Kirjoittelun aiheet on aika vähissä, mutta kerronpa vähän Hulista.
Lapset on Hulin rakkaus. Oli ne minkä ikäisiä tahansa, kunhan ne liikkuu tai ääntelee, Huli haluaa pussata ne kumoon. Pari sukulaispoikaa on saanut myös Hulin paimennusvietin esiin juoksemalla Hulia karkuun. Silloin voi käydä pahastikin, sekä koiralle että lapselle. Lasten ollessa rauhallisia, Hulikin on rauhallinen ja antaa kiltisti paijata. Pusuja se toki haluaa antaa, jos lapsen nassu (tai aikuisenkin) tulee liian lähelle.
Pyöräilijät on nykyään Hulille lähes ilmaa. Pyöräilevä lapsi voi olla kiinnostava, mutta muut saa mennä ohi vaikka kuinka nopeasti. Hulia kiinnostaa hajut ja merkkailu enemmän. ;)
Kävelijät on edelleen haaste. Kaikki ihmiset kun on Hulin mielestä niin ihania ja parhaita kavereita! Huli tunnistaa nykyään naapurin tummaihoisen miehen jo kaukaa, kun se on pienestä asti Hulia tervehtinyt. Onneksi Huli on jo niin normaalin koiran näköinen, ettei ihmisiä enää niin kiinnosta. Pentuaikana jokainen vastaantulija vähintään kommentoi Hulia, ja suurin osa pysähtyi ja sai aikaan Hulin hepulin. Voi kuinka monta kertaa joku ihminen on huvittuneena sanonut "onpas sillä energiaa" ja mä yritän pidellä hepulikoiraa ja näyttää samalla viisaalta. :D
Mopoilijat on rasittavia. Sekä mun, että Hulin mielestä. Ne menee pyörätiellä niin lujaa, kun pääsevät ja jättävät kauhean käryn peräänsä. Huli onneksi niitä väistää, mutta otan sen silti aina mun vierelle, jos mopo on tulossa. Vanhassa Vaasassa menee joskus kymmenenkin mopoa peräkkäin ja tuntuu, ettei ne oikein katso eteensä...
Koirat on tietenkin kaikki yhtä mielenkiintoisia. Naapuruston koirista aika moni on sellaisia, joita ei koskaan olla edes tervehditty, kun ne räyhää jo kymmenien metrien päästä. Vain kahdelle koiralle Huli on oikeasti haukkumalla haukkunut takaisin. Muutenhan se tyytyy haukahtelemaan tai kummasti kurnuttamaan. :D Tutut koirat on tietysti ihania ja niistäkin Huli usein saa hepulin.
Kaverit on asia erikseen. Nelli-tytön Huli tunnistaa kaukaa ja hihnassa kiskominen ja hyppely on hillitöntä, kun neiti on näköpiirissä. Nelli on varmasti Hulin paras kaveri. :) Mandi-tyttö taas alkaa olla jo vähän liian iso kaveri (berninpaimenkoira kun on), mutta Hulia onkin viime aikoina kiinnostanut vain Mandin jynkytys. :D Kiristäkin Huli tykkää, tosin Kiriä ei taida aina Hulin jutut oikein kiinnostaa...
Linnut kiinnostaa Hulia hirveästi. Jokaisen linnun perään on sännättävä, jos on edes piiiieni mahdollisuus saada se kiinni. Räkättirastaat on tänä kesänä ollu oikein riesa, kun ne vaan hyppii pakoon. Oon joskus unohtunut haaveilemaan muuta, ja yhtäkkiä Huli on rynnännyt rastaan perään ja just vaan oon saanut pidettyä hihnasta kiinni.
Siiletkin kiinnostaa, mutta samalla pelottaakin. Niille pitää vähän haukkua ja joskus myös saada hepuli. :D Meidän lähistöllä on ihan mustana siilejä ja melkein joka iltalenkillä näkee vähintään yhden.
Lampaat on jänniä. Ollaan kesän aikana silloin tällöin menty Alkulan tilan (Vanhassa Vaasassa) läpi, kun siellä on kolme lammasta kesän ajan. Huli tykkää niistä kauheasti, mutta jos joku niistä nuuskaisee Hulia takaisin tai muuten ilmoittaa olevansa kiinnostunut Hulista, poju rupeaa juoksemaan edestakaisin. Paimentaakohan se muka? :D Nykyään se tunnistaa paikan jo kaukaa ja häntä alkaa heilua kovasti. :)
Jarru on Hulin leikkikaveri, mutta niillä on kyllä hellätkin hetket. :) Huli putsaa Jarrun korvat ja naaman ja Jarru hihittää kuin pieni poika. Mun isäkin itseasias tekee samaa Hulin kanssa. Joku poikien juttu?
Vinkulelut on ykkösiä. Voi että sitä vingutusta, kun Huli haluaa leikkiä. Se tökkii lelulla sääreen tai reiteen ja vinguttaa niin kovaa, että korviin ottaa. Hulilla oli kaksi vinkupalloa, mutta toinen on ollut jo kauan hukassa ja toinen hajalla. Tämän hetkinen Kongin vinkulelu, jossa on nauha perässä, on varmaan Hulin lempparilelu tähänastisista. Huli rakastaa vetoleikkejä ja hakemista, ja mikäs sen mukavampaa kuin ihana vinkuminen leikin lomassa! Huli muuten oppi kunnolla maahan menon vinkupallon avulla. :)
Puruluut on namia. Naudan nahasta tehdyt rullat ja donitsit on hyviä ja aaaah ihania rauhoitusvälineitä. Possunkorvasuikaleet ja härkäpuikot on myös tosi herkkua, mutta annan niitä harvemmin. Eläinkaupasta ja joistain ruokakaupoista saatavista hammasharjan muotoisista puruluista Huli ei oikein välitä, enkä ole niitä sitten ostellutkaan. Dentastixejä Herra Huu piilottaa pitkin kämppää. Se peittelee niitä nurkkiin näkymättömällä hiekalla tai, niinku viimeksi maanantaina, tietokoneen johdolla. 8)
Huli rakastaa oikeastaan kaikkia ja kaikkea. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti