keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Finally... Kylie!

Vihdoinkin on aikaa/energiaa/kärsivällisyyttä kertoa Kylien keikasta! Siitähän on jo kuukausi, mutta ei se mitää! :D

Kylie Minogue siis esiintyi 22.02. Helsingin Hartwall Areenalla ja minähän olin liput tilannu jo syksyllä heti, kun ne tuli myyntiin. Jarru oli ihana, kun lähti mukaan, vaikkei mikään fani olekaan. :) Olin ihan täpinöissäni koko päivän ja olisin menny sinne paljon aikaisemmin jonottamaan, ellei Jari olisi puhunu järkeä. Oltiin lopuksi puoli tuntia ennen ovien aukeamista siellä, ja oltiin aiiivan jäässä! Käytiin välillä parkkihallissa autossa lämmittelemässä. :D

Ovien avauduttua sullottiin heti permantoa kohti, ja kesti hetken tajuta, että siellä olikin vielä ovet kiinni. Siispä seistiin jonossa vielä noin 1,5 tuntia ennen kuin päästiin sisälle, jossa vielä odotettiin noin tunti konsertin alkua. Mutta odottelu palkittiin, koska saatiin tosi hyvät paikat! Kylien lavahan oli melkein puoleen väliin areenaa ja päästiin melkein sen rampin päähän ja noin kolmanteen riviin. :P

Siinä jonotellessa ja odotellessa en voinut olla huomaamatta, että suuri osa porukasta oli miehiä. Eikä kyllä kovinkaan normi heteron näköisiä, vaan aika stereotyyppisia homomiehiä. :D Oli nätit vaatteet, hiukset täydellisesti ja tietynlainen tyyli puhua. Yks mun lempparijutuista oli, kun alkoi Kylien iiiiihana Blues-versio Slow-biisistä, ja yksi mies huusi kaverilleen: "Voi ei, voi ei, voi ei, tää on ihanin! Siis tää on paras! Tiiätkö tämä on niin nussutusbiisi! Aina kun mä nussutan, niin tän on pakko soida! Iiiihanaaa!" xD Jälkeenpäin luinkin, että Kylie on tosi suosittu homopiireissä. :)

Kylie saapui lavalle isossa simpukassa...

...Ja myöhemmin pegasoksen selässä.

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä; Kylie parin metrin päässä ja I Believe in You.

The dress<3



The dress<3

Kylie juttelee "enkelin" kanssa... Shoes. :P

Kylie oli tosi kiitollinen ja ihanan inhimillinen koko ajan. Tässä neiti kiittelee kovasti ja veti yhden venäläisen faninkin lavalle. :)
Konsertin teema oli selvästi antiikin Kreikka ja vesi. (Uusimman levyn nimihän on Afrodite.) Lava oli todella hieno ja Kyliellä ja tanssijoilla oli hienoja pukuja. Myöhemmin luinkin, että kaikki tanssijoiden ja Kylien vaatteet olivat Dolce & Gabbanan suunnittelemia. Ehkä jopa liiallisuuksiin meni adonis-videot, jotka pyöri lähes joka biisin ajan taustalla... Miestanssijoissakin oli vähän liikaa kattelemista, kun niillä ei välillä ollut kuin pienet housut päällä. :D

Konsertti päättyi valtaviin suihkulähdesysteemeihin ja vettä tuli lattiaa pitkin niin, että kengät ja sukat oli ihan märkiä. Mutta todella mahtava kokemus kaiken kaikkiaan ja biiseistä parhaimpia oli varmasti toisena kuultu Wow, se blues-versio Slow-kappaleesta, I Believe in You, In My Arms ja joku ihana slovari uusimmalta levyltä (en omista sitä vieläkään...). Viimeisenä vesishow'n aikan kuultu Lovers oli kans lemppari, ja tiesin jo viiiiikkoja ennen, että se olis päätösbiisi! :)

2 kommenttia:

  1. wow, hyvät paikat ootte kyllä saanu!
    hienoja kuviakin sait otettua (^^)

    VastaaPoista
  2. Juu, melkein enemmän oli videoita, mut en viitsi niitä tänne latailla. :)

    VastaaPoista