Torstaina alkoi tottakai vähän tuntua myös mun kurkussa, ja hain heti apteekista kaikkea mahdollista flunssalääkettä. Siivosin koko talon ja vaihtelin verhojakin, ja illalla olin ihan poikki. Perjantaina sitten olikin jo yskää, mutta menin antamaan toisen näyttöni ja saatiin asukkaiden kanssa istutettua rairuohot niiden askartelemiin kippoihin. Lisäksi koristeltiin pajuja ja oli kyllä muutenkin tosi kiva päivä, yskästä huolimatta. :)
Lauantaina olin aamusta ihan tööt ja pää oli niin sanotusti täynnä räkää... Meninpä kuitenkin taas töihin, mutta olo oli kyllä välillä vähän epätodellinen. En oikeastaan edes muista, mitä me tehtiin lauantaina... Ai niin, mehän leivottiin! Sinnittelin siis sen päivän kuitenkin, ja kotiin päästyäni kuume sitten alkoi nousta ja olo olikin ihan hirveä. Nukuin koko illan epämääräistä koiranunta ja vasta kahdeltatoista nousin juomaan. Pää tuntui isolta ja painavalta ja mua pyörrytti. Mittasin kuumeen, ja hoppsan 39,5. Ilmankos oli vähä kiikkerä olo! Otin buranaa ja menin nukkumaan ylläni kolme paitaa ja villasukat. Sydän hakkas päässä kummasti, mutta nukahdin kuitenkin. Hieman kyllä pelottikin, että pitääkö lähteä yöllä päivystykseen...
Aamulla aikaisin sitten heräsin siihen, kun oli ihan järkyttävän kuuma, ja kuume olikin sitten laskenut. Eipä siinä, lähdin viimeistä näyttöä antamaan! Vähän mietin, että oonko ihan idiootti, kun pakolla hankin itselleni uudestaan korkean kuumeen... Olin kuitenkin vain osan päivästä, eikä kuume ole ainakaan vielä noussut. Nyt vain voin todeta, että onpahan nyt näytöt tehtynä tuskasta huolimatta! :'D
Hoh hoh. Olipas mielenkiintoista? Huli on kyllä vähän tylsistynyt, kun ei olla päästy pidemmille lenkeille, eikä musta oo saanu oikein leikkikaveriakaan. Jarry vei sitä onneksi eilen pitkälle pyörälenkille. (Sanoi ennen lenkkiä: "Ei siellä liukasta oo..." ja lenkin jälkeen: "Meinasin kaatua kolme kertaa.")
Hokasin tässä, että Hulin ja meidän kalenteri on aika täynnä huhtikuulla! Lappeenrannan KV näyttely on viikon päästä, eli 1.4. Se onkin vuoden eka näyttely ja jännätään taas sitä viimeistä sertiä. Samalla mennään vihdoinvihdoinvihdoin rakkaan ystäväni ja hänen miehensä luo kylään. Ollaan nähty Paulariikan kanssa viimeksi silloin, kun Huli oli just haettu meille, eli yli 2 vuotta sitten! Järkyttävää! "Kummitäti" on siis nähnyt Hulin viimeksi, kun se oli tämmönen naskalihampainen Tasmaanian tuholainen:
Niiiin ja sitten 13.4. on vuorossa Vaasan KV ja 27. tai 28.4. hirrrrrveen jännittävä Luonnetesti Tuusulassa. Saadaan siis aika paljon ajella huhtikuulla! :P
Nyt mehua nassuun ja peiton alle!
Voi toivottavasti teille lohkeaa nyt se vika serti! Kyllä sietäisi Hulinkin jo päästä valioiden joukkoon. Tai no ainakin sitten luonnarin jälkeen! :D Toivon todella että pääsen sitten teitä katsomaan sinne!
VastaaPoistaJep jep, jännäksi menee! :) Toivottavasti nähdään!
PoistaHaa, eipäs ole mennyt kuin kolme kuukautta tajuta, että meikähän voi nykyään kommentoida Blogspotiin, eli vois hinautua tännekkin kurkkimaan! Edellinen kone ei jostain syystä koskaan vetänyt viestejä läpi. Yritin eri tavoin jättää kommenttia, mutta pyh. Sillä ja Blogspotilla oli jotain kränää ihan selvästi..
VastaaPoistaVaasaan mekin tosiaan tullaan. Hakemaan Brennalle EH. Teini tietää Brennan virheet, mutta tykkään tuomarista tosi paljon, eikä oo nyt muutamaan kuukauteen käyty näytelmissä, joten päätin ilmottaa. Paljon rahaa yhdestä turhasta tuloksesta, mutta menköön. Kun sain ilimaasen kyydinkin. Tsiisös. :D
Ja on ne islantilaispennut niiiin söpösiä. Aatella että Hulikin ollut tuollaanen pieni palleroinen, tuo tui. :3
Kiitos Henni kommentista! :)
PoistaKiva nähdä Vaasassa! Vaikka EH tulee varmaan meillekin sieltä. ;D
Tsemppiä viimeisen sertin metsästykseen! On se kumma jos ei noista kummastakaan tipu sertiä >:( Ja on kivaa ja epätodellistakin ajatella, että ollaan samassa näyttelyssä 13.4.! Näemme siis parin viikon päästä :)
VastaaPoistaJa Hennikin on tulossa vaasaan! Kyllä kannatti maksaa ittensä kipeäksi tästä näyttelyreissusta :D
Kiitos! On kyllä kivakiva reissu tiedossa Vaasaan! :P
PoistaMistä muuten tulee blogin osoitteen "salsystir"?
VastaaPoistaHöh. Ihan tyhmä. :'D Trainin, minun lempparibändin, biisistä "Hey, Soul Sister" epätäydellisesti käännetty islanniksi, ja poistettu a:n päältä siihen kuuluva heittomerkki. :---D
PoistaMakes sense. :D
Poista