Olen tässä jo melkein kaksi vuotta lukenut kaikenmaan koirakirjoja, lukenut netissä keskusteluja ja blogeja koiriin liittyen ja katsonut tietenkin Cesarin <3 ja Victoria Stilwellin ohjelmia. En voi sanoa, että tiedän koirista kaiken, mutta aika paljon kuitenkin. Ja onneksi tiedän ja haluan tietää! Vasta Hulin tulon jälkeen olen huomannut miten paljon virheitä ollaan mun kotonakin olleiden koirien kanssa tehty. Ja se on harmillista se. Tietenkin edelleen teen virheitä, joita en edes tiedosta, mutta ehkä koiria ei voikaan koskaan täydellisesti kouluttaa ja hallita. Kyseessähän on kuitenkin todella viisas eläin. :)
Luin tässä viikko sitten hauskaa englanninvinttikoirien omistajan blogia ja olin samaa mieltä hänen kanssaan monestakin asiasta. Aika paljon hänen kirjoitukset olivat saaneet huomiota, mutta mielipide-erot onkin just hyviä! ;)
Blogissa siis tämä ihminen oli kirjoitellut mm. "ojanpenkkataktiikasta". Eli siitä, kun koiran omistajat jäävät ohitustilanteessa ojan viereen seisomaan, kunnes toinen koira on mennyt ohi, ettei oma koira alkaa rähjätä eikä syntyisi siis ongelmia. Tästä asiasta oli blogissa loisto pointti:
"Ajatellaanpa, miltä siitä ohittavasta koirasta tuntuu, kun kohdalle osuu ojanpenkalle pysäytetty kyräilevä lajitoveri. Oletan, että suurin osa lukijakunnasta on naisia, joten havainnollistavana esimerkkinä voimme kuvitella tilanteen, jossa kotimatkalla öisessä rautatietunnelissa täytyy ohittaa tuntematon, oudosti käyttäytyvä mies. Jo matkan päästä näkee, kuinka äijä parkkeeraa tunnelin päähän odottamaan, että tulet kohdalle, mahdollisesti vielä irvistelee perverssisti ja hieroo haaroväliään, ehkä huutelee ehdotuksia lähteä pusikkoon peuhaamaan. Siitä on varmaan tosi helppo mennä coolisti ohi ilman, että sydän alkaa hakata kahtasataa, selkäkarvat nousevat pystyyn ja käsi puristuu nyrkkiin? Voisi siinä alkaa tehdä mieli joko juosta karkuun tai rähistä takaisin.
Paikalleen pysähtynyt vieras koira antaa lähestyville koirille tasan yhden viestin, ja se on tämä:
"YOU SHALL NOT PASS!"
Tämmöisiä ojanpenkkaohittajia minäkin tiedän pari meidän naapurustosta. Todella useinhan ne kääntyy äkkiä toiselle tielle, ettei tarvitse kohdata, mutta aina se ei ole mahdollista, joten ne jäävät paikoilleen odottamaan, että me mennään ohi. Näistä ohituksista 99% menee niin, että ohitettava koira kyttää Hulia, kunnes juuri kohdalla se hyökkää kaikin voimin kohti ja räksyttää hulluna. Tällöin yleensä omistajan reaktio on nykiä hihnasta paniikissa ja hokea turhaan "Sesse, ei, älä, ei...". JES. Juuri näin, ihmiset! \o/ Kiitos, että aiheutatte sekä minulle että koiralleni sydämen tykytyksiä. Onneksi Hulille ei ole ainakaan vielä tullut traumoja.
Ihan huippuluokan ohitus tapahtui tässä viikko sitten, kun vastaamme tuli mies kahden koiran kanssa. Olen nähnyt miehen usein, mutta koskaan ennemmin me ei olla edes oltu samalla tiellä. Heti meidät nähtyään, mies pysähtyi ojan viereen ja otti toisen koiristaan lähelleen. Koira haukahti, jolloin mies yritti mennä näköesteeksi ja piteli ilmeisesti koiraansa pannasta kiinni. Koira alkoi haukkua kunnolla meidän lähestyessä ja mies kumartui koiraan päin ja höpötti sille koko ajan vain "Ei saa haukkua, ei hauku". Ja koirahan haukkui ja yritti nähdä meitä miehen takaa. (Miehen toinen koira muuten tyytyi vain hiljaa katselemaan ojanreunasta tilannetta.) Huli kulki mun vierellä hienosti koko ajan, mutta oli toki kiinnostunut tienreunassa olevista koirista. Kun oltiin päästy kohdalle, haukkuva koira yritti päästä meidän perään ja haukkui vain kovempaa. Mies höpötti edelleen "ei hauku, ei hauku." Yhä tuloksetta.
Kyseessä oli siis suomenlapinkoira, jotka on tosi haukkuherkkiä otuksia, joten herääkin kysymys: Onko tuolle koiralle tehty noin pienestä pennusta asti? Ollaan varmaankin ajateltu, että kun se haukkuu, niin se on vihainen, eli haukkuminen pitää kitkeä pois. Hyvin olivat näköjään onnistuneet siinä! Koirahan tulee ihan hysteeriseksi, kun aina outojen koirien tullessa näköpiiriin, ihminen pysähtyy, kieltää haukkumisen ja pitelee vielä pannasta kiinni. Koirasta tuntuu, että tässä tilanteessa on jotain kummaa ja pelottavaa!
Voi huokaus sentään.
Hyvää tekstiä mainitsemassani blogissa oli myös koiranjalostuksesta. Blogissa oli linkki sivustolle, jossa on vanhoja kuvia eri koiraroduista. Osa kuvista oli jopa 100 vuotta vanhoja ja aika järkyttävää huomata kuinka paljon jotkut koirat ovat muuttuneet. Siis ainakin ulkonäöllisesti.
Esimerkiksi:
![]() |
| Welsh corgi pembroke 1929 |
![]() |
| Saksanpaimenkoira 1920 |
P.S. Suosittelen kaikkia koirista kiinnostuineita/koirien omistajia/koiran hankkimista harkitsevia lukemaan Tuire Kaimion kirjat Pennun kasvatus sekä Koirien käyttäytyminen.


Tuo vanhempi versio corgista miellyttää mun silmää enemmän kuin nykyinen. Nykyiset on hirmu matalia :( Näin tossa jokin aika sitten kuvan (oliskohan ollut joku 100 v sit) englannin bulldogista ja oho, miten siro se on joskus ollut! Moni rotu on ollut ennen terveemmän näköinen kuin on nykyään...
VastaaPoistaTuota edellisen postauksen haastetta mietitään...
Juu, corgi olis mun lempparirotu issikan jälkeen, jos se ei olisi ihan niin matalajalkainen. :( Ja siis nehän painaa varmaan lähemmäs 20kg, niin ei voi mitenkään olla hyvä polville tai selälle! :o
PoistaMutta sitten taas jotkut vinttikoirat on just samannäköisiä edelleen. :)
Tossa haasteessa oli kyllä mietittävää. ;)
Mä oon kanssa miettinyt noita ojanpuskaohittelijoita. Täällä ei niitä paljon onneksi ole, mutta joitain kuitenkin ja monet niistä juuri noita vaanin tässä ja sitten hyökkään versioita. No imir onneksi ohittaa nätisti jos niin haluan, joten ei sinällään ongelma mutta kyllä tulee mietittyä, että mikä niitä vaivaa. Jos kerran tapa ei toimi, niin eikö pitäisi kokeilla jotain muuta?
VastaaPoistaMä kans oon ajatellut että tuon sun haasteen otan jossain vaiheessa omankin blogin ideaksi. :)
Herää kysymys, mitä tapahtuu kun kaksi ojanpenkkaohittajaa kohtaa. :DD
PoistaNiitä koiria ei varmaan ole koskaan sosiaalistettu, ja muut koirat on aina kierretty kaukaa tai muuten tehty ohitustilanne oudoksi, niin koira sitten aina puolustautuu... :/