Muuten vain kuvia

Tottelevaisuuskurssilla on mennyt ihan hyvin. Treenaamistahan täytyis tehdä joka päivä, mutta en muka ikinä ehdi tai muista. Istuminen, maahan meno, seuraaminen (hihnassa) ja luoksetulo (hihnassa) sujuu hyvin. Sivulle tulo onnistuu joskus ja hihnassa siis sekin. Koulutuksessa pojun ajatus on välillä jossain muualla ja kun kuunnellaan kouluttajan ohjeita, hihnassa kiskominen on hermoja raastavaa. Oon pitänyt ihan normipantaa, mutta ens kerralla pistän sille puolikuristavan. Tosin, tiedän kyllä, että mitään vaikutusta ei tapahdu. Herra vain krohisee ja pomppii kahdella jalalla tyypilliseen tapaansa...

Oon melkein jo luovuttanut Hulin yli-innokkuuden suhteen. Miten muka ylisosiaalisesta ja ylivilkkaasta koirasta saisi rauhallisesti tai jopa välinpitämättömästi käyttäytyvän? Me ollaan pennusta asti käyty koirapuistossa ja meillä on koirakavereita, mutta silti jokaikinen koira, jonka Huli näkee, on I H A N A. Jospa ei oltaisi koirapuistossa ikinä käytykään? Sittenkö herra olisi varauksellinen ja vastaantuleville koirille sanoisi aina huulten välistä "buh"? Eipä sekään olisi kivaa. Mielummin ehkä näin.

Ihana poikahan tuo on. Pusuja satelee aina ja illalla se tulee sohvalle tai sohvan viereen hakemaan rapsutusta. Korvien takaa tai rinnasta kun rapsuttaa, pojun silmät lumpsahtelee kiinni. :) <3 Aina, kun tulee kotiin, vastassa on mutkalla oleva tuhiseva otus, jonka korvat on pitkin päätä. Häntä heiluu niin kovaa, että koko kroppa on mutkalla ja kun koiraan koskee, se kellahtaa heti kyljelleen. Se nuolee käden ja naamankin, jos antaa ja vaatii masun rapsutusta. Olepa siinä sitten vielä väsynyt tai ärtynyt työpäivästä. :)

Tässä vähän sekalaisia kuvia tuosta otuksesta. Diudiu!

Hiano poika sademanttelinsa kanssa!

"Täh?"

Huli ja tyttöystävä Nelli. Kaunista rakkautta, eikö?

Ja vielä Nelli. <3