vetäjä sanoi kyllä, ettei se haittaa mitään. :D
5. Viimeisenä oli istuminen puulaatikon päälle. Tämän tehtävän vaarana oli se, että koira hyppää vain laatikolta pois. Eccu onnistui kuitenkin hienosti tässäkin!

Ensi sunnuntaina onkin viimeinen TokoAgi, mutta jos tulee jatkokurssi, niin mennään toki sinne jatkamaan. Eccu on osoittanut olevansa ihan erilainen oppija, ja ennen kaikkea keskittyjä, kuin Huli. En toki dissaa Hulia, sillekin pitää keksiä keväällä joku laji, mutta tottahan Eccun kanssa on kivempi kursseille mennä, kun se on niin namilla vietävissä. ;)

Hulia naurattaa? :)

Ensi sunnuntaina mennään myös ekaa kertaa Agility-kentälle Ecun kanssa, huihuihui!!! Tällä kertaa Agi-paikkana on Jurvan aidattu kenttä (Jurvaan on noin 25 km Teuvalta), ja kurssille ilmoittautuessa mietinkin kumman koirista ilmoitan. Huli nimittäin toimisi ehkä paremmin aidatulla kentällä, kun ei olisi niin paljon häiriötekijöitä... Mutta ehkäpä mennään sitten keväällä Hulin kanssa Jurvaan kurssille, jos vain SUKK järjestää! :P

Mitäs muuta. Hihnalenkit on aika pyllystä. Tai siis lähinnä sen takia, etten ole ehtinyt kunnolla treenaamaan Eccun kanssa kahdestaan hihnassa kulkemista. Sehän on oikeastaan mahdotonta niin, että Hulikin on mukana, kun kädet ei riitä namitaskulle... Eccu hyppii edelleen autojen, pyöräilijöiden ja käveliöiden perään kuin idiootti, ja haukkuu valtavasti koiran nähdessään. Tänäänkin olin aivan hermona, kun mikään ei tehonnut Eccuun, ja meidän ohitse pyöräilevä mies, jolla oli koira, nauroi "Se ei vissiin oo nähny muita koiria ennemmin!". Minä vain nauroin takaisin ja mielessäni "Voi s*#+#!* Eccu turpa kiinni!" :D Kun ehtisi, kun ehtisi, kun ehtisi, treenaamaan Eccun kanssa yksin koirien ym kohtaamista. Mistä sais ostettua lisäaikaa päivään?!

Siispä metsä- ja pururatalenkit on lähes jokapäiväisiä, kun en jaksa mennä noiden kanssa 2 kilometriä enempää hihnalenkille. Jarry on ahkerasti kulkenut lenkillä mukana, tosin ei koirantaluttajana, koska kultsilla on välilevynpullistuma selässä. Jarry on ollut sairauslomalla jo 6 viikkoa, ja varmasti loma vielä jatkuukin. Raukka ei vain osaa olla rauhassa tekemättä mitään ja sen pää alkaa hajota. :( Toivotaan, että paranisi pian!

Lopuksi vielä NENÄ.


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Mitenkäs meillä on mennyt?

Oikein hyvin!

Eccu on asettunut meille ja yksinolokin sujuu jo huomattavasti paremmin. Poitsua ei haittaa enää, vaikka yöksi mennäänkin makkariin. Joudutaan pitämään ovea kiinni, koska este, joka esti Hulia tulemasta makkariin, ei estä Eccua. ;) Siihen siis täytyy ehkä hankkia, tai tehdä, joku uusi tukevampi este tai portti. Eccu nukkuukin jo pidempiä öitä. Aluksi se herätti 5-6 tunnin jälkeen, mutta nyt menee jo seitsemänkin tuntia. Mulla on kyllä ollut hirveä väsy, kun en vain taas tajua mennä ajoissa nukkumaan...

Koulu on alkanut pikkuisen taas maistumaan, kun siellä on vihdoin opetettu oikeaa asiaa. Silti viihtyisin mielummin kotona koirien kanssa, kuin istumassa huonoissa tuoleissa hapettomissa luokissa... Eniten rasittaa koulutehtävien kasaantuminen. Yksi isompi tehtävä pitää palauttaa jo ensi viikolla, ja minä autuaasti luulin, että palautuspäivä on joskus ensi kuulla. Aika kukkainen fiilis tuli, kun kuulin oikean palautuspäivän. Lisäksi pitäisi lukea joku kirja ja tehdä siitä referaatti, jonka palautus on 4.9. Sain torstaina sentään haettua kirjan kirjastosta, eli vielä hurjat 4 viikkoa aikaa! Wuhuu! Yritän olla stressaamatta koulujutuista, mutta kieltämättä oon aika paiseessa tällä hetkellä, ja hermot on kireällä. Jarry raukka...

Mutta lisää koirista! On hauska vertailla Hulin ja Ecun pentuaikaa. (Heeei, pitääks se kirjoittaa "Ecun" vai "Eccun"? Oon aina kirjoittanut esim. Jaakolle, enkä Jaakkolle. Suomenkieli on outoa!)
Hulihan oli aivan kaamea tuhoaja pentuna ja villi kuin mikä. Se ei totellut lopuksi oikein mitään muuta kuin vesisuihkupulloa, jota onneksi jouduttiinkin käyttämään vain muutaman kerran. Huli nimittäin oppi, että kun pullo näkyy, niin kannattaa jo lopettaa. Hulille kaikki oli leikkiä ja sormien ja varpaiden pureminen oli todella rasittavaa. Eccu toki purkaa puremistaan paljon Huliin, mutta mielestäni se on silti huomattavasti rauhallisempi kuin isoveljensä. Hulin ylivilkkaus näkyy etenkin niin, että esim. näyttelyssä tai jossain tapahtumassa, Hulin täytyy nähdä koko ajan kaikki, eikä se oikeastaan pysty rentoutumaan ollenkaan. Ja näin on siis ollut jo pentunakin. Eccu pääsi viime viikon lauantaina meidän mukaan Isokyröön ryhmänäyttelyyn sekä myöhemmin vielä Teuvan kesätapahtumaan Sauna-ajoihin. Näyttelyssä Eccu oli toki kiinnostunut kavereista, mutta eipä mennyt kauaa, kun se alkoi nukkua siellä tyynen rauhallisesti. Sauna-tapahtumassa oltiin vain Eccun kanssa, ja sielläkin se kulki oikein nätisti hihnassa ja lopulta nukkui ihmisvilinässä serkkuni tyttöjen silitellessä. <3 Mutta älkää ymmärtäkö väärin, ei Eccu silti rauhallinen ja hissukka ole! Ero Hulin ja Eccun välillä on ehkä siinä, että Huli ei pentuna rauhoittunut kuin nukkuessaan, mutta Eccu pystyy olla paikallaan hereilläänkin. ;)

Eccun kyttäys ennen hurjaa hyökkäystä :D (kuva otettu 2.8.)

Vauhtia riittää! (2.8.)

Hianot pojat <3 (2.8.)

Hulin väistöliike :D (2.8.)
Lisäksi Eccu on tykkää paljon enemmän paijauksesta kuin Huli pienenä. Oon onnessani, kun näyttää siltä, että saan Eccusta vihdoin kaipaamani sylikoiran! :D Huli ei ole koskaan viihtynyt sylissä, mutta Eccu on nukkunut melkein joka päivä mun sylissä päikkärit. <3

Muita erojakin oon jo huomannut. Eccu on aika äänekäs, ja ilmoittaa kyllä jos joku tulee ovesta tai kuuluu outo ääni. Huli on tässä suhteessa ollut aina todella hiljainen. Sehän haukkuu oikeastaan vain aiheista "Anna se jo!/Kaveriiiiiiii!/Ei saa leikkiä ilman mua!/Älä mee!". :D Vielä Eccun haukunta ei silti ole ollut haitaksi. Korviin vain välillä ottaa, koska tuon pienen ukkelin haukku on todella kova!

Autojen jahtaamistakin on jo havaittavissa. Huli ei ole koskaan jahdannut edes pyöräilijöitä (vai kultaako aika muistot?), mutta toki se on aina tervehtinyt joka ikisen ihmisen vähintään hännän heilutuksella. Eccua kiinnostaa kamalasti mopot ja autot, ja poitsu vetää aika hurjastikin välillä niitä kohti, kun lenkillä niitä näkyy. Toivon todella, että kun asutaan näin keskustassa, autot ja muut ei lopulta enää kiinnosta Eccua, kun niitä näkee joka päivä. Toivon toivon toivon...

Koirakohtaamisia ei valitettavasti ole tullut kuin pari. Eccu tykkää ainakin haukkua, ja saa joskus Hulinkin möykkäämään. Siksipä saisi tulla enemmän kohtaamisia, ettei vastaantulevista koirista tulisi niin outo juttu, että joka kerta pitäisi yhdessä möykätä. Hulihan yksinään on ohittanut koirat melko hiljaa ja joskus vähemmällä hihnassa pomppimisellakin on päästy. Eli toivon myös, että lopulta Eccu oppis Hulilta hiljaisuutta eikä toisinpäin. ;)

Mitäs me ollaan sitten puuhattu? Oikeastaan ei mitään erikoista näyttelyn ja sauna-ajojen lisäksi. Huli oli näyttelyssä nyt toista kertaa Valio-luokassa ja tuomari jätti tällä kertaa SA:n antamatta puuttuvien hampaiden vuoksi. Erinomainen tuli siis kuitenkin, ja Hulin sukulaiset osaltaan pärjäsivät myös hyvin! Hassua nuo tuomareiden näkemykset, kun viimeksi oltiin VSP, vaikka tuomari huomasikin hammaspuutokset. :D

Hulin arvostelu:
"Erinomainen kokonaisuus, kaunis pää ja ilme. Yläleuan P2:t puuttuu. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä runko, erinomainen raajaluusto. Kannukset on. Erinomainen karvapeite ja väri. Liikkuu hyvin."

Huli the karvakasa näyttelyssä. (3.8.)
Viikko sitten Jarry teki aidan jo niin valmiiksi, että pojat on jo saaneet olla siellä. Ovi tosin puuttuu (keksin kottikärryistä väliaikaisen "oven";) ja jotain pientä tukemista ja fiksailuakin aita vielä kaipaa. Poikien mielestä hauskinta näyttää olevan hippaleikki ison puskan ympärillä, ja etenkin Huli tykkää harhauttaa Eccua vaihtamalla yhtäkkiä suuntaa. Kesken juoksun pitää myös välillä hypätä altaaseen, jonne Eccu meni jo kerran pää edellä. :D Sisäsiisteyshommat on alkaneet sujua myös melko hyvin, kun aamulla avaan vain takaoven koirille. Tosin kaverukset ei ainakaan vielä viihdy ulkona kahdestaan, vaan ne istuu ja haukahtelee oven takana. Tyypillistä islistouhua?

"Olen tämän talon ainoa aikuinen ja viisas." (11.8.)
Söpönen <3 (11.8.)
Myöhemmin taas lisää! 

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Eccu on...

iloinen,
sosiaalinen,
kovaääninen,
hassu,
hellyydenkipeä,
ahne,
voimakastahtoinen,
ja fletkumato,
joka
syö kaikki puruluut, koska Huli antaa,
ilmoittaa uusista äänistä kovaan ääneen,
nukkuu pää mun tai Jarryn jalan päällä,
tykkää olla sylissä,
leikkii kaikella
ja osaa jo suurinpiirtein sanat "Eccu", "ei" ja "istu".




Eccu is

happy,
social,
loud,
funny,
cuddly,
greedy,
strong-willed,
and "Flobberworm"
who
eats all the bones because Huli gives them,
barks for every new noise,
sleeps head on my or Jarry's foot,
likes to be in my arms,
plays with everything,
and knows almost the words "Eccu", "no" and "sit". ;)


sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Eccu Eemeli

Perjantaina ajettiin Helsinkiin hakemaan pikkuista hollantilaista lentokentältä. Lähdettiin jo aamusta, koska piti käväistä parissa paikassa matkalla. Kummasti se aika vain meni, vaikka sitä piti olla liikaakin, ja lentokin laskeutui 18 minuuttia etuajassa. Haettiin mun veli Malmilta kyytille (tuli myös Teuvalle) ja siinä vaiheessa kello oli jo puoli kuusi ja lentokone oli laskeutunut 17.07. Paikalle oli helppo päästä, mutta mentiinkin aluksi ihan väärään rakennukseen. Lopulta oikeassa rakennuksessa meille sanottiin, että menee jonkun aikaa.

Mua jännitti ihan hirveästi, ja oli jännittänyt koko päivän pikkupoitsun puolesta. Oli ihan outo olo. Ehdittiin odotella vain ehkä 10 minuuttia, kun virkailija jo huikkasi, että pentu olisi valmis! Katsottiin papereita, ja henkilötodistustani tutkiessaan, mies alkoi mumista, että tässä on kyllä nyt väärä nimi. Eli siis Hulin kasvattajan nimi. Selitin sitten, että ollaan sitä yhdessä hankittu, ja että olen kyllä ilmoittanut nimeni sinne. Virkailija alkoi puhua valtakirjasta ja siinä vaiheessa mulla alkoi jo verenpaine nousta. Näytin sille puhelimestani (älypuhelin on huippu!) sähköpostin, jonka olin saanut, ja viittasin, että papereissa luki alla, että minun niminen henkilö hakee koiran. No sitten se vielä jotain mumisi, ja tutki, mutta antoi kuin antoikin paperit, joilla koira haettiin rahdista. Huh huh.

Jännitys oli aivan kaameaa siinä vaiheessa, kun annoin paperit rahtimiehelle. Se lähti trukilla isoon varastoon ja käski odotella ulkona. Jonkun ajan päästä se tuli takaisin trukillaan, pienen pieni boksi kyydissä ja sieltä näkyi NASSU. <3 <3 <3 Tässä vaiheessa purskahdin itkuun aivan täydellisesti, enkä meinannut kyyneliltä edes nähdä mitään aluksi. Poitsu raapi boksin ovea ja oli oikein onnellisen näköinen. Allekirjoitin vielä jonkun paperin (ei mitään hajua, minkä) ja rahtimies avasi boksista nippusiteet pois. Boksissa olikin pojun hienot valjaat ja hihna, narulelu ja kodilta tuoksuva peitto mukana. <3 Auton luona otettiin innokas kaveri pois häkistään ja saatiin siltä iiiihanat iloiset suukot ja tervehdykset.




Poitsu sai lopulta nimekseen siis Eccu (lausutaan Ekku), kun Reykur ei sopinut meidän suuhun (eikä edes tiedetty miten se lausutaan oikein). Remu, Ryti ja Samu olivat myös vaihtoehtoja loppuun asti, mutta selvä Eccuhan se sitten oli. :D

Oltiin kotona vasta yhden jälkeen ja tehtiin niin, että mä tutustuin Ecun kanssa uuteen kotiin sillä aikaa, kun Jari vei mun veljen porukoille ja haki sieltä samalla Hulin. Koirat kohtasivat ulkona ja Eccu päästikin aika kovan haukun Hulin nähdessään. Leikki alkoi melkein heti, mutta huomasin, että Huli oli vähän stressaantunut välillä. Kolmen aikoihin oltiin menossa nukkumaan, mutta eihän meidän virittämät pentuaitaukset pidelleet pikkupoikaa. Tuolit ja aidat vain kaatui, joten menin sitten nukkumaan patjalle aidan lähelle. Nopeasti tuli rauhallista, ja nukuttiin melkein kuusi tuntia putkeen. Tai Eccu nukkui. Huli heräsi joka kerta, kun Eccu äänteli tai vaihtoi asentoa, ja tuli mun yli katsomaan Eccua ja tietenkin herätti mut samalla. :D




<3




Ensimmäiset päivät on menneet kivasti. Pojat alkoi nopeasti leikkiä kuin vanhat kaverit. Välillä Huli meinaa olla liian raju, mutta Eccukin kyllä repii Hulilta karvoja hännästä ja kaulurista ja pitää kovaa meteliäkin. :D Ruokailua pitää vahtia, koska Huli syö hitaasti ja Eccu nopeasti, eikä Huli meinaa mitään, vaikka sen kupille tullaan. Puruluutkin Eccu on saanut syödä, Hulin mielestä on kivaa saada luu (yleensä vahingossa) ja mennä se suussa pentua pakoon. :) Hippa loppuu yleensä siihen, että Huli tiputtaa luun ja Eccu alkaa järsiä sitä.

Yksinolo on ihan hirveää Eculle, ja sitä pitäis nyt treenata kovasti. Suunniteltiin alunperin, että kun koirat jätetään yksin, Eccu on aidatulla "pentualueella". Eccu on osoittanut kuitenkin pääsevänsä vaikka mistä, niin on aika riskialtista yrittää laittaa sitä aitaukseen. Kerran poitsu on jo ollu aitojen alla jumissa... Ei olisi kiva teljetä sitä siihen boksiinkaan. :( Ensi yönä on kai pakko kokeilla laittaa se boksiin ja sängyn viereen. Olen nukkunut jo kaksi yötä patjalla, ja niska on niin jumissa että päätä särkee...

Kohta lähdetään mökille, ja Eccukin pääsee kunnolla lotraamaan veteen. Pojat on kovasti leikkineet lastenaltaassa meidän pihassa, mutta koska meidän koira-aitaus on vielä kesken, molemmat on joutuneet olla kiinni. En malta odottaa, että saadaan aitaus valmiiksi!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Muutama lomakuva

Viimeisellä lomaviikolla päästiin oikein reissuunkin. Vuokrattiin pikkuinen asuntoauto ja lähdettiin sillä Punkaharjun kautta Espooseen, sieltä Veikkolaan ja lopuksi Sastamalaan. Kumpikaan meistä ei ollut ennemmin matkustanut asuntoautolla tai -vaunulla, ja hetken kyllä kestikin, että esimerkiksi kahvin keittäminen onnistui. Leirintäalueella elo oli kuitenkin oikein mukavaa ja rentoa, ja Hulikin tykkäsi kovasti, kun sai olla ulkona ja uida. :)

Punkaharjulla grillattiin, lenkkeiltiin aarnimetsissä, ja pyöräiltiin vuokrapyörillä harjua pitkin. Harjun alamäissä mua vähän hirvitti, kun pyörä meni niin vinhaa vauhtia, mutta ylämäissä saikin sitten polkea melkein jalat maitohapoilla. :D Saatiinkin käveltyä ja pyöräiltyä parin päivän aikana noin 28 km. Punkaharjulla olis viihtynyt kauemminkin, mutta meidän piti ehtiä Jarryn siskojenkin luo, niin oltiin harjumaisemissa vain kaksi yötä. Sukulaisissa viihdyttiin myös kaksi yötä, ja viimeiseksi yöksi ajeltiin Sastamalaan. Huli oli oikein karavaanari, ja yllättävän tyytyväisenä jaksoi ollakin autossa, vaikka matkaa kertyi noin 1200 km.

En jaksanut tyhjätä kameraa, mutta tässä nyt joitakin kuvia, mitä oli koneella reissun varrelta. :)

Meidän piili!

Hugsi...

...ja Hugsi.

Ja vielä märkä Hugsi :)

Kuvissa maisemat ei näytä kyllä miltään... Mutta hienoa oli!

Joku kiva paikka Punkaharjun metsäpolkujen keskellä.

Koulussa oon siis ollut jo taas viikon verran, ja täytyy sanoa, että motivaatio on nollassa. Ehkä se syksyn mittaan taas palailee, mutta tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin vain töihin. En jaksaisi enää yhtäkään koulutehtävää enkä varsinkaan hensua. Nytkin olis tehtävälistalla joku samperin kirjareferaatti (tärkeää hoitajalle?!) ja hoitotyön tehtävä. Ärh.

Onneksi näyttää siltä, että Reykur saapuu vihdoin ensi viikolla Suomeen!
Can't wait to meet Reykur! <3

P.S. Nimiehdotuksia otetaan vielä vastaan. ;)

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Muukalainen kaukaa

On aika paljastaa täällä blogissakin...


Hänen nimensä on 
Reykur Lundsson frá Fuglatorgi 

Hän on syntynyt 17.5. Hollannissa Fuglatorgi-kennelissä ja hänestä tulee uusi perheenjäsenemme parin viikon sisällä. 
Pikkupoika saa meiltä varmasti rakastavan kodin, jossa Hugsi-isoveikka puhdistaa korvatkin säännöllisesti. :)


Welkom Reykur! <3

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kavereita ja kuulumisia

Meikäläisen loma alkoi jo viime viikolla, kun tein viimeisen harjoitteluvuoroni yöpartiossa. Oli tosi kiva yö, mutta vielä kivempaa oli päästä lomalle! :) Olin kyllä aika pöllönä sen koko tiistain, kun olin aamuseitsemältä tullut kotiin. Illalla kuitenkin mentiin agilityyn Hulin kanssa.

Mulla alkaa mennä huvitus tuohon agiin, koska nyt, kun mentiin jatkokurssille, siellä on tietenkin uudet koirat ja uudet hajut. Huli alkoi just tottua niihin alkeiskurssin koiriin ja pystyi unohtamaankin ne hetkeksi, mutta nyt taas pitää kolmen uuden koiran kanssa treenata, niin eihän siitä mitään tuu. Eniten ärsyttää se, että nämä muut kurssilaiset on taas semmosia, jotka on kisanneet vähintään putki+aita-rataa, ja ne kehittää siellä mm. ohjaustekniikoitaan ja valssia. Ja me Hulin kanssa sitten... No, Huli on ollut nyt kevyessä narunpätkässä, että on edes joku josta ottaa kiinni, jos se meinaa lähteä muiden koirien luo. Huli toki menee esteistä, niistä kepit ja puomin se on ehkä hokannut nopeiten, mutta meno on hyvin hidasta, ja välillä tuntuu kuin puhuis kuurolle. Huli siis lähinnä haaveilee muuta, eikä sitä oikein kiinnosta yhdessä tekeminen. Ainoa hieno juttu on se, että odottaminen sujuu! Eli Hugsi on hokannut, että pitää istua ja odottaa, ja sitten käskystä vasta saa tulla aidan yli. Jippiiii! Paitsi tässäkin on pari kertaa käynyt niin, että Huli on vain jo niin väsynyt kuumuudesta, että tykkää istahtaa, mutta ei jaksa tulla mun luo. xD

Agi-ohjaajalla menee varmaan meidän kanssa jo hermot, ja viimeksi se sanoi "No vielä voin antaa luvan pitää sitä narussa", eli seuraavalla kerralla luultavasti Huli pitää päästää irti. Kun oliskin aidattu kenttä! Mutta ei! Ja tiedän, että Huli menee vielä tappelemaan yhden toisen jätkän kanssa, eikä kuule vaikka kuinka huudan... Agimotivaavioni on siis viety, kiitos Hulin. :'D

Juhannuskin meni yhtäkkiä. Veljeni tuli Albert-pojun kanssa kylään ja juhlittiin meidän Mamman 84-vuotissynttäreitä. Oli tosi kiva Juhannus, vaikkei missään käytykään. Mökillä käytiin ennen Juhannusta äidin ja Mamman kanssa, ja Hugsi pääsi tietenkin uimaan. Mulla on vielä talviturkki, ja pysyy!





Juhannuksen jälkeen maanantaina Jarru lähti työreissulle, vaikka silläkin olis pitänyt alkaa jo loma. Onneksi maanantaina tuli vieraita, nimittäin Inkeri ja Venny-islantilainen. Mentiin noin kolmen kilometrin lenkki metsäautoteillä ja lopuksi uitettiin koiria (ja virutettiin kurat pois koirien tassuista) louhoksen vedessä. Oli tosi kivaa ja koirillakin hauskaa. Välillä heinikossa näkyi vain valkoiset hännät. :) Totesin myös, että Huli todellakin kaipaa kaveria, ja varsinkin rotukaveria! Vennyn ja Hulin yhdessä kulkeminen oli aivan tietynlaista, ihan kuin aina kulkisivat yhdessä. :)




Tiistaina leivoin herkkusieni-kasvispiirakkaa ja mustikkarahkapiirakkaa (tuli aika hyvää!), koska keskiviikkona kylään tuli vuorostaan luokkakavereita Kauhajoelta. Oli tosi mukava jutella harjoittelusta ja käytiin kirppiksilläkin. Kouluun ei oo vielä yhtään ikävä, vaikka ehkä noita kavereita olikin. :) Jarru tuli sitten myöhään keskiviikkoyöllä kotiin, mutta lähti vielä seuraavana päivänä Vaasaan töihin, eli ei päässyt vieläkään lomalle.

Torstai-illalla sitten taas Hugsi näki rotukavereita, kun Heidi tuli Teuvalle neljän islistytön ja yhden amerikanakitansa kanssa. Käytiin metsäteillä kuraamassa koirat ja "pestiin" ne taas louhoksella. Huli oli aluksi vähän ihmeissään, kun naisia oli niin monta, mutta lopulta ihanin taisi olla 8-vuotias Siru. ;)

Perjantaina lähdin Tervajoelle moikkaamaan rakkaita kavereitani ja heidän kissojaan. Päivä meni nopeasti, vaikkei oikein mitään erityistä tehtykään. Tosi kiva päivä oli kyllä! <3 Käväistiin Seinäjoella, ja ostin Hulille lapsellisen (ja hieman hävettävänkin) kahluualtaan. Seuraavana hellepäivänä laitan sen ulos, niin tuo pöllö saa siinä lotrata.

Siinäpä ekan lomaviikon touhut! :)

JadeBagel ja Iiris <3
JadeBagel näyttää, miten kesällä hengaillaan :)

Kyrönjoki


Ai niin joo. Kuulemma piti leuhkia vielä tällä: MEIDÄN HULI OLI VSP ISLANTILAISTEN ERKKARISSA JOS ETTE TIENNEET!!!! :DD