lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ulkoilua

Tänään käytiin meidän mökillä. Mukana oli äippä, mamma ja Huli. :) Huli ei ollu siellä ennemmin käynytkään, koska meidän mökki on vain kesäkäytössä. Jätettiin auto suosiolla vanhan kesätanssipaikan parkkialueelle, ja käveltiin loppumatka. Päästin Huli-pojun irti, kun oltiin ohitettu asuintalot, ja poitsu sai juosta niin paljon ja niin lujaa kuin halus. :) Koiriahan ei periaattees saisi metsissä enää pitää irti, mutta kuten aavistelinkin, Hulista ei pesiville linnuille ainakaan vielä ole mitään häiriötä, kun eihän se edes metsässä asti käynytkään. Hyvä, kun edes joidenkin kymmenien metrien päähän juoksi tiellä, ja jäi sitten sinne odottelemaan meitä. :D

Mamma & Huli
Runniiiinnnng!
Jumpiiiing!
Oli kyllä tosi hiano sää! Aurinko paistoi melkein kuumasti ja aurinkolasit olis kyllä ollu ihan jees... Mökin piha oli niiin täynnä lunta, että vain äiti kävi korkeilla kumppareilla katsomas miltä sisällä näyttää. (ei ollu hiiriä killeröissä) Huli oli taas oikein rohkeista rohkein mies. Se ei uskaltanut jostain syystä mennä mökille asti, vaikka äitikin sitä sieltä kutsui. Höppänä vain haukahteli mökin suuntaan epäilevästi ja tyytyi sitten odottelemaan mun ja mamman kanssa. Ehkäpä siellä oli jokin uusi haju, ja tietysti myös suuri ja pelottava meri. ;) Keväällä ja kesällä kyllä yritetään sitten käydä siellä paremmin, ellen sitten oo taas naimisissa työpaikkani kanssa...

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Huli koiruli

Huli on R A K A S. Se vain on.

Aamuisin, kun herätään, se kömpii unenpöpperöisenä eteisen nurkasta korvat päätä pitkin, häntä helikopterilla ja pussaa korvat märiksi. Sen pitää päästä vessaan mukaan, ja yleensä se heti rojahtaa vessan matolle ja putsaa tuhisten nassuaan. Vähän rapsutuksiakin, etenkin masun hipsutusta, se haluaa siinä matolla kelliessään. Se seuraa koko aamun huoneesta toiseen, vaikka monesti se on niin unella, ettei oikein istuakaan jaksa.

Kun sanon "Mennäänkö lenkille/pihalle?" Hulin häntä alkaa heti heilua ja joskus se jopa menee heti ovelle. Yritän aina höpöttää, että "Mene odottamaan ovelle", mutta yleensä kenkien laitto on niin kivaa, että siinä pitää olla osallisena. :) Valjaat se antaa hienosti laittaa, kiltisti istuu oven edessä ja välillä antaa pusujakin. <3

Lenkillä Huli on haaveilija. Mitä pidempi lenkki mennään, sitä enemmän se pysähtelee. Etenkin loppulenkistä se tykkää kiipeillä lumipenkkojen päälle ja jäädä sinne kuuntelemaan ja katselemaan. Lumessa kylpeminen on iiihanaa ja nyt kun kevät on koittanut, kaikki kävyt, havut, oksat, roskat, ja etenkin PURKAT on ihania kerätä suuhun. Jos mennään niin pitkälti, että Hulilla alkaa olla nälkä/väsy/tylsää, se alkaa kulkea välillä ihan mun oikean jalan takana. Lammaskoira. <3

Koirapuistossa (nykyään ollaan käyty vain Suvilahdes, kun se on lähempänä ja isompi) Huli on kaikkien kaveri. Niillekin, jotka ärähtää tai muuten vain ei oo kiinnostuneita Hulista, Hulin täytyy antaa pusuja tai muuten hyppiä naamalle. Jos puistossa ei ole ketään (aika usein on niin), kierrellään Hulin kanssa sitä mettikköä ja Huli saa haistella ja merkkailla. :) Koko ajan kauemmas se uskaltaa musta, vaikka aluksi kulkikin aina mun oikean jalan takana. :D

Kotona Huli tykkää aika paljon nukkua. Olkkarissa se nukkuu parvekkeen oven edessä, josta se näkee ja kuulee heti, jos joku tulee tai menee. Joka ainoa kerta, kun lähden olkkarista pois, Huli herää ja tulee ihan unisena ja kankeana olkkarin ovelle, josta se sitten taas voi tarkkailla, minne meen ja mitä teen. :)

Nykyään aika hyvin ollaan saatu tuo pissaus onnistumaan sanomalehdelle (eikä sen viereen, niin kuin aluksi oli), ja noin 90 prosenttia kakoista saadaan ulos. Jeiii! Progress! Mutta nyt kun Huli on jo puolivuotias, alan vähän huolestua, että saadaanko tuosta koirasta ikinä sisäsiistiä... Tässä parin viikon aikana mun epäloogiset työvuorot ja töiden määrä on vaikuttanu siihen, että Huli ei yksinkertaisesti oo päässy tarpeeksi usein ulos, jotenka sanomalehdillä on ollu käyttöä. Jospa tässä taas hiljenis töis, niin kerkiäis reenata. :)

Treenaamisesta puheenollen. About kuukauden päästä mennään pentuluokkaan Vaasan kaikkien rotujen näyttelyyn ja voivoivoi tuleekahan siitä yhtää mitää. xD Aion tässä pommittaa kasvattajaa, kunhan kerkiän. Hulin sisko kai tulee sinne myös. :)

Tässäpä vielä pari kuvaa tämän päivän koirapuistoreissulta. Mä oon kyllä huoooono kuvaaja! En saanu ku enimmäkseen Hulin juoksevasta pyllystä otoksia... :D
"Tuuksää?"
Nättinaama<3

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Pari kuvaa

Kultsin autonpenkki kaapissa odottamassa asennusta. :)
Meidän matot on vaihtunu sanomalehtiin. ;)
Meni taas vapaapäivä kuin tuhka tuuleen, mutta huomenna on vain 7-14 töitä, joten pistän sitte enemmän Hulin kuvia. Jos jaksan ja kerkiän siis. :) Nyt vielä iltalenkille, suihkuun, Täydelliset naiset & True Blood ja nuggumaan.

Ilmoittauduttiin muuten Vaasan huhtikuiseen näyttelyyn pentuluokkaan. Hihiiii. 8)

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Jobbar jobbar

Heeeei! Vähä kirjoitukset jääny!

Oon ollu töis piiitkästä aikaa ihan aikuisten oikeesti. Tänään päättyi kuuden päivän putki, huomenna ainoa vapaa ja sitten taas neljä päivää töitä. Jauuuu.

Aika hurlumheitä on tuolla hotellis, välillä vähä liikaaki... Hiihtolomat nyt menossa, joten väkeä riittää. Musta tuntuu, että ihmisillä on yleisesti sellainen käsitys hotellivirkailijan työstä, että me vaan tsekataan ihmiset sisälle ja ulos. Eheeeeeeei! Tottakai siinä hommaa riittää, kun tulijoita on 70 tai jopa 130 huonetta ja lähtijöitä saman verran. Näin loma-aikoina vieläpä annetaan jokaiselle lapselle matkatyyny, avaimenperä ja gekkolisko. (kesällä oli vielä puuhavihko ja värikynät...) Mutta lisäksi siis puhelin soi solkenaan ja yleensä jos perheen iskä tai äiskä soittaa ja varaa huonetta, puhelussa voi mennä 5-10 minuuttia ihan helposti. Samaan aikaan kun jaarittelee puhelimessa, joku jo seisoo tiskin takana ja odottaa palvelua, ja parhaimmassa tapauksessa näkyy, että olis puheluita vielä jonossakin. 8) Meillä lisää työtä myös pikku kauppa respan vieressä, josta saa mm. karkkia, leluja ja lahjatavaroita, ja jonka ostokset täytyy maksaa respaan. Yks lemppareista on silti se, kun olet yksin töissä, ja joku soittaa huoneesta, että lisävuode ei ole pedattuna/vessa on tukossa/valo ei toimi/tv ei toimi/pyyhkeet on loppu tai mitä tahansa muuta. Mehän ollaan respassa nimenomaan antamassa ratkaisu kaikkeen! ;) Ja sitten lähdet juoksemaan kerroksille, yleensä just lisävuoteita/pinniksiä viemään, ja sillä aikaa vastaanotossa joku jo odottelee... Sähköpostikin on yks oma juttunsa. Sitä tulee varsinkin kesällä ihan koko ajan. Ja tottakai nettivaraukset.

Normaalisti "low seasonilla" meillä on enimmäkseen liikemiehiä, ja niiden kanssa on aina sitten haasteena laskutus-asiat. Mehän hoidetaan siis myös yritysten, ryhmien ja kokousporukoiden hotelli- ja ravintolalaskut, ja välillä saa joitain asioita etsiä kissojen ja koirien kanssa. Ja tässä en edes ala kertoa, minkälaista myyntipalvelun puolella on. :D Mutta kiva työ se silti on, ja oikeastaan tykkään nimenomaan siitä, että meillä ei oo mikään tavallinen tylsä hotelli. Meillä kun on kylpylä, se pikkukauppa, tosi isoja ryhmiä (esim. nyt tulevana lauantaina hotelli täynnä jotain liittoporukkaa) ja kokouksia. :)

Huomenna nyt siis vapaa, ja yritän pitkästä aikaa vähän siivoilla. Huli on joutunu viime päivinä olemaan yksin aika paljon, kun oon hyppiny pitkistä iltavuoroista pitkiin aamuvuoroihin. Ollaan kuitenkin tässä viitenä päivänä käyty joka päivä koirapuistossa, niin Huli on sitten saanut edes osan energiastaan purkaa. :) Ja reipas poika se kyllä on ollut, kun (kai) kiltisti täällä on aina odotellut. <3 Laitan nyt heti, kun ehdin, tänne kuvia pojusta ja muutenkin sen kuulumisia paremmin. Pitää kirjoitella myös Kyliesta, oli sen verran hiano kokemus. :P

tiistai 15. helmikuuta 2011

Valivali ja muuta mukavaa

Aamu alkoi niin mainiosti, että on pakko tänne valittaa. Piti mennä töihin kymmeneksi (onneksi vasta), ja kuten tavallista, nukuin torkuttamalla niin kauan, että lopulta tuli kiire. Avasin vessassa hanan, joka sylki hirveää ruskeaa vettä (jäätynyt putki?), joten jäi naama ja hampaat pesemättä. Mun periaatteessa pitäis aina lähteä puoli tuntia ennen, jotta ehtisin hyvin töihin, mutta tänäänkin se oli jo yli puoli 10, kun lähdin ovesta. Pihalla oli vaivaiset -26 astetta pakkasta, joten tättädädää, eipä rakas Audi herännytkään! Herätin Jarrun apuun ja soitin töihin, että en nyt pääse vielä tulemaan. Jarru alkoi sitten lataamaan mun akkua sen auton avustuksella, ja sillä välin pyörittiin Hulin kanssa pihalla. Hulipa sitten päätti piristää jälleen kerran aamua, tekemällä hienosti kakan ulos, mutta jättämällä siitä osan villahousuihinsa kiinni. xD No, Jarru sai sitten Audin käyntiin, mutta tuli katsoneeksi auton alle, ja siellähän oli oikein ylläripylläri. Audin öljynsuodatin oli paskana ja se oli sylkeny osan öljyistä pihalle. Jes! Siispä Jari vei mut töihin.

Nyt vain äkkiä pitäis saada auto kuntoon, kun viikonloppuna pitää töihin, ja maanantaina lähdetään Helsinkiin. Jarrun oman Audin kytkinhän vetelee niin viimeisiä, ettei sillä voi ajatellakaan lähteä mihinkään kauemmas. Jaa, miksi Helsinkiin? Kattomaan Kylie Minogueta tietenkiiiii! :P Huli viedään mun vanhemmille (äiti pitää Hulin takia jopa talvilomaa) ja me mennään samalla reissulla myös Jarrun siskon/siskojen luona käymään. Mun täytyy nyt sitten kirjoitella suuret ohjeistukset mun vanhemmille, miten Hulin kanssa toimitaan. Toivon, ettei käy niin, että keskiviikkona kun haetaan poju, se on oppinu jotain ihan ihmeellistä. :D

Tänään töissä, kun niitä suuria ohjeita mietin (ööö, siis kyllä töitäkin tein, hehe...), tajusin, etten oo ollut pojusta erossa edes yhtä päivää. 10 tuntia taitaa olla ennätys! Voi tulla aikamoinen ikävä, puolin ja toisin. Parina kertana oon Teuvalla ollessani jättäny koissun vanhemmilleni pariksi tunniksi, jolloin poju on koko ajan mua odottanut ja ollut vähän levoton. (mammanpoika<3) Taidan ens viikolla sitten soitella äitille joka toinen tunti...

Mutta Kylie! :P En oo ikinä ollut missään isossa konsertissa ja vieläpä otettiin kenttäpaikat, joten saas nähdä, miten meidän käy! Jarruhan ei fani varsinaisesti oo, mutta tykkää joistain biiseistä, ja tottakai sitäkin kiinnostaa nämä maailmanluokan esiintyjät. Luvassa varmasti hienoja asuja, valoja, videoita, tansseja, tanssijoita ja mahtava tunnelma. :) Kameroihin akut täyteen ja muistikortit tyhjäksi siis!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Sorry

Eli pyydän nyt sitten virallisesti anteeksi kaikilta joita olen loukannut/haukkunut täällä kirjoituksissani. En tajunnut, että niin teen. Haluan täällä blogissani tuoda oman mielipiteeni asioista, ja siis kirjoitan vain kirjoittamisen ilosta. Ehkä sitten väärä paikka kertoa mielipiteitään?

Rehellisesti en vain ole ikinä ymmärtäny koirien ja kissojen jalostusta vain sen takia, että ne olis kauniimpia ihmisen mielestä, ja henkilökohtaisesti pidän terveistä lemmikeistä. Eipä mulla muuta puolustusta ole asialle. Tämähän on sellainen aihe, että siitä sais ikuisesti eri ihmisten kanssa jauhaa. Ja kuten mielestäni ennemminkin jo sanoin, kaikki tykkää eri jutuista. Oma koirani on ihan pöllö pentu ja vasta toinen koirani, joten enpä voi sanoa, että olisin, tai koirani olisi, muita parempi. (en ole kyllä niin tarkoituksellisesti tarkoittanutkaan sanoa teksteissäni) Tiedän, että jokaisen ihmisen oma lemmikki on se rakkain ja ihanin.

Yritän tästä ettenpäin olla kirjoittamatta kyseisestä aiheesta, enkä enää kommentoi toisia koiria/omistajia muuten kuin positiivisesti. Kaikki me ihmisetkin ollaan erilaisia.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Tälläästä tällä kertaa

Taisin viimeksi kirjoitella siihen tyyliin, että "kaikki koirat ovat ihania", mutta nyt kyllä perun sen! Oltiin nimittäin eilen taas koirapuistos illalla, vaikka olikin taas jotain -12 astetta viiman kera. Isojen puolella ei ollut ketään, mutta pikkupuolella oli kaksi naista kahden kiinanharjakoiran kanssa, siispä mentiin sinne... Minähän haluan, että Huli tapaa kaiken kokoisia ja näköisiä koiria, ja saa kokemusta eritavalla käyttäytyvistä koirista!

RÄKSRÄKSRÄKSKRRRRRMRRRRRRRREOOOOOOOOO

Siinäpä kiteytettynä kiinan harjakoiran luonne. En oo koskaan nähnyt niitä ennen, mutta en oo kyllä koskaan ymmärtänytkään niiden ulkonäköä, saatika sitten niitä ihmisiä, jotka niistä tykkää. Niillähän on siis karvoja pienet tupsut vain päässä ja tassuissa. Ja näillä kahdella oli tottakai sitten kovat toppavaatteet päällä. Hulia ne kiinnosti, mutta toinen niistä pelkäs Hulia ja toinen vaan räksytti ja lopulta veti karvoja irti Hulilta. (tarvitsi itselleen lämmikkeeksi?) En tiedä huomasko Huli edes sitä, mutta yhtäkkiä sen räksyttäjän suus oli tupsu valkoisia karvoja... Mutta siis, EI ENÄÄ KOSKAAN NIIDEN RÄKSYTTÄJÄKOIRIEN KANSSA SAMAAN PUISTOON.

Ja ennen kaikkea näiden nakukoirien omistaja oli ihan idiootti. Normaalisti kaikki koirien omistajat on mukavia ihmisiä (mun mielestä todella harva ei-mukava ihminen tykkää koirista), mutta tämä oli kyllä ihan kummallinen ihminen. Se puhui mun päälle, haukkui uroskoirat ihan täysin, kun Huli nosti koipea (ne sen huiskut oli siis narttuja), ei tajunnut koiranpennuista mitään, mutta kovasti saarnasi tärkeänä koirakäytöksestä ihan kuin minä en tietäisi siitä mitään, ja kaiken kukkuraksi tökki Hulia pois omien koiriensa luota ja SÄHISI Hulille. WOOOOOT. Siispä me lähdettiin lopulta Hulin kanssa isojen puolelle, ja siellä kyllä pysymme, kiitos vain.

Vielä pari kysymystä. Kumpi seuraavista on lähempänä koiran esi-isää, eli sutta? Entä kumpi näistä koirista on ystävällisemmän ja terveemmän näköinen?

Vaihtoehto 1.
Vaihtoehto 2.


Ja kiinanharjakoirien omistajille vielä haluan sanoa, että hankkikaa karvaton kissa, se on paljo nätimpi ja kivempi. Nih. :>

Sfinx

perjantai 11. helmikuuta 2011

Hihi

NAPPAsin tämän eräästä blogista. ;)

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva
En haasta ketään, mut saa tehdä peräs! :)

Hulin toka päivä Vaasassa ja väsy! :)

lauantai 5. helmikuuta 2011

Pari kuvaa :)

Huli 5 kk!



Huli ei arvostanut väsyneenä mun kameran kanssa heilumista. :)

tiistai 25. tammikuuta 2011

What you wore today

Kerronpa, mitä menin tilaamaan Ellokselta! (ekaa kertaa tilasin sieltä jotain, joten saas nähdä...)

Elikkäs tavoitteenani olis nyt kehittää ensinnäkin värienkäyttöä. Pukeudun aina mustaan, ruskeaan, harmaaseen, tai mihin tahansa tummiin väreihin. Joskus harvoin kesällä käytän valkoista, ja yks pinkki paitakin mulla on, mutta siinäpä ne värit onkin. Joten tarkoitus olis yrittää hankkia värejä vaatteisiin. Toinen tavoite olis pukeutua oikein. Eli, kun meikäläinen on iso takamuksinen ja pieni rintamuksinen (haha!), niin täytyis ainakin korostaa olkapäitä ja decolte-aluetta (vai mikä se on) ja olla korostamatta reisiä ja takamusta. :D Elikkäs tumma alaosa ja vaalea yläosa, eikä liian lyhyitä paitoja, mutta ei viittojakaan. Haastetta löytyy. ;)

Matkin nyt vähän Needjaa, mutta haluan nyt laittaa vähän kuvia niistä, mitä tilailin! Eri juttu on tietysti se, että sopiiko ne käytännössä mulle ja tilasinko edes oikean kokoisina...

JSFN Denimin tunika. Tämä on tooosi kaukana mun tyylistä, mutta kokeilen.

JSFN Denimin toppi. En tiedä näkyykö kuvasta oikein, mutta väri on siis oikein vaalea roosa. Kesää odotellessa. <3

Sara Kellyn toppi. Mulla on joku juttu ollu aina näihin yksiolkaimisiin toppeihin. :P Ja tämä on nyt musta, mutta hieno!

Sara Kellyn tunika. Tämä on mulle oikein repäisy! Mulla ei oo ollu koskaa sinistä paitaa. Mielestäni. Ostin samanlaisen mustanakin, kun oli niin hiano. ;)

Taillisimen tunika. Olin niin rohkea, etten ottanu kuvassa näkyvää ruskeaa, vaan oranssin!

Ja vielä Espritin huivi. En omista myöskään sinistä huivia vielä!

Laitan tänne sitten heti valituksia, kun saan paketin kotiin. ;)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Hyvää päivää

Jos nyt sais vähä päivitettyä blogia ja kerrottua kuulumisia. Tämä bloggeri ei antanu viimeksi millään mun ladata niitä kuvia. Muistaakseni kahtena päivänä yritin niitä laittaa, kunnes vihdoin sain yyyyli pitkän ajan jälkeen edes joitain niistä ladattua. Ja blogger ei myöskään enää pitkään aikaan oo antanu muuttaa teemaa. O_o

Elikkäs Huli Vili Hummerinpoika on jo iso mies. :D Nostelee koipea lenkillä (onneksi ei sentään sisällä) ja murisee ja haukkuu tv:n pimeän ruudun heijastuksille. Tosin lenkillä se saa pöyröökohtauksia (eli sukeltaa lumeen ja juoksee ympyrää häntä pepus kiinni...) ja kaikki ihmiset, koirat, lapset, pyöräilijät, mopoilijat, juoksijat on kivoja kavereita, joita olis pakko mennä tapaamaan! Eli pieni muksu se vielä kuitenkin on. :) <3 Lapset on Hulin lemppareita, varsinkin jos ne puhuu tai kiljuu. Tänään yks mies tuli meidän takana lenkillä, ja tottakai se oli niin kiinnostava, että piti jäädä sitä odottelemaan. Mies hymyili, kun yritin pöllöpäätä rauhallisesti vain katsomaan ohikulkijaa, eikä pomppia kuin kenguru hihnan pääs. :D Toivon aina, että ne ihmiset menis vain hiljaa ohi, jotta Huli ehkä vähän oppis, että kaikista liikkuvista ei tartte välittää. Mutta kuten moni muukin, tämä mies pysähtyi ja jäi juttelemaan.
"Onko se pentu? Mistä se on mustan nenän saanu? Eihän sitä isää tietenkää tiedä kukaa, heh heh..."
"Eiku tämä on ihan puhdas islanninlammaskoira."
"Aijaaa, no sehän on sitte tosi erikoonen."
O_o

Pari kertaa on jo käyny niin, että joku vastaantulija sanoo "Voiii ku se on kasvanu!", ja minen muista koskaan nähneenikää kyseistä ihmistä. :D Mutta onhan se kiva, kun Huli huomataan. <3 Lapsetkin aina huokii "Voi ku suloinen!"

Tiistaina mennään nyt vielä hakemaan se Rabies-rokote, niin sitte pojun kans VIHDOINKI saa mennä sinne koirapuistoon ja kattoa myös josko mentäis johonki penturyhmään! :P

Olin töis taas vaihteeksi, oikeen kolmena päivänä tällä viikolla. :P Ja huomenna pitkästä aikaa kunnon iltavuoroon! Josko sitä näkis kamuleitakin ens viikolla piiitkästä aikaa. <3

perjantai 7. tammikuuta 2011

Kuvia vihdoinki!

Hulin lemppari asento 1.

Asento 2.

Asento 3. (ja meidän eteisen paskainen seinä)

Tässä Huli on tasan 3,5 kk, eli 14 viikkoa. :)


Huli ja kirsikkatomaatti osa 1.

Huli ja kirsikkatomaatti osa 2.

On se rakas. :) <3

lauantai 1. tammikuuta 2011

Näää näää

Jaaha, nyt taas sitte pitää opetella kirjoittamaan vuosi oikein! Voi i.

Mun nämä kirjoitukset on vähä jääny, on muka ollu niin joulukiiruhia. ;) Yritän parantaa tapani tänä vuonna!

Huli on jo 4 kuukautta ja ens tiistaina on toinen rokotus. Sitte saa mennä koirapuistoilemaan ja tehdä vaikka mitä! Yritän laittaa täs pian myös kuvia kyseisestä hepusta, on kuulemma kasvanu paljo. :D Itte ei sitä niin huomaa, kun näkee pojua koko ajan. Tänään ekan kerran huomasin, että se on viikos kasvanu tosi paljo, ku ei meinannu enää saada hyvää asentoa mun sylis automatkalla. Eli joo, herra matkustaa vieläkin mun sylissä (siis kun Jarry ajaa). Käytiin kattomas häkkejä Jarryn farmariin, mutta eihän siä (Mustis ja Mirris) ollu edes sen kokoisia varastos tai edes tuloskaa pitkään aikaan. Ja ku ei oikein kannata pistää montaa kymppiä tai sataa euroa häkkiin, joka kohta on kuitenki liian pieni. Ja sama juttu turvavyövaljaiden kans. Ärh murh.

Olin hankkimas vähä rahaaki vaihteeksi. ;) Nimittäin töis kävääsin pe ja la, ja sain oikein "Tervetuloa töihin!" -kokemuksen, ku oli hotelli melkein täynnä. Ja varmaan 80 prosenttia ruotsinkielisiä. Kyllä välillä voi ihminen tuntea ittensä tyhmäksi. Siinä, ku olin hokenu samat infot noin 150 ihmiselle ja melkein viis tuntia putkeen, alkoi jo vähä mennä senat sakasin. Ainaki muistan sanoneeni "Hissen e paakkan trappon". :) Ja huulet kuivi niin, että revin loppuillasta nahanpaloja takahuonees. 8)

Ja tämän tekstin kirjoitus tyssäsi hetkeksi, kun menin tarkistamaan, miksi poika on niin kiltisti hiljaa. (oon siis Teuvalla kotona eikä tää oo muita) Noh, siellähän se repi ala-asteella tekemääni (yhyyy) tonttua. Eikä tämä tonttu ollut mikään normaali tonttu, vaan sukkahousun pätkä, jonka sisälle oli tungettu kilo jyviä. 8) Jauuuu, äiteen olkkari on ny täynnä jyviä! Ja se näköjään myös leviää ympäri taloa... Okei, meen imuroimaan.

torstai 30. joulukuuta 2010

Hulin eka Joulu ja muita kuulumisia

Jouluki siinä sitte meni. Jotenki järkytyin, että Joulut ei tunnu enää samalta, kuin pienenä. Ne vaan menee ohi, melkein niinkuin kaikki muutkin päivät. Mutta ehkä ens Jouluna taas on erilaista, kun kaikki on koossa, ja ehkä jopa jotakin muutakin jännää enemmän... ;)

Tässä Hulin arvosanat ekalle Joululle:

-Emännän äitin yksi matto revitty nätisti, 7+
-100 villasukkaa varastettu ovelasti, 9
-100 pissaa pissattu matolle ja lattialle (enimmät kakat kyllä ulos), 7
-Talouspaperirullapaketti avattu avuliaasti, 9+
-Puuklapia kuorittu olkkarin ja eteisen matoille, 8
-Yksi ihana uusi lapsikaveri tavattu (paitsi emäntä ei antanu pussata...), 8+
-Kolme joululahjaa; röhkivä possu, joka rikki jo Joulupäivänä, syötävä herkkuluu, jolla sotkettu emännän äitin mattoa, ja mukava narulelu, josta osa karvoista jo revitty irti. 10+
-Oksennus aattona emännän mamman matolle, 4
-Leikit Kirin kanssa, 9
-Leikit emännän isän kanssa, 9
-Leikit uuden tuttavuuden, eli emännän veljen kanssa, 9
-Kinkku, 10
-Piparit, 9
-Emännän äitin kukan vetäminen pöydältä alas, 8+
-Emännän tädin pussailu, 8+
-Ensimmäisen kissan tapaaminen ja turpiin saaminen siltä(ei saa vain kertoa muille koirille), 4

Joulun yleisarvosana: 8


Vissiin viimeksi kun kirjoittelin, kehuin pojua, kuinka se kulkee suurimman osan lenkeistä vierellä. Noh, se siitä sitten. Nykyään se kulkee ihan niinku normaalit koiranpennut. :D Lemppari juttu on se, kun koira hyppää ojan penkalle lumikasan päälle, tiputtaa siinä samalla lunta ojaan, kattoo liikkuvaa lunta, ja pomppaa sen kimppuun. Sitten vain kiipeää ojasta ylös ja jatkaa puolimetriä tietä eteenpäin ja taas sama uudestaan. Tämä kiva leikki siis 30 kertaa lenkin aikana, kun vielä on joku -25 astetta pakkasta. 8) En tiä luuleeko se että siellä menee hiiri vai mitä, mutta lyhyeski lenkis menee tosi kauan tuon takia. :D

maanantai 20. joulukuuta 2010

Kakkatarina ja muuta mukavaa

Tänä aamuna (tai siis aamupäivä se jo oli, mutta meille aamu) otettiin rennosti. Oikeastaan Hulin ulina ("Mulla on tylsääää, tiedännnnn, että ootta hereilläää, ku jutteletta siäääää, tahdonnnn seuraaaaaaaa!!!") sai meidät nousemaan sängystä. :D Jarry keitti kahvia ja minä siivosin yön aikana tulleet pissat ja ruokin pojun. :) Sittenpä siinä syötiin aamupalaa, ja minä aloin suunnitella, että pitää lähteä asioille kaupungille. Huli kuitenkin päätti vielä piristää aamua, varsinkin kun tiesi taas, että pääsis pian pihalle, eli kakkaa tuli ja tuli ja tuli. :D Lopulta pieni kikkana jäi pojan peppuun, ja siitäpä riemu repes. Huli alkoi hinkata peppuaan lattiaan, ja tättädädäää, kakkapala juuttui sen peppukarvoihin! Minä yritin poikaa kiinni auttaakseni, mutta Huli vain juoksi pakoon, vikisi ja hinkkas kakkaa lattiaan. Kakkaa oli siis lopulta olohuonees, keittiös ja eteises. :D Ja niin mentiin pepun pesulle. Raukka inisi vain, kun suihkutin sitä, mutta yllättävän kiltisti pysyi paikallaan. Pian oli pylly ja villahousut puhtaat. :)

Eilen tultiin Teuvalta jo aikaisemmin kuin yleensä, kun oli teuvalaisia kavereita tulossa pikkujouluilemaan myöhemmin. Tein pizzaa, ja muut toi karjalanpiirakoita ja munavoita, yrttivoipatonkeja, minttusuklaatorttua, marianne-kääretorttua, taatelikakkua, karkkia ja sipsiä. Ei yhtää ollu maha täynnä. 8) Mukavaa oli, ja Hulikin oli aika kiltisti. ;) Illemmalla vielä kattottiin Jarrun kans Indiana Jonesia ja Pikku-Britanniaa.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Vähä muutaki

Huli on alkanu ihan vahingossa kulkemaan vierellä lenkillä. Oon aina kehunut sitä ja antanut herkkuja, jos se on vahingossa tullut hetken vierellä, ja nyt keskimäärin 50% matkasta se kulkee hienosti! Se hienosti katselee mua ja odottaa kehuja ja herkkuja etenkin. :) Kuinkahan kauan tämä hieno vaihe vain kestää? :D Kyllähän se tietysti vielä enimmäkseen kulkee niinkuin normaalit pennut. ;) Eli poukkii mihin vain, käy välillä lumipesulla ja yhtäkkiä juoksee ku hullu eteenpäin niin, että lopulta hihna loppuu ja pieni koira melkein lentää ympäri. :o Aika rajua menoa kyllä välillä on, mutta sitten taas se yhtäkkiä muistaa, että herkkuja ja hyvää mieltä saa, kun kävelee äiskän vieressä. :) Ja vierelläkulkemisesta voi vain haaveilla, jos lähellä menee ihminen tai koira...

En tiedä alkaako tuolla pojalla olla joku varhaismurrosikä, kun se nostelee niin rehevää koipea (välillä ei edes tuu pissaa) ja aivan kuin ihan piiiiikiriiiikkisen se olis rauhoittunu. Onhan sillä niitä hullutuskohtauksia vieläkin, mutta nyt se on alkanut tykkäämään myös vain siitä, että sitä rapsutellaan. :D Ja eilen se halus koko ajan sohvalle meidän kanssa, vaikka ennemmin se melkein halus aina nopeaa sieltä pois. (poju ei siis vielä pääse itse sohvalle hyppäämään)

Teuvalla se oli kyllä ihan pöhkö, puri mm. Mamman sukkia ja juoksi ihan hulluna sohvaa ympäri. :D Mun velikin ihmetteli monesti, että "Miten se vieläkin jaksaa?". :D Huli alkoi vähän mun veljeä pelätäkin, kun se oli niin tomerana aina kieltämässä Hulin pienenkin yrityksen tehdä jotain väärää. Pelosta ei opi mitään muuta kuin huonoja juttuja, ja yritin tätä veljellenikin sanoa. Kyllähän Huli tietysti tottelikin, kun sille sillätavalla sanottiin, mutta en vain näe pelokkaassa koirassa mitään hyvää... Ja pennullehan on aika turha möykätä puremisesta, kun se on sen tapa kokeilla asioita, ja muutenkin se ottaa vielä kaiken leikkinä. Kyllä mekin sitä kielletään puremasta, mutta aina pitäis heti hoksata antaa sille sitten se korvaava pureskeltava juttu tilalle.

Tänään käytiin näyttämäs Hulia mun työpaikalla, ja sehän sai kovasti kehuja kaikilta. ;) Pidin poikaa vain sylissä, ettei tuu vahinkoja, mutta Huli vain ei oikein arvostanu sitä, kun olis tietenkin halunnu nuolla kaikkien niiden ihmisten naamat ja tutkia muutenkin paikkoja. :D Sen jälkeen mentiin käymään Mustissa & Mirrissä, ja ostin jouluisen possulelun pojalle ja herkkuja. :) Kaupantäditkin ihasteli poikaa, ja oli taas vähä vaikea pitää sitä sylissä, kun olis ollut niin kovasti menossa. Katseltiin valjaita, mutta tulin siihen tulokseen, että kannattaa vielä odottaa, että poika kasvaa, kun sitten voi joutua ostamaan heti isommat, ja ne pienet on sitten ihan turhat. Vähän sama juttu niiden turvavyövaljaiden kanssa, ja vieläpä se, että kuulemma ne ei sovi kaikkii autoihin. :/ Huono homma...

Btw, tätini höpisi, että olin laihtunu, ja nauroin sen ihan kumoon. Kävin kuitenkin sitten puntarissa huvikseni, niin hupsista, 4 kiloa on lähteny ihan huomaamatta. O_o Minä ku luulin, että mun farkut vain venyi, kun ennen ne sopi hyvin ja nykyään vain valuu päältä. :DD Nyt vain tuloo tämä Joulu, niin aika huonolta näyttää, että sais pidettyä tuon määrän pois, ennemminki taitaa tulla taas korkojen kans tilalle. x)

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Verenpainetta

Pakko heti kirjoittaa tänne tuntemuksia, kun veeetuttaa niin kovaa!

Oltiin äsken lenkillä Hulin kanssa, ja vastaan tuli lapsia ja pyöräilijöitä, joiden perään Huli olis menny, jos olis päässy. Mutta hyvä vain, että tulee paljon noita ohitustilanteita, jospa poika sitten joskus oppis kulkemaan ohi hienosti. :) Menipä siinä ohi myös sellainen sähköpyörätuoli, joka oli todella jännä, ja kyydissä oleva mies hymyili Hulille mukavasti. :) Huli vain ei tainnu tajuta, että siinä oli ihminen kyydissä...

Noh, sitten vastaan tuli nainen saksanpaimenkoiran kanssa. Otin heti Hulin lähelleni, kun ei tiedä jos jotkut päästää koiran vain tulemaan (eilen muuten kävi niin, ja jouduin ekaa kertaa sanomaan oikein, että on rokottamaton pentu, joten sopiiko jos ei). Saksanpaimenkoira tuli kuitenkin hienosti naisen vierellä ojan puolella, mutta ulisi innoissaan Hulille (tunnistan iloisen ulinan, kun Kiri ulisee aina isälle), niin mitäpä tämä nainen tekee. Pysähtyy ja LYÖ koiraansa hihnalla. Koira meni ihan matalaksi, inahti, muttei maltanu olla tervehtimättä Hulia, ja taas nainen LÖI koiraa, tällä kertaa laukullaan. Minä kattoin tilannetta melkein suu auki, ihan järkyttyneenä. Ei ollu oikeasti kaukana, etten sanonut jotain. Verenpaine vain nousi, ja mietin, että mitä voisin sille huutaa perään. Vielä kolmannenkin kerran nainen löi koiraa hihnalla, ja tömisteli vielä jaloillaan, ja sanoi "EI", jolloin koira meni ihan matalana vierellä. Mitäköhän niiden kotona tapahtuu, kun lenkilläkin on tuollaista... Ja ei oo kyllä pitkät ajat siihen, kun koira puree jotain ihmistä, ja tsadaa ne lopettaa sen "pahana koirana". TÄHÄN KOHTAAN PALJON KIROSANOJA.

Oon jo kauan puhunut joillekin ystävilleni, että pitäis olla joku laki siihen, että kuka saa hankkia lapsia ja kuka ei. Oikeasti välillä tuntuu, että nimenomaan idiooteimmat ihmiset lisääntyy motiiveinaan esim. "Vauvat on niin söpöjä", "Meinattiin Jorman kanssa erota, mutta hankittiinkin vauva, hihi" tai "Ei meillä sit ehkäisyä ollu, kun ei me aateltu, että..." Ja sitten nämä idiootit kasvattaa lapsistaan epätasapainoisia rasisteja, jotka joku päivä on tämänkin valtion kantava voima. JES. Ja olen kyllä aivan täysin samaa mieltä siitä, että lemmikkien hankinnassa pitäis olla sama laki. Esimerkiksi pitäis jotenkin todistaa oikeudessa, että ei ole epätasapainoinen (joku psykologinen testi), on aikaisempaa kokemusta eläimistä ja aikoo oikeasti sitoutua lemmikkinsä koulutukseen ja huolehtimiseen. Sillä tavoin vois edes osan näistä hirveistä lemmikin rääkkääjistä seuloa pois...

Täällä Vaasassakin on Kissatalo ja Koiratarha, joissa on monia monia kodittomia ja hylättyjä lemmikkejä. Voiko olla oksettavampaa??? Kissatalolla tiedän yhdenkin ihanan pojan, jota on AMMUTTU. Ja kuinka monella siellä on paleltuneet korvat! Koiratarhan koissulit on  myös ihania. Sieltä vähän Jarin kanssakin ensin katseltiin, mutta islanninlammaskoira vei voiton. :) Ehkä vois sitten toisen koiran ottaa jostain tuollaisesta paikasta. <3 Toki ymmärrän, jos täytyy lemmikistä luopua allergian takia, tai että esim. koirat ei tule toimeen keskenään, mutta se, että "Ei vain pysty pitämään, kun se on niin villi/tottelematon tai ei ole aikaa koiralle/ei jaksa..." on toooooosi huono syy. Tai toisaalta, ehkä niillä koirilla onkin parempi olla sitten ilman sitä paskaa kotia! Anteeksi, verenpaineeni taas nousee..... :D

Tässä muuten linkit Vaasan Kissatalon ja Koiratarha Kulkurin sivuille:
http://www.koiratarhakulkuri.com/
http://www.vaasankissatalo.org/

No nih, jos sitä nyt tästä rauhoottuus ja menis syömään tortilloja ja sitte siivoaas. :D

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kaikemmoosta

Lauantaina aamulla rakas ystäväni sitten lähti ajamaan kotiin päin. Oli todella ihana nähdä! <3 Toivottavasti hänelle ei tullut traumoja tästä kämpästä, kun on vähän koiranpentusiivo täällä. :D

Jari joutui menemään lauantaina töihin, joten olin Huli-vilin kans kahdestaan rentona kotona. Kävin vähä shoppailemas Minimanis, ostin meille muun muassa makkariin paperitähden, johon saa valon, ja kranssin oveen. Hulille löysin säkillisen possukorvasuikaleita. :P Mutta voi jee. Eilen sitten kasattiin sitä paperitähteä, ja minäpä vielä olin ostanu oikein Airamin tähden ajatellen "Kerranki repääsen ja pistän kunnolla rahaa jouluvaloon!", niin tsadaa, eiköhän tämä ollu tehty Kiinassa niinku prkl kaikki vissiin nykyään! Tähti oli hajalla monesta kohtaa, ohjeet oli ihan ihmeelliset ja siis yksinkertaisesti tähti oli ihan päin peetä suunniteltu ja tehtykin! Kaikkein hauskin oli johdossa oleva kätevä nappula, jolla saa hienosti valon päälle ja pois päältä ottamatta johtoa seinästä. Se oli laitettu noin 10 cm päähän töpselistä (johto oli siis muuten 3,5 metriä). Eli siis justiin se ja sama, vaikkei koko nappulaa olisi ollukkaa. Naurettiin Jarin kans sille, vaikka enemmänki koko tähti vain vitutti. :DD

Noh, sunnuntaina vääntäydyin inhimillisesti klo 6 ylös ja menin töihin. Töissä ei ollu mitää jännää, ja pääsinkin onneksi jo puoli yks kotiin. Oli tarkoitus lähteä jo Hulin kanssa Teuvalle, mutta odoteltiinkin Jarrua (sekin oli töissä; seitsemän päivän viikko) ja siispä vasta vähä ennen kuutta päästiin lähtemään. Olin sopinut kaimani kanssa, että mennään Teuvalla kattomaan uusin Potter seitsemältä, joten tuli vähän kiirekin, mut kerkesin kuitenkin, ja nytpä tuuletan vähän leffaa...

UUUUUUUUU KIVAAAAA IHANAAAAAA JEEEEEE KERRANKIIIIIII VUHUUUUUUUU HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄ IHANAAAAAAAA TAHTOO JO SEURAAVAAAAANNNNNNN!!!!

...eli siis yllättävän hyvä oli. :) Kirjathan on SANOINKUVAAMATTOMIA, mutta leffat aina vähän pettymys. Aina jotain ihanaa on otettu pois, tai kummasti juonta lyhennetty/kierretty. Olihan tuossa uudessakin sitä taas, mutta tiesin, että se olis hyvä, kun kirjakin on paras. <3 Ja yllätyin silti tosi positiivisesti! Moni asia oli juuuuust niinku pienessä päässäni olin ajatellu! Kuten esim. Malfoyn talo, se ranta, johon ne Dobbyn kanssa tulee ja se alku, kun ne porukalla kuljettaa Harryn turvaan. (lukuunottamatta sitä kaupungilla lentelemistä) Ja uuuuuu, Bill Weasley. 8) <3 Mungdungus Fletcher oi kyllä iiiiihan väärän näköinen ja Voldemort iiiihan liian kiltti. Mutta muuten tosi maukas leffa. Tahtoo nähdä pian uudestaan. :P

Itsenäisyyspäivänä herättiin Hulin kans jo puoli 9, mutta mulla oli niin kova migreeni, että ulkona käynnin jälkeen menin takaisin nukkumaan. Iskä ja äiskä sai sitten poikaa viihdyttää. :) Myöhemmin päivällä mentiin Jarin kanssa kattomaan mun ihanan Audin vikoja Jarin entisen kodin pihalle, ja Huli sai juosta pelloilla ja vaikka missä. Koko ajan pidin sitä silmällä, ja jossain vaiheessa ihmettelin, kun se oli yhdessä ojassa kauan aikaa. Noh, kun kutsuin sitä, ei tapahtunut mitään, ja kun menin sitten katsomaan sinne, niin poika tuli ojasta joku kumma pitkä juttu suussa. Ensin luulin, että se on jäätynyt köyden pätkä, ja sitten jäätynyt pieni käärme. Hulihan ei meinannut sitä meille edes antaa, kun tiesi, että oli kielletty asia. :D Ja hyi saaaaaaaaaaaaaaa.... se oli jonkin eläimen selkäranka!!!! Siis ihan pikkurillin paksuinen vaaleanpunainen selkäranka!!! En ikinä toivu siitä järkytyksestä... En pussaillu Hulia koko loppupäivänä. xD Me etsittiin Jarin kanssa loppuja ruumiinosia ojasta, kun ajateltiin, että siellä on joku kissa, mutta ei löytynyt mitään, ja isäni sitten meinas, että voi olla esim. huuhkajan tappaman jäniksen selkäranka. Hyiiiii...

Katselin kotona vanhempien kans hetken Linnan juhlia, ennenkuin Jarrun ja Hulin kans lähdettiin taas Vaasaan. Yritin epätoivoisesti bongata Chisua, mutta missasin sen ihan täysin! Eikä juontajatkaan sanoneet mitään! O_o Oli kyllä aika tylsiä pukuja; Tanja Karpelakin näytti ihan törkeältä, ihan ku olis silikonit ottanu. :D Meinasin kyllä tippua tuolista, kun Lauri Tähkä oli yhtäkkiä ruudussa! Olin valittanu melkein kaikille jo monta viikkoa, että "Tähkä ei tänäkää vuonna päässy, ihan tyhmää", mutta sielläpä se olikin! Ja tosi siistinä ja komeana oli! :) <3 Fiksu mies ei ollu turhaa mainostanu saaneensa kutsua!

Tultiin sitten myöhemmin illalla Vaasaan ja Huli ystävällisesti kakkas melkein heti olkkariin. :D Aamullakin se teki saman, just kun taas olin lähdössä ulos sen kanssa. Oonko jotenkin hidas?

Tänään olikin jännä päivä, ainakin mulle. Käytiin nimittäin ekalla rokotuksella Hulin kanssa Gerbyssä. Tosi kivoja työntekijöitä siellä oli, etenkin lääkäri! Varmasti tuli meidän vakipaikka siitä! :) Hulin hihna (tai siis semmoinen kevyt naru meillä vain on ollut, kun oikea hihna on liian painava vielä) katkes hienosti, kun se jäi penkin väliin, joten piti ottaa hauva vain syliin. Koissuli vain ei enää oo mikään kevyt, ja tottakai se olis halunnut mm. tutustua kivaan labradorineitiin, haistella joka nurkan ja laittaa vastaanoton pöydän tavarat uuteen järjestykseen. :D Siispä se elegantisti poukkoili mun sylissä ja välillä kattoi mua sillälailla "Mitä sä ny äitee meinaat!!! Mä haluuuuuun!!!" Lääkärin luona se oli kans yhtä täpinässä, hyvä kun sai silmät ja hampaat katsottua... Molemma pallerot sillä nyt ainakin varmasti on! Hyvä Huli! Piikkiä se ei huomannu yhtää, tykkäs vain namuista. :) Mua tais jännittää enemmän kuin Hulia koko juttu. xD Lääkäri sanoi, että poju voi nyt sitten olla pari päivää vähän väsynyt, mutta eipä ainakaan vielä tänään oo mitään muutosta tapahtunu. Yhtä Hulivili se on ollu. Taas pissiny joka paikkaan, uinut omassa kupissaan ja juossu edes takaisin niin lujaa, ettei jalat meinaa pysyä mukana. :D <3

Kohta kulti tulee töistä ja Frasier alkaa. Huomenna siivouspäivä!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Koiranpennun arkea

Koska olen koiranpentu, osaan istua, kun käsketään...

...repiä kaikkea sallittua ja kiellettyä...

...näyttää söpöltä ja säälittävältä tarvittaessa...

...kallistella päätä tietyllä tavalla...

...levätä välillä...

...leikkiä kuin viimeistä päivää...

...läähättää niin, että kieli meinaa tippua...

...hankkia kamuja...

...näyttää hullulta tarvittaessa...

...ja välillä osaan myös vain tarkkailla tilannetta. (ja nostaa korvat pystyyn!)

Tasmanian tuholainen

Viikko on menny mukavasti. Maanantaina olin vapaalla, ja muun muassa siivoilin, kun ystäväni Pohjois-Karjalasta ilmoitti tulevansa kylään. Oltiin nähty viimeksi helmikuussa! Tiistaina menin sitten töihin, ja illalla vieras saapui, ihan kuin synttärilahjaksi! Lähdettiin heti Hulin kanssa hakemaan pizzoja, ja jotenkin siinä tohinassa olin tiputtanut kännykän pizzerian eteen. :D Vasta kotona pizzojen syömisen jälkeen mietin, että missä mun puhelin menee. Noh, sepä oli hukkateillä ja ystävärakas meni kysymään pizzeriasta, josta selvisi, että puhelimen oli joku nainen löytänyt. No minä sain sen sitten onnellisesti takaisin, mutta oli näyttö ihan paskana ja Hello Kitty -korukin rikki, yhyy!

Keskiviikkonapa sitten piti heti mennä kännykkäostoksille, ja sain uuden Samsungin vain 69 eurolla! :P Ja oikein repäisin, ja valitsin mustan sijasta pinkin! Hihii! Ostinpa vähän muutakin, Hulille ainaki herkkuja. :) Raharessi vain iski päälle, joten jätin vielä joululahjat kauppaan.

Itä-Suomalainen ystäväni on nyt sitten Hulin virallinen kummitäti. ;) Ja täti sanoo, että Hulin ollessa hulluimmillaan, se näyttää Tasmanian tuholaiselta. :D Tässä kuva, jos ette tiedä mikä se on:

Torstaina olin taas töissä (enkä tajunnu taas mistään mitään myyntipalvelussa), ja illalla sitten kokoonnuttiin Caron ja Bullan luo (eli siis rakkaimmat luokkakaverit ammattiopistosta tuli sinne<3), ja vietettiin vähä pikkujoulua. Kaikkia hyvää syötävää oli ja glögiä tietysti. :P Jarru ei tullu mukaan, kun sen piti aamulla töihin, enkä sitten ottanut Huliakaan, kun mietin, että se väsyis ehkä vähän liikaa Mollyn ja Yodan kanssa leikkiessään, pieni kun vielä on. Ne koissulit on kyllä ihania. Molly vain on tosi arka, varsinkin kun oli niin paljon väkeä, mutta Yoda oli heti pussailemassa. ^__^ Meinasin varastaakin sen pojan, kun oli niin ihanan rauhallinen ja kiltti. :D Täällä kotona kun on tuollainen naskalihampainen Tasmanian tuholainen, joka ui omassa vesikupissaan ja pissaa joka paikkaan...

MUTTA viime yönä tapahtui kummia! Hulin oikea korva oli yön aikana noussut ihan täysin pystyyn! Ja vasenkin on ihan viittä vaille pystyssä! Go Huli Go! Ja poika on nyt eilisestä asti ruvennu ulkona nostelemaan koipeaan, ihan vaikkei edes pissaakaan tule. :DD Ihan järkyttävän nopeaa se kasvaa, jos 3 kuukautisena jo miehistyy! Hassu. <3

Huomenna laitan ehkä kuvia koissulista, jos muistan. :P