Ahkera blogikirjoittaja täällä, moi! Blogini ei ole kuollut, enkä ole kyllästynyt tämän kirjoittamiseen. Juttu on vain niin, että en vain ehdi ajatella kirjoittamista ja ennen kaikkea kivan aiheen keksimistä. Elämässä ei siis mitään jännittävää oo tapahtunut. Suunnitteilla olis kyllä ottaa kuvia vähän meidän kämpästä ja tehdä semmonen wannabe sisustusteksti joskus, mutta katsotaan nyt miten tässä jaksan ja ehdin.
Vaasassa käytiin näyttelyssä 13.4. Serti jäi taas saamatta, mutta se ei haitannut yhtään, kun muuten oli taas tosi kiva päivä! Kasvattajan ja parin muun tutun lisäksi nähtiin pitkästä aikaa Tripletan ja ekaa kertaa hänen "pikkuisensa" Jomi. Jomi oli ihana karvatti ja mun mielestä kyllä aika rauhallinenkin! Meidän Hulivili tais touhuta enemmän! :D Näin myös vuosien (!?) jälkeen yhden ammattiopistokaverini, joka tuli myös katsomaan islantilaisia hetkeksi. Oli kiva nähdä häntäkin, vaikkei paljon ehdittykään jutella.
Kasvattaja ehdotti taas, että se veisi Hulia kehään, joten tottakai suostuin ja itse sain taas viedä Hugsin siskoa Hattia. Tuomari oli oikein kiva, kun se jutteli ja perusteli arvostelunsa. Osasi mun mielestä kivasti käsitelläkin koiria, kaikki tuomarit kun ei osaa. Huli sai SA:n (sertin arvo), mutta ei sitten sertiä, kun oli kaksi kovempaa jätkää kehässä. ;) Rimpsu oli siis ERI2 SA PU3 VARACA, eli parhaista uroksista kolmas ja sai vara-cacibin. Tuolla vara-cacibilla ei tee mitään (??), mutta oli kiva saada siitä kuitenkin ruusuke ja virallisen näköinen lappu. Niitäkään ei oltais saatu, ellei kasvattaja olisi hoksannut kinuta. :D Myös Hatilta jäi viimeinen serti saamatta, mutta hyvin tässä ehtii!
Hulin arvostelu:
Mittasuhteiltaan oikea. Rotutyypiltään hieno, tänään riittävässä karvapeitteessä esiintyvä. Oikeapiirteinen pää, jossa hyvin sijoittuneet korvat. Tummat silmät. Hyväasentoinen lantio. Hieman niukka polvikulma ja eturaajoissa hieman ulkokierteisyyttä.
Näyttelyn jälkeen käytiin Jarryn kans syömässä Rossossa (omnooom) ja mentiin sitten Jurvaan mun kummitytön 6-vuotissynttäreille. Ihan järkyttävää, kuinka aika kuluu, kun mun kummityttö menee jo syksyllä eskariin! Jätettiin Huli autoon nukkumaan (ei kyllä nukkunut), mutta heidän Nöffi-kissa joutuikin sitten pian kodinhoitohuoneeseen, ja mun piti hakea Huli sisälle putsaamaan likkojen naamat ja korvat. Tuo koira on kyllä mahtava, kun kaikki siitä tykkää! <3
No mitäs muuta... Koulussa menee päivät ja mua väsyttää ihan hirveästi istua sielläääää! En oo yhtäänyhtäänyhtään luentoihminen. Mulle tulee aina yhden jälkeen sellainen rauhaton olo, kun on koko päivän joutunut istumaan. Tekis mieli pomppia ja laulaa... O_o Ehkä mulla on joku aikuisiän ADHD. Tänään opettelin ruotsinsanoja gerontologian tunnilla...
Tässä vielä pari kuvaa eiliseltä mökkireissulta ja video siitä, miten meillä nykyään katsellaan fasaaneja. (Kuvat ja video on otettu puhelimella.)
Teini, Teini, Teini!!!
VastaaPoistaOnnea vielä _tätäkin_ kautta PU3-sijasta. :)
Äläs nyt, Esjalla on kerran yks cara-cacib muutettu cacibiksi! (Ihan niinku me alettais ulkomaita sen kanssa kiertää ja tehtäis cacibeilla sillä tavalla mitään.. :D) Brenna oli saanu sillon cacibin, mutta ku se on ER-rekisterissä eli sille ei niitä vahvisteta, se siirretiin varacacibbiselle Esjalle.
Tyksin noista kuvista! :)
Kiitos kiitos! :D
PoistaAi niin.. "oli kiva saada siitä kuitenkin ruusuke ja virallisen näköinen lappu." kuullostaa jotenki tutulta ajattelutavalta! :DD
VastaaPoistaVoi kuinka Hugsi näyttääkin niin kovin yksinäiselle tuollaisessa maisemassa...
VastaaPoistaHenni meinas samaa FB:ssä. :D Kyllä kai sille kaverin joskus vois hankkia.....
PoistaOli kiva taas nähdä :) Mua yllätti se, että Huli ja Jomi olivat saman kokoiset. Mutta Jomi ei oo semmoinen nallekarhu kuin Huli. Hulilla on niin ihana pää <3
VastaaPoistaTotaah... Jomi rauhallinen? Kyllä se kehässä oli ihan nätisti, mutta kehän ulkopuolella se yritti tavata jokaisen näyttelyssä olleen koiran :D Nooh, se on vielä pentu, joten toivoa vielä on ;)
Hyviä kuvia sun luurilla saa!