maanantai 26. maaliskuuta 2012

Huli x 100

1. Huli on päivän piristäjä.
2. Hulin häntä heiluu niin, että koko koira on mutkalla.
3. Hulin yksi lempinimi onkin Hulikopteri.
4. Huli antaa paljon pusuja.
5. Se pussaa myös korvat ja nenän, jos vain saa.
6. Huli on myös herkkupeppu. Kaikki ihmisten ruoat käy, mutta omat raksut se napsii välillä vähän tylsistyneenä.
7. Huli osaa varastaa pöydällä olevilta leiviltä kinkut päältä.
8. Huli osaa myös komentaa, jos asiat eivät tapahdu hänen tahtiinsa.
9. Meteliä herra pitää myös autossa vinkumalla ja välillä muille koirille haukkumalla.
10. Huli tunnistaa sanat "pihalle", "pissalle", "koirapuistoon", "Nelli", "Jari", "mennäänkö?" ja "pallo".
11. "Nelli" on sana, mikä saa aikaan hepulin.
12. Nelli onkin Huli paras kaveri.
13. Niillä kahdella on omat jutut.
14. Nelli on aina nopeampi ja ketterämpi, ja Huli onkin täysin tassun alla.
15. Huli silti rrrrakastaa Nelliä ja putsaa neidin korvatkin aina tarvittaessa.
16. Kummallista kyllä, Mandin tullessa joukkoon, Huli ei enää muistakaan Nelliä.
17. Mandi on ilmeisesti niin kaunis ja tuoksuu huumaavalta, kun Hulin ylitsepursuava vietti lähtee heti Mandin seurassa käyntiin.
18. Huli on täysin kuuro ja sokea kaikelle muulle, kun se jahtaa Mandia.
19. Huli haluaa aina omia Mandin, eli koirapuistossa se ärisee kaikille, jotka vain menevät Mandin ohitse.
20. Huli kuulostaa tuolloin pieneltä kärpältä, eikä sille voi oikein kuin nauraa.
21. Joskus kuitenkin Hulin esitys menee niin pitkälle, että se alkaa tappelemaan jonkun toisen pojan kanssa.
22. Silloin saan hävetä koirani puolesta, mutta onneksi mitään pahaa ei ole ainakaan vielä sattunut.
23. Tiedän nykyään Hulista, milloin se meinaa aloittaa rähinän, joten olen pari kertaa onnistunut sen estämäänkin.
24. Nykyään yritämme mennä vain Nellin kanssa tai hiljaiseen aikaan koirapuistoon.
25. Muutenhan Huli on kauhean kiltti ja mukava otus.
26. Sen touhuille täytyy välillä nauraa ääneen.
27. Illalla se usein tulee nojatuolin tai sohvan viereen rapsuteltavaksi.
28. Rinnasta ja korvan takaa täytyy rapsutella, kunnes Hulin silmät alkavat mennä kiinni.
29. Sylissä Huli ei tykkää olla.
30. Mutta silloin, jos joku syö sohvalla esim. kinkkuvoileipää, Huli tulee syliin asti ja noin 5 cm päähän voileivästä.
31. Joskus se vielä kuolaa voileipää katsellessaan.
32. Huli tykkää katsella ikkunasta.
33. Teuvan kotona se istuu lähes koko ajan ikkunalla ja ikkuna onkin täynnä nenän kuvia.
34. Huli rakastaa uimista.
35. Kesän ollessa lyhyt, Hulin mielestä on siis hyvä pitää uimataito muistissa uimalla silloin tällöin omassa vesikupissa sekä juoksemalla lätäkköjen läpi.
36. Suihku ei kuitenkaan ole mukava paikka. Huli kyllä antaa kiltisti suihkuttaa, mutta korvat ovat päätä pitkin ja asento hyvin jäykkä.
37. Kuivaamisesta Huli tykkää. Se pussailee ja heiluttaa häntää.
38. Huli inhoaa sadetakkiaan.
39. Myös heijastinliivi on inhottava, mutta hieman siedettävämpi.
40. Ulos mentäessä Huli istuu oven eteen, odottaa että muut ovat menneet ensin ovesta, ja seuraa sitten perästä, kun on saanut siihen luvan.
41. Ulkona Huli saa kulkea melko vapaasti ja merkkailla oman mielen mukaan.
42. Vierelläkin se osaa silti kulkea.
43. Tosin toista koiraa ohittaessa Huli yleensä pomppii takajaloillaan eteenpäin kuin kenguru.
44. Räksyttäjän tullessa vastaan, Huli tyytyy inisemään tai kurnuttamaan hiljaa ja katsomaan sitten ohituksen jälkeen räksyttäjän perään.
45. Yhdelle naapurin räksyttäjäkoiralle Huli vastaa kummasti kurnuttamalla ja joskus harvoin myös haukkumalla.
46. Kotona Huli haukkuu joskus ulkoa kuuluville äänille, mutta enimmäkseen ilmoittaa asiansa vain parilla haukahduksella.
47. Kovaksi haukkujaksi Hulia ei siis oikeastaan voi sanoa.
48. Hulilla on monia lempinimiä.
49. Hugsi-bugsi, Huli-vili, Tepsukka, Höppänä, Hupsu ja Tupsukorva, siinä esimerkkejä. 8)

Huli Teuvalla ikkunalla.

50. Huli puskee jalkoja kuin kissa ja pesee naamansakin aamuisin.
51. Venyttelyn Huli myös taitaa varpaita myöten.
52. Usein venyttelyn jälkeen Huli jääkin hassuun sammakkoasentoon makaamaan.
53. Eli sillä on kaikki tassut eri suuntiin.
54. Sammakkoasennon lisäksi Huli tykkää maata selällään "tavarat levällään".
55. Selällään maatessaan, Huli tykkää kovasti jos sen massua rapsutellaan.
56. Huli piilottelee puruluitaan pitkin kämppää.
57. Huli piilottaa luitaan sohvalle, nojatuoliin tai johonkin sopivaan nurkkaan näkymättömällä hiekalla.
58. Sohvatyynyt saavat myös kyytiä ja pari sanomalehtäkin on mennyt paloiksi Hulin peitellessä aarrettaan.
59. Jos joku menee sattumalta istumaan piilotetun luun lähelle, Hulin on otettava luu heti pois ja etsittävä sille uusi piilo.
60. Huli saattaa siirtää luunsa paikkaa kolmekin kertaa, kunnes se tyytyväisenä alkaa syödä sitä lattialla.
61. Huli ei pidä hiustenkuivaajasta.
62. Silti sen pitää aina päästä katsomaan, kun kuivaajaa käytetään.
63. Huli ei myöskään pidä imurista.
64. Sitäkin sen täytyy kuitenkin seurata koko ajan.
65. Sohvaa imuroidessa Huli yrittää ottaa imurin suutinta kiinni ja haukkuu sille.
66. Sohvan alta imuroidessa, Hulikin on makuullaan maassa ja katsoo sohvan alle.
67. Mitään ei siis tarvitse tehdä yksin, kun Huli on paikalla.
68. Joskus kun tiskaan, Huli saattaa tulla taakseni istumaan ja nojata sääriini.
69. Huli myös tykkää pökkiä nenällään ihmisiä jaloista.
70. Innostuessaan se voi ottaa vähän housuistakin kiinni.
71. Lammaskoira se näemmä sitten on.
72. Myös vinkuvalla pallolla pitää tökkiä ihmistä niin kauan jalkoihin, että se lähtee leikkiin mukaan.
73. Pallon vingutus vain kovenee, mitä kauemmin Huli jouttuu sillä tökkiä.
74. Huli rakastaa pallon hakemista.
75. Huli oppikin maahan-käskyn pallon avulla.
76. Huli laittaa myös päänsä maahan ennen kuin pallo heitetään.
77. Huli pitää myös vetoleikistä, joten se ei aina annakaan palloaan takaisin, vaan roikkuu siinä kiinni.
78. Narulelua vetäessään Huli jopa haukahtelee ja murahtelee.
79. Ulkona Hulilla on myös omat miehiset rutiinit.
80. Jokainen puu, kinos, kivi ym täytyy merkata ja lopuksi kuopia merkin vierestä, että varmasti kaikki näkevät Hulin merkin.
81. Joskus on myös hyvä kuopimisen lomassa sanoa miehekkäästi "BHUH".
82. Lumessa täytyy kylpeä aina hyvän kinoksen tullessa vastaan.
83. Puhdas lumi käy, mutta toki myös pissainen lumi.
84. Hevosen, pupun ja lampaan kakkaa on hyvä maistella, jos sellaista sattuu löytymään.
85. Huli itse tekee tarpeensa mieluiten lumikasan päälle tai puunjuurelle.
86. Merkkailu täytyy muistaa myös eläinlääkärissä.
87. Jos muuta mahdollisuutta ei tule, viimeistään oviaukkoon on hyvä nostaa jalkaa, että muistavat varmasti Hulin käyneen kylässä.
88. Eläinlääkärissä Huli kiskoo hihnassa ja pitää meteliä.
89. Se haluaisi tutustua kaikkiin muihin koiriin.
90. Huli on välillä myös ilkikurinen.
91. Se varastaa heti sukkia pyykkikopasta tai kaapista, jos kukaan ei ole katsomassa.
92. Jos Huli jääkin kiinni varkaudesta, se lähtee hurjaa vauhtia pakoon.
93. Joskus se säikähtää kiinni jäämistä niin, että tiputtaa sukan suustaan.
94. Useimmiten Huli kuitenkin juoksee pakoon sukka mukanaan.
95. Teuvalla Huli tykkää kaivaa Äidin käsityökopasta lankakerän tai juuri valmistuneen lapasen.
96. Huli kuitenkin tottelee hyvin kieltoa, jos se vasta aikoo varastaa.
97. Huli haukkuu unissaan.
98. Joskus se herääkin omaan haukahdukseen.
99. Silloin se nostaa päänsä nopeasti ylös ja katsoo minua ihan kuin minä olisin haukkunut ja herättänyt hänet. (eikä siis koskaan Jarru vaan minä)
100. Hulin kanssa ei todellakaan ole koskaan tylsää.

7 kommenttia:

  1. Siinäpä sitä ihan vain pari pikkuista asiaa Hulista..

    VastaaPoista
  2. Imir käyttäytyy kanssa noin suihkussa. Tosin se ei kyllä tykkää myöskään kuivaamisesta. :) Mutta aivan ihana teksti! Ja mulla on kanssa kaikki ikkunat pieniä nenän jälkiä täynnä.. Enpä juuri odota kesää ja ikkunanpesua... :D

    VastaaPoista
  3. Hih, kiitokset kommenteista :)
    Oli kyllä yllättävän vaikeaa keksiä sata asiaa. :D

    VastaaPoista
  4. Miten vasta nyt huomasin, että sulla on blogi! Eilen piti mennä yhdeksältä nukkumaan, mutta juutuinkin sun blogiin ja nukkumaan menin kahdeltatoista. Kirjoituksesi ovat hauskoja!

    T: Mci

    VastaaPoista
  5. Kiitos Mci! Kiva, että huomasit nyt! :) Mutta harmi, että unet jäi vähiin... :D

    VastaaPoista
  6. No, nyt sitten tunnenkin Hulin läpikotaisin ;) Hauska kirjoitus. Menikö kauan kohtia keksiessä?

    VastaaPoista
  7. Aika kauan meni kyllä. Kirjoittelin aina silloin tällöin asioita muistiin, eli ei ihan yhdeltä istumalta tullut. ;)

    VastaaPoista