maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pöllöpää vauhdissa

Käytiin tänään äiskän kanssa mökillä katsomassa, onko jo jäät lähteneet ja tottakai otettiin koissu mukaan. Jäitä kyllä vielä oli, mutta vettäkin jo näkyi ja joutsenparisuntakin oli jo ilmestynyt omalle pesintäpaikalleen. Haravoitiin äidin kanssa vähän pihaa ja Huli sai juoksennella niin paljon kuin vain halusi. :)

Tässä kuvasarja Hulin mökkitouhuista:

Hulikin auttoi pihan siivouksessa, ainakin omasta mielestään.











Ens kerralla kerron siitä Vaasan näyttelypäivästä. En vielä ole saanut kuvia päivältä, joten odottelen vielä niitä. :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Sieluni laulaa ja tanssii

Apuvaa, nyt tuli kyllä kauheat paineet!
Joku oli lisännyt mun blogin rotujärjestön linkkeihin. (Tiedän kyllä, ketä tästä voi syyttää...)
Tässä nyt pohdituttaa, että pitäiskö pyytää se sieltä poistamaan, kun kuitenkin höpisen täällä muustakin kuin Hulista... Vai annanko vain olla, niin saa jokainen miettiä sitten, kuinka pehmopäisiä islisomistajat voikaan olla? :D

Nyt taas haluankin jakaa yhden asian täällä, joka ei liity mitenkään islanninlammaskoiriin eikä edes koiriin. Kyse on nyt musiikista.

Saan olla kiitollinen äidilleni, joka on aina laulellut ja ollut musikaalinen, että olen musiikin ystävä. Isäkin tietty laulelee, mutta enemmän huumorimielessä. (Hulille se laulaa yleensä "Hulirumpsis siliän tieeeen..." Älkää kysykö mikä ihmeen biisi tuo on.) Äiti on kuitenkin laulanut kuorossa, eli sävelkorvaa löytyy, ja kyllähän se sieltä on meille kaikille lapsille periytynyt. :)

Itsehän olen pienenä soittanut pianoa ja viulua hyvin huonolla menestyksellä ja laulanut kirkkokuorossa yhden ainoan vuoden. Kärsivällisyyteni ei koskaan riittänyt, että olisin oikeasti jotain oppinutkin. Veljeni taas ovat tässä asiassa olleet täysin erilaisia. Molemmat ovat nimittäin opetelleet itse soittamaan pianoa, kitaraa, bassoa ja rumpuja. Eli siis ilman opettajaa. Enkä ole ollenkaan katkera siitä, että heillä oli hermoja sellaiseen ja minulla ei...........

Molemmat veljeni osaavat myös laulaa, ja heillä on koko ajan erilaisia musiikkiprojekteja menossa. Heillä on joku musiikkihana päässä, joka ei koskaan mene kiinni. Sitä vaan tulee ja tulee eri muodoissa. :D Käsittämätöntä. Joskus harvoin, kun sitten saan kuunnella heidän keskeneräisiä tuotoksiaan, kuuntelen niitä ylpeänä. Enkä ole ollenkaan puolueellinen sanoessani, että kaikki veljieni musiikki on tuhat kertaa parempaa kuin yksikään radiossa pyörivä biisi. :) (...Coldplay on kyllä poikkeus, ehehe...)

Minulle musiikki on osa elämää. En edelleenkään osaa soittaa mitään soitinta, mutta laulan ja tanssin sydämeni kyllyydestä, jos vain saan. :)

Syksyllä aloitettu Zumba on ollut aivan yyyyli ihanaa ja juuri sitä, mitä haluan. Olen aina pitänyt latinalaisesta musiikista ja etenkin tansseista, ja Zumbassa saan nautiskella näistä molemmista! :) Ensimmäisellä Zumba-tunnilla nauroin koko ajan, kun tunsin itseni niin jäykäksi, enkä pysynyt askelissa ollenkaan mukana. Nykyään olen kuitenkin jo jonkin verran harjaantunut. ;) Wii -pelikonsoli olisi hankinnassa, että voisin siihen sitten ostaa Zumba-pelin!

Minä myös hoilaan kurkkuni kipeäksi yksin ollessani ja keksin tuttuihin biiseihin taustalauluja tai "toisia ääniä". Tätä harrastan siis pelkästään omaksi ilokseni, enkä aio koskaan laulaa yksin julkisesti. (Enkä ilman SingStar-peliä. :D )

Usein musiikkisyöppönä eläessä tulee niitä hetkiä, jolloin kaikki levyt on kuunneltu niin sataan kertaan, että haluaisi pakosti keksiä jotain uutta. Uusimmat tuttavuudet ovat tällä hetkellä olleet Adelen uusin levy 21 sekä Saden kokoelma. Aika soulia? :) Lisäksi oli ihana löytää aivan loistolevy vanhojen levyjeni seasta. Nimittäin löysin itse tekemäni levyn, jonka poltin vanhemman isoveljeni valmitujaisiin kesällä 2009. Levy ei ehtinyt juhlissa juurikaan soida, kun oli niin paljon muuta ohjelmaa, mutta minä olen sitä nyt soittanut senkin edestä. Voisin sanoa, että tämä on paras kokoelmalevy ikinä. ;)

Tässäpä biisilista:
1. Buggles - Video Killed the Radiostar (-79)
2. Michael Jackson - Rock with You (-79)
3. Spandau Ballet - Gold (-83)
4. Whitney Houston - I Wanna Dance with Somebody (Who Loves Me) (-87)
5. Bill Medley feat Jennifer Warnes - I've Had the Time of My Life (-87)
6. Toto - Rosanna (-82)
7. Michael Jackson - Remember the Time (-92)
8. Bryan Adams - Run to You (-84)
9. Michael Jackson - Man in the Mirror (-87)
10. Whitesnake - Is this Love (-87)
11. Toto - I Won't Hold You Back (-82)
12. David Guetta feat Kelly Rowland - When Love Takes Over (-09)
13. Michael Jackson - 2bad (-97)
14. Cheek feat Illi - Kanssa tai Ilman (-08)
15- Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Suudellaan (-09)
16. Irina - Liianko Helppo (-07)
17. Backstreet Boys - In Pieces (-07)
18. Katy Perry - Thinking of You (-09)
19. Stina Nordenstam - Little Star (-94)

Hmmh. Googletin kaikkien biisien julkaisuvuodet (suluissa) ja tässähän huomaa, että todellakin olen vanhasieluinen. :D Popin kuninkaalta on levyllä aika monta biisiä, kun tuona kesänä hän menehtyi ja olen fanittanut häntä pienestä asti. <3 MJ always in our hearts!

Pakko laittaa vielä pari noista videoina!
Aika mageet lasit?


Tanssimusaa voi laulaa myös puku päällä!

Illi vaan on... <3 (tämä on sulle Ba)
Nyt noita sanoja kuunnellessa huomaa, että täähän on ihan Hulin biisi! :D

The voice of Stina

Sori sori, nyt tuli hirrrrrrveen pitkä kirjoitelma! Ens kerralla vähemmän!

tiistai 10. huhtikuuta 2012

The show of Hugsi

Se olis sitten pitkästä aikaa näyttelypäivä ens lauantaina. Onneksi tällä kertaa Vaasassa, eli menee noin 5 minuuttia ajaa meiltä. :) Isliksiä on kymmenen ja me ollaan taas Hulin kanssa kehässä ensimmäisenä. Islisten jälkeen sattuu kerrankin olemaan samassa kehässä itälaikat, joten pakko ihastella ne sitten ennen kotiin lähtöä.

Luvassa siis luultavasti näytelmä nimeltään "Näin hienosti osaan istua ja vetää hihnassa", jossa pääosassa Herra Huu. Sitäpä odotellessa...

Tässä kuvia Teuvalta viime viikolta:





perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hau wuf mur

Tämä teksti on minun mielipiteeni asioista. Se joka ottaa siitä herneen nenuseen, saa ihan itsekseen sen herneen myös sieltä kaivaa pois. :)

Olen tässä jo melkein kaksi vuotta lukenut kaikenmaan koirakirjoja, lukenut netissä keskusteluja ja blogeja koiriin liittyen ja katsonut tietenkin Cesarin <3 ja Victoria Stilwellin ohjelmia. En voi sanoa, että tiedän koirista kaiken, mutta aika paljon kuitenkin. Ja onneksi tiedän ja haluan tietää! Vasta Hulin tulon jälkeen olen huomannut miten paljon virheitä ollaan mun kotonakin olleiden koirien kanssa tehty. Ja se on harmillista se. Tietenkin edelleen teen virheitä, joita en edes tiedosta, mutta ehkä koiria ei voikaan koskaan täydellisesti kouluttaa ja hallita. Kyseessähän on kuitenkin todella viisas eläin. :)

Luin tässä viikko sitten hauskaa englanninvinttikoirien omistajan blogia ja olin samaa mieltä hänen kanssaan monestakin asiasta. Aika paljon hänen kirjoitukset olivat saaneet huomiota, mutta mielipide-erot onkin just hyviä! ;)

Blogissa siis tämä ihminen oli kirjoitellut mm. "ojanpenkkataktiikasta". Eli siitä, kun koiran omistajat jäävät ohitustilanteessa ojan viereen seisomaan, kunnes toinen koira on mennyt ohi, ettei oma koira alkaa rähjätä eikä syntyisi siis ongelmia. Tästä asiasta oli blogissa loisto pointti:
"Ajatellaanpa, miltä siitä ohittavasta koirasta tuntuu, kun kohdalle osuu ojanpenkalle pysäytetty kyräilevä lajitoveri. Oletan, että suurin osa lukijakunnasta on naisia, joten havainnollistavana esimerkkinä voimme kuvitella tilanteen, jossa kotimatkalla öisessä rautatietunnelissa täytyy ohittaa tuntematon, oudosti käyttäytyvä mies. Jo matkan päästä näkee, kuinka äijä parkkeeraa tunnelin päähän odottamaan, että tulet kohdalle, mahdollisesti vielä irvistelee perverssisti ja hieroo haaroväliään, ehkä huutelee ehdotuksia lähteä pusikkoon peuhaamaan. Siitä on varmaan tosi helppo mennä coolisti ohi ilman, että sydän alkaa hakata kahtasataa, selkäkarvat nousevat pystyyn ja käsi puristuu nyrkkiin? Voisi siinä alkaa tehdä mieli joko juosta karkuun tai rähistä takaisin.
Paikalleen pysähtynyt vieras koira antaa lähestyville koirille tasan yhden viestin, ja se on tämä:
"YOU SHALL NOT PASS!"

Tämmöisiä ojanpenkkaohittajia minäkin tiedän pari meidän naapurustosta. Todella useinhan ne kääntyy äkkiä toiselle tielle, ettei tarvitse kohdata, mutta aina se ei ole mahdollista, joten ne jäävät paikoilleen odottamaan, että me mennään ohi. Näistä ohituksista 99% menee niin, että ohitettava koira kyttää Hulia, kunnes juuri kohdalla se hyökkää kaikin voimin kohti ja räksyttää hulluna. Tällöin yleensä omistajan reaktio on nykiä hihnasta paniikissa ja hokea turhaan "Sesse, ei, älä, ei...". JES. Juuri näin, ihmiset! \o/ Kiitos, että aiheutatte sekä minulle että koiralleni sydämen tykytyksiä. Onneksi Hulille ei ole ainakaan vielä tullut traumoja.

Ihan huippuluokan ohitus tapahtui tässä viikko sitten, kun vastaamme tuli mies kahden koiran kanssa. Olen nähnyt miehen usein, mutta koskaan ennemmin me ei olla edes oltu samalla tiellä. Heti meidät nähtyään, mies pysähtyi ojan viereen ja otti toisen koiristaan lähelleen. Koira haukahti, jolloin mies yritti mennä näköesteeksi ja piteli ilmeisesti koiraansa pannasta kiinni. Koira alkoi haukkua kunnolla meidän lähestyessä ja mies kumartui koiraan päin ja höpötti sille koko ajan vain "Ei saa haukkua, ei hauku". Ja koirahan haukkui ja yritti nähdä meitä miehen takaa. (Miehen toinen koira muuten tyytyi vain hiljaa katselemaan ojanreunasta tilannetta.) Huli kulki mun vierellä hienosti koko ajan, mutta oli toki kiinnostunut tienreunassa olevista koirista. Kun oltiin päästy kohdalle, haukkuva koira yritti päästä meidän perään ja haukkui vain kovempaa. Mies höpötti edelleen "ei hauku, ei hauku." Yhä tuloksetta.

Kyseessä oli siis suomenlapinkoira, jotka on tosi haukkuherkkiä otuksia, joten herääkin kysymys: Onko tuolle koiralle tehty noin pienestä pennusta asti? Ollaan varmaankin ajateltu, että kun se haukkuu, niin se on vihainen, eli haukkuminen pitää kitkeä pois. Hyvin olivat näköjään onnistuneet siinä! Koirahan tulee ihan hysteeriseksi, kun aina outojen koirien tullessa näköpiiriin, ihminen pysähtyy, kieltää haukkumisen ja pitelee vielä pannasta kiinni. Koirasta tuntuu, että tässä tilanteessa on jotain kummaa ja pelottavaa!
Voi huokaus sentään.

Hyvää tekstiä mainitsemassani blogissa oli myös koiranjalostuksesta. Blogissa oli linkki sivustolle, jossa on vanhoja kuvia eri koiraroduista. Osa kuvista oli jopa 100 vuotta vanhoja ja aika järkyttävää huomata kuinka paljon jotkut koirat ovat muuttuneet. Siis ainakin ulkonäöllisesti.
Esimerkiksi:
Welsh corgi pembroke 1929
Saksanpaimenkoira 1920
Tokihan on paljon myös niitä, jotka eivät ainakaan tuossa 100 vuoden aikana ole paljonkaan muuttuneet, mutta suututtaa aika lailla ihmisten kummalliset kauneusihanteet. Saksanpaimekoirakin on ollut oikeasti joskus hyvinvoivan näköinen! Tästä aiheesta voisi paasata vielä vaikka kuinka, mutta verenpaineeni nousee nyt liikaa. :D

P.S. Suosittelen kaikkia koirista kiinnostuineita/koirien omistajia/koiran hankkimista harkitsevia lukemaan Tuire Kaimion kirjat Pennun kasvatus sekä Koirien käyttäytyminen.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

I want it all

Needja haastoi. :)
Kerro (ilman materiasyyllisyyttä), mitkä viisi tavaraa/asiaa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa! 

1. Home is where the heart is

Ekaksi ostettais Jarrun kanssa tontti jostain kivasta paikasta (=Teuva) ja sitten suunniteltais oma talo jonkun hyvän arkkitehdin kanssa. Suuri hirsitalo johonkin korkealle paikalle olisi ihana. <3 Sisustusarkkitehtikin palkattais, ja tehtäis kodista just meidän näköinen. Myös ovet ja ikkunat suunniteltais taloon itse, ja toki tehtäis isoon pihaan myös pihasauna, pieni lampi suihkulähteineen ja mahdolliselle jälkikasvulle jotain kivaa myös. ;) 

Piha aidattaisiin hienolla aidalla ja islanninlammaskoirat (huom monikko) sais sitten siellä juoksennella. Puutarhan suunnitteluunkin käytettäis rahaa ja aikaa, kaippa on olemassa puutarhasuunnitelijoitakin? Puutarhassa pitäis olla ainakin erilaisia ruusupensaita, erikokoisia tuijia, omenapuita (vaikka olenkin allerginen omenalle) ja kukkapenkkejä, joissa paljon erilaisia kukkia ja kasveja. Sivummalla voisi olla sitten alue, jossa olisi viinimarjapensaita, mansikkamaa, porkkanamaa, perunamaa ja ja ja ja... Tämä lähtee kohta käsistä. :D 

Lisäksi tietenkin Jarrulla olis iso halli, jossa se sais värkkäillä autojaan rauhassa. :)

Kuvat Kontio


2. Bon voyage!

Pariisista ostaisin heti asunnon, jonka parvekkeelta näkis Eiffel-tornin. (tätä kirjoittaessa mulla on kauhea hullunkiilto silmissä) Eli se olis sitten semmoinen mukava loma-asunto. :D

Ja lisäksi käytäis ainakin Islannissa, Etelä-Afrikassa, Italiassa, Egyptissä, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Brasiliassa, jossain päin USA:ta, Grönlannissa, Färsaarilla...



3. Audi!

Ostettais varmaankin Jarrun kanssa molemmille suoraan tehtaalta omat Audi R8:t ja lisäksi esimerkiksi A4 "perheautoksi". Ja siis tehtaalta kun ostaa, saa itse määritellä värin, lisävarusteet, vanteet ym. 8)
R8

A4
--> Korjaus kirjoitukseen... Sain kommenttia, että ei me mitään A4 ostettais vaan A8. :D 
A8

 4. Kamera


Ostaisin über hienon ja kalliin kameran, jolla sais hienoja otoksia niin koirasta, luonnosta kuin perheestäkin. :) Sitten vois oikein harrastaakin valokuvausta! Ja tietty joku helppokäyttöinen ja toimiva videokamerakin olis hyvä olla.


5. Fashion

Palkkaisin jonkun ihmisen hankkimaan mulle sopivia vaatteita. :) Eikä siis tietenkään hinnalla väliä!







Haastan kaikki, joilla on blogi! :P

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Huli x 100

1. Huli on päivän piristäjä.
2. Hulin häntä heiluu niin, että koko koira on mutkalla.
3. Hulin yksi lempinimi onkin Hulikopteri.
4. Huli antaa paljon pusuja.
5. Se pussaa myös korvat ja nenän, jos vain saa.
6. Huli on myös herkkupeppu. Kaikki ihmisten ruoat käy, mutta omat raksut se napsii välillä vähän tylsistyneenä.
7. Huli osaa varastaa pöydällä olevilta leiviltä kinkut päältä.
8. Huli osaa myös komentaa, jos asiat eivät tapahdu hänen tahtiinsa.
9. Meteliä herra pitää myös autossa vinkumalla ja välillä muille koirille haukkumalla.
10. Huli tunnistaa sanat "pihalle", "pissalle", "koirapuistoon", "Nelli", "Jari", "mennäänkö?" ja "pallo".
11. "Nelli" on sana, mikä saa aikaan hepulin.
12. Nelli onkin Huli paras kaveri.
13. Niillä kahdella on omat jutut.
14. Nelli on aina nopeampi ja ketterämpi, ja Huli onkin täysin tassun alla.
15. Huli silti rrrrakastaa Nelliä ja putsaa neidin korvatkin aina tarvittaessa.
16. Kummallista kyllä, Mandin tullessa joukkoon, Huli ei enää muistakaan Nelliä.
17. Mandi on ilmeisesti niin kaunis ja tuoksuu huumaavalta, kun Hulin ylitsepursuava vietti lähtee heti Mandin seurassa käyntiin.
18. Huli on täysin kuuro ja sokea kaikelle muulle, kun se jahtaa Mandia.
19. Huli haluaa aina omia Mandin, eli koirapuistossa se ärisee kaikille, jotka vain menevät Mandin ohitse.
20. Huli kuulostaa tuolloin pieneltä kärpältä, eikä sille voi oikein kuin nauraa.
21. Joskus kuitenkin Hulin esitys menee niin pitkälle, että se alkaa tappelemaan jonkun toisen pojan kanssa.
22. Silloin saan hävetä koirani puolesta, mutta onneksi mitään pahaa ei ole ainakaan vielä sattunut.
23. Tiedän nykyään Hulista, milloin se meinaa aloittaa rähinän, joten olen pari kertaa onnistunut sen estämäänkin.
24. Nykyään yritämme mennä vain Nellin kanssa tai hiljaiseen aikaan koirapuistoon.
25. Muutenhan Huli on kauhean kiltti ja mukava otus.
26. Sen touhuille täytyy välillä nauraa ääneen.
27. Illalla se usein tulee nojatuolin tai sohvan viereen rapsuteltavaksi.
28. Rinnasta ja korvan takaa täytyy rapsutella, kunnes Hulin silmät alkavat mennä kiinni.
29. Sylissä Huli ei tykkää olla.
30. Mutta silloin, jos joku syö sohvalla esim. kinkkuvoileipää, Huli tulee syliin asti ja noin 5 cm päähän voileivästä.
31. Joskus se vielä kuolaa voileipää katsellessaan.
32. Huli tykkää katsella ikkunasta.
33. Teuvan kotona se istuu lähes koko ajan ikkunalla ja ikkuna onkin täynnä nenän kuvia.
34. Huli rakastaa uimista.
35. Kesän ollessa lyhyt, Hulin mielestä on siis hyvä pitää uimataito muistissa uimalla silloin tällöin omassa vesikupissa sekä juoksemalla lätäkköjen läpi.
36. Suihku ei kuitenkaan ole mukava paikka. Huli kyllä antaa kiltisti suihkuttaa, mutta korvat ovat päätä pitkin ja asento hyvin jäykkä.
37. Kuivaamisesta Huli tykkää. Se pussailee ja heiluttaa häntää.
38. Huli inhoaa sadetakkiaan.
39. Myös heijastinliivi on inhottava, mutta hieman siedettävämpi.
40. Ulos mentäessä Huli istuu oven eteen, odottaa että muut ovat menneet ensin ovesta, ja seuraa sitten perästä, kun on saanut siihen luvan.
41. Ulkona Huli saa kulkea melko vapaasti ja merkkailla oman mielen mukaan.
42. Vierelläkin se osaa silti kulkea.
43. Tosin toista koiraa ohittaessa Huli yleensä pomppii takajaloillaan eteenpäin kuin kenguru.
44. Räksyttäjän tullessa vastaan, Huli tyytyy inisemään tai kurnuttamaan hiljaa ja katsomaan sitten ohituksen jälkeen räksyttäjän perään.
45. Yhdelle naapurin räksyttäjäkoiralle Huli vastaa kummasti kurnuttamalla ja joskus harvoin myös haukkumalla.
46. Kotona Huli haukkuu joskus ulkoa kuuluville äänille, mutta enimmäkseen ilmoittaa asiansa vain parilla haukahduksella.
47. Kovaksi haukkujaksi Hulia ei siis oikeastaan voi sanoa.
48. Hulilla on monia lempinimiä.
49. Hugsi-bugsi, Huli-vili, Tepsukka, Höppänä, Hupsu ja Tupsukorva, siinä esimerkkejä. 8)

Huli Teuvalla ikkunalla.

50. Huli puskee jalkoja kuin kissa ja pesee naamansakin aamuisin.
51. Venyttelyn Huli myös taitaa varpaita myöten.
52. Usein venyttelyn jälkeen Huli jääkin hassuun sammakkoasentoon makaamaan.
53. Eli sillä on kaikki tassut eri suuntiin.
54. Sammakkoasennon lisäksi Huli tykkää maata selällään "tavarat levällään".
55. Selällään maatessaan, Huli tykkää kovasti jos sen massua rapsutellaan.
56. Huli piilottelee puruluitaan pitkin kämppää.
57. Huli piilottaa luitaan sohvalle, nojatuoliin tai johonkin sopivaan nurkkaan näkymättömällä hiekalla.
58. Sohvatyynyt saavat myös kyytiä ja pari sanomalehtäkin on mennyt paloiksi Hulin peitellessä aarrettaan.
59. Jos joku menee sattumalta istumaan piilotetun luun lähelle, Hulin on otettava luu heti pois ja etsittävä sille uusi piilo.
60. Huli saattaa siirtää luunsa paikkaa kolmekin kertaa, kunnes se tyytyväisenä alkaa syödä sitä lattialla.
61. Huli ei pidä hiustenkuivaajasta.
62. Silti sen pitää aina päästä katsomaan, kun kuivaajaa käytetään.
63. Huli ei myöskään pidä imurista.
64. Sitäkin sen täytyy kuitenkin seurata koko ajan.
65. Sohvaa imuroidessa Huli yrittää ottaa imurin suutinta kiinni ja haukkuu sille.
66. Sohvan alta imuroidessa, Hulikin on makuullaan maassa ja katsoo sohvan alle.
67. Mitään ei siis tarvitse tehdä yksin, kun Huli on paikalla.
68. Joskus kun tiskaan, Huli saattaa tulla taakseni istumaan ja nojata sääriini.
69. Huli myös tykkää pökkiä nenällään ihmisiä jaloista.
70. Innostuessaan se voi ottaa vähän housuistakin kiinni.
71. Lammaskoira se näemmä sitten on.
72. Myös vinkuvalla pallolla pitää tökkiä ihmistä niin kauan jalkoihin, että se lähtee leikkiin mukaan.
73. Pallon vingutus vain kovenee, mitä kauemmin Huli jouttuu sillä tökkiä.
74. Huli rakastaa pallon hakemista.
75. Huli oppikin maahan-käskyn pallon avulla.
76. Huli laittaa myös päänsä maahan ennen kuin pallo heitetään.
77. Huli pitää myös vetoleikistä, joten se ei aina annakaan palloaan takaisin, vaan roikkuu siinä kiinni.
78. Narulelua vetäessään Huli jopa haukahtelee ja murahtelee.
79. Ulkona Hulilla on myös omat miehiset rutiinit.
80. Jokainen puu, kinos, kivi ym täytyy merkata ja lopuksi kuopia merkin vierestä, että varmasti kaikki näkevät Hulin merkin.
81. Joskus on myös hyvä kuopimisen lomassa sanoa miehekkäästi "BHUH".
82. Lumessa täytyy kylpeä aina hyvän kinoksen tullessa vastaan.
83. Puhdas lumi käy, mutta toki myös pissainen lumi.
84. Hevosen, pupun ja lampaan kakkaa on hyvä maistella, jos sellaista sattuu löytymään.
85. Huli itse tekee tarpeensa mieluiten lumikasan päälle tai puunjuurelle.
86. Merkkailu täytyy muistaa myös eläinlääkärissä.
87. Jos muuta mahdollisuutta ei tule, viimeistään oviaukkoon on hyvä nostaa jalkaa, että muistavat varmasti Hulin käyneen kylässä.
88. Eläinlääkärissä Huli kiskoo hihnassa ja pitää meteliä.
89. Se haluaisi tutustua kaikkiin muihin koiriin.
90. Huli on välillä myös ilkikurinen.
91. Se varastaa heti sukkia pyykkikopasta tai kaapista, jos kukaan ei ole katsomassa.
92. Jos Huli jääkin kiinni varkaudesta, se lähtee hurjaa vauhtia pakoon.
93. Joskus se säikähtää kiinni jäämistä niin, että tiputtaa sukan suustaan.
94. Useimmiten Huli kuitenkin juoksee pakoon sukka mukanaan.
95. Teuvalla Huli tykkää kaivaa Äidin käsityökopasta lankakerän tai juuri valmistuneen lapasen.
96. Huli kuitenkin tottelee hyvin kieltoa, jos se vasta aikoo varastaa.
97. Huli haukkuu unissaan.
98. Joskus se herääkin omaan haukahdukseen.
99. Silloin se nostaa päänsä nopeasti ylös ja katsoo minua ihan kuin minä olisin haukkunut ja herättänyt hänet. (eikä siis koskaan Jarru vaan minä)
100. Hulin kanssa ei todellakaan ole koskaan tylsää.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Välkommen!

No niin. Tämmöiseltä meidän kämpäs näyttää. (silloin kun on siistiä) Mattoja meillä ei siis ole, koska on paljon helpompi siivota, eikä tarvi miettiä töissä ollessa, kuinka monessa palassa matot tällä kertaa on. :)


Meille sais btw joku joskus tulla kyläänkin...!

Uusi sisustuselementti: islanninlammaskoira.




Hirrrveesti pokaaleja!
(SERT, ROP-pentu, mätsäri SIN1 ja mätsäri PUN4)

Booooks!
. . .

Sisustuselementti myös kylppärissä!

Näkymä olkkarin ovelta keittiöön päin.


o_0

tiistai 13. maaliskuuta 2012

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Miksei kukaa oo kertonu

Että Train julkaisee taas uuden levyn!?!

Oon vissiin aika huono fani... :D
Mulle heti kiitos nam!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Komiaa auringonpaistetta

Käväistiin Teuvalla viikonloppuna ja lauantaina ehdittiin ulkoilemaan mökille ja meren jäälle. Oli kyllä aika jännää, kun en ole kävellyt jäällä varmaan 10 vuoteen. Kevätaurinko oli jo kivasti sitä pehmittänyt niin, että välillä jää jousti askelien alla...

Huli toki otti kaiken ilon irti vapaana juoksemisesta. Meinasi mennä pilkkijöitäkin häiritsemään, mutta pysähtyi vähän matkan päähän miettimään, kannattaako sinne mennä vai kannattaisiko kääntyä emännän huudon suuntaan. Lopulta se kääntyi takaisin, mutta sain kyllä aika kauan huudella...

Tässäpä taas kuvia päivästä. (sitä voi sitten miettiä, mikä ihmeen otus kuvissa esiintyy...)


"Lallatilaa! Lumessa on ihanaa!"



Mikäääää???

Kaunis poika <3

Lentävä koira?
---------------------------------------------------------------------------
Illalla käytiin Jarrun kanssa katsomassa Härmä-elokuva, joka ylitti odotukseni täysin. Oli kyllä todella upea ja paras näkemäni suomalainen elokuva! Murrekaan ei ollut teennäisen harjoiteltua. ;) Pidin kovasti kuvauksesta ja maisemat oli tottakai upeita. Kaikki oli kyllä todella hienosti toteutettu, eikä mitään oltu jätetty keskeneräiseksi. Musiikki oli kuin "suuren maailman" leffoissa, ja Mikko Leppilammelle annan kyllä pisteitä, vaikka ennemmin en ole siitä tykännytkään. Kyllä Suomessakin sittenkin osataan! :)

perjantai 2. maaliskuuta 2012

L U V Y O U

Vihdoiiiiinnnn pääsen näkemään Madonnan! 


Hankittiin heti liput Helsingin keikalle, kun ne tuli myyntiin. Ei ihan saatu niitä parhaimpia paikkoja, mutta kentältä kuitenkin. :) On varmasti todella upea show (jälleen kerran) ja tunnelma luultavasti vieläkin upeampi kuin Kylien keikalla.

Mua vain mietityttää tykkäänkö sen uudesta musiikista ollenkaan. Kaksi viimeisintä levyä ostin vasta alennuksesta, kun en tykännyt niiden sinkkubiiseistä silloin uutena oikeastaan yhtään. Nykyään kyllä Confessions on a Dance Floor -albumi lukeutuu yhteen mun lemppareista. :)

Tässä rouvan uusin video, josta en yllätys yllätys tykkää, niin kun en kyllä biisistäkään. Ehkä elokuuhun mennessä olen tähän jo tykästynyt... 8)



-------------------------------------------------------------------------------------------------
Tosiaan olin pari viikkoa sitten Seinäjoella tapaamassa ihanaa Elunaa. Kävin ensin itsekseni kaupoissa tarkoituksena lähinnä vain katsella. Kas kummaa ostinkin sitten kaikkea kivaa ja jopa hyödyllistä!

Body Shopiin pistin melkein 50€, kun ostin Seaweed kasvojen puhdistusaineen, kasvoveden ja kosteusvoiteen. Aika kovaa tököttiä olikin, mutta mulla onkin todella rasvainen iho, joten ainakin se nyt sitten puhdistuu. :) Sain myös hyviä vinkkejä Body Shopin myyjältä kasvojen hoidosta, että ehkäpä mulla vielä jonain päivänä on babyface. ;)


Seinäjoen Aleksi 13 -liikkeessä oli loppuunmyynti ja etsin sieltä kuola valuen alennettuja talvikenkiä. Löysin niiden sijaan maailman ihanimman O.I.S-laukun 40% alennuksella! Ja lopuksi vielä löysin hianot farkut, joista olen myös hyvin onnellinen, vaikka sainkin pulittaa niistä melkein 80€. :)

Eluna tuli sitten koulusta ja mentiin Rossoon syömään. Makuunin irtokarkkisäkitkin haettiin "jälkkäriksi" ja juotiin kaffit Elunan kämpillä. Tosi kiva oli sen kanssa taas jutskailla, kun niin harvoin nähdään. <3 Hassua ajatella, että me kaikki kolme (minä, Eluna ja sen poikakaveri) oltiin kauan sitten samaan aikaan päiväkodissa kurahaalareissa... :D Enemmän pitäis kyllä nähdä, varsinkin kun välimatkaa on vain 80km!

No mutta nyt riittää taas höpinät! Tässä vielä tietenkin miljoona kuvaa ihananananasta laukustani...