maanantai 26. maaliskuuta 2012

Huli x 100

1. Huli on päivän piristäjä.
2. Hulin häntä heiluu niin, että koko koira on mutkalla.
3. Hulin yksi lempinimi onkin Hulikopteri.
4. Huli antaa paljon pusuja.
5. Se pussaa myös korvat ja nenän, jos vain saa.
6. Huli on myös herkkupeppu. Kaikki ihmisten ruoat käy, mutta omat raksut se napsii välillä vähän tylsistyneenä.
7. Huli osaa varastaa pöydällä olevilta leiviltä kinkut päältä.
8. Huli osaa myös komentaa, jos asiat eivät tapahdu hänen tahtiinsa.
9. Meteliä herra pitää myös autossa vinkumalla ja välillä muille koirille haukkumalla.
10. Huli tunnistaa sanat "pihalle", "pissalle", "koirapuistoon", "Nelli", "Jari", "mennäänkö?" ja "pallo".
11. "Nelli" on sana, mikä saa aikaan hepulin.
12. Nelli onkin Huli paras kaveri.
13. Niillä kahdella on omat jutut.
14. Nelli on aina nopeampi ja ketterämpi, ja Huli onkin täysin tassun alla.
15. Huli silti rrrrakastaa Nelliä ja putsaa neidin korvatkin aina tarvittaessa.
16. Kummallista kyllä, Mandin tullessa joukkoon, Huli ei enää muistakaan Nelliä.
17. Mandi on ilmeisesti niin kaunis ja tuoksuu huumaavalta, kun Hulin ylitsepursuava vietti lähtee heti Mandin seurassa käyntiin.
18. Huli on täysin kuuro ja sokea kaikelle muulle, kun se jahtaa Mandia.
19. Huli haluaa aina omia Mandin, eli koirapuistossa se ärisee kaikille, jotka vain menevät Mandin ohitse.
20. Huli kuulostaa tuolloin pieneltä kärpältä, eikä sille voi oikein kuin nauraa.
21. Joskus kuitenkin Hulin esitys menee niin pitkälle, että se alkaa tappelemaan jonkun toisen pojan kanssa.
22. Silloin saan hävetä koirani puolesta, mutta onneksi mitään pahaa ei ole ainakaan vielä sattunut.
23. Tiedän nykyään Hulista, milloin se meinaa aloittaa rähinän, joten olen pari kertaa onnistunut sen estämäänkin.
24. Nykyään yritämme mennä vain Nellin kanssa tai hiljaiseen aikaan koirapuistoon.
25. Muutenhan Huli on kauhean kiltti ja mukava otus.
26. Sen touhuille täytyy välillä nauraa ääneen.
27. Illalla se usein tulee nojatuolin tai sohvan viereen rapsuteltavaksi.
28. Rinnasta ja korvan takaa täytyy rapsutella, kunnes Hulin silmät alkavat mennä kiinni.
29. Sylissä Huli ei tykkää olla.
30. Mutta silloin, jos joku syö sohvalla esim. kinkkuvoileipää, Huli tulee syliin asti ja noin 5 cm päähän voileivästä.
31. Joskus se vielä kuolaa voileipää katsellessaan.
32. Huli tykkää katsella ikkunasta.
33. Teuvan kotona se istuu lähes koko ajan ikkunalla ja ikkuna onkin täynnä nenän kuvia.
34. Huli rakastaa uimista.
35. Kesän ollessa lyhyt, Hulin mielestä on siis hyvä pitää uimataito muistissa uimalla silloin tällöin omassa vesikupissa sekä juoksemalla lätäkköjen läpi.
36. Suihku ei kuitenkaan ole mukava paikka. Huli kyllä antaa kiltisti suihkuttaa, mutta korvat ovat päätä pitkin ja asento hyvin jäykkä.
37. Kuivaamisesta Huli tykkää. Se pussailee ja heiluttaa häntää.
38. Huli inhoaa sadetakkiaan.
39. Myös heijastinliivi on inhottava, mutta hieman siedettävämpi.
40. Ulos mentäessä Huli istuu oven eteen, odottaa että muut ovat menneet ensin ovesta, ja seuraa sitten perästä, kun on saanut siihen luvan.
41. Ulkona Huli saa kulkea melko vapaasti ja merkkailla oman mielen mukaan.
42. Vierelläkin se osaa silti kulkea.
43. Tosin toista koiraa ohittaessa Huli yleensä pomppii takajaloillaan eteenpäin kuin kenguru.
44. Räksyttäjän tullessa vastaan, Huli tyytyy inisemään tai kurnuttamaan hiljaa ja katsomaan sitten ohituksen jälkeen räksyttäjän perään.
45. Yhdelle naapurin räksyttäjäkoiralle Huli vastaa kummasti kurnuttamalla ja joskus harvoin myös haukkumalla.
46. Kotona Huli haukkuu joskus ulkoa kuuluville äänille, mutta enimmäkseen ilmoittaa asiansa vain parilla haukahduksella.
47. Kovaksi haukkujaksi Hulia ei siis oikeastaan voi sanoa.
48. Hulilla on monia lempinimiä.
49. Hugsi-bugsi, Huli-vili, Tepsukka, Höppänä, Hupsu ja Tupsukorva, siinä esimerkkejä. 8)

Huli Teuvalla ikkunalla.

50. Huli puskee jalkoja kuin kissa ja pesee naamansakin aamuisin.
51. Venyttelyn Huli myös taitaa varpaita myöten.
52. Usein venyttelyn jälkeen Huli jääkin hassuun sammakkoasentoon makaamaan.
53. Eli sillä on kaikki tassut eri suuntiin.
54. Sammakkoasennon lisäksi Huli tykkää maata selällään "tavarat levällään".
55. Selällään maatessaan, Huli tykkää kovasti jos sen massua rapsutellaan.
56. Huli piilottelee puruluitaan pitkin kämppää.
57. Huli piilottaa luitaan sohvalle, nojatuoliin tai johonkin sopivaan nurkkaan näkymättömällä hiekalla.
58. Sohvatyynyt saavat myös kyytiä ja pari sanomalehtäkin on mennyt paloiksi Hulin peitellessä aarrettaan.
59. Jos joku menee sattumalta istumaan piilotetun luun lähelle, Hulin on otettava luu heti pois ja etsittävä sille uusi piilo.
60. Huli saattaa siirtää luunsa paikkaa kolmekin kertaa, kunnes se tyytyväisenä alkaa syödä sitä lattialla.
61. Huli ei pidä hiustenkuivaajasta.
62. Silti sen pitää aina päästä katsomaan, kun kuivaajaa käytetään.
63. Huli ei myöskään pidä imurista.
64. Sitäkin sen täytyy kuitenkin seurata koko ajan.
65. Sohvaa imuroidessa Huli yrittää ottaa imurin suutinta kiinni ja haukkuu sille.
66. Sohvan alta imuroidessa, Hulikin on makuullaan maassa ja katsoo sohvan alle.
67. Mitään ei siis tarvitse tehdä yksin, kun Huli on paikalla.
68. Joskus kun tiskaan, Huli saattaa tulla taakseni istumaan ja nojata sääriini.
69. Huli myös tykkää pökkiä nenällään ihmisiä jaloista.
70. Innostuessaan se voi ottaa vähän housuistakin kiinni.
71. Lammaskoira se näemmä sitten on.
72. Myös vinkuvalla pallolla pitää tökkiä ihmistä niin kauan jalkoihin, että se lähtee leikkiin mukaan.
73. Pallon vingutus vain kovenee, mitä kauemmin Huli jouttuu sillä tökkiä.
74. Huli rakastaa pallon hakemista.
75. Huli oppikin maahan-käskyn pallon avulla.
76. Huli laittaa myös päänsä maahan ennen kuin pallo heitetään.
77. Huli pitää myös vetoleikistä, joten se ei aina annakaan palloaan takaisin, vaan roikkuu siinä kiinni.
78. Narulelua vetäessään Huli jopa haukahtelee ja murahtelee.
79. Ulkona Hulilla on myös omat miehiset rutiinit.
80. Jokainen puu, kinos, kivi ym täytyy merkata ja lopuksi kuopia merkin vierestä, että varmasti kaikki näkevät Hulin merkin.
81. Joskus on myös hyvä kuopimisen lomassa sanoa miehekkäästi "BHUH".
82. Lumessa täytyy kylpeä aina hyvän kinoksen tullessa vastaan.
83. Puhdas lumi käy, mutta toki myös pissainen lumi.
84. Hevosen, pupun ja lampaan kakkaa on hyvä maistella, jos sellaista sattuu löytymään.
85. Huli itse tekee tarpeensa mieluiten lumikasan päälle tai puunjuurelle.
86. Merkkailu täytyy muistaa myös eläinlääkärissä.
87. Jos muuta mahdollisuutta ei tule, viimeistään oviaukkoon on hyvä nostaa jalkaa, että muistavat varmasti Hulin käyneen kylässä.
88. Eläinlääkärissä Huli kiskoo hihnassa ja pitää meteliä.
89. Se haluaisi tutustua kaikkiin muihin koiriin.
90. Huli on välillä myös ilkikurinen.
91. Se varastaa heti sukkia pyykkikopasta tai kaapista, jos kukaan ei ole katsomassa.
92. Jos Huli jääkin kiinni varkaudesta, se lähtee hurjaa vauhtia pakoon.
93. Joskus se säikähtää kiinni jäämistä niin, että tiputtaa sukan suustaan.
94. Useimmiten Huli kuitenkin juoksee pakoon sukka mukanaan.
95. Teuvalla Huli tykkää kaivaa Äidin käsityökopasta lankakerän tai juuri valmistuneen lapasen.
96. Huli kuitenkin tottelee hyvin kieltoa, jos se vasta aikoo varastaa.
97. Huli haukkuu unissaan.
98. Joskus se herääkin omaan haukahdukseen.
99. Silloin se nostaa päänsä nopeasti ylös ja katsoo minua ihan kuin minä olisin haukkunut ja herättänyt hänet. (eikä siis koskaan Jarru vaan minä)
100. Hulin kanssa ei todellakaan ole koskaan tylsää.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Välkommen!

No niin. Tämmöiseltä meidän kämpäs näyttää. (silloin kun on siistiä) Mattoja meillä ei siis ole, koska on paljon helpompi siivota, eikä tarvi miettiä töissä ollessa, kuinka monessa palassa matot tällä kertaa on. :)


Meille sais btw joku joskus tulla kyläänkin...!

Uusi sisustuselementti: islanninlammaskoira.




Hirrrveesti pokaaleja!
(SERT, ROP-pentu, mätsäri SIN1 ja mätsäri PUN4)

Booooks!
. . .

Sisustuselementti myös kylppärissä!

Näkymä olkkarin ovelta keittiöön päin.


o_0

tiistai 13. maaliskuuta 2012

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Miksei kukaa oo kertonu

Että Train julkaisee taas uuden levyn!?!

Oon vissiin aika huono fani... :D
Mulle heti kiitos nam!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Komiaa auringonpaistetta

Käväistiin Teuvalla viikonloppuna ja lauantaina ehdittiin ulkoilemaan mökille ja meren jäälle. Oli kyllä aika jännää, kun en ole kävellyt jäällä varmaan 10 vuoteen. Kevätaurinko oli jo kivasti sitä pehmittänyt niin, että välillä jää jousti askelien alla...

Huli toki otti kaiken ilon irti vapaana juoksemisesta. Meinasi mennä pilkkijöitäkin häiritsemään, mutta pysähtyi vähän matkan päähän miettimään, kannattaako sinne mennä vai kannattaisiko kääntyä emännän huudon suuntaan. Lopulta se kääntyi takaisin, mutta sain kyllä aika kauan huudella...

Tässäpä taas kuvia päivästä. (sitä voi sitten miettiä, mikä ihmeen otus kuvissa esiintyy...)


"Lallatilaa! Lumessa on ihanaa!"



Mikäääää???

Kaunis poika <3

Lentävä koira?
---------------------------------------------------------------------------
Illalla käytiin Jarrun kanssa katsomassa Härmä-elokuva, joka ylitti odotukseni täysin. Oli kyllä todella upea ja paras näkemäni suomalainen elokuva! Murrekaan ei ollut teennäisen harjoiteltua. ;) Pidin kovasti kuvauksesta ja maisemat oli tottakai upeita. Kaikki oli kyllä todella hienosti toteutettu, eikä mitään oltu jätetty keskeneräiseksi. Musiikki oli kuin "suuren maailman" leffoissa, ja Mikko Leppilammelle annan kyllä pisteitä, vaikka ennemmin en ole siitä tykännytkään. Kyllä Suomessakin sittenkin osataan! :)

perjantai 2. maaliskuuta 2012

L U V Y O U

Vihdoiiiiinnnn pääsen näkemään Madonnan! 


Hankittiin heti liput Helsingin keikalle, kun ne tuli myyntiin. Ei ihan saatu niitä parhaimpia paikkoja, mutta kentältä kuitenkin. :) On varmasti todella upea show (jälleen kerran) ja tunnelma luultavasti vieläkin upeampi kuin Kylien keikalla.

Mua vain mietityttää tykkäänkö sen uudesta musiikista ollenkaan. Kaksi viimeisintä levyä ostin vasta alennuksesta, kun en tykännyt niiden sinkkubiiseistä silloin uutena oikeastaan yhtään. Nykyään kyllä Confessions on a Dance Floor -albumi lukeutuu yhteen mun lemppareista. :)

Tässä rouvan uusin video, josta en yllätys yllätys tykkää, niin kun en kyllä biisistäkään. Ehkä elokuuhun mennessä olen tähän jo tykästynyt... 8)



-------------------------------------------------------------------------------------------------
Tosiaan olin pari viikkoa sitten Seinäjoella tapaamassa ihanaa Elunaa. Kävin ensin itsekseni kaupoissa tarkoituksena lähinnä vain katsella. Kas kummaa ostinkin sitten kaikkea kivaa ja jopa hyödyllistä!

Body Shopiin pistin melkein 50€, kun ostin Seaweed kasvojen puhdistusaineen, kasvoveden ja kosteusvoiteen. Aika kovaa tököttiä olikin, mutta mulla onkin todella rasvainen iho, joten ainakin se nyt sitten puhdistuu. :) Sain myös hyviä vinkkejä Body Shopin myyjältä kasvojen hoidosta, että ehkäpä mulla vielä jonain päivänä on babyface. ;)


Seinäjoen Aleksi 13 -liikkeessä oli loppuunmyynti ja etsin sieltä kuola valuen alennettuja talvikenkiä. Löysin niiden sijaan maailman ihanimman O.I.S-laukun 40% alennuksella! Ja lopuksi vielä löysin hianot farkut, joista olen myös hyvin onnellinen, vaikka sainkin pulittaa niistä melkein 80€. :)

Eluna tuli sitten koulusta ja mentiin Rossoon syömään. Makuunin irtokarkkisäkitkin haettiin "jälkkäriksi" ja juotiin kaffit Elunan kämpillä. Tosi kiva oli sen kanssa taas jutskailla, kun niin harvoin nähdään. <3 Hassua ajatella, että me kaikki kolme (minä, Eluna ja sen poikakaveri) oltiin kauan sitten samaan aikaan päiväkodissa kurahaalareissa... :D Enemmän pitäis kyllä nähdä, varsinkin kun välimatkaa on vain 80km!

No mutta nyt riittää taas höpinät! Tässä vielä tietenkin miljoona kuvaa ihananananasta laukustani...




tiistai 21. helmikuuta 2012

Päivä kevätauringossa

Tänään oli mahtava päivä ulkoilla, kun aurinko lähes lämmitti ja linnut lauleli.
Siispä käytiin Nellin ja Heidin kanssa hankkimassa D-vitamiiniannokset peltolenkillä. :)









Oli oikein kiva päivä ja kotonakin ehdin tiskata, tehdä jauhelihapihvejä kera muusin ja pestä pyykkiä. :) Pitäis vielä imuroidakin, mutta en tiedä vielä jaksanko... Ainahan sitä myöhemmin ehtii, eikö?

Laitan tänne seuraavalla kerralla kuvia ihanista löydöistä, mitä tein Seinäjoen reissulla viime viikolla. Olen ihan tohkeissani, vaikka rahaa paloikin. :D Oli myös ihana nähdä taas ihanaa Elunaa ja hänen poikakaveriaankin. Mutta ens kerralla siitä lisää!

torstai 16. helmikuuta 2012

Päivän menu

*Kanaa (maustettu paprikalla, mustapippurilla ja valkosipulilla)
*Sipulia
*Old El Paso -kastiketta (Medium)
*Kidney-papuja
*Fetajuustoa

*Nuudeleita

Namiiiii! :P
Olen vasta nyt löytänyt pavut, ja tykkään kovasti! Olen yleensä tosi epäileväinen kaikkea uutta ja outoa ruokaa kohtaan, mutta onneksi uskalsin kokeilla papuja. :) Suosittelen!

Huomenna menen pitkästä aikaa ihana Elunan luokse Seinäjoelle. Yritän muistaa ottaa kameran mukaan, niin olis jotain tänne blogiinkin laittaa... Nämä postaukset kun on nyt olleet vähän köyhiä köyhän elämäni vuoksi. :D

Tässä nyt vielä yksi kuva tuosta yhdestä otuksesta... Pimpeli pompeli!

torstai 9. helmikuuta 2012

Us Against the World

Lempparibiisejä tällä hetkellä...

CP elämäni suurin rakkaus...



...ja ihanin Robbie. <3

tiistai 7. helmikuuta 2012

Life is for living

Töissä ja kotona olen ollut, en mitään kummempaa. Pakkanen ärsyttää, mutta talvi on kyllä muuten kivaa, nyt kun se vihdoin tuli. Hulin lonkkatulos on C/C, mutta vielä ollaan menossa silmätarkastukseen. Eli katsellaan vielä. :)

Vanha ystäväni paniikkihäiriö on taas vaivannut elämääni, mutta ylöspäin taas ollaan menossa. Pitäkää peukkuja...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hugsin fotoja

En ole tainnut ennemmin mainita, mutta Hulia on kyselty alustavasti erään kauniin neidin sulhasehdokkaaksi. :) Siispä käytiin lonkkakuvassa torstaina ja saatiin samalla myös polvilausunto. Polvet oli ok (0/0), mutta lonkkakuvia saadaan odottaa 2-3 viikkoa. Jos lonkat on ok, sen jälkeen pitää vielä tarkistaa silmät.

Kyllä tässä jänskättää tulokset ja myös se, jos Huli tosiaan pääsee sulhaseksi. Taitoja kyllä löytyy! Kukaan tyttö ei pääse Hulin hurjaa viettiä pakoon, mutta epäilen, onko Herra Huulla oikeassa tilanteessa kuitenkaan "homma hallussa". :D Katsotaan nyt miten käy...

Tämmönen se oli lonkkakuvan jälkeen koko päivän...

Unettaaaaaa..............

"Miksi se häiritsee kameralla, kun yritän nukkua?"

Ja seuraava päivänä... (Mitä tässä on tapahtunu??)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Pädädäm

Joulu meni ja vuosikin vaihtui!

Täytyy myöntää, että ei ollut kunnon joulufiilistä tänä jouluna. En jaksanut kuunnella joulubiisejä, pipareitakin tein vain vähän, torttuja en tehnyt ollenkaan ja kinkkuakin mielestäni söin ihan liian vähän. Kivaa tietenkin oli, kun oli taas koko perhe koolla. :) Albert-vauva (jo 6kk!) ja Huli tuli oikein hyvin juttuun; Huli pussasi ja Albert nauroi. <3 Albert ymmärsi nopeasti, että aina kun koira näkyy, naama kastuu, joten se pisti silmät valmiiksi kiinni.  :D Hulin häntää se myös seurasi ja Huli yritti vaivihkaa varastaa vauvan lelujakin... Oli kyllä todella hyvää "siedätyshoitoa" Hulille, kun yleensä se on niin niin lasten perään ja haukkuu lasten äänille. Nyt se jopa suostui vain makaamaan leikkivän vauvan lähellä, eikä enää haukkunut, vaikka Albert itki. Hitsi, kun olisin tajunnut ottaa kuvia niistä kahdesta! :)

Tapaninpäivänä käytiin serkkuni luona, jossa tytöt (4v ja 6v) saivat kiljua vaikka kuinka, ja Huli oli hyvinkin ymmärtäväinen. Kummityttöni jopa halasi Hulia ja Huli ei meinannut siitä oikeastaan mitään. Olen niin ylpeä äippä. <3 Siellä muuten oli myös sähköt poikki, joten istuttiin koko ilta tunnelmallisessa takkatulen ja kynttilöiden valossa. :)

Tässäpä vielä vähän jouluisia kuvia Vaasan kämpältä:




Vuodenvaihde meni töissä ja nukkuessa. Jarru meni Hulin kanssa Teuvalle, joten olin yön yksin. Pääsin töistä klo 23 ja piti taas klo 7 mennä takaisin, joten kerkesin syödä pari leipää, katsoa samalla vähän raketteja ja nukkua noin kuusi tuntia.

Olinkin sitten vaihteeksi töissä kuusi päivää putkeen, ja tättädää, ystäväni jännetuppi saapui jälleen ranteeseeni! Viikonloppuna yritin olla rauhassa ja laitoin siihen jopa äidiltä saamaani coolgeeliä (joka on kyllä humpuukia), mutta tällä hetkellä ranne on niin kipeä, että pakko tässä on lääkäriin raahautua. Höh. Ja mikä into mulla onkaan soittaa johonkin terveysasemalle ja kinuta lääkäriaikaa... Vuokratyöläisena en saa firman työterveyspalveluja. Aika pyllystä, eikö? Nooo, mutta toivon salaa, että pääsen pian pois. Vois sitä paitsi olla, että käteni paranis nopeastikin työpaikan vaihdolla...

Mutta ei valitusta sen enempää! Nyt pitää olla iloinen ihanasta lumesta ja pikkupakkasesta, ja siitä, että uusi vuosi on vasta alkanut! :) Tässä vielä kuvia lauantain mökkireissulta.




keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Lomaa ja leffoja

Omnom. Loma. Tuo maaginen asia. Kaikki työasiat poistuivat mielestä jo ekana iltana, ja Vaasan kämppä jäi tyhjäksi jo lauantaina. Koti, Joulu ja loma! Ihanaa!

Pidetiin Jarrun kanssa perjantaina oma pikkujoulu, kun molemmilla alkoi yli viikon joululoma. Hain Filmtownista irtokarkkeja (parhaita) ja kaupasta dippiä ja sipsiä, ja sitten istahdettiin sohvalle katsomaan Napapiirin Sankarit. Kumpikaan meistä ei ollut nähnyt kyseistä leffaa, ja filmihän olikin todella positiivinen yllätys! Suomalaiset elokuvat on yleensä tosi huonoja, mutta tämä lukeutuu parhaimmistoon Nousukauden ja Pahojen Poikien kanssa. Ja Jussi Vatanen on vaan I H A N A.

Lauantaina vielä siivoiltiin, vein Nellille joululahjan ja pakkasin kaikkea mahdollista mukaan Teuvalle. Ajeltiin Hulin kanssa kahdestaan Teuvalle ja Jarru tuli sitten perässä illemmalla. (mun oli pakko saada oma auto mukaan, koska äitin Toyotalla en ajele...) Viideltä oli kutsuttu kaverin luo pikkujouluun, mutta olin sitten vasta kuudelta siellä. Koolla olikin vain viisi meidän porukasta, vaikka yhteensä meitä olisi yhdeksän. Kivaa silti oli pienelläkin porukalla. :) Illan emäntä oli tehnyt jouluruokaa ja ihania salaatteja, joita ahdettiin mahat täyteen. Ruoan jälkeen leikitettiin kissoja (kaksi sfinxiä ja yksi cornish rex), laulettiin Singstaria ja pelattiin Buzzia. Oli tosi kivaa, eikä tippaakaan alkoholia! ;)

Sisarukset Luna & Rico

Don, johon rakastuin<3
Sittenpähän on tullut siivottua, kokkailtua, shoppailtua viimeisiä joululahjoja ja Hulin kanssa lenkkeiltyä. Pakko kertoa, että tein eilen yyyyli hyvää tortillalasagnea. Eli siis lasagnea, mutta tortillalevyistä. NAM.

Oon myös katsellut lisää leffoja. Toissa iltana katsoin vihdoin Eclipsen. Njäh. Ainoa, mitä pystyn siitä nyt sanomaan on: Edward on ruma ja ällö ja Jacobin veisin vihille heti. Itken siis edelleen tuskaani...

Eilen illalla katsottiin Jaakko-veljeni kanssa Scream 4. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKK!!!!
Annan arvosanaksi 7+. Scream-sarjasta se on varmaankin toiseksi paras. Nevestä tykkään kovasti, mutta jotenkin hahmot jäi ihan pinnallisiksi, jopa se Neve aka Sidney. Cortney Coxin naamaa pelkäsin enemmän kuin sitä naamarimurhaajatyyppiä. Kuinka voi kaunis nainen pilata naamansa noin! Yök. Ja leffan loppu ei vaan loppunu...

Neve Campbell

Nyt leipomaan PULLAA! Varokaa puukkomiehiä!
Hyvää Joulua kaikille! <3

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulumieltä

Kesti kauan tajuta, että on oikeasti jo joulukuu! Ja itse Jouluun on enää vähän yli viikko! Kivaa! :)

Luntakin onneksi tuli, tosin eilen se alkoi uhkaavasti sulaa ja tänään sitä oli enää tooosi vähän jäljellä. Saas nähdä, tuleeko uutta Jouluaatoksi. Ainakin me Hulin kanssa toivotaan niin! Huli rrrrakastaa lunta! Voi että sitä riemua, kun tuli ensilumi ja mentiin ulos. Herra sai pöllökohtauksia ja pomppi lumessa kuin kärppä. Ilmaan heitettyä lunta tai lumipalloja se yritti kiinni hyppäämällä välillä tosi korkeallekin. Hassu. :)

Voi että, viime Jouluna Huli oli vielä pieni kakara! <3 (tässä videossa sillä on hikka...)

Päätin marraskuun alussa, että tällä kertaa ostan kaikki joululahjat kuun loppuun mennessä. Öhöm. Ei ihan. Ei ollut rahaa eikä aikaakaan. Viime viikolla vasta ostin ensimmäiset ja toissa päivänä maanantaina menin kaupungille ajatuksena löytää kaikki loput. Sekin meni pipariksi. En voi ymmärtää, miten ihmisiä riittää joka paikkaan. Normaalit ihmiset kai on töissä maanantaina klo 10?! Mutta eheeei. Kaupat oli sekä tavaraa että mummoja täynnä. Mulle tuli oikeasti hiki, ahdistus ja suuren suuri ärsytys. Joka kaupassa oli käytävät niin täynnä roinaa, että vain yksi ihminen mahtui menemään siitä ilman, että tiputti hyllyistä mitään. Tiimari oli oikein huipentuma. Kuljin siellä kauheat ostoskassit kouras eikä kukaan väistänyt tai antanut tilaa. Kassallakin seuraava asiakas oli niin lähellä takana, että ihme kun pääsin jostain välistä pois. O_o Osa lahjoista oli sitten pakko jättää seuraavaan kertaan, kun olin niiin poikki ja ärsyyntynyt kolmen tunnin shoppailun jälkeen.

Olin kuitenkin ihan tyytyväinen löydöksiini ja illalla askartelin joulukortteja pitkästä pitkästä aikaa. Niistä tuli niin mahtavia, että vain harvat ja raukat saavat niitä. :D Ihan kivaahan askartelu oli, ongelmana taisi olla eniten mielikuvituksen puute... Lisää lapsellisuutta harrastettiin vielä myöhemmin illalla Hulin ja Jarrun kanssa, kun mentiin ulos leikkimään lumipalloilla. Tarkoitus oli heitellä Hulille palloja, mutta kuinkas ollakaan, pallot lensi lähinnä mun päähän ja selkään. Kiitos vaan.

Tämmönen jössikkä se on tänä jouluna :)
Vielä pitäis pari kertaa käydä töissä tällä viikolla ja sitten mennäänkin joulunajaksi Teuvalle. Vuodenvaihteen saan viettää töissä. Alkaa kyllä pikkuhiljaa tuntua, että mun hotelliura lähenee loppuaan. En oikein pidä sitä tärkeänä työnä. Ehkä joskus pidin, mutta en enää. Katselen muita vaihtoehtoja semiaktiivisesti. :)

Jarru osti Huuto.netistä jotkut über hienot ja hyvät kuulokkeet ja kuuntelee nyt niillä musaa itsekseen. Eli varmaan nyt olis hyvä aika tehdä pipareita Hulin kanssa. :P Yritän vielä kirjoitella ennen Joulua!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Happy happy

Joo, meikäläinen täyttää 23 ens viikolla (OMG!), niin pidettiin vähän synttäreitä jo eilen lauantaina Teuvalla. :) Eli paikalla oli Äippä ja Iskä, Mamma, Täti, molemmat veljet ja Jarru. Niin ja Huli tietenki myös! Syötiin aluksi Äitin ihanaa ruokaa ja Mamman perunalaatikkoa, ja sitten myöhemmin kakkukahvit. :)

Laitoin Herra Huullekin rusetin :>

Tunnelmaa...

Sain Äidiltä ruusuja <3
Gaggua! Oon ollut tosi pieni, kun meillä oli samanlainen vihreäkuulakakku. :)

Tein itse kookospalloja :P
Hulia alkaa aina väsyttää, kun on paljon väkeä paikalla :)

Lahjojakin jo sain! Hackmannin paistokasarin, skumppapullon, uudet kuulokkeet mp3-soittimeen, rahaa ja takapenkin suojan (koiralle). :)
Kiitos paljon kaikille! Olette rakkaita! <3

Tänään muuten tulee yhdeksän vuotta siitä, kun Paappamme nukkui pois. Olin tosi lapsi mielestäni silloin, ja siksi usein mietin, minkälaista olisi, jos Paappa olisi vielä täällä. En tiedä, olisiko hän koskaan nähnyt mua aikuisena, koska olin nuorin lapsenlapsista, tyttö ja "Paapan pieni". :) Toivottavasti hän jossain katsoo ja on tyytyväinen meihin. <3